Ohhoh, siinä se nyt on!

Huvilan runko alkaa olla kasassa. Virheellisen hirren ja epäsuotuisten sääolojen aiheuttamat pienet viiveet jäävät kertaheitolla taka-alalle. Puhdas, tuore hirsi paitsi näyttää myös tuoksuu hyvältä!

Työmaa oli lähes viikon pysähdyksissä. Onni onnettomuudessa oli, että ikkunoiden kahden viikon myöhästyminen (Piklas ilmoitti elokuun alussa, että heidän tuotantolinjallaan oli konerikko) ei aiheuttanut lisäongelmia. Rungon pystytyksen viiveet synkronoituivat hyvin ikkunoiden myöhästymisen kanssa.

Kun korvaava hirsi oli tullut pikatoimituksena ja jo kertaalleen tilattu nosturi oli uudelleen buukattu, niin kaikki raskaat nosto-operaatiot oli suoritettu sujuvasti ja yhdellä kertaa. Hirsikehikko on nyt valmiina, isot ikkunat ovat paikoillaan ja kattotuolit ylhäällä asennusta odottamassa.

Talo pihalta päin

Tästä saa jo vähän käsitystä, miltä rakennus tulee näyttämään. Terassin kattopalkkeja tukevat väliaikaiset ”tikut”. Tilalle tulevat terassilla nyt vielä vaakasuorassa makaavat paksut pilarit.

Ja sitten alkoi kaatosade, joka taasen pysäytti työt. Onneksi ennusteet näyttäisivät seuraaviksi päiviksi poutaa. Jos näin on, niin alkuviikosta ollaan jo huomattavasti pidemmällä.

Aika high techia tämä puurakentaminen nykyään on. Äkkipäätään voisi kuvitella, että hirsi mikä hirsi, samalta ne kaikki näyttävät. Mitä enemmän asiaan perehtyy, niin sitä enemmän tässäkin taiteenlajissa alkaa nähdä erilaisia yksityiskohtia. Detaljeja voidaan toteuttaa eri tavoin – joskus hienommin ja joskus sitten vähän suoraviivaisemmin. Yksi amatöörirakentajan ja hirsirakentamisen ensikertalaisen isoista haasteista on etukäteen ymmärtää, mikä ja miten vaikuttaa näkyvään lopputulokseen. Ja mikä milloinkin on vaivan ja rahan arvoista.

Alla kuvia tilanteesta työmaalla tänään perjantaina 25.8. Tässä vaiheessa asennettuna ovat seinät ja lattian palkistot. Asiasta kiinnostuneet voivat siis tutkailla Kontion rakenneratkaisuja. Ja vaikka puurungon tekniset nyanssit eivät olisikaan se juttu, niin aina voi ihastella suomalaisen kuusen kauneutta rakennusmateriaalina.

Valitettavasti puu ei kovin pitkään kuitenkaan pysy tällaisena. Joku käsittely seinille tarvitaan ja mielellään suht pian. Meillä on alustavasti valittuna vähän erikoisempi pintakäsittely. Jos vain onnistumme sen hankkimisessa (ostaminen ei aina ole ihan helppoa), niin siitä ilmestyy blogiin jatkossa omat tarinansa.

Nyt kuitenkin takaisin tähän hetkeen. Tältä tontilla näyttää nyt:

Talo saunalta päin

Talo rannasta päin nähtynä. Rinne on sen verran jyrkkä, että tämän puolen julkisivu on jyhkeän korkea. Terassin kaiteet ovat vielä suunnitteluvaiheessa. Yhtenä vaihtoehtona pyöritellään koko ajan myös kaiteetonta terassia. Asia ratkennee viimeistään lopputarkastukseen mennessä.

Näkymä pääovelta.

Tästä pitää antaa creditit Kontion myyjälle. Hänen ehdotuksestaan otimme kokolasiset ulko-ovet. Tämä on näkymä talon pääovelta läpi tulevan eteisen ja olohuoneen.

Näkymä olkkarista

Ei liene iso yllätys, että olohuone/ruokailutilan isoista ikkunoista näkyy ranta ja meri. 🙂

Nurkka

Hirsitalon jiirinurkkia (cirynurkkia) ei käytännössä pysty tekemään ilman listoja. Meille tulee Kontion ensimmäisiä minimaalisella kulmalistalla toteutettuja taloja. Tilausta tehdessä ei vielä ollut edes malleja näytää, mutta luonnokset näyttivät hyviltä. Pian nähdään kannattiko riskinotto.

Sähköreikä

Pala taivasta seinän läpi katsottuna. Sähköputkia varten on hirsissä runsaasti reikiä. Laitettiin suunnitelmiin muutama ylimääräinenkin, ihan vain varmuuden vuoksi. Reiät on tehty valmiiksi jo tehtaalla. Nykyään kuulemma poraavat aina ylhäältä alas asti. Rasioiden korot voidaan päättää ja säätää halutuiksi asennusvaiheessa. Sähkäri on ollut kovasti huolissaan siitä ovatko reiät sitten varmasti auki. Hienosti ja tarkkaan hirret näyttäisivät asettuneen paikoilleen.

Hypermoderni

Olemme rakentamassa modernia hirsihuvilaa. Tässä vaiheessa, kun talossa ei ole vielä kattoa eikä vuorilautoja tai kulmalistojakaan, rakennus on surastaan hypermoderni.

Ilta-aurinko

Yksi tärkemmistä kriteereistä paikkaa valittaessa oli ilta-aurinko. Aivan viime metreillä talon tarkkaa sijaintia määritettäessä, rakennusta vielä käännettiin aavistus lisää auringonlaskun suuntaan. Uskoisin, että oli hyvä ratkaisu.

 

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s