Ensimmäinen yö

Nyt sekin on koettu. Ensimmäinen yö nukuttu uudessa huvilassa!

Vaikka vanha sanonta kuuluukin, että eka kerta on aina se paras, se ei toivottavasti tällä kertaapidä paikkaansa. Syynä huvilassa nukkumiseen oli enemmänkin ulkoisten olosuhteiden aiheuttamat paineet kuin aito halu yöpyä uudessa rakennuksessa.

Tarkennuksena lisäksi, että tämä oli ensimmäinen yö omalta osaltani. Korkkauksen tässä suhteessa teki jo viikko sitten tuttavaperheen Ossi, jonka kanssa rakennettiin silloin väliseinärunkoja.

Monien mahdollisuuksien kiinteistö

Uudisrakennuksen lisäksi voi kiinteistöllämme ainakin periaatteessa yöpyä kahdessa muussakin rakennuksessa. Omien tilojen lisäksi olisi myös naapuriapua tarjolla. Syksyllä, kun juteltiin näistä asioista naapurimökin omistajien kanssa, he auliisti tarjosivat myös omaa taloaan tarvittaessa käyttöömme. Toistaiseksi ollaan pärjätty omien vaihtoehtojen kanssa. Joskus on kyllä tehnyt vähän tiukkaa.

Vierasmaja

Tähän asti yöpymiset ovat tapahtuneet joko pihalla olevassa vierasmajassa tai sitten rantasaunan kamarissa. Vierasmajan kiusallinen piirre on, että siellä tuuli puhaltaa rakennuksen läpi ikkunoiden ja seinien raoista. Rakennusta ei ilmiselvästi ole tarkoitettu talvikäyttöön, vaikka edelliset omistajat toisin vakuuttelivat. Kesän ja alkusyksyn leppeillä keleillä tämä pikkumökki oli itse asiassa oikein miellyttävä majapaikka. Vielä kymmenen asteen ulkolämpötilassa homma oli ihan ok, mutta sen alle menneet lukemat tekivät olosuhteista sietämättömät. Lämmittimetkään eivät auta, jos veto on voimakas. Teltassakin olisi varmaan parempi koisia. Lämpötiloissa ei olisi eroa, mutta teltassa ei sentään tuule sisällä.

Vierasmaja sisältä

Pihassa oleva reilun kymmenen neliön hirsimökki on palvellut oivana työmaakoppina ja taukotupana. Ennen talven tuloa se toimi myös yöpymispaikkana. Sisustus on enimmäkseen tontilta puretusta vanhasta kesämökkirakennuksesta siirrettyä.

Saunakamari

Toinen vaihtoehto yöpymistarkoituksiin on tähän asti ollut rantasaunan yhteydessä oleva pieni kamari. Saunan haasteena on, että se on tehty 50-luvun materiaaleilla ja systeemeillä. Seinät ovat ohuet ja eristeet ovat mitä ovat. Toisaalta saunan kiuasta lämmitettäessä rakennuksen keskellä oleva hormi lämpiää mukavasti myös kamarin puolelta. Riittävän pitkän lämmityksen jälkeen se myös pysyy lämpimänä pitkään. Saunomisen seurauksena kosteusprosentit kuitenkin nousevat lähelle sataa. Elleivät jopa ylikin. Vaikka lämpötila vielä olisikin siedettävä, niin muuten olosuhteet ovat vähän niin ja näin.

Saunakamari

Kuvassa saunakamari näyttää ehkä jopa romanttisen viihtyisältä. Sitä se voisi kenties ollakin jossain muussa tarkoituksessa kuin talviaikaisena työmaamajoituksena.

Työmaa

Työmaalla yöpyminen oli ihan ok. Se luonnistuu nyt, kun ei ole erityisen likaisia tai pölyisiä työvaiheita meneillään. Lämmitys on ILP:n varassa ja näillä pikkupakkasilla se riittää hyvin nostaan lämpötilan n. 15 asteeseen. Toki lisänä voi käyttää irtolämmittimiä. Ovien ja ikkunoiden tiivistykset ovat vielä viimeistelemättä eli uskoisin tilanteen jatkossa tästä vielä paranevan.

Sänky tulevassa makkarissa

Tämä ei ole vankila, vaikka huoneessa on kalterit ja ulkona riehuva talvimyrsky uhkaa eristää huvilan muusta maailmasta. Onneksi tällä kertaa vältyttiin myös sähkökatkoilta. Sänky on sinällään oikeassa paikassa, koska kyseessä on toinen tulevista makuuhuoneista.

Viimeistään sitten, kun aloitetaan kipsilevyjen tasoitushommat, yöpymispolitiikka menee uusarviointiin. Pää on nyt joka tapauksessa avattu ja huvilan yöpymiskelpoisuus testattu sekä hyväksi havaittu.

2 vastausta artikkeliin “Ensimmäinen yö

  1. Hei, hienoa ja onneksi olkoon ensimmäisestä yöstä huvilalla! Niitä tulee vielä paljon lisää!

    Tykkää

    1. Kiitos, Pekka. Tämä oli tällainen varaslähtö, jumppaa on vielä jäljellä aika runsaasti. Eteenpäin kuitenkin koko ajan mennään! 🙂

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s