Kategoria laituri

Helteet menivät – kaiteet tulivat

JuhaniK Kommentoi

Eipähän tarvitse enää tuskailla kuumuutta eikä huudattaa ilmastointia. Eikä pelätä terassilta putoamista. Jälkimmäinen on tietysti oikeasti hyvä juttu.

Kesään etenkin mökillä kuuluu ulkoilmaelämä. Tässä postauksessa kaiteiden lisäksi muitakin terassitapahtumia – sekä huvilalla että kylillä.

Pitkään pohditut ja odotetut terassin kaiteet ovat nyt paikoillaan!

Paikallinen metalliyrittäjä Tenholasta (Lundmet AB/Kjell Lundsten) teki juuri niin hyvää työtä kuin vinkin antanut maanviljelijänaapurimme oli kehunut. Työnjälki on oivallista ja kaide on tukevasti asennettu. Myös toimitus oli lähes ajallaan. Rakennushommissa siedettävä viikon myöhästyminen oli vielä ihan ok. Selitys oli maalaamon viiveet – ainahan syylliset löytyvät jostain muualta. 🙂 Tältä mustat teräskaiteemme nyt sitten näyttävät:

Kiinnityspultit hohtavat vielä teräksisinä. Asennuspäivänä oli sen verran tuulista, että Lundsten ei halunnut riskeerata ja alkaa sprayata muttereita ja pultin kantoja. Lupasin itse hoitaa työn paremmalla säällä.

Kaiteet täyttänevät jo tällaisenaan rakennusmääräysten asettamat turvallisuusvaatimukset. Suunnitelmana on vielä asentaa puinen käsijohde kaiteen yläpintaan. Sen mukaisesti pyydettiin aikoinaan myös tarjoukset ja niinpä yläpintaa ei ole viimeistelty samalla pieteetillä kuin kaiteen muut osat. Harmi sinänsä, nyt jälkeenpäin ajatellen ja katsoen kaide saattaisi olla jopa parempi ilman puuosia. Ehkä voimme kuitenkin elää asian kanssa ja jostain jollain tavalla jossain vaiheessa hommata tarvittavat käsijohteet.

Lisää turvavarusteita

Pakollisia varusteita vaikkakaan eivät varsinaisesti mitään koristeita ovat myös talotikkaat. Piirustuksissa tikkaat oli laitettu talon tien puoleiselle pitkälle sivulle pääoven viereen. Päätimme kuitenkin siirtää ne pohjoispäätyyn edes hieman pois silmistä.

Tikaat tilasin Sadex Oy:n verkkokaupasta ja noudin heidän toimipisteeltään Vantaalta. Asennus oli suht suoraviivaista ja lopputulos tuntuu ihan tukevalta. Lopullinen tuomio tullee siinä vaiheessa, kun nuohooja ensimmäisen kerran pääsee tikkaita käyttämään.

Härpäkkeitä rakennuksen päädyssä: talotikkaat, telkkariantenni ja ilmalämpöpumpun ulkoyksikkö

Perhetapahtuma

Kevään ja alkukesän luonnonihmeitä ovat emot poikasineen. Linnut, peurat, jänikset ja kaikki muutkin metsän sekä meren elävät pitävät tähän aikaan vuodesta hyvää huolta jälkikasvustaan. Tähän kuvioon sopii mukavasti ”iloinen perhetapahtuma” terassillamme. Pari vuotta sitten sain syntymäpäivälahjaksi jo pitkään haaveissa olleen Weber -kaasugrillin. Enkä ole pettynyt – loistava laite se on. Nyt sillekin ilmestyi pienokainen viereen: sähkösavustin Motonetista. 🙂

Näppärähän tällainen sähkökäyttöinen savustin on. Purut sisään, töpseli seinään ja menoksi, Yhden kerran on tullut kokeiltua ja sen perusteella tuntuu tehokkaalta peliltä. Ehkä jopa liiankin kanssa. Purut paloivat hienoksi tuhkaksi vauhdilla. Lohi toki kypsyi asiallisesti, mutta savuaromit jäivät miedoiksi. Seuraavalla kertaa pitää yrittää jollain tavalla vähän hidastaa prosessia.

Rannan terassilla käyttöä

Rantaterassin ja siihen integroidun laiturin alkuvaiheista on tullut kirjoitettua enemmänkin. Tänä kesänä olemme päässeet nauttimaan tekemisen lisäksi myös lopputuloksesta. Iltapäiväkahvit ja auringonlaskujen ihailu saunomisen yhteydessä ovat olleet mahtavia etenkin nyt, kun Mari hankki terdelle sohvaryhmän ym. asiaan kuuluvat varusteet.

terassielämää
Sohvan pitäisi olla säänkestävä. Mukava se ainakin on. Matala pöytä on Marin kuormalavasta tuunaama. Etualan korkeampi pöytä tuolineen tuli perintönä huvilan edelliseltä omistajalta. Terassin jatkeeksi vasemmalle puolelle olemme visioineet paikkaa paljulle.

Kolmen vuoden projekti – torilla tavataan!

Mökkinaapurimme ovat heti alusta lähtien ja moneen kertaan kehuneet paikallista lauantaiaamun must -juttua. Meni kolme vuotta ja kesää ennen kuin pääsimme asiaan perehtymään. Lauantaisin on aina joko ollut jotain muuta tärkeämpää tekemistä tai sitten on vain nukuttu liian pitkään. Naapureilta saatuihin ohjeistuksiin on nimittäin kuulunut, että torille pitää mennä heti yhdeksältä. Muuten ei saatavilla ole enää sitä ykkösjuttua eli savukalaa.

Viime lauantaina palikat viimein loksahtivat paikoilleen. Prästkullan kesätori on nyt nähty ja koettu. Näiden paikallisten kesätorien juju on toisaalta tuttujen tapaaminen ja toisaalta lähiseudun pienyrittäjien tukeminen. Omat piirimme kylällä ovat vielä rajalliset, mutta lähiruoka on aina hyvä valinta.

Torikyltti
Kyltti ohjaa perille.
Kirpparimyyjät
Perinteistä torimyyntiä kylätalon pihamaalla.
kalaa ja kahvia
Kahvila ja sen takana kalakioski.

Kalakärryssä oli myynnissä lohta sekä savustettuna että fileoituna raakana. Vakuuttivat kalan olevan Bromarvin vesiltä ja epäilemättä näin olikin. Suurin lohi oli tällä kertaa ollut 26-kiloinen. Sellaisia saa kuulemma ainoastaan pitkällä rysällä, muilla välineillä ei kannata edes yrittää. Samaa on sanonut myös naapurimme, joka kalastaa verkoilla. Työkaverini Teemun kanssa olemme uistelemalla saaneet haukia. Ns. arvokalat ovat jääneet ammatilaisten saalistettavaksi.

Savukalan kylkiäiseksi ostimme viereiseltä myyjältä suoraan maasta nostettuja perunoita. Tuntuu hyvältä, kun saa kuulla suoraan tuottajalta, mistä ja miten kauppatavara on torille tullut. Eikä pelkästään tunnu, vaan myös maistuu!

Kaide on terästä ja hauki on kala

JuhaniK Kommentoi

Sähköurakka on valmistunut. Vähän vaikea sitä on uskoa, mutta kyllä se vain niin on. Viimeinenkin rasiankansi on ruuvattu kiinni, maadoitukset mitattu ja pöytäkirja laadittu. Yksi iso ja merkittävä virstanpylväs on saavutettu!

Sähköjen viivästyessä on ollut aikaa miettiä ja edistää muita jäljellä olleita rästihommia. Lopputarkastusta varten pitää vielä asentaa talotikkaat (ne on jo hankittu ja ovat valmiina kiinnitettäviksi), hommata takaneduslasi (malli eli reunahionta on päättämättä). Lisäksi meidän pitkään ja hartaasti pohtimamme terassin kaiteet ovat nyt askeleen verran lähempänä toteutusta.

Pinna kireällä

Lasia, puuta vai terästä? Pinnat pystyyn vaiko vaakaan? Vai olisko verkkokaide à la Oodi se paras ratkaisu?

Pitkään suosikkina olleen lasikaiteen hylkäsimme käytännön syistä. Ensinnäkin se vaatii jatkuvaa huoltoa eli pesua. Edellisen talomme terassin lasikaiteesta myös opittiin, että vähänkin kosteammilla ilmoilla lasi huurtuu usein. Blokkaa yllättävää kyllä varsin helposti näkymät. Pienisilmäinen teräsverkkokaide olisi ollut tyylikäs, mutta sellaiselle emme onnistuneet löytämään toimittajaa.

Matkan varrella olemme pyrkineet välttämään pinnallisia päätöksiä, mutta koska toisaalta tällainen rakennusprojekti ehdottomasti vaatii pitkää pinnaa, niin lopulta päätös oli tilata teräspinnakaiteet.

Tässä vaiheessa käytettävissä on ainoastaan kaiteen suunnittelukuva. Koska parempaakaan kuvamateriaalia ei siis ole, niin laitetaan se nyt kuitenkin tähän näytille. Tavoiteaikataulu asennukselle on kesäkuu eli eiköhän pikapuoliin saada esille kuvia kaiteesta paikoillaankin.

Kaide on väriltään musta, kehykset lattarautaa ja pinnat pyöreät n 10cm:n välein. Kiinnitys on terassin etureunasta ukopuolelta. Tavoitteena on mahdollisimman minimalistinen toteutus. Tällä kiinnityksellä talon suunnasta katsottuna kaiteen alareunan poikkirautaa jää piiloon.

Lähialueretkiä

Nyt kun pahimmat paineet eli kiireisimmät itse rakentamiseen liittyvät projektit alkavat vähän hellittää, on ollut aikaa muuhunkin kuin pelkkään nikkarointiin. Kerran ajelimme Hankoon rantoja ihailemaan ja mahdollista veneretkeä silmällä pitäen satamia katsastamaan. Toisena iltana kohteena oli Bromarv ja sieltä ajoimme edelleen Padvaan saakka. Kyseinen tie on motoristien suosima eikä syyttä. Autollakin ajettaessa maisemat ovat huikeat.

Bromarv on ollut vakiokohde kesäpäivän veneretkillemme. Nyt kun olimme autolla liikkeellä, hyödynsimme tilaisuuden ja katsoimme miten pitkälle tietä pitkin oikein pääsee. Ja pääsihän sitä pitkälle. Kunnes tie päättyi – suoraan mereen.

Tähän päättyy maailma. No ei nyt ihan, mutta yleinen tie kuitenkin. Vasemmalla salmen takana on Kemiön saari. Veneellä tästä vain pari minuuttia. Tietä pitkin matka kestäisi varmaan vähintään tunnin.

Merimörköjä metsästämässä

Työkaverini oli etätyövieraana pari päivää. Taka-ajatuksena hommassa oli, että Teemu on superinnokkaana kalamiehenä jo pitkään haaveillut 10-kiloisen merihauen pyydystämisestä. Kaksi iltaa kierrettiin paikallisia merenlahtia haukia etsimässä. Ei ihan sitä isoa saalista tullut, mutta jotain kuitenkin. Uskoisin, että tarina saa jossain vaiheessa vielä jatkoa.

Lähitienoon saaret, salmet ja rannat tuli kierrettyä varsin tarkkaan. Lisäbonuksena paikalliset vedet ovat nyt huomattavasti paremmin hallussa, kun paikat on koluttu hitaalla uisteluvauhdilla.
Erään lahden pohjukassa oli iso parvi laulujoutsenia pellolla ruokailemassa. Vaikka liikuimme niin rauhallisesti kuin pystyimme, arkoina lintuina pelästyivät sen verran, että tekivät upean ohilennon veden yli

Oman rannan ihmeitä

Jos ja kun etsii luontoelämyksiä, ei aina tarvitse lähteä yhtään mihinkään. Omat ranta tarjoaa aina vain uusia elämyksiä.

Rantaterassimme on rakennettu isojen kivien päälle. Kivien raoissa on hyviä suojapaikkoja matelijoille. Rantakäärme viihtyy siellä ja samoin sisiliskot.

Kylmien kivien välistä on mukava tulla lämpimälle puupinnalle auringosta nauttimaan.

Maisemassa aina jaksaa ihmetytttää, miten se joka päivä voikin olla erilainen. Tässä jälleen yksi auringonlaskukuva. Pilvet olivat siten asettuneina, että taivaanrannassa oli itse asiassa tupla-auringonlasku.

Kahdet auringonsillat yli merenlahtemme.

Kylpyhuoneyllätykset ja muuta tapahtunutta

JuhaniK Kommentoi

Pääsiäisviikolla jatkui traditiomme olla viikot huvilalla ja viikonloput puolestaan kaupungissa. Siirtymät päivätöiden ja vapaa-ajan välillä ovat näissä oloissa varsin sujuvia. Siitä huolimatta valmista tulee hitaahkosti. Tällä siis tarkoitan tätä vapaa-ajan projektiamme. 🙂 Kaiken lisäksi kylpyhuoneen viimeistelyssä tuli pari pientä mutkaa matkaan.

Suorat seinät olisivat kova juttu

Bauhausista ostettu Hietakarin ovellinen suihkuseinä oli millilleen mitoitettu sopimaan sille varattuun kohtaan. Valitettavasti seinämuurari ja -laatoittaja olivat tehneet sen verran epätarkkaa työtä, että alareunastaan ovielementti ei mahtunutkaan paikoilleen. Tekijä eli syyllinen löytyi peiliin katsomalla, joten ei auttanut muu kuin keksiä luovia ratkaisuja.

Lasi/alumiinirakenne ei jousta, joten ainoaksi käytännön ratkaisuksi tuli osittainen oven tiivisteistä luopuminen. Hieno magneettinen tiivistyslista jouduttiin poistamaan. Oven sulkeminen ja avaaminen ei nyt ole ihan niin jouhevaa kuin sen piti olla. Pääasia että toimii ja että saatiin myös siisti lopputulos.

Lyhyt kiinnityspinni

Toinen pientä päänvaivaa aiheuttanut asia kylppärissä oli Tapwellin kattosuihkun asennus. Ruotsissa näyttäisi olevan erilainen tapa kiinnittää sekoittajat seinässä oleviin putkiliitoksiin. Toki putkarimme sai hanan nätisti (ja toimivasti) kiinni täkäläisilläkin systeemeillä.

Ongelma tuli siitä, että sekoittaja on muutaman sentin kauempana seinäpinnasta, kuin mitä valmistaja on Ruotsin markkinoille ajatellut. Tämäkään ei olisi mikään iso juttu muuten, mutta kun mukana tulleen kattosuihkun seinäkiinnike oli liian lyhyt.

Asia ratkesi lopulta, kun soitin valmistajan Suomen toimistolle. Siellä heti tunnistivat ongelman – olin toinen samaa asiaa lähes samaan aikaan kysynyt. Schenkerin kautta saimme tarvittavan pidemmän kiinnityspinnin jo seuraavaksi päiväksi. Hyvää palvelua siis lopulta.

Valmistajan ilmeisesti ruotsalaisten stadardien mukaan asennettuna sekoittaja tulee lähes seinään kiinni. Meidän paikallisten tapojen mukaan kiinnitettynä mötikkä on muutaman sentin irti seinäpinnasta. Kattosuihkua ei enää saanutkaan kiinnitettyä seinään paketissa mukana tulleilla osilla.

Lisää kuvia tiedossa ja nähtävillä

Tiedän, että lukijoiden joukossa on innokkaita kuvien katsojia. Koittakaa kestää. Kohta saamme kylppärin siihen kuntoon, että voimme esitellä, miltä Mariannan tarkkaan suunnittelemat tilat näyttävät valmiina. Jos/kun muutkin huvilanäkymät kiinnostavat, niin blogin etusivulla on tätä kirjoitettaessa esillä keväisiä iltanäkymiä.

Kaikennäköistä muutakin on kevään aikana tapahtunut. Tässä parit esimerkit:

Parsaa, pekonia ja liesituuletin

Ihan jo huvilan suunnittelun alkuvaiheissa päätimme, että emme halua lieden päälle näkyvyyttä ja tunnelmaa haittaavaa liesikupua. Ratkaisumme oli hankkia liesi, jossa on sisäänrakennettu tuuletin. Tai imurihan se oikeastaan on. Liesitasojen välissä olevien suuttimien kautta höyryt ja käryt imetään tason alla oleviin suodattimiin ja sieltä puhdistettuna edelleen sokkelitilaan ja lattianrajasta ritilöiden läpi takaisin huonetilaan.

Ensimmäinen ajatus oli, että noinkohan vain toimii. Käytäntö on osoittanut, että ratkaisu on varsin pätevä. Suurimmalla teholla laite pitää jonkin verran ääntä, mutta niinhän taitavat liesituulettimet muutenkin tehdä. Käytännössä jo vajaateholla imuri toimii riittävän hyvin ja silloin desibelit ovat siedettävällä tasolla. Tässä videomuotoinen havaintoesitys miten paistohöyryt tyylikkäästi katoavat tuulettimen nieluun:

Sahapukki

Pihassa on ollut vielä yksi pressupino rakennusaikaisia lautoja. Pitkää tavaraa on aina silloin tällöin tarvinnut erilaisiin projekteihin, mutta nyt tuli hetki hankkiutua kasasta eroon. Sitä varten piti ensin tehdä ns. kuormastasyöntioperaatio.

Etsin pinosta sopivimmat ja siisteimmät laudat ja rakensin niistä uuden sahapukin. Edellisiltä omistajilta periytynyt pukki oli jo enemmän kuin aikansa elänyt. Eikä se muutenkaan täyttänyt tehtäväänsä. Ilmeisesti tarvikkeita oli takavuosina niukalti ja lisäksi ihmiset lyhyempiä. Vanha sahapukki oli mitoitukseltaan lähinnä hobiteille sopiva. Tällaiselta uusi uljas sahaamisen apuvälineemme näyttää:

TM:n pätevillä ohjeilla oli helppo kasata tukeva ja kaytänöllinen pukki. Sittemmin kuvassa takana vasemmalla näkyvä pressupino on tämän apuvälineen ansiosta saanut kyytiä ja piha on taas asteen verran siistimpi.

Valvojat paikalla

Nyt kun näihin nikkarointihommiin päästiin, niin jatketaan vielä rannan osalta.

Terassimme sekä laiturin kiinnitykset selvisivät talvesta hyvin. Jäitähän ei ollut nimeksikään, joten ne eivät ole olleet riesana. Talvella ennätyksiin noussut vedenpinta sen sijaan oli vähällä aiheuttaa isompaakin harmia. Läheltä piti, mutta selvittiin onneksi vähillä vaurioilla. Pienellä siivouksella ja reunojen vahvistuksilla ranta ja rantaterassi ovat valmiina ensimmäiseen varsinaiseen kesäkauteensa. Työn valmistumista hoputtamaan tulivat meidän vanhat tutut rantavahtimme:

Tuttu joutsenpariskunta keskittyi toisiinsa niin tiiviisti, että puuhastelu laituri-terassilla ei aiheuttanut minkäänlaista reagointia. Asiaan varmasti vaikutti sekin, että ovat jo aiempina vuosina tottuneet ihmisten outoihin tekemisiin heidän reviirillään:
Emo ja poikaset nauttivat vuosi sitten heinäkuussa auringosta rantakalliolla, vaikka aivan vieressä sahattiin ja ruuvattiin terassia kasaan.

Talven viimeiset puraisut

JuhaniK Kommentoi

Maaliskuun puoliväli voisi olla täyttä talviaikaa. Pieniä yrityksiä siihen suuntaan aika ajoin vielä ilmaantuu. Tähän vuodenaikaan kuuluu myös se hyvä tunne, että vaikka kuinka talvi vielä yrittäisi saada otetta, yritykset on tuomittu epäonnistumaan. Aurinko, lämpö ja valo voittavat vääjäämättä alaa. Niinpä voi hyvillä mielin nauttia lumen ja jään parhaista ominaisuuksista. Tässä muutama tunnelmapala viime viikonvaihteesta.

Perjantai-iltana, kun saavuimme kohteeseen, oli muutama aste lämmintä ja varvikko tukevasti vihreänä. Aamulla herätessämme koko maisema oli tasaisen valkoinen. Yöllä oli tullut senttimetri lunta. Kiehtovan lisän panoraamaan toi vapaana lainehtiva meri. Yhdistelmä on harvinainen. Vielä kun yhtälöön lisää kirkkaan maaliskuun aamuauringon valon, tunnelma oli suunnilleen parasta, mitä tähän aikaan vuodesta voi toivoa. Vaikka onkin klisee, niin pakko se on todeta. Sohvalla voisi istua ja tuijottaa maisemaa loputtomiin.
Laiturin rakenteet varsinkin alemmilta osiltaan ovat olleet säiden armoilla. Ennätyskorkea vesi oli ilmeisen lähellä aiheuttaa rantaterassille isommankin vahingon. Selvisimme kuitenkin vähillä harmeilla. Ainoastaan pieni irtonainen liitospala kahden laiturinosan välitä lähti aaltojen mukana merelle ja ajautui lopulta naapurin rannalle. Sieltä saimme sen palautuksena. Kevättä ja uuden rantakauden alkua odotellen.
Vanhat tuttavamme eivät jätä mitään sattuman varaan. Vaikka talvi ei edes ole vielä kokonaan hellittänyt, joutsenet ovat saapuneet reviirilleen. Pian selviää saammeko jälleen seurata uuden poikasparven ilmestymistä vanhempien seuraan.

Meidän käyttökelpoinen naapurilta opittu nyrkkisääntö on, että jos merenlahdella näkyy vaahtopäitä, on keli liian kova vesille lähtöön. Veneemme ehkä vielä pärjäisikin, jos olisi osaava kippari, mutta kyyti ei olisi enää siedettävää. Aaltojen lisäksi pohjoisen puolelta puhaltava tuuli lisää epämukavuuskerrointa sen verran, että vene pysyisi poijuun köytettynä. Alla olevalla videolla on aurinkoisen vaahtopäisiä fiiliksiä maaliskuun puolivälin tienoilta vankasti rannalta kuvattuna.

Nostalgiaa ja valaistumisia

JuhaniK Kommentoi

Teimme kaupat huvilakiinteistöstämme kolmisen vuotta sitten. Alkaa jo olla nostalgiset fiilikset, kun niitä aikoja muistelee. Suurimpaan osaan menneestä voi suhtautua positiivisella kaiholla. Joistain jutuista voi kuitenkin olla tyytyväinen, että ovat jo historiaa.

Syksy saapui ja sen myötä ajankohtaan kuuluvat askareet. Eka kerta on aina jännin. Tähän kategoriaan kuuluivat sekä veneen että laiturin nosto. Tähän asti ystävälliset naapurimme ovat hoitaneet veneen syyshuollon ja laituriahan ei meillä aikaisemmin edes ollut. Pienimuotoisten talkoiden merkeissä molemmat operaatiot sujuivat tällä kertaa meiltä itseltämmekin onnellisesti. Sekä vene että laituri ovat nyt kuivalla maalla.

Vinssin ja apumiesten avulla laituri nousi rantakalliolle talvehtimaan.

Pressutalli joka on nyt muisto vain

Yhtenä kauden viimeisimmistä ulko-operaatioista oli pressukatoksen tyhjennys ja purku. Vähitellen rakennusajan järjestelyt poistuvat pihapiiristä. Pressutalli taisi olla järjestyksessä toinen isompi asia, jonka reilut kaksi vuotta sitten kiinteistölle hommasimme. Se ihka ensimmäinen oli kylpytynnyri eli palju.

Tallia ei varsinaisesti tule ikävä. Ei vaikka kätevä tarvikesuoja se olikin. Ainakin ensimmäisen vuoden ajan. Toisena talvena alkoi katokseen ilmestyä reikiä. Viimeaikoina piti kaikki sisällä olleet tavarat suojata muoveilla tai laittaa vedenpitäviin säilytyslaatikoihin. Lisäksi myrskyt olivat repineet päätypressut rikki ja tuuli pääsi estoitta puhaltamaan sadevettä ja roskia sisään. Ei siis kovin käytännöllistä.

Ensimmäisessä kuvassa katoksen raato juuri ennen purkua. Toisessa kuvassa sinänsä vielä hyväkuntoinen teräsrunko (tätä voisi yrittää kaupata eli lahjoittaa tori.fi:ssä). Ja oikealla tyhjä tila. Toivottavasti kanervikko vielä tuosta elpyy.

Käyttökelpoisille tavaroille on nyt etsitty paremmat säilytyspaikat ja tarpeettomat on siirretty loppusijoitukseen Sortti-asemalle.

Ulkovaloja

Pimeys huvilalla tarkoittaa todellakin pimeyttä. Vastarannalla saattaa näkyä muutama valopiste sen mukaan kuka milloinkin on paikalla. Ainoa valosaaste, jonka joskus voi havaita on Hangon sataman valot eteläisessä horisontissa. Ja nekin vain sopivissa olosuhteissa. Jos on pilvistä ja varsinkin jos lisäksi vielä sataa tihuuttaa, ei pihalla näe ilman taskulamppua käytännössä yhtään mitään. Vastapainona ovat sitten kirkkaat yöt, jolloin kuu valaisee maisemaa. Ja jos kuu on piilossa, tähdet sekä linnunrata loistavat upeina.

Nyt on kaikki toisin. Sähkärimme sai viimein asennettua meille valot sekä pihatien tolppiin että seinävalaisimiin rakennuksen kolmelle sivulle. Toki meillä on ollut ulkovaloja sekä vierasmökissä että rantasaunalla. Niiden kantama on kuitenkin ollut rajallinen ja käyttö vaatii, että menee ko. kohteisiin valoja sytyttämään. Uudet valot toimivat huvilasta sisältä tavanomaisilla katkaisijoilla. Ihmeellistä.

Alla pari myöhäisillan näkymää. Pimeä tulee nykyään niin aikaisin, että viikonloppuisin ainoastaan lauantaina voi yrittää ottaa iltakuvia. Ja jos käy kuten viime lauantaina, että kaiken puuhastelun lomassa missaa hämärän tulon, niin pimeä yllättää valokuvaajan. Ehkä kuvista saa vähän mielikuvaa, miltä upouudet ulkovalomme oikein näyttävät.

Terassimaniaa

JuhaniK Kommentoi

Kesäloman saldo: turvonnut polvi, rikki mennyt selkä, kipeytyneet lihakset. Toisessa vaakakupissa kulkuväyliä ja oleskelutilaa huvilan pihaan sekä rantaan.

Ostamaamme hirsipakettiin ja sen asennukseen kuuluivat huvilaan integroidun terassin runkorakenteet. Viime vuoden vappu vietettiin tämän rungon päälle kansilautoja ruuvaten.

Tämän kesän (ja etenkin kesäloman) teemana huvilalla on jälleen ollut terassien teko. Tavoitteena on ollut helpottaa liikkumista taloon/talosta sekä kulkua ja oleskelua varsin kallioisella tontillamme.

Mopon kanssa haasteita

Ensimmäinen kesän terassiprojekteista liittyi upouuteen laituriimme. Tämä projekti käynnistyi tietyllä tapaa väärin päin. Ensin asennettiin laituri (aiheesta löytyy tarinaa täältä) ja vasta sen jälkeen alettiin miettiä, miten sille oikein kuljettaisiinkaan.

Eikä asiaa tarvinnut pitkään edes pohtia. Kunnollinen kulkuväylä rannalta laiturille on käytännössä ehdoton edellytys, jotta laituria ylipäätään voi käyttää. Toki loikkiminen isojen muhkuraisten kivenlohkareiden päällä oli sekä hyvää jumppaa että mainiota tasapainoharjoittelua, mutta pakkohan sitä oli kehittää helpompi ja turvallisempi väylä.

Alkuun oli tarkoitus rakentaa suht suoraviivainen kulkusilta rantakalliolta laiturille. Neliviikkoisen loman alussa tuntui siltä, että aikaa (ja energiaa) on vaikka kuinka paljon. Niinpä ajatus lähti lentoon – joku voisi ehkä sanoa, että mopo alkoi keulia pahemman kerran. 🙂

Tästä alkoi varsinainen rantaterassin visiointi. Kuvan kulkusilta oli suhteellisen nopea- ja helppotekoinen. Merenpuoleisen pään sai kiinnitettyä laituria varten tehtyyn betonivaluun. Alla on isoja ja tukevia kivenlohkareita, joiden päällä kannattajapalkit lepäävät. Pinta-alakin oli vielä kohtuullinen – pituutta viitisen metriä ja leveys 1,2m. Kannattajat ovat mitoiltaan 48×148 lankkua ja terassilaudat 28×120 ruskea kestopuuta. Laudat on ruuvattu palkkeihin 55-millisillä rosteriruuveilla.

Taustana projektin saamalle käänteelle oli huvilan ulkotiloissa iilmennyt pieni puute. Rannassa ei ollut paikkaa, jossa voisi kunnolla nauttia auringosta tai vaikkapa päiväkahveista vilvoittavien merituulten ja laineiden liplatuksen lomassa. Puhumattakaan tunnelmallisista sundownereista illan koittaessa.

Maanrakennusurakoitsija kävi toukokuussa uudelleen muotoilemassa rantaviivaamme ja samassa yhteydessä jatkoi laiturin kiviosuutta muutamalla metrillä merelle päin. Isot kivenmurikat ovat tukeva pohja rakentaa kulkutasoja. Työn aikana tuli mieleen, että pintaan olisi ollut hyvä ajaa vielä pari kuormaa soraa tai vastaavaa. Hieman tasaisempi pohja olisi helpottanut runkolankkujen asentamista huomattavasti.

Käyntisilta alkoi laajeta projektin edetessä mantereen suuntaan. Eräs nimeltä mainitsematon sukulaismies jossain vaiheessa jo huolestuneena totesikin, että ”ette kai te nyt sentään koko Suomenlahtea aio kattaa?” 🙂

Reilun viikon aherruksen jälkeen lopputulos näyttää tältä:

Tasaista plaania on n. 30 neliötä. Sillä aikaa kun Juhani ja Joonas rakensivat terassia, Mari loihti vanhalle kuormalavalle uuden elämän liikuteltavana pöytätasona.

Jatkon osalta ideoita on vaikka kuinka paljon. Suunnitelmissa on integroida terassiin palju, asentaa kaiteet eikä valaistuskaan haitaksi olisi. Tämä rantaprojekti saa nyt kuitenkin levätä ainakin ensi kevääseen asti. Lievän taisteluväsymyksen ohella yksi keskeinen syy on kerätä kokemuksia terassin talvenkestävyydestä. Merenlahtemme on varsin suojaisa, mutta siitä huolimatta etenkin jäät ovat riskinä. Jos terassin talvehtiminen sujuu hyvin, niin tilannetta tarkastellaan uusiksi ensi kesänä.

Harjoittelusta tositoimiin

Rantaterassi oli oiva harjoituskohde. Sen valmistumisen myötä saimme rohkeutta käydä kriittisemmän kohteen kimppuun: portaat ja etuterassi talon sisääntulon puolelle.

Tähän asti taloon ja talosta on kuljettu kuormalavoista kyhyättyjä rakennusaikaisia väliaikaisportaita pitkin. Yksi tuttava ilahtuneena totesikin kuvan näistä portaista joskus nähtyään ”hei meilläkin oli mökillä saman valmistajan portaat”. Kuormalavat taipuvat moneen käyttöön, kuten aiemmin jo puhe olikin.

Kaikkeen sitä helposti tottuu – valitettavasti. Väliaikaiset portaat ehtivät olla käytössä lähes kaksi vuotta. Toimeen ryhtyminen ei välttämättä ole iso asia, mutta vaatii ryhdistäytymistä. Tässä edesauttoi yksien sukulaisvierailijioiden ihmettelyt asian suhteen. Pieni potkiminen ei välttämättä ole haitaksi.

Rungosta ja rakenteista

Terassin ja portaiden runkona on ristiinasennettua 48×148 kestopuuta. Talon puoleinen pääkannattaja oli helppo asentaa. Sen sai ruuvattua kiinni perustuspilareihin. Toinen puoli olikin sitten hankalampi johtuen kumpuilevasta kalliopinnasta. Lopputulos on yhdistelmä tolppia, kulmarautoja kiila-ankkureilla kallioon ruuvattuna sekä osin suoraan kiven päällä lepääviä palkkeja.

Lisähaasteen mudostivat ulko-oven edessä sijaitsevat viemäri- ja sähköputket. Sitä miksi ko. talotekniikka piti vetää juuri tästä kohtaa, on selostettu aiemmissa postauksissa.

Pääoven portaikko sijaitsee täsmälleen putkikanaalien päällä. Jos jotain hyvää asiasta haluaa löytää, niin nyt portaikko peittää rujot kallioleikkaukset sekä ei-niin-esteettiset putkisysteemit.

Näiden uusien rakenteiden pintalautana on samaa 145 mm leveää lehtikuusta kuin muukin talon ympärillä oleva terassi. Ero uuden laudan ja kohta jo kaksi kesää harmaantuneen välillä on melkoinen. Eiköhän tilanne tästä tasoitu ajan myötä. Ja ellei, niin tarjollahan on myös aineita, joilla ikääntymisprosessia voisi nopeuttaa.

Tähän loppuun muutamia kuvia sekä piiloon jääneistä rakenteista että lopputuloksesta.

Etuterassin ja portaiden runko alkaa hahmottua. Poikittaiset tuplapalkit päissä ovat syystä, että pitkittäiset kansilaudat halttiin päättää poikkisuuntaisiin lautoihin. Paitsi että tämä on visuaalisesti hauska yksityiskohta, mitoitusten kanssa oli tarkat paikat. Onnistuimme lopulta hyödyntämään kuusimetristen lehtikuusilautojen koko pituuden ilman jatkoksia ja hukkapaloja.
Näiden kesän terassiprojektien yhteydessä tuli ruuvattua kaikkiaan n. 2000 ruuvia. Suurin osa meni jopa kerralla oikein. Pari kertaa juoduttiin myös yritä ja erehdy -periaatteen mukaisesti irrottamaan ja uudelleen kiinnittämään joitan lautoja. Onneksi näitä ei ollut monta.
Jonkun verran piti miettiä, miten laudat portaiden kulmissa tulisi sijoittaa ja sen jälkeen vielä rakentaa sopiva sekä tukeva runko, johon laudat ruuvata. Näyttää ja tuntuu siltä, että asiassa lopulta jopa onnistuttiinkin.
Tällainen tästä terassi/porras -rakennelmasta tuli. Portaiden mitoitus on tehty varman päälle eli perinteistä ohjetta noudattaen: 2 x nousu + askelman etenemä = 620 mm. Laskusääntö toimii käytännössä erittäin hyvin. Portaita on helppo kävellä sekä ylös että alas.
Huvilan mantereen puoleinen julkisivu nyt, kun etuterassi on paikallaan.

Kolmiodraamaa huvilan rannassa

JuhaniK Yksi kommentti

Juhannuksen 2019 säät suosivat erilaisia ulkoilma-aktiviteetteja. Sekä juhlintaa että myös vähän proosallisempia askareita. Huvilalla jälkimmäiseen kategoriaan kuului mm. veneenkiinnityspoijun asennus rantaveteen.

Poijut tai veneet eivät tietenkään suoraan liity hirsirakentamiseen. Toisaalta keskimäärin kaikkien hirsihuviloiden – ainakin rannalla olevien – yhteydessä on tarve veneelle ja niin muodoin myös sen kiinnittämiselle. Niin tai näin, kyse oli henkilökohtaisella tasolla sen kokoluokan ponnistuksesta, että sitä mielellään hehkuttaa myös näin kirjallisesti.

Juhannusaaton saavutus: poiju ankkuroituna merenpohjaan ja vene poijussa kiinni.

Mallia naapurista

Toisen puolen mökkinaapurillamme on ollut jo useamman vuoden ajan käyttökelpoisen oloinen systeemi veneen kiinnitykseen. Rantavedessä vähän ulompana on poiju, johon veneen keula kiinnitetään. Veneen perä on köydellä kiinni lähellä vesirajaa olevan tukevan puun rungossa. Silloin kun venettä ei käytetä, se kelluu omissa oloissaan muutaman metrin irti laiturista ja rannasta.

Veneeseen nousua varten irrotetaan köysi puunrungosta, vene vedetään laituriin kiinni ja lähtiessä otetaan keulaköysi irti poijusta. Vähän monimutkaisempaa, kuin jos vene olisi suoraan laiturissa kiinni. Järjestelyssä on kuitenkin yksi merkittävä etu. Veneen kylki ei hakkaa laituria vasten.

Myrkkyä pohjaan ja hikeä pintaan

Ennen kuin päästiin poijua veteen pudottamaan, piti saada vene vesille. Ja vielä ennen tätä tuli vietettyä yksi kuuma sunnuntai-iltapäivä veneen alla. Pohja kaipasi uutta myrkkymaalia.

Maalipurkin pienellä präntillä kirjoitetut pitkät selostukset varoittavat selvin sanoin vaikka mistä vaaroista. Vähän epäilyttää vetää veneen pohjaan ainetta, josta valmistaja mm. varoittaa: ”erittäin haitallista kaloille ja vesieliöille”. Toisaalta juuri tästä syystähän näitä anti-foulingeja käytetään – estävät kasvuston kiinnittymisen veneen pohjaan. Paras vain luottaa siihen, että viranomaisvalvonta toimii ja pahimmat myrkyt ovat jo poistuneet markkinoilta.

Hienoa olla omavarainen

Tässä yhteydessä tuli nyt viimein kokeiltua tositoimissa myös uutta ikiomaa veneenlaskupaikkaamme.

Auto-traileri -yhdistelmän ajaminen alas rantaan on tarkkaa puuhaa. Alhaalla ei ole kääntöpaikkaa, joten koko matka mutkineen päivineen pitää hoitaa peruuttamalla. Jännitysmomentti asiassa on, että etuvetoautollamme ei rinteen jyrkimmässä kohdassa pysty kiskomaan painavaa venettä yhtään ylöspäin. Etupyörissä ei ole riittävästi pitoa. Korjausliikkeitä ei olisi voinut tehdä eli peruuttaessa piti traileri saada pysymään tien suuntaisena. Tästä on jo kokemusta venettä kevyemmilläkin kuormilla.

Tällainen on mainio luiskamme, josta vene laskeutui nätisti veteen.

Hiljaa hyvä tulee -periaatteella homma hoitui. Peruutin trailerin pyörien akselia myöten veteen ja siitä saimme laskettua veneen nätisti varsinaiseen elementtiinsä. Rannan mataluus vähän epäilytti etukäteen, mutta vettä on onneksi riittävästi ainakin tällaiselle pienehkölle veneelle. Seuraavaksi päästiinkin sitten itse asiaan, eli lastaamaan poijua ja sen tarvikkeita veneeseen.

YouTubesta opittua

Aika usein käy niin,että kun kysymyksineen kääntyy ns. asiantuntijoiden puoleen, ohjeita tulee yhtä monta erilaista kuin on neuvojaakin. Näissä poijuasioissa sekä lähipiirin tietäjät että YouTuben osaajat olivat liikuttavan yksimielisiä. Mitä isompaa, paksumpaa ja painavampaa sitä parempi.

Hankintojen osalta Motonetin tarjooma vaikutti parhaalta. Itse poiju on lujitemuovinen ja kooltaan 60 litraa. Poijunvarsi on kuumasinkittyä terästä. Painoksi ankkurointia varten ostin Bauhausista neljä kappaletta reikälaattoja (jotkut kutsuvat niitä nimellä reikäkivi). Näiden varsinainen käyttö on kulkuväylillä, kun halutaan vettä läpäisevä, mutta ajoa kestävä tukeva rakenne. Yksi laatta on mitoiltaan n. 60×40 cm ja painaa 30 kg. koko setin painoksi tulee veden noste huomioiden n. 100 kg.

Reikälaatan etuna on, että kulmikkaina tuovat pitoa pohjaan ja toisaalta kivet voi näppärästi pudottaa yksi kerrallaan ketjua pitkin pohjaan. Kolmenkymmenen kilon massaa pystyy vielä jotenkuten asiallisesti käsittelemäänkin. Lisäksi laatat ovat varsin edullisia, viisi euroa kappaleelta.

Ankkurointiketjuksi ostin niin ikään Motonetista kuusi metriä 13 millistä kuumasinkittyä ja pitkälenkkistä tavaraa. Lisäksi parit irto-osat (sakkeli ja silmukkaruuvi) ja kokonaisuus oli kasassa.

Kolmiodraamaa

Postauksen alussa esitelty kiinnityssysteemi muodostuu kolmiosta, jonka kärkinä ovat poiju, laituri sekä veneen sijainti, kun maakiinnitysköysi on kiristettynä.

Laituri on siinä, missä se on. Sen paikka on fiksattu. Maakiinnityksen osalta on jonkun verran pelivaraa – rannan puista voi valita sopivimman. Tai jos sopivaa ei löydy, rantakallioon voi vaikka porata kiila-ankkurin tarvittavaan kohtaan.

Kolmion kulmista jäljelle jää siis itse poijun ja etenkin sen tarvitseman pohja-ankkurin paikan valinta. Marin kanssa yritimme ensin katsoa sopivan paikan poijulle ja siitä arvioida mihin kohtaan ankkurikivet ketjuineen pitäisi pudottaa. Jotta suoritus ei olisi ollut liian helppo, askartelun lomassa tuuli oli noussut jo varsin navakaksi.

Veneen saamisessa sopivaan kohtaan ja sen pitämisessä edes hetken siinä oli riittävästi tekemistä. Lisäksi piti vielä taiteilla kiikkerällä alustalla kymmenien kilojen kivi/ketju -systeemien kanssa. Mielellään myös siten, että ketjut tai köydet eivät kiertyisi jalkojen ympärille painoja mereen viskatessa.

Ei liene isokaan yllätys, että ensimmäinen yritys meni pieleen. Paikka oli jo alunperinkin vähän pielessä ja lisäksi tuuli ehti painaa venettä monta metriä sivuun. Ei muuta kuin kiskomaan paino ylös pohjasta ja parempaa paikkaa etsimään.

Draaman uusi käänne

Tässä vaiheessa draamamme sai lisäjuonteen. Mukaan kuvioon tuli myös kolmas pyörä. Naapurin juhannusjuhlijat olivat omalta laituriltaan jo hetken ihmetelleet puuhasteluamme. Aina ystävällinen isäntä otti pienen kalastusveneensä ja tuli katsomaan tarkemmin tekemisiämme: “Onko täällä ongelmia?” Siihen minä, että “Ei täällä muuta olekaan kuin ongelmia! :)” Asiallisiakin neuvoja toki saimme: “Minä laittaisin poijun reilusti ulos – köyttä saa aina pidempänä, mutta pohja-ankkurin siirtäminen on työläämpää.” Näinhän se epäilemättä onkin.

Lopulta kolmannella yrittämällä saimme poijun haluamaamme paikkaan. Ei kuitenkaan ihan niin kauas rannasta kuin naapuri suositteli. Halusin veneen kaislikon suojaan ilman kymmenien metrien kiinnitysköysiä. Samoin poijun ankkuroinnin säätäminen on helpompaa edes vähän matalammassa vedessä. Toivottavasti siihen ei kuitenkaan tule tarvetta.

Juhannuspäivänä tuuli riepotteli venettä ja sen kiinnityksiä oikein kunnolla. Rantamme on onneksi varsin suojaisa. Ainoastaan luoteistuuli pääsee puhaltamaan vähän pidemmältä lahdenpohjukan yli. Nyt tuuli tuli aikalailla suoraan lännestä eli ei ihan pahimmasta suunnasta.
Olosuhteet vaihtelevat laajalla skaalalla ja nopeasti. Seuraavana päivänä meri oli täysin pläkä.

Poijun tulikoe: tuulikoe

Juhannuspäivänä tuuli nousi entisestään. Ei ehkä ihan myrskyksi asti, mutta reilusti navakaksi joka tapauksessa. Poiju ja sen kiinnitys selvisivät testistä mallikkaasti. Varsinainen totuuden hetki on tältäkin osin edessä vasta ensi talvena jäiden muodossa. Ennen sitä olemme iloisia merkittävän virstanpylvään saavuttamisesta. Huvilan rannassa on nyt sekä laituri että toimiva kiinnityspaikka veneelle. Eikä tässä vielä kaikki, myös fasiliteetit näiden varusteiden talvisäilytystä varten.

Laituritrilogian päätösosa: kiinni ja käyttöön

JuhaniK Yksi kommentti

Sarjan kolmannessa eli viimeisessä osassa saamme laiturin paikoilleen ja käyttöön. Kuten aika usein näissä hommissa käy, niin nytkin yhden projektin valmistuminen johtaa uusiin haastesiin.

Sarjassa aiemmin tapahtunutta:

Valitsemamme Rentukka- laituri toimitetaan rakennussarjana. Yksittäiset rakenneosat ovat kooltaan ja painoltaan yhdelle hengelle vähän isoja liikutella, mutta kahden ihmisen käsiteltävissä ilman kovin isoja fyysisiä ponnisteluja. Kokoamisohjeetkin ovat siedettävän selkeät. Eivät luonnollisestikaan aivan Ikea-tasoa, mutta kyllä selostusten avulla systeemin sai hyvin kasattua..

Toinen juttu olikin sitten valmiin laiturin siirtäminen. Kuivalla maalla liikuttelu onnistuu pyörivien ponttoonien ansioista käsivoimin lyhyitä matkoja. Ainakin alamäkeen. Massaa on kuitenkin sen verran, että ylimääräisiä metrejä mielellään välttää. Näin varsinkin jos maasto on epätasainen ja/tai kovin kalteva.

Vedessähän laite kelluu ja periaatteessa liikkuu keveästi. Sehän on laituri, jonka on tarkoitus kannatella paitsi itsensä, myös päällä olevat ihmiset sekä muun kuorman.

Rantakiinnityksen osalta eteen tuli haasteenpoikanen. Laiturin käyntisillan rannan puoleiseen päähän ostin ainoastaan siirtoa helpottavat kumipyörät. Toinen vaihtoehto olisi ollut ylimääräinen ponttooni. Eri syistä johtuen en tähän lisäponttooniratkaisuun kuitenkaan lähtenyt.

Käyntisilta ei toisesta päästään siis kellu. Ihanneolosuhteissa eli tilavalla, tasaisella ja kovapohjaisella hiekkarannalla liikuttelu pyörien päällä voisi jopa kohtuullisesti onnistuakin. Meille ei valitettavasti tällaista luksusta oltu tarjottu. Jouduimme turvautumaan pariin kikkaan.

Kikka ykkönen oli, että vastoin ohjeistuksia uitimme laiturin paikoilleen kahdessa osassa. Ensin käyntisilta ja sen jälkeen loppuosa yhtenä kokonaisuutena.

Toinen kikka oli käyttää apuna tyhjiä muovikanistereita. Käyntisillan ponttoonittoman pään saimme pysymään pinnalla kahdella tyhjällä 25 litran kanisterilla. Ne juuri ja juuri riittivät tähän.

Uitimme käyntisillan rantakiinnityksen kohdalle ja nostimme köysien avulla laiturin kuivanmaan puoleisen pään ylös kiinnitysakseliin. Kuulostaa helpolta, mutta käytännössä oli aivan siinä rajoilla, että homma onnistui tällaisilta, jos ei nyt ihan vielä vanhuksilta, mutta ei kuitenkaan enää aivan vetreimmässä nuoruuden kunnossa olevilta henkilöiltä.

Käyntisilta saatiin kuin saatiinkin nostettua ja lukittua kiinnikkeisiinsä. Laiturin päätyosan uittaminen siihen jatkoksi olikin jo helppo juttu. Liitoksen saranatapit menivät pienestä aallokosta huolimatta suht mukavasti paikoilleen. Eivätkä mutterit tai pultit redes pudonneet mereenkään.

Saagalla on nyt onnellinen loppu. Laituri on valmiina palvelemaan kesän rientoja.

Laituri Rentukka DX 1-4-6

Laituri paikallaan.

pollari

Pollari veneen kiinnittämistä varten.

kansituoli laiturin kannella
Kansituoli kannella.

Ja mitä ovat sitten ne alussa mainitut jatkoprojektit? Ensimmäisenä on vuorossa poiju venettä varten. Tähän palaamme ihan lähiaikoina. Toinen, vähän isompi urakka on rakentaa kivenlohkareista ja murskeesta tehdyn kannaksen päälle kestopuiset kulkuväylät uudelle laiturille. Näihin tunnelmiin!