Rimarumbaa

Rimat olivat viimeksi aiheena kaksi vuotta sitten. Silloin kohteena oli olohuoe/ruokailutilan katto. Tällä kertaa työn alla on huvilan terassi. Edellisessä jaksossa esitellyn teräskaiteen jatkoksi tulee kapeahkoista rimoista tehty kaide ja seinäke.

Haaste 1: Materiaali ja mitoitus

Rimojen detaljit ovat olleet mietinnässä aivan projektin alkumetreiltä saakka. Nyt loppusuoralla oli jo pakko tehdä päätöksiä.

Puutavaraliikkeiden myyjien ja muiden alan ihmisten kanssa asiasta puhuttaessa (tai netissä surffatessa) keskimäärin aina ja ainoa tarjottu vaihtoehto on kestopuinen vinorima. Joko 45×45/32 tai 42×42/28 mitoituksella. Eikä tässä mitään pahaa, mutta meidän tahtotila oli toisenlainen.

Ensinnäkään riman ei tarvitse olla kestopuuta – tila on katettu. Sateella alimmat rimat varmaankin kastuvat, mutta ilmava rakenne huolehtii tuuletuksesta ja puunsuoja pitänee pinnat kunnossa.

Toinen asia on rimojen muoto ja mitta. Pitkällisen mietinnän ja mallikappaleilla tehtyjen testailujen jälkeen päädyimme seuraavaan. Rimoitukset tehdään suorakulmaisesta, höylätystä, reunoiltaan kevyesti viistetystä 45×33 tavarasta. Rimat kiinnitetään 17 mm:n välein. Tällä mitoituksella on helppo laskea menekki. Yksi varvi vie 5cm, metriin menee 20 rimaa jne.

Vino pino rimoja. Syyskuun alku on ollut sateinen. Näin kauniisti sanottuna. Tarvikkeiden suojaus on ollut paitsi tärkeää myös jatkuvaa.

Pieni hidaste oli tavaran hankkiminen juuri näillä mitoilla. Onneksi paikallinen K-Rauta hoiti asian jälleen sutjakkaasti ja saimme erikoistilauksena tasan sitä mitä halusimme ja vielä lisäksi täsmälleen optimipituisena (3,9m) toimituksena.

Haaste 2: Toteutus

Jokainen, joka on joskus vastaavanlaisia rimoituksia tehnyt, ymmärtänee sanomattakin, miksi tämä ei ole niitä kaikkein mielenkiintoisimpia rakentamisen osaprojekteja. Muille voi asiaa vähän avata.

Kyseessä ei ole erityisen raskas operaatio, mutta sitäkin tylsempi. Jos näitä tekisi enemmän, niin eri vaiheita voisi varmaan järkeistää. Amatöörinä joutuu aina ensin harjoittelemaan. Aikaa kuluu myös erilaiseen miettimiseen ja tuplavarmistuksiin, ettei tule tehtyä peruuttamattomia virheitä. Sahattuja rimoja ei oikein saa pidennettyä. Työtahtikaan ei aina ole ihan päätähuimaava.

Varsinkin näin projektin loppusuoralla ei millään malttaisi pusata erilaisten ei-suoraan-valmista-tuottavien -osioiden kanssa. Mutta onhan se niin, että mitä paremmin jonkun jutun valmistelee, niin lopputulos syntyy todennäköisesti nopeammin ja ehkä jopa laadultaan parempana.

Tällä kertaa meitä potkaisi onni – saimme yllättävää apua perhepiirin toisesta rakennus/remontointiprojektista. Jannen ja Liisan omakotitalon yläkertaan asennetaan parhaillaan n. 800 metriä uutta kattopaneelia. Ko. paneelit on maalattu pihassa ja niitä varten Janne nikkaroi mainiot telineet maalattujen lautojen kuivatukseen. Tämä maalausurakka valmistui juuri sopivasti siten, että saimme siirrettyä telineet valmiina meidän huvilakohteeseemme. Kolmaskin käyttö näille hyvin palvelleille rakennelmille on myös valmiiksi mietittynä: rantasaunan lämmitys.

Telineet on tehty kattoprojektista ylijääneestä puutavarasta. Nyt jo toista kertaa tässä telinevirassakin. Harvinaisen tehokkaasti kierrätettyä ylijäämätavaraa.

Meidän rimojen kokonaispituus on kohtuullisempi, n. 400 metriä. Maalauksen vaikeuskerrointa nostaa se, että käsittelyn joutuu tekemään kaikille neljälle sivulle. Ja päädyillekin vielä lisäksi. Rimoja saa siis siirrellä ja käännellä edestakaisin.

Värisävynä on luontevasti se sama, jota on huvilan muissakin ulkopuolisissa puurakenteissa: Nordic Black and Brown. Sen verran olemme viime aikoina oikaisseet, että hirsiseinien pellavaöljypohjaisesta aineesta olemme siirtyneet aika paljon helpommin työstettävään vesiohenteiseen Pinotexiin. Sävy on tässä jälkimmäisessäkin oikein hyvä, mutta pinta läheltä katsottuna ei ihan yhtä hienostunut. Pidemmän aikavälin kestävyydestä ei vielä voi sanoa mitään, mutta siinäkin lienee eroa. Onko ero merkittävä, onkin jo sitten toinen juttu. Aika näyttää.

Maalaus meneillään. Vaikka tekstissä puhutaan Pinotexista, tässä vaiheessa oli käytössä Teknoksen vastaava tuote. Tietyllä tavalla yllättävää on, että yleisimmin liikkeissä käytössä olevista Tikkurilan maalikoneista ei juuri tätä, alunperin Sadolinin sävyä löydy lainkaan.

Haaste 3: Lopputulos

Kaikkien valmistelujen sekä monien työvaiheiden (sahaus, hiominen, maalaus kahteen kertaan, asennus) on palkitsevaa nähdä lopputulos. Tätä kirjoitettaessa vasta parikymmentä alimmaista rimaa on ruuvattuna paikoileen. Vielä ei kokonaisuutta voi siis arvioida, mutta esimakua tulevasta kylläkin jo saa. Palataan asiaan, kunhan loputkin urakasta on saatu valmiiksi.

Valmista rimaseinää, ainakin melkein. Pinta on vielä liian vaalea – vaatii vähintään yhden käsittelykerran lisää. Irtonaisina olevien rimojen maalaaminen on sen verran puuduttavaa puuhaa, että viimeinen (toivottavasti) kerros vedetään vasta asennuksen jälkeen.

Helteet menivät – kaiteet tulivat

Eipähän tarvitse enää tuskailla kuumuutta eikä huudattaa ilmastointia. Eikä pelätä terassilta putoamista. Jälkimmäinen on tietysti oikeasti hyvä juttu.

Kesään etenkin mökillä kuuluu ulkoilmaelämä. Tässä postauksessa kaiteiden lisäksi muitakin terassitapahtumia – sekä huvilalla että kylillä.

Pitkään pohditut ja odotetut terassin kaiteet ovat nyt paikoillaan!

Paikallinen metalliyrittäjä Tenholasta (Lundmet AB/Kjell Lundsten) teki juuri niin hyvää työtä kuin vinkin antanut maanviljelijänaapurimme oli kehunut. Työnjälki on oivallista ja kaide on tukevasti asennettu. Myös toimitus oli lähes ajallaan. Rakennushommissa siedettävä viikon myöhästyminen oli vielä ihan ok. Selitys oli maalaamon viiveet – ainahan syylliset löytyvät jostain muualta. 🙂 Tältä mustat teräskaiteemme nyt sitten näyttävät:

Kiinnityspultit hohtavat vielä teräksisinä. Asennuspäivänä oli sen verran tuulista, että Lundsten ei halunnut riskeerata ja alkaa sprayata muttereita ja pultin kantoja. Lupasin itse hoitaa työn paremmalla säällä.

Kaiteet täyttänevät jo tällaisenaan rakennusmääräysten asettamat turvallisuusvaatimukset. Suunnitelmana on vielä asentaa puinen käsijohde kaiteen yläpintaan. Sen mukaisesti pyydettiin aikoinaan myös tarjoukset ja niinpä yläpintaa ei ole viimeistelty samalla pieteetillä kuin kaiteen muut osat. Harmi sinänsä, nyt jälkeenpäin ajatellen ja katsoen kaide saattaisi olla jopa parempi ilman puuosia. Ehkä voimme kuitenkin elää asian kanssa ja jostain jollain tavalla jossain vaiheessa hommata tarvittavat käsijohteet.

Lisää turvavarusteita

Pakollisia varusteita vaikkakaan eivät varsinaisesti mitään koristeita ovat myös talotikkaat. Piirustuksissa tikkaat oli laitettu talon tien puoleiselle pitkälle sivulle pääoven viereen. Päätimme kuitenkin siirtää ne pohjoispäätyyn edes hieman pois silmistä.

Tikaat tilasin Sadex Oy:n verkkokaupasta ja noudin heidän toimipisteeltään Vantaalta. Asennus oli suht suoraviivaista ja lopputulos tuntuu ihan tukevalta. Lopullinen tuomio tullee siinä vaiheessa, kun nuohooja ensimmäisen kerran pääsee tikkaita käyttämään.

Härpäkkeitä rakennuksen päädyssä: talotikkaat, telkkariantenni ja ilmalämpöpumpun ulkoyksikkö

Perhetapahtuma

Kevään ja alkukesän luonnonihmeitä ovat emot poikasineen. Linnut, peurat, jänikset ja kaikki muutkin metsän sekä meren elävät pitävät tähän aikaan vuodesta hyvää huolta jälkikasvustaan. Tähän kuvioon sopii mukavasti ”iloinen perhetapahtuma” terassillamme. Pari vuotta sitten sain syntymäpäivälahjaksi jo pitkään haaveissa olleen Weber -kaasugrillin. Enkä ole pettynyt – loistava laite se on. Nyt sillekin ilmestyi pienokainen viereen: sähkösavustin Motonetista. 🙂

Näppärähän tällainen sähkökäyttöinen savustin on. Purut sisään, töpseli seinään ja menoksi, Yhden kerran on tullut kokeiltua ja sen perusteella tuntuu tehokkaalta peliltä. Ehkä jopa liiankin kanssa. Purut paloivat hienoksi tuhkaksi vauhdilla. Lohi toki kypsyi asiallisesti, mutta savuaromit jäivät miedoiksi. Seuraavalla kertaa pitää yrittää jollain tavalla vähän hidastaa prosessia.

Rannan terassilla käyttöä

Rantaterassin ja siihen integroidun laiturin alkuvaiheista on tullut kirjoitettua enemmänkin. Tänä kesänä olemme päässeet nauttimaan tekemisen lisäksi myös lopputuloksesta. Iltapäiväkahvit ja auringonlaskujen ihailu saunomisen yhteydessä ovat olleet mahtavia etenkin nyt, kun Mari hankki terdelle sohvaryhmän ym. asiaan kuuluvat varusteet.

terassielämää
Sohvan pitäisi olla säänkestävä. Mukava se ainakin on. Matala pöytä on Marin kuormalavasta tuunaama. Etualan korkeampi pöytä tuolineen tuli perintönä huvilan edelliseltä omistajalta. Terassin jatkeeksi vasemmalle puolelle olemme visioineet paikkaa paljulle.

Kolmen vuoden projekti – torilla tavataan!

Mökkinaapurimme ovat heti alusta lähtien ja moneen kertaan kehuneet paikallista lauantaiaamun must -juttua. Meni kolme vuotta ja kesää ennen kuin pääsimme asiaan perehtymään. Lauantaisin on aina joko ollut jotain muuta tärkeämpää tekemistä tai sitten on vain nukuttu liian pitkään. Naapureilta saatuihin ohjeistuksiin on nimittäin kuulunut, että torille pitää mennä heti yhdeksältä. Muuten ei saatavilla ole enää sitä ykkösjuttua eli savukalaa.

Viime lauantaina palikat viimein loksahtivat paikoilleen. Prästkullan kesätori on nyt nähty ja koettu. Näiden paikallisten kesätorien juju on toisaalta tuttujen tapaaminen ja toisaalta lähiseudun pienyrittäjien tukeminen. Omat piirimme kylällä ovat vielä rajalliset, mutta lähiruoka on aina hyvä valinta.

Torikyltti
Kyltti ohjaa perille.
Kirpparimyyjät
Perinteistä torimyyntiä kylätalon pihamaalla.
kalaa ja kahvia
Kahvila ja sen takana kalakioski.

Kalakärryssä oli myynnissä lohta sekä savustettuna että fileoituna raakana. Vakuuttivat kalan olevan Bromarvin vesiltä ja epäilemättä näin olikin. Suurin lohi oli tällä kertaa ollut 26-kiloinen. Sellaisia saa kuulemma ainoastaan pitkällä rysällä, muilla välineillä ei kannata edes yrittää. Samaa on sanonut myös naapurimme, joka kalastaa verkoilla. Työkaverini Teemun kanssa olemme uistelemalla saaneet haukia. Ns. arvokalat ovat jääneet ammatilaisten saalistettavaksi.

Savukalan kylkiäiseksi ostimme viereiseltä myyjältä suoraan maasta nostettuja perunoita. Tuntuu hyvältä, kun saa kuulla suoraan tuottajalta, mistä ja miten kauppatavara on torille tullut. Eikä pelkästään tunnu, vaan myös maistuu!

Kaide on terästä ja hauki on kala

Sähköurakka on valmistunut. Vähän vaikea sitä on uskoa, mutta kyllä se vain niin on. Viimeinenkin rasiankansi on ruuvattu kiinni, maadoitukset mitattu ja pöytäkirja laadittu. Yksi iso ja merkittävä virstanpylväs on saavutettu!

Sähköjen viivästyessä on ollut aikaa miettiä ja edistää muita jäljellä olleita rästihommia. Lopputarkastusta varten pitää vielä asentaa talotikkaat (ne on jo hankittu ja ovat valmiina kiinnitettäviksi), hommata takaneduslasi (malli eli reunahionta on päättämättä). Lisäksi meidän pitkään ja hartaasti pohtimamme terassin kaiteet ovat nyt askeleen verran lähempänä toteutusta.

Pinna kireällä

Lasia, puuta vai terästä? Pinnat pystyyn vaiko vaakaan? Vai olisko verkkokaide à la Oodi se paras ratkaisu?

Pitkään suosikkina olleen lasikaiteen hylkäsimme käytännön syistä. Ensinnäkin se vaatii jatkuvaa huoltoa eli pesua. Edellisen talomme terassin lasikaiteesta myös opittiin, että vähänkin kosteammilla ilmoilla lasi huurtuu usein. Blokkaa yllättävää kyllä varsin helposti näkymät. Pienisilmäinen teräsverkkokaide olisi ollut tyylikäs, mutta sellaiselle emme onnistuneet löytämään toimittajaa.

Matkan varrella olemme pyrkineet välttämään pinnallisia päätöksiä, mutta koska toisaalta tällainen rakennusprojekti ehdottomasti vaatii pitkää pinnaa, niin lopulta päätös oli tilata teräspinnakaiteet.

Tässä vaiheessa käytettävissä on ainoastaan kaiteen suunnittelukuva. Koska parempaakaan kuvamateriaalia ei siis ole, niin laitetaan se nyt kuitenkin tähän näytille. Tavoiteaikataulu asennukselle on kesäkuu eli eiköhän pikapuoliin saada esille kuvia kaiteesta paikoillaankin.

Kaide on väriltään musta, kehykset lattarautaa ja pinnat pyöreät n 10cm:n välein. Kiinnitys on terassin etureunasta ukopuolelta. Tavoitteena on mahdollisimman minimalistinen toteutus. Tällä kiinnityksellä talon suunnasta katsottuna kaiteen alareunan poikkirautaa jää piiloon.

Lähialueretkiä

Nyt kun pahimmat paineet eli kiireisimmät itse rakentamiseen liittyvät projektit alkavat vähän hellittää, on ollut aikaa muuhunkin kuin pelkkään nikkarointiin. Kerran ajelimme Hankoon rantoja ihailemaan ja mahdollista veneretkeä silmällä pitäen satamia katsastamaan. Toisena iltana kohteena oli Bromarv ja sieltä ajoimme edelleen Padvaan saakka. Kyseinen tie on motoristien suosima eikä syyttä. Autollakin ajettaessa maisemat ovat huikeat.

Bromarv on ollut vakiokohde kesäpäivän veneretkillemme. Nyt kun olimme autolla liikkeellä, hyödynsimme tilaisuuden ja katsoimme miten pitkälle tietä pitkin oikein pääsee. Ja pääsihän sitä pitkälle. Kunnes tie päättyi – suoraan mereen.

Tähän päättyy maailma. No ei nyt ihan, mutta yleinen tie kuitenkin. Vasemmalla salmen takana on Kemiön saari. Veneellä tästä vain pari minuuttia. Tietä pitkin matka kestäisi varmaan vähintään tunnin.

Merimörköjä metsästämässä

Työkaverini oli etätyövieraana pari päivää. Taka-ajatuksena hommassa oli, että Teemu on superinnokkaana kalamiehenä jo pitkään haaveillut 10-kiloisen merihauen pyydystämisestä. Kaksi iltaa kierrettiin paikallisia merenlahtia haukia etsimässä. Ei ihan sitä isoa saalista tullut, mutta jotain kuitenkin. Uskoisin, että tarina saa jossain vaiheessa vielä jatkoa.

Lähitienoon saaret, salmet ja rannat tuli kierrettyä varsin tarkkaan. Lisäbonuksena paikalliset vedet ovat nyt huomattavasti paremmin hallussa, kun paikat on koluttu hitaalla uisteluvauhdilla.
Erään lahden pohjukassa oli iso parvi laulujoutsenia pellolla ruokailemassa. Vaikka liikuimme niin rauhallisesti kuin pystyimme, arkoina lintuina pelästyivät sen verran, että tekivät upean ohilennon veden yli

Oman rannan ihmeitä

Jos ja kun etsii luontoelämyksiä, ei aina tarvitse lähteä yhtään mihinkään. Omat ranta tarjoaa aina vain uusia elämyksiä.

Rantaterassimme on rakennettu isojen kivien päälle. Kivien raoissa on hyviä suojapaikkoja matelijoille. Rantakäärme viihtyy siellä ja samoin sisiliskot.

Kylmien kivien välistä on mukava tulla lämpimälle puupinnalle auringosta nauttimaan.

Maisemassa aina jaksaa ihmetytttää, miten se joka päivä voikin olla erilainen. Tässä jälleen yksi auringonlaskukuva. Pilvet olivat siten asettuneina, että taivaanrannassa oli itse asiassa tupla-auringonlasku.

Kahdet auringonsillat yli merenlahtemme.

Kylpyhuoneyllätykset ja muuta tapahtunutta

Pääsiäisviikolla jatkui traditiomme olla viikot huvilalla ja viikonloput puolestaan kaupungissa. Siirtymät päivätöiden ja vapaa-ajan välillä ovat näissä oloissa varsin sujuvia. Siitä huolimatta valmista tulee hitaahkosti. Tällä siis tarkoitan tätä vapaa-ajan projektiamme. 🙂 Kaiken lisäksi kylpyhuoneen viimeistelyssä tuli pari pientä mutkaa matkaan.

Suorat seinät olisivat kova juttu

Bauhausista ostettu Hietakarin ovellinen suihkuseinä oli millilleen mitoitettu sopimaan sille varattuun kohtaan. Valitettavasti seinämuurari ja -laatoittaja olivat tehneet sen verran epätarkkaa työtä, että alareunastaan ovielementti ei mahtunutkaan paikoilleen. Tekijä eli syyllinen löytyi peiliin katsomalla, joten ei auttanut muu kuin keksiä luovia ratkaisuja.

Lasi/alumiinirakenne ei jousta, joten ainoaksi käytännön ratkaisuksi tuli osittainen oven tiivisteistä luopuminen. Hieno magneettinen tiivistyslista jouduttiin poistamaan. Oven sulkeminen ja avaaminen ei nyt ole ihan niin jouhevaa kuin sen piti olla. Pääasia että toimii ja että saatiin myös siisti lopputulos.

Lyhyt kiinnityspinni

Toinen pientä päänvaivaa aiheuttanut asia kylppärissä oli Tapwellin kattosuihkun asennus. Ruotsissa näyttäisi olevan erilainen tapa kiinnittää sekoittajat seinässä oleviin putkiliitoksiin. Toki putkarimme sai hanan nätisti (ja toimivasti) kiinni täkäläisilläkin systeemeillä.

Ongelma tuli siitä, että sekoittaja on muutaman sentin kauempana seinäpinnasta, kuin mitä valmistaja on Ruotsin markkinoille ajatellut. Tämäkään ei olisi mikään iso juttu muuten, mutta kun mukana tulleen kattosuihkun seinäkiinnike oli liian lyhyt.

Asia ratkesi lopulta, kun soitin valmistajan Suomen toimistolle. Siellä heti tunnistivat ongelman – olin toinen samaa asiaa lähes samaan aikaan kysynyt. Schenkerin kautta saimme tarvittavan pidemmän kiinnityspinnin jo seuraavaksi päiväksi. Hyvää palvelua siis lopulta.

Valmistajan ilmeisesti ruotsalaisten stadardien mukaan asennettuna sekoittaja tulee lähes seinään kiinni. Meidän paikallisten tapojen mukaan kiinnitettynä mötikkä on muutaman sentin irti seinäpinnasta. Kattosuihkua ei enää saanutkaan kiinnitettyä seinään paketissa mukana tulleilla osilla.

Lisää kuvia tiedossa ja nähtävillä

Tiedän, että lukijoiden joukossa on innokkaita kuvien katsojia. Koittakaa kestää. Kohta saamme kylppärin siihen kuntoon, että voimme esitellä, miltä Mariannan tarkkaan suunnittelemat tilat näyttävät valmiina. Jos/kun muutkin huvilanäkymät kiinnostavat, niin blogin etusivulla on tätä kirjoitettaessa esillä keväisiä iltanäkymiä.

Kaikennäköistä muutakin on kevään aikana tapahtunut. Tässä parit esimerkit:

Parsaa, pekonia ja liesituuletin

Ihan jo huvilan suunnittelun alkuvaiheissa päätimme, että emme halua lieden päälle näkyvyyttä ja tunnelmaa haittaavaa liesikupua. Ratkaisumme oli hankkia liesi, jossa on sisäänrakennettu tuuletin. Tai imurihan se oikeastaan on. Liesitasojen välissä olevien suuttimien kautta höyryt ja käryt imetään tason alla oleviin suodattimiin ja sieltä puhdistettuna edelleen sokkelitilaan ja lattianrajasta ritilöiden läpi takaisin huonetilaan.

Ensimmäinen ajatus oli, että noinkohan vain toimii. Käytäntö on osoittanut, että ratkaisu on varsin pätevä. Suurimmalla teholla laite pitää jonkin verran ääntä, mutta niinhän taitavat liesituulettimet muutenkin tehdä. Käytännössä jo vajaateholla imuri toimii riittävän hyvin ja silloin desibelit ovat siedettävällä tasolla. Tässä videomuotoinen havaintoesitys miten paistohöyryt tyylikkäästi katoavat tuulettimen nieluun:

Sahapukki

Pihassa on ollut vielä yksi pressupino rakennusaikaisia lautoja. Pitkää tavaraa on aina silloin tällöin tarvinnut erilaisiin projekteihin, mutta nyt tuli hetki hankkiutua kasasta eroon. Sitä varten piti ensin tehdä ns. kuormastasyöntioperaatio.

Etsin pinosta sopivimmat ja siisteimmät laudat ja rakensin niistä uuden sahapukin. Edellisiltä omistajilta periytynyt pukki oli jo enemmän kuin aikansa elänyt. Eikä se muutenkaan täyttänyt tehtäväänsä. Ilmeisesti tarvikkeita oli takavuosina niukalti ja lisäksi ihmiset lyhyempiä. Vanha sahapukki oli mitoitukseltaan lähinnä hobiteille sopiva. Tällaiselta uusi uljas sahaamisen apuvälineemme näyttää:

TM:n pätevillä ohjeilla oli helppo kasata tukeva ja kaytänöllinen pukki. Sittemmin kuvassa takana vasemmalla näkyvä pressupino on tämän apuvälineen ansiosta saanut kyytiä ja piha on taas asteen verran siistimpi.

Valvojat paikalla

Nyt kun näihin nikkarointihommiin päästiin, niin jatketaan vielä rannan osalta.

Terassimme sekä laiturin kiinnitykset selvisivät talvesta hyvin. Jäitähän ei ollut nimeksikään, joten ne eivät ole olleet riesana. Talvella ennätyksiin noussut vedenpinta sen sijaan oli vähällä aiheuttaa isompaakin harmia. Läheltä piti, mutta selvittiin onneksi vähillä vaurioilla. Pienellä siivouksella ja reunojen vahvistuksilla ranta ja rantaterassi ovat valmiina ensimmäiseen varsinaiseen kesäkauteensa. Työn valmistumista hoputtamaan tulivat meidän vanhat tutut rantavahtimme:

Tuttu joutsenpariskunta keskittyi toisiinsa niin tiiviisti, että puuhastelu laituri-terassilla ei aiheuttanut minkäänlaista reagointia. Asiaan varmasti vaikutti sekin, että ovat jo aiempina vuosina tottuneet ihmisten outoihin tekemisiin heidän reviirillään:
Emo ja poikaset nauttivat vuosi sitten heinäkuussa auringosta rantakalliolla, vaikka aivan vieressä sahattiin ja ruuvattiin terassia kasaan.

Terassimaniaa

Kesäloman saldo: turvonnut polvi, rikki mennyt selkä, kipeytyneet lihakset. Toisessa vaakakupissa kulkuväyliä ja oleskelutilaa huvilan pihaan sekä rantaan.


Ostamaamme hirsipakettiin ja sen asennukseen kuuluivat huvilaan integroidun terassin runkorakenteet. Viime vuoden vappu vietettiin tämän rungon päälle kansilautoja ruuvaten.

Tämän kesän (ja etenkin kesäloman) teemana huvilalla on jälleen ollut terassien teko. Tavoitteena on ollut helpottaa liikkumista taloon/talosta sekä kulkua ja oleskelua varsin kallioisella tontillamme.

Mopon kanssa haasteita

Ensimmäinen kesän terassiprojekteista liittyi upouuteen laituriimme. Tämä projekti käynnistyi tietyllä tapaa väärin päin. Ensin asennettiin laituri (aiheesta löytyy tarinaa täältä) ja vasta sen jälkeen alettiin miettiä, miten sille oikein kuljettaisiinkaan.

Eikä asiaa tarvinnut pitkään edes pohtia. Kunnollinen kulkuväylä rannalta laiturille on käytännössä ehdoton edellytys, jotta laituria ylipäätään voi käyttää. Toki loikkiminen isojen muhkuraisten kivenlohkareiden päällä oli sekä hyvää jumppaa että mainiota tasapainoharjoittelua, mutta pakkohan sitä oli kehittää helpompi ja turvallisempi väylä.

Alkuun oli tarkoitus rakentaa suht suoraviivainen kulkusilta rantakalliolta laiturille. Neliviikkoisen loman alussa tuntui siltä, että aikaa (ja energiaa) on vaikka kuinka paljon. Niinpä ajatus lähti lentoon – joku voisi ehkä sanoa, että mopo alkoi keulia pahemman kerran. 🙂

Tästä alkoi varsinainen rantaterassin visiointi. Kuvan kulkusilta oli suhteellisen nopea- ja helppotekoinen. Merenpuoleisen pään sai kiinnitettyä laituria varten tehtyyn betonivaluun. Alla on isoja ja tukevia kivenlohkareita, joiden päällä kannattajapalkit lepäävät. Pinta-alakin oli vielä kohtuullinen – pituutta viitisen metriä ja leveys 1,2m. Kannattajat ovat mitoiltaan 48×148 lankkua ja terassilaudat 28×120 ruskea kestopuuta. Laudat on ruuvattu palkkeihin 55-millisillä rosteriruuveilla.

Taustana projektin saamalle käänteelle oli huvilan ulkotiloissa iilmennyt pieni puute. Rannassa ei ollut paikkaa, jossa voisi kunnolla nauttia auringosta tai vaikkapa päiväkahveista vilvoittavien merituulten ja laineiden liplatuksen lomassa. Puhumattakaan tunnelmallisista sundownereista illan koittaessa.

Maanrakennusurakoitsija kävi toukokuussa uudelleen muotoilemassa rantaviivaamme ja samassa yhteydessä jatkoi laiturin kiviosuutta muutamalla metrillä merelle päin. Isot kivenmurikat ovat tukeva pohja rakentaa kulkutasoja. Työn aikana tuli mieleen, että pintaan olisi ollut hyvä ajaa vielä pari kuormaa soraa tai vastaavaa. Hieman tasaisempi pohja olisi helpottanut runkolankkujen asentamista huomattavasti.

Käyntisilta alkoi laajeta projektin edetessä mantereen suuntaan. Eräs nimeltä mainitsematon sukulaismies jossain vaiheessa jo huolestuneena totesikin, että ”ette kai te nyt sentään koko Suomenlahtea aio kattaa?” 🙂

Reilun viikon aherruksen jälkeen lopputulos näyttää tältä:

Tasaista plaania on n. 30 neliötä. Sillä aikaa kun Juhani ja Joonas rakensivat terassia, Mari loihti vanhalle kuormalavalle uuden elämän liikuteltavana pöytätasona.

Jatkon osalta ideoita on vaikka kuinka paljon. Suunnitelmissa on integroida terassiin palju, asentaa kaiteet eikä valaistuskaan haitaksi olisi. Tämä rantaprojekti saa nyt kuitenkin levätä ainakin ensi kevääseen asti. Lievän taisteluväsymyksen ohella yksi keskeinen syy on kerätä kokemuksia terassin talvenkestävyydestä. Merenlahtemme on varsin suojaisa, mutta siitä huolimatta etenkin jäät ovat riskinä. Jos terassin talvehtiminen sujuu hyvin, niin tilannetta tarkastellaan uusiksi ensi kesänä.

Harjoittelusta tositoimiin

Rantaterassi oli oiva harjoituskohde. Sen valmistumisen myötä saimme rohkeutta käydä kriittisemmän kohteen kimppuun: portaat ja etuterassi talon sisääntulon puolelle.

Tähän asti taloon ja talosta on kuljettu kuormalavoista kyhyättyjä rakennusaikaisia väliaikaisportaita pitkin. Yksi tuttava ilahtuneena totesikin kuvan näistä portaista joskus nähtyään ”hei meilläkin oli mökillä saman valmistajan portaat”. Kuormalavat taipuvat moneen käyttöön, kuten aiemmin jo puhe olikin.

Kaikkeen sitä helposti tottuu – valitettavasti. Väliaikaiset portaat ehtivät olla käytössä lähes kaksi vuotta. Toimeen ryhtyminen ei välttämättä ole iso asia, mutta vaatii ryhdistäytymistä. Tässä edesauttoi yksien sukulaisvierailijioiden ihmettelyt asian suhteen. Pieni potkiminen ei välttämättä ole haitaksi.

Rungosta ja rakenteista

Terassin ja portaiden runkona on ristiinasennettua 48×148 kestopuuta. Talon puoleinen pääkannattaja oli helppo asentaa. Sen sai ruuvattua kiinni perustuspilareihin. Toinen puoli olikin sitten hankalampi johtuen kumpuilevasta kalliopinnasta. Lopputulos on yhdistelmä tolppia, kulmarautoja kiila-ankkureilla kallioon ruuvattuna sekä osin suoraan kiven päällä lepääviä palkkeja.

Lisähaasteen mudostivat ulko-oven edessä sijaitsevat viemäri- ja sähköputket. Sitä miksi ko. talotekniikka piti vetää juuri tästä kohtaa, on selostettu aiemmissa postauksissa.

Pääoven portaikko sijaitsee täsmälleen putkikanaalien päällä. Jos jotain hyvää asiasta haluaa löytää, niin nyt portaikko peittää rujot kallioleikkaukset sekä ei-niin-esteettiset putkisysteemit.

Näiden uusien rakenteiden pintalautana on samaa 145 mm leveää lehtikuusta kuin muukin talon ympärillä oleva terassi. Ero uuden laudan ja kohta jo kaksi kesää harmaantuneen välillä on melkoinen. Eiköhän tilanne tästä tasoitu ajan myötä. Ja ellei, niin tarjollahan on myös aineita, joilla ikääntymisprosessia voisi nopeuttaa.

Tähän loppuun muutamia kuvia sekä piiloon jääneistä rakenteista että lopputuloksesta.

Etuterassin ja portaiden runko alkaa hahmottua. Poikittaiset tuplapalkit päissä ovat syystä, että pitkittäiset kansilaudat halttiin päättää poikkisuuntaisiin lautoihin. Paitsi että tämä on visuaalisesti hauska yksityiskohta, mitoitusten kanssa oli tarkat paikat. Onnistuimme lopulta hyödyntämään kuusimetristen lehtikuusilautojen koko pituuden ilman jatkoksia ja hukkapaloja.
Näiden kesän terassiprojektien yhteydessä tuli ruuvattua kaikkiaan n. 2000 ruuvia. Suurin osa meni jopa kerralla oikein. Pari kertaa juoduttiin myös yritä ja erehdy -periaatteen mukaisesti irrottamaan ja uudelleen kiinnittämään joitan lautoja. Onneksi näitä ei ollut monta.
Jonkun verran piti miettiä, miten laudat portaiden kulmissa tulisi sijoittaa ja sen jälkeen vielä rakentaa sopiva sekä tukeva runko, johon laudat ruuvata. Näyttää ja tuntuu siltä, että asiassa lopulta jopa onnistuttiinkin.
Tällainen tästä terassi/porras -rakennelmasta tuli. Portaiden mitoitus on tehty varman päälle eli perinteistä ohjetta noudattaen: 2 x nousu + askelman etenemä = 620 mm. Laskusääntö toimii käytännössä erittäin hyvin. Portaita on helppo kävellä sekä ylös että alas.
Huvilan mantereen puoleinen julkisivu nyt, kun etuterassi on paikallaan.

Talvitunnelmia

Kuten etusivulla jo oli puhe, huvilaprojektimme on ollut talvitauolla. Helmikuun alussa ”uskaltauduimme” tarkistamaan tilannetta. Isoin jännitys liittyi uusiin vesijärjestelmiin. Viime talvenahan väliaikaissysteemit menivät jäähän ja sulattamiseen tarvittiin putkimiehen apua. Nyt kaikki oli kunnossa. Jatkossa, kun saamme lattiamlämmitykset kytkettyä, tilanteen pitäisi olla nykyistäkin parempi ja varmempi.

Olemme pitäneet huvilassa ilmalämpöpumpulla 12 asteen ylläpitolämpötilaa. Pakkasilla lämmön nostaminen siedettäviin n. 20 asteen lukemiin on hidasta – ainakin vuorokausi siihen pitää varata aikaa. Ilmeisesti massiiviset seinät varaavat kylmää (ja toivottavasti siis myös lämpöä) sen verran runsaasti, että muutokset ovat hitaita.

Vuoden pimeimmän ajan luonnonvalo on uskomattoman hienoa.  Valoa vain on valitettavan niukasti. Tunnelmien siirtäminen kuviin ei välttämättä onnistu kovin hyvin. Alla kuitenkin muutama yritelmä. 

Kohta valon määrä taas lisääntyy ja kuvaamiseen tulee vastakkainen haaste, valoa on aivan liikaa ja se on liian kovaa. Sitä innolla odottaen!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Valkoista tavaraa terassilla. Kuten kuvasta näkyy, emme ole vielä päättäneet, minkälaiset kaiteet terdelle oikein tekisimme. Lumen luonti on yksi hyvä lisäsyy välttää umpinaisia kaideratkaisuja.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Näkymä terassilta rantasaunalle.

hirsihuvila hankien keskellä

Huvila hankien keskellä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tuuli oli kinostanut lumta rinteeseen ihan kunnolla. Lämpötila oli kävelyreittejä raivatessa onneksi vielä pakkasen puolella.