Monitoimirakennus – osa 2: Ulkoseinät ja katto

Rakennelman rakentaminen jatkuu. Edellisessä osassa saimme perustukset paikoilleen ja rungon pystyyn. Nyt jatkamme seinien ja katon parissa. Vahinkojakin näissä hommissa aina sattuu. Siitä, mitä tapahtui ja miten asiasta selvittiin, on juttua artikkelin lopussa.

Katto

Kattomateriaalina on musta rullahuopa: Kerabit Titan liimasaumakate. Huovan alla on 23 millinen raakaponttilaudoitus. Kun näitä hommia ei tee työkseen, niin aina jotkin yksityiskohdat valkenevat vasta jälkeenpäin. Yksi tällainen on raakapontin lähes nollahävikki. Laudat ovat päätypontattuja ja niitä voi vapaasti jatkaa. Jatkoksen ei tarvitse osua kattotuolin kohdalle, kunhan vierekkäiset jatkokset eivät ole samassa välissä. Enhän tätä tietenkään tajunnut/muistanut ja joitain euroja tuli maksettua ylimääräistä, kun arvioin tarvittavan määrän yläkanttiin. Tai toisella tapaa sanottuna: saunapuiksi saatiin taas hyvälaatuista höylättyä lautaa.

Raakapontit ovat ruuveilla kiinni kattotuoleissa. Naulain olisi ehkä ollut näppärämpi tapa lautojen kiinnitykseen, mutta tähän hätään ei ollut kompressoria käytettävissä.

Sen jälkeen, kun kaikki laudat olivat paikoillaan, päästiin huovan levitykseen. Rullissa on valmiina liimat pitkillä sivuilla. Jatkoksissa ja räystäillä pitää käyttää bitumiliimaa. Liimamassa ei ole sitä kaikkein miellyttävintä ainetta käsitellä ja melko varmasti sitä tarttuu myös ylimääräisiin paikkoihin kuten käsiin ja housuihin. Ei kannata ihan parhaimmissa vermeissä katolla heilua.

Huovan levittämisestä opin, että ensimmäiseksi olisi kannattanut mitata ja merkitä rivit aluslautoihin. Päässälaskulla arvioin rivit vähän väärin ja lopputulemana jouduimme kaventamaan viimeisen rivin. Vähän eri tavalla rivejä limittämällä olisimme saaneet huovat ns. heittämällä paikoilleen. Kyllähän homma näinkin saatiin tehtyä, mutta turha työ on aina turhaa. Ja kun kerrankin olisivat mitat olleet ihan sattumalta optimaaliset!

Valmista kattopintaa ottamaan vastaan seuraavien (toivottavasti) ainakin kahdenkymmenen vuoden sateet.

Seinät

Seinien pystytolpat ovat 48×98 lankkua. Ulkovuoraukseksi päätettiin lopulta hienosahattu 20×145 UTV-paneeli. Ulkoväri on sama nordic black and brown, kuin päärakennuksessa. Ko. sävy löytyy Sadolinin värikartasta, mutta jostain syystä ei kaupoissa yleisimmin olevista Tikkurilan koneista. Tämä rajoittaa vaihtoehtoja. Bauhaus myy Sadolinin tuotteita, joista valinta osui Pinotex Classiciin. Toinen vaihtoehto olisi ollut Teknoksen Woodex Aqua, jota käytimme päärakennuksen terassin rimoituksiin. Jotenkin liuotinohenteinen kylläste tuntuu tiukemmalta tavaralta, vaikkakaan kokemusta asiasta ei ole.

Vedimme seinäpaneeleihin yhden kerroksen Pinotexia ennen kiinnittämistä. Äärimmäisen puuduttavaa puuhaa, mutta etuna on, että väriä tuli myös ponttien piiloon jääviin pintoihin. Laudat väkisinkin elävät, joten paljas puu tulisi jossain vaiheessa kapeina vaaleina juovina näkyviin.

Ulkovuoraus paikoillaan sekä räystäspellit ja kattohuopa asennettuina.

Ylimmät seinäpaneelit räystäiden alla aiheuttivat päänvaivaa. Itse en asiaa osannut ajatella, kuin vasta siinä vaiheessa, kun oli jo myöhäistä. Runkotolpat, joihin paneelit suoraan kiinnittyvät, päättyvät kattotuolien alle. Kattotuolien välit piti saada myös paneloitua, mutta siellä ei ollut mitään, mihin lautoja kiinnittää. Valmiin katon alle kattotuolien väleihin paneelin pätkien leikkely ja kiinnittäminen oli aika kikkailua. Jos olisin älynnyt tehdä kiinnikkeet siinä vaiheessa, kun katto oli vielä auki, olisi säästynyt sekä aikaa että hermoja. Ensi kerralla sitten.

Kehuja Ryobin huolto- ja varaosapalveluista

Räystään alle tarvittavia kiinnityspalikoita sahatessani sattui lisäksi vahinko ja rikoin jiirisahani. Huolimattoman käsittelyn seurauksena saha haukkasi kiinni työstettävään puupalikkaan ja rysäytti sen voimalla vasten alumiinista sahaustukea. Seurauksena oli, että alumiininen ohjain vääntyi mutkalle. Ei paljoa, mutta pari-kolme milliä aiheutti sen, että sahan käyttö ei enää ollut mahdollista.

Pelastus löytyi Ryobin sivuilta, josta bongasin huoltoliikkeen Helsingin Malmilla: Alppilan Sähkö Oy. Keskiviikkoaamuna soitin ja koneen tyyppinumeron perusteella löytyi oikea varaosakoodi. Eihän sellaista tietysti suoraan hyllystä löytynyt, mutta käsittämättömän nopeasti osa toimitettiin. Kahden päivän kuluttua eli samana perjantaina sain tekstarin, että osa olisi noudettavissa. Hintakin oli varsin kohtuullinen, 21 euroa. Kehuissa piilee aina se vaara, että palvelutasoja lasketaan ja/tai hinnat nousevat. Silläkin uhalla täytyy todeta, että palvelu ylitti kaikki odotukseni.

Vanha saha, uusi ohjain ja taas pelittää!

Next steps

Tulevissa jaksoissa paneudumme mm. tällaisiin aiheisiin: eristeiden asentaminen, ikkunat, ovet ja sähkötyöt. Jossain vaiheessa päästään sitten jo sisäpuolen pintoihinkin käsiksi. Näissä merkeissä, kesän jatkoja!

Venetsialaiset smyygilaudat

Venetsialaiset näyttävät todellakin merkitsevän mökkikauden loppumista. Huvilalla on kesän jälkeen taas hyvin rauhallista.


Toki ilmatkin vaihtuivat viikossa aurinkoisesta kesästä sateiseen syksyyn. Valoja vastarannalla näkyy kyllä aina, mutta muuten on hyvin hiljaista. Paitsi iltahämärissä pelloilla ja tienpientareilla.

Menomatkalla viime perjantaina näimme Prästkullaan vievän tien varrella kahdessa paikassa ennätykselliset kuusi hirveä. Näiden lisäksi oli tavanomaisempia peuroja sekä laumoina että yksittäisinä tien yli loikkijoina. Hienoa katsottavaa mutta autolla ajaessa nostaa adrenaliinitasoja joskus vähän liikaakin.

Elokuun viimeistä lauantaita kutsutaan yleisesti nimellä venetsialaiset. Naapurimme valistivat meitä, että eteläisellä rannikkoseudulla samasta asiasta käytetään nimeä forneldarnasnatt eli muinaistulien yö. Tämän tärkeän tiedon saimme siinä yhteydessä, kun naapurin Kim ystävällisesti tarjosi apuaan erääseen kiperään käytännön ongelmaan. Aiheesta lisää tekstissä alempana.

Meripelastustehtävä rannassa

Viime viikonloppu oli sateinen, mutta poikkeuksellisen tyyni. Yleensä sateisiin liittyvät voimakkaat, puuskittaiset tuulet. Niinpä oli vähän outo tunnelma, kun kohteeseen saavuttuamme tein rutiinitsekkausta rannassa. Eikä pelkästään säätilan osalta, vaan muutenkin tuntui siltä, että kaikki ei ollut ihan niin kuin piti.

Poiju kellui tyvenessä meressä yksinään ja omissa oloissaan. Vene oli irronnut ja ajautunut tukevasti rantakaislikkoon laiturin kupeeseen. Ilmeisesti kuluneella viikolla oli jossain vaiheessa tuullut vähän enemmänkin. Uutisissa sitten kerrottiinkin Paraisilla edellisenä päivänä koetusta trombista. Liekö jotain samantapaista esiintynyt meidänkin rannoillamme.

Näyttäisi siltä, että selvisimme säikähdyksellä. Vene oli kiinni matalassa vedessä tasaisella hiekka/savi -pohjalla. Aivan lähellä olisi ollut tarjolla isoja ja teräviä kivenlohkareita. Vesilinjan yläpuolella olevat veneen osat näyttivät olevan vahingoittumattomia. Ainakaan selkeitä reikiä ei kyljissä näyttäisi olevan. Vesilinjan alle näkee vasta kun lähiaikoina nostamme veneen talviteloille. Vene kelluu normaalin oloisesti eikä pilssiin ole tullut vettä normaalia tihkumista enempää.

Venejupakan opetus: köysillä on rajallinen ikänsä. Uusiminen kannattaa tehdä mieluummin ennemmin kuin myöhemmin.

Painumamuttereiden säätö

Yksi hirsitalojen ominaisuus on seinien painuminen ja siihen liittyvä painumattomien rakenteiden säätöruuvien/-muttereiden säätö. Ko. muttereita meillä on eri tolppien päällä sekä terassin pilareiden alapäissä yhteensä kymmenkunta kappaletta. Ulkoseinien mutterit jäävät piiloon vuorilautojen taakse, joten on tietysti järkevää tehdä säädöt ennen näiden rakenneosien asentamista.

Tämä oli ensimmäinen kerta, kun ylipäätään säädimme ko. ruuveja. Seinät olivat kuluneen kahden vuoden aikana painuneet n. sentin verran. Todennäköistä on, että hirret ovat nyt asettuneet lopullisiin mittoihinsa, mutta asiaa pitää toki vuosien mittaan vielä seurata.

Mutterit ovat kooltaan 43 -millisiä. Tämä mitta aiheutti ongelmia. Kaupoista (ja naapurin työkaluvarastostakin) löytyi kyllä 41 ja 46 -millisiä avaimia, mutta ei juuri tätä Kontiotuotteen meille asentamien muttereiden mittaa. Säätöä varten ostin sitten ison jakoavaimen. Onnistuihan vääntäminen silläkin, mutta isojen ja tiukkojen muttereiden kanssa jakarin käytöllä on aina omat haasteensa, Onneksi naapurin isäntä tuli olutpalkalla mukaan auttamaan. Ilman häntä olisi pahin eli keittiön kohdalla oleva mutteri jäänyt kyllä säätämättä. Kiitokset jälleen kerran naapuriavusta. Sekä tietysti myös opastuksesta paikallisen kulttuurin salohin kuten yllä tuli jo kerrottua!

Vuorilaudat viimein paikoilleen.

Muttereiden säätöoperaation jälkeen oli vuorossa viimeisten vuorilautojen kiinnitys. Aiheen taustoista ja niihin liittyvistä traumoista kerroinkin jo edellisessä artikkelissa.

Merenpuoleinen julkisivu on nyt näiltä osin vihdoin valmis. Tältä näyttää huvilan julkisivu lopullisessa kuosissaan:

Vuorilautojen maalaukseen löysimme kohtuullisen hyvin seinien väriä vastaavan ”normaalin” tuotteen ja värin: Pinotex Classic ja Sadolinin värikartasta sävy Nordic Black and Brown. Jälki ei ole aivan yhtä hienostunutta kuin seinissä olevassa Rubio Monocoatissa, mutta pieninä pintoina ihan ok. Oleellista tässä oli, että Pinotexia on huomattavasti helpompi työstää kuin seiniin vedeltyä belgialaista pellavasiemenöljyä. Näin siitäkin huolimatta, että yhtä tumman lopputuloksen aikaansaaminen vaati kyllästeen sivelyä vähintään kolmeen kertaan.

Rapatessa roiskuu. Ja lipsuu.

Näissä hommissa ei vahingoilta voi välttyä. Onneksi isompia vammoja ei ole tullut vastaan. Ei fyysisiä eikä ainakaan vielä edes henkisiäkään. Jotain pientä aina kuitenkin sattuu. Se, missä yhteydessä alla näkyvät vammat syntyivät ja oliko vaivan arvoista, selviää ensi jaksossa. Siihen asti: mukavaa syksyn alkua!

Huvilan ensiapuvälinevalikoimista löytyi iloisia Minion -laastareita akuuttiin tarpeeseen.