Blogikirjoitusten positiivinen sivuvaikutus on projektin etenemisen konkretisoituminen. Yhden päivän tai edes viikon aikana ei välttämättä kovin paljon näkyvää ehdi tapahtua. Taaksepäin katsoessa ja kuvamateriaalia selatessa kuitenkin tajuaa, että onhan sitä sitten edellisen postauksen taas kaikennäköistä tapahtunut.
Lähestyvää talvea ajatellen tärkeä juttu on, että vierasmajarakennelmamme on nyt lämmönpitävä. Ikkunoiden ja ovien karmiraot on täytetty uretaanilla. Ylä- ja alapohjassa on eristeenä ekovillaa. Eristyshommien jälkeen sisäseinätkin saivat pintakäsittelynsä ja lankkulattia on asennettuna. Tässä syys-lokakuun tapahtumia:
Lähtötilanne lattian levyvillan asennuksille. Alimpana kerroksena on uretaanilla kiinnitetty/tiivistetty tuulensuojalevy. Sen päälle tulee 190mm ekovillaa. Sitten ilmansulkupaperi ja päällimmäiseksi lattialaudat. Läpiviennit ovat aina haasteellisia. Kuvassa näkyvien sähkövetojen lisäksi väliseinän kohdalle tulee vielä ilmalämpöpumpun putkitukset. Takan korvausilmallekin piti järjestää oma läpivientinsä vähän toisaalle. Rakennelmaan ei tule eikä mene vettä. Putkitöitä ei siis ole, ellei vesikouruja ja rännejä sellaisiksi lasketa.
Alapohjan villoitus oli vielä suhteellisen helppoa ja suoraviivaista. Villalevyt olivat 575 leveitä ja juoksut oli asennettu 60:n jaolla (keskeltä keskelle). Vakiomittoja siis. Asennus oli nopeaa, koska levyjä ei tarvinnut leikellä kuin max yhteen suuntaan. Useimmat menivät jopa heittämällä paikalleen. Kuvassa takaseinän lähellä näkyvä yksittäinen poikkipuu on takkaa varten. Meillä on tilattuna ns. kevyttakka, joka ei välttämättä tarvitsisi lisätukea. Siitä huolimatta lattian kantavuus on varmistettu tällä kallioon tuetulla lisäpalkilla. Se oli helppo toteuttaa, kun lattia oli vielä auki. Kyseiseen ”laatikkoon” tulee lisäksi putki palamisilmaa varten.
Lattian jälkeen villoitus jatkui huomattavasti haastavamman osan merkeissä. Yläpohjan villalevyt piti tunkea kuvassa vaaleana näkyvän tuulensuojakankaan ja alapuolella olevan ruskean ilmansulkupaperin väliin. Ko. operaatio olisi tietysti paljon helpompi tehdä yläkautta, mutta silloin oltaisiin sään armoilla. Nyt Kontion asentajat saivat tehdä vesikaton nopeasti valmiiksi ja eristeiden asentaminen jäi tilaajan tehtäväksi (lue: ongelmaksi eli tuskaksi). Seuraavaan projektiin on vakavassa harkinnassa jälleen puhallusvillan käyttö yläpohjaan – sen verran viheliäistä puuhaa tämä levyvillan asennus kattoon on.
Villat ovat viimein myös yläpohjassa. Ilmansulkupaperin reunat on käännetty seinälle, teipattu kaksipuoleisella teipillä sekä varmuuden vuoksi päälle on vielä naulattu kapea lista. Yläpohjan ilmavuodot ovat oman kokemuksen mukaan pahin vedon tunteen aiheuttaja sekä lämmön hukkaaja. Tavoitteena on mahdollisimman tiivis rakenne. Kuvassa näkyvät myös katon alaslaskua varten asennetut palkistot. Tällä kertaa emme halunneet vinoa sisäkattoa. Palkkeihin ruuvataan poikittain 45×42 rimat, joihin puolestaan kattopaneelit kiinnitetään. Sähkärin toiveesta ko. rimat asennetaan vasta, kun hän on saanut tehtyä kaikki tarvittavat yläpohjan operaationsa. Syksykin on tässä vaiheessa jo edennyt siihen vaiheeseen, että työmaalla tarvitaan valaistusta. Ja aika pian tämän jälkeen myös lämmitystä.
Sisäseinät käsittelimme vanhalla tutulla Rubio Monocoat -öljyllä. Sävynä on läpikuultava valkoinen. Edellisestä kerrasta poiketen jätimme toimitukseen kuuluneen kovetteen käyttämättä. Valmistajan edustajan mukaan se on tarkoitettu etenkin lattioita varten. Seinät eivät luonnollisestikaan altistu samanlaiselle kulutukselle. Rubion tuotteiden maahantuontijärjestelyt muuttuivat syksyn aikana. Valmistaja otti haltuunsa vähittäismyynnin myös Suomessa ja meitä tähän asti erinomaisesti palvellut Olli Pyykönen ei enää vastaa näistä asioista. Pahoittelut vähän sekavasta kuvasta, mutta joskus pitää keskittyä muuhunkin kuin pelkkään kuvaamiseen. Varsinkin kun monta asiaa tapahtuu yhtaikaa. Seinien pintakäsittely on tässä edennyt jo viimeiseen osioon. Oikealla olevan ison ikkunan ympärystä on vielä tekemättä, muut seinät ovat jo saaneet lopullisen sävynsä. Väliaikaisina kulkusiltoina eristeiden päällä käytimme Kontion toimituksesta ylijäänyttä sekalaista lautatavaraa. Niilläkin pärjättiin ja jopa ilman vahinkoa, että joku olisi astunut villoista läpi. Samaan aikaan seinien öljyämisen kanssa hankimme lattialaudat. Tai oikeastaan lankut. Eurassa sijaitsevasta Tammiston Puusta löysimme 215×33 -mittaista tavaraa, jonka kakkoslaadun hinta oli kohtuullinen. Koska meillä oli muutakin asiaa ko. suuntaan, kävimme paikan päällä kysymässä tuotteesta tarkemmin. Emme saaneet ihan selvää kuvaa siitä, mitä ”kakkoslaatu” käytännössä tarkoittaa. Myyjän kommentti oli, että ”kyllä siitä lattiaa on aina saatu tehtyä”. Näillä eväin ja kun palvelu oli oikein ystävällistä, uskalsimme tilata tavaran. Toimitus tuli ajallaan ja lankkuniput ovat kuvassa oikealla. Siihen, mitä tämä ei-ihan-priima käytännössä oli, palaamme seuraavissa jaksoissa.
Valmista seinäpintaa. Päämökin eli itse huvilan hirsien materiaalina on kuusi. Tähän uuteen rakennukseen Kontio toimitti meistä riippumattomista syistä mäntyä. Väriltään ja ulkonäöltään puulajit ovat erilaisia, mutta hirsien höyläys on jälleen oikein laadukasta. Kuten olen varmaankin jo useasti maininnut, Rubio Monocoat ei ole sieltä helpoimmasta päästä työstää. Lopputulos on kuitenkin vaivan arvoinen!
Loppukevennyksenä vielä yksi kuva ulkoa.
Rakennelma alkaa olla ulkopuolelta valmis. Portaat/terassi sekä oven päälle mahdollisesti tuleva katos ovat vielä suunnitteluasteella. Kontion toimitukseen kuuluivat ikkunalistat sekä ulko- että sisäpuolelle. Edellisellä kerralla molemmat olivat puuta, mutta tällä kertaa ulkopuoliset listat ovat metallia. Tällaiseen moderniin rakennelmaan ne sopivat hyvin. Jos rakennuksen tyyli olisi perinteisempi, tilanne saattaisi olla toinen. Maalatut peltilistat lienevät myös kestävämmät ja koska tulivat työmaalle valmiiksi mittoihin leikattuina, oli asentaminen todella helppoa ja nopeaa. Pienenä mielenkiintoisena yksityiskohtana ovat ikkunoiden päällä olevat rimat. Niiden tehtävä on paitsi ohjata seinää pitkin mahdollisesti valuva vesi pois karmiraosta myös kohentaa ulkonäköä. Aika uskomatonta, miten paljon tuollaiset kapeat rimat ryhdistävät rakennelmaa.
Päätös vierasmaja/talousrakennuksen lattioista oli tehty jo projektin alkuvaiheissa: halusimme lautalattian. Helppo ratkaisu olisi ollut ostaa vakiotavaraa eli 95×28 millistä ponttilautaa. Halusimme kuitenkin jotain vähän erikoisempaa. Googlaamalla löytyi tavanomaista tukevampi 215×33 -tuote Eurasta Tammiston Puusta. Tarkan budjetin ihmisinä (?) kiinnosti myös, että ko. tavaraa oli saatavana kakkoslaatuisena. Sen hinta oli suunnilleen samaa luokkaa kuin priiman 95×28:n.
Kuten jo edellisessä postauksessa kerroin, kävimme paikan päällä Euran Hinnerjoella katsomassa tuotetta. Saman tien tilasimme tavaran toimitettuna kohteeseemme. Jossain vaiheessa mietimme, josko itse kuljettaisimme laudat peräkärryllä. Onneksi järki voitti ja tavara ilmestyi pihaan muutamassa päivässä ilman isompia fyysisiä ponnisteluja. Toki nippujen sisään kanto oli artistin vastuulla. Joonaksen kanssa selvittiin urakasta suht kivuttomasti.
Lattialaudat asennusta odottamassa. Yhdessä nipussa oli kaksi lautaa, pintapuolet vastakkain. Vasta niput avaamalla näki, miltä laudat oikeasti näyttivät. Jännitystä siis riitti h-hetkeen saakka.
Aloitimme asennuksen pari viikkoa toimituksen jälkeen. Muutamaan kertaan varmistetun mittauksen ja laskennan perusteella tulimme päätelmään, että lautarivejä tarvittaisiin muutamaa milliä vaille täysi leveys. Järkevintä oli siis tehdä ensimmäinen rivi puolikkaaksi halkaistuista laudoista. Positiivinen seurannaisvaikutus, jota emme alussa edes ymmärtäneet, ilmeni päästyämme puoliväliin. Talon keskellä olevien pilarien kohdista selvisimme yksinkertaisilla loveuksilla. Toisaalta halkaisun seurauksena puolikkaat laudat vääntyivät pahasti mutkalle. Ensimmäisen rivin asentaminen on kriittistä, jotta loput laudat saataisiin paikoilleen ilman rakoja ja kohtuutonta voiman käyttöä. Kun aloituksen sai tehtyä suoraan, oli loppujen lautojen asentaminen yllättävän helppoa. Etukäteen pelkäsin, että laudat kenties olisivat kieroja ja että paksun tavaran kampeaminen suoraksi olisi vaikeaa ja/tai voimaa vaativaa. Vastoin pahimpia pelkoja pontit asettuivat pienellä naputtelulla hienosti paikoilleen.
Raksahommissa apumiehet ovat aina tarpeen.
Omat vaikeutensa tämän kakkoslaadun kanssa oli. Jokaisessa laudassa oli jotain näkyvää vikaa. Lautojen lajittelu siten, että vikapaikat jäisivät hukkapaloihin tai piiloon kalusteiden, väliseinien tms. alle, oli oma haasteensa. Myyjä oli jo varoittanut, että tavaraa pitää varata tästä syystä 10-15% yli tavanomaisen työvaran. Jokainen lauta tuli lopulta joltain osiltaan käyttöön ja siitä huolimatta rumia oksanreikiä jäi runsaasti kitattaviksi.
Oksankolot olivat enimmäkseen sen kokoisia, että tavallisella peruskitillä paikkailu veisi aikaa. Jos nyt ollenkaan olisi edes onnistunut. Piti etsiä muitakin ratkaisuja. En ollut käyttänyt Plastic Paddingia moneen vuoteen. Nyt tuotetta näköjään myydään myös ns. kemiallisena puuna. Etuna aineessa on, että se ei kovettuessaan kutistu. Isojenkin kolojen täyttö olisi siis mahdollista. Periaatteessa toimi ihan hyvin, mutta aika tahmeaa tavara on. Tasaista jälkeä ei saanut millään eli hiottavaa jäi paljon. Toinen hankaluus ilmeni maalauksen yhteydessä. Siitä lisää vähän myöhemmin,
Pienemmät kolot täytin Tikkurilan Spakkeli puuktitillä. Sen työstö oli huomattavasti mukavampaa, mutta aine ei sovellu isoihin täyttöihin.
Eri kokoisia ja muotoisia koloja oli runsaasti kitattavaksi ja hiottavaksi. Tästäkin syystä valitsimme peittävän maalin. Kittien väri oli sen verran lähellä männyn omaa sävyä, että kuultava maalikin olisi saattanut toimia.Täyteaineet.
Maalaus tehtiin Uulan Puulattiamaalilla kolmeen kertaan. Ensimmäinen kerta vedettiin ohennetulla maalilla ja seuraavat perustavaralla. Kuivuminen oli tosi hidasta. Maalauskertojen välissä oli pakko odottaa ainakin kaksi vuorokautta ja sekin oli siinä rajoilla. Asiaan varmaan vaikutti myös alhainen, n. 10 asteen lämpötila. Toisaalta tilassa oli koko ajan (lämpö)puhallin ilmaa kierrättämässä. Kuivuminen oli erityisen hidasta kittausten kohdalla. Niitä sai varoa, vaikka muuten lattia oli jo kävelynkestävä.
Viimeisen eli kolmannen maalauskerran jälkeen odotimme kolme vuorokautta ja sitten oli jo kiire päästä jatkamaan muita sisähommia. Levitimme lattialle remonttisuojapaperin emmekä ole sen koommin nähneet, miltä lattia näyttää. Toivottavasti myös kitatut kohdat olivat riittävän kuivia, jotta paperi ei ole tarttunut kiinni!
Lattian väriksi valitsimme Uulan omasta kartasta sävyn Aavikko. Lopputulos oli kuitenkin jotain ihan muuta. Väri on sinänsä ihan ok, mutta ei ollenkaan sitä, mitä oli tarkoitus. Pitkän viestittelyn jälkeenkään ei selvinnyt, mikä sävytyksessä oli mennyt vikaan. Myyjän kanssa päästiin sopuun siten, että korvasivat meille sävytyksen hinnan.Valmis lattia. Näkymä on vielä avara.
Lattian maalauksen jälkeen alkoi väliseinien rakentaminen ja sen jälkeen oli mahdollista alkaa vetää sähköjä. Näistä lisää seuraavissa jaksoissa.
Päätös oli helppo. Uuden talousrakennuksen ulkoseiniin valitsimme saman värisävyn ja saman tuotteen kuin huvilaan viisi vuotta sitten. Vaikka pyrkimys on tietysti suosia kotimaisia valmistajia, hirsisienien suojauksen osalta pysyttäydyimme tuontitavarassa: Rubio Monocoat ja sen sävy 8551. Vastaavasta sävystä jotkut muut valmistajat käyttävät nimitystä Nordic Black and Brown. Tämä kuvaakin väriä erittäin hyvin. Rakennukset piiloutuvat ympäröivään metsämaisemaan täydellisesti – näin ranta-alueella tällainen maastoon uppoava tyyli tuntuu oikealta.
Valmistajan suosittelemiin työmenetelmiin on kuluneiden vuosien aikana tullut yksi muutos. Aikaisemmin työ suositeltiin aloitettavaksi pintojen pesulla. Nyttemmin on havaittu, että aineiden imeytyvyyden ja sitä myötä pinnan kestävyyden kannalta on suositeltavaa hioa pinta ennen pohjusteen levitystä. Näin myös teimme. Hionta tehtiin akkukäyttöisellä epäkeskolla. Paperin karkeus oli 120. Hiontapölyn poistimme pehmeällä harjalla. Tästä eteenpäin prosessi oli sama kuin viime kerralla.
Työvälineissä on tapahtunut vuosien mittaan ilahduttavaa kehittymistä. Sekä pohjusteen että pintaöljyn levityksessä käytettävien ”padien” käsittelyä helpottaa huomattavasti kuvan sininen muovikahva.
Hirsirungon pystytti siis tälläkin kertaa Kontion asennusporukka. Pystytys tapahtui vauhdilla urakoitsijan sanelemaan tahtiin eikä rakennuttajalla ole mahdollisuutta päästä asioihin vaikuttamaan. Omatoimirakentaja voisi helpottaa elämäänsä lomittamalla eri työvaiheita sopivissa kohdin – esimerkkinä ulkomaalauksen viheliäisin osuus eli räystäskoteloiden maalaus. Tälläkin kertaa niiden pintakäsittely jouduttiin tekemään alhaalta päin sen jälkeen kun katto oli jo asennettu. Helpompaa ja nopeampaa olisi tehdä työ ennen kattoon tulevan raakapontin asennusta. Ja vielä parempi olisi jos myös raakapontin alapuolen maalaisi räystäiden osalta ennen asennusta. Työ olisi huomattavasti helpompaa suorittaa maanpinnalla pukkien päällä. Tästäkin joka tapauksessa selvittiin ja nyt rakennelman ulkoseinät ovat valmiina ottamaan vastaan tulevien vuosien tuulet, sateet ja auringot!
Oli suuri helpotus saada pintakäsittelyt tehtyä ns. hyvän sään aikaan. Edellisen kerran paniikinomaisilta hetkiltä vältyttiin onneksi kokonaan. Tähän vaikutti osaltaan kohteen suhteellinen pienuus, mutta myös kokemuksen perusteella saatu opetus, että ulkoseinien maalaus kannattaa priorisoida korkealle heti rungon pystytyksen jälkeen.
Alla muutamia kuvia pintakäsittelyn etenemisestä. Seuraavassa jaksossa jatkamme rakennuksen tiivistämisellä sateita vastaan sekä eristeiden asennuksilla.
Seinien pintakäsittely alkoi telineiden pystyttämisellä. Hirsipaketin asentajilla oli omat telineensä, jotka urakkansa päätyttyä tietysti veivät mennessään seuraavalle työmaalle. Kuormalavoista sekä muusta ylijäämätavarasta saimme koottua toimivat tellingit. Tarvikkeet riittivät kerrallaan yhteen päätyyn sekä pitkälle sivulle. Aloitimme maalausurakan rakennuksen takapäädystä. Ja urakka jatkui etupuolen pitkältä sivulta.MaisematyöpaikkaTakaseinäkin on jo saanut värinsä. Katon suojana oli tässä vaiheessa vielä pressut – bitumihuovan asentajat tulivat pian tämän jälkeen..Tältä koko komeus näytti, kun seinät olivat valmiit ja myös kattohuopa on asennettuna.
Rakennelman rakentaminen jatkuu. Edellisessä osassa saimme perustukset paikoilleen ja rungon pystyyn. Nyt jatkamme seinien ja katon parissa. Vahinkojakin näissä hommissa aina sattuu. Siitä, mitä tapahtui ja miten asiasta selvittiin, on juttua artikkelin lopussa.
Katto
Kattomateriaalina on musta rullahuopa: Kerabit Titan liimasaumakate. Huovan alla on 23 millinen raakaponttilaudoitus. Kun näitä hommia ei tee työkseen, niin aina jotkin yksityiskohdat valkenevat vasta jälkeenpäin. Yksi tällainen on raakapontin lähes nollahävikki. Laudat ovat päätypontattuja ja niitä voi vapaasti jatkaa. Jatkoksen ei tarvitse osua kattotuolin kohdalle, kunhan vierekkäiset jatkokset eivät ole samassa välissä. Enhän tätä tietenkään tajunnut/muistanut ja joitain euroja tuli maksettua ylimääräistä, kun arvioin tarvittavan määrän yläkanttiin. Tai toisella tapaa sanottuna: saunapuiksi saatiin taas hyvälaatuista höylättyä lautaa.
Raakapontit ovat ruuveilla kiinni kattotuoleissa. Naulain olisi ehkä ollut näppärämpi tapa lautojen kiinnitykseen, mutta tähän hätään ei ollut kompressoria käytettävissä.
Sen jälkeen, kun kaikki laudat olivat paikoillaan, päästiin huovan levitykseen. Rullissa on valmiina liimat pitkillä sivuilla. Jatkoksissa ja räystäillä pitää käyttää bitumiliimaa. Liimamassa ei ole sitä kaikkein miellyttävintä ainetta käsitellä ja melko varmasti sitä tarttuu myös ylimääräisiin paikkoihin kuten käsiin ja housuihin. Ei kannata ihan parhaimmissa vermeissä katolla heilua.
Huovan levittämisestä opin, että ensimmäiseksi olisi kannattanut mitata ja merkitä rivit aluslautoihin. Päässälaskulla arvioin rivit vähän väärin ja lopputulemana jouduimme kaventamaan viimeisen rivin. Vähän eri tavalla rivejä limittämällä olisimme saaneet huovat ns. heittämällä paikoilleen. Kyllähän homma näinkin saatiin tehtyä, mutta turha työ on aina turhaa. Ja kun kerrankin olisivat mitat olleet ihan sattumalta optimaaliset!
Valmista kattopintaa ottamaan vastaan seuraavien (toivottavasti) ainakin kahdenkymmenen vuoden sateet.
Seinät
Seinien pystytolpat ovat 48×98 lankkua. Ulkovuoraukseksi päätettiin lopulta hienosahattu 20×145 UTV-paneeli. Ulkoväri on sama nordic black and brown, kuin päärakennuksessa. Ko. sävy löytyy Sadolinin värikartasta, mutta jostain syystä ei kaupoissa yleisimmin olevista Tikkurilan koneista. Tämä rajoittaa vaihtoehtoja. Bauhaus myy Sadolinin tuotteita, joista valinta osui Pinotex Classiciin. Toinen vaihtoehto olisi ollut Teknoksen Woodex Aqua, jota käytimme päärakennuksen terassin rimoituksiin. Jotenkin liuotinohenteinen kylläste tuntuu tiukemmalta tavaralta, vaikkakaan kokemusta asiasta ei ole.
Vedimme seinäpaneeleihin yhden kerroksen Pinotexia ennen kiinnittämistä. Äärimmäisen puuduttavaa puuhaa, mutta etuna on, että väriä tuli myös ponttien piiloon jääviin pintoihin. Laudat väkisinkin elävät, joten paljas puu tulisi jossain vaiheessa kapeina vaaleina juovina näkyviin.
Ulkovuoraus paikoillaan sekä räystäspellit ja kattohuopa asennettuina.
Ylimmät seinäpaneelit räystäiden alla aiheuttivat päänvaivaa. Itse en asiaa osannut ajatella, kuin vasta siinä vaiheessa, kun oli jo myöhäistä. Runkotolpat, joihin paneelit suoraan kiinnittyvät, päättyvät kattotuolien alle. Kattotuolien välit piti saada myös paneloitua, mutta siellä ei ollut mitään, mihin lautoja kiinnittää. Valmiin katon alle kattotuolien väleihin paneelin pätkien leikkely ja kiinnittäminen oli aika kikkailua. Jos olisin älynnyt tehdä kiinnikkeet siinä vaiheessa, kun katto oli vielä auki, olisi säästynyt sekä aikaa että hermoja. Ensi kerralla sitten.
Kehuja Ryobin huolto- ja varaosapalveluista
Räystään alle tarvittavia kiinnityspalikoita sahatessani sattui lisäksi vahinko ja rikoin jiirisahani. Huolimattoman käsittelyn seurauksena saha haukkasi kiinni työstettävään puupalikkaan ja rysäytti sen voimalla vasten alumiinista sahaustukea. Seurauksena oli, että alumiininen ohjain vääntyi mutkalle. Ei paljoa, mutta pari-kolme milliä aiheutti sen, että sahan käyttö ei enää ollut mahdollista.
Pelastus löytyi Ryobin sivuilta, josta bongasin huoltoliikkeen Helsingin Malmilla: Alppilan Sähkö Oy. Keskiviikkoaamuna soitin ja koneen tyyppinumeron perusteella löytyi oikea varaosakoodi. Eihän sellaista tietysti suoraan hyllystä löytynyt, mutta käsittämättömän nopeasti osa toimitettiin. Kahden päivän kuluttua eli samana perjantaina sain tekstarin, että osa olisi noudettavissa. Hintakin oli varsin kohtuullinen, 21 euroa. Kehuissa piilee aina se vaara, että palvelutasoja lasketaan ja/tai hinnat nousevat. Silläkin uhalla täytyy todeta, että palvelu ylitti kaikki odotukseni.
Vanha saha, uusi ohjain ja taas pelittää!
Next steps
Tulevissa jaksoissa paneudumme mm. tällaisiin aiheisiin: eristeiden asentaminen, ikkunat, ovet ja sähkötyöt. Jossain vaiheessa päästään sitten jo sisäpuolen pintoihinkin käsiksi. Näissä merkeissä, kesän jatkoja!
Rimat olivat viimeksi aiheena kaksi vuotta sitten. Silloin kohteena oli olohuoe/ruokailutilan katto. Tällä kertaa työn alla on huvilan terassi. Edellisessä jaksossa esitellyn teräskaiteen jatkoksi tulee kapeahkoista rimoista tehty kaide ja seinäke.
Haaste 1: Materiaali ja mitoitus
Rimojen detaljit ovat olleet mietinnässä aivan projektin alkumetreiltä saakka. Nyt loppusuoralla oli jo pakko tehdä päätöksiä.
Puutavaraliikkeiden myyjien ja muiden alan ihmisten kanssa asiasta puhuttaessa (tai netissä surffatessa) keskimäärin aina ja ainoa tarjottu vaihtoehto on kestopuinen vinorima. Joko 45×45/32 tai 42×42/28 mitoituksella. Eikä tässä mitään pahaa, mutta meidän tahtotila oli toisenlainen.
Ensinnäkään riman ei tarvitse olla kestopuuta – tila on katettu. Sateella alimmat rimat varmaankin kastuvat, mutta ilmava rakenne huolehtii tuuletuksesta ja puunsuoja pitänee pinnat kunnossa.
Toinen asia on rimojen muoto ja mitta. Pitkällisen mietinnän ja mallikappaleilla tehtyjen testailujen jälkeen päädyimme seuraavaan. Rimoitukset tehdään suorakulmaisesta, höylätystä, reunoiltaan kevyesti viistetystä 45×33 tavarasta. Rimat kiinnitetään 17 mm:n välein. Tällä mitoituksella on helppo laskea menekki. Yksi varvi vie 5cm, metriin menee 20 rimaa jne.
Vino pino rimoja. Syyskuun alku on ollut sateinen. Näin kauniisti sanottuna. Tarvikkeiden suojaus on ollut paitsi tärkeää myös jatkuvaa.
Pieni hidaste oli tavaran hankkiminen juuri näillä mitoilla. Onneksi paikallinen K-Rauta hoiti asian jälleen sutjakkaasti ja saimme erikoistilauksena tasan sitä mitä halusimme ja vielä lisäksi täsmälleen optimipituisena (3,9m) toimituksena.
Haaste 2: Toteutus
Jokainen, joka on joskus vastaavanlaisia rimoituksia tehnyt, ymmärtänee sanomattakin, miksi tämä ei ole niitä kaikkein mielenkiintoisimpia rakentamisen osaprojekteja. Muille voi asiaa vähän avata.
Kyseessä ei ole erityisen raskas operaatio, mutta sitäkin tylsempi. Jos näitä tekisi enemmän, niin eri vaiheita voisi varmaan järkeistää. Amatöörinä joutuu aina ensin harjoittelemaan. Aikaa kuluu myös erilaiseen miettimiseen ja tuplavarmistuksiin, ettei tule tehtyä peruuttamattomia virheitä. Sahattuja rimoja ei oikein saa pidennettyä. Työtahtikaan ei aina ole ihan päätähuimaava.
Varsinkin näin projektin loppusuoralla ei millään malttaisi pusata erilaisten ei-suoraan-valmista-tuottavien -osioiden kanssa. Mutta onhan se niin, että mitä paremmin jonkun jutun valmistelee, niin lopputulos syntyy todennäköisesti nopeammin ja ehkä jopa laadultaan parempana.
Tällä kertaa meitä potkaisi onni – saimme yllättävää apua perhepiirin toisesta rakennus/remontointiprojektista. Jannen ja Liisan omakotitalon yläkertaan asennetaan parhaillaan n. 800 metriä uutta kattopaneelia. Ko. paneelit on maalattu pihassa ja niitä varten Janne nikkaroi mainiot telineet maalattujen lautojen kuivatukseen. Tämä maalausurakka valmistui juuri sopivasti siten, että saimme siirrettyä telineet valmiina meidän huvilakohteeseemme. Kolmaskin käyttö näille hyvin palvelleille rakennelmille on myös valmiiksi mietittynä: rantasaunan lämmitys.
Telineet on tehty kattoprojektista ylijääneestä puutavarasta. Nyt jo toista kertaa tässä telinevirassakin. Harvinaisen tehokkaasti kierrätettyä ylijäämätavaraa.
Meidän rimojen kokonaispituus on kohtuullisempi, n. 400 metriä. Maalauksen vaikeuskerrointa nostaa se, että käsittelyn joutuu tekemään kaikille neljälle sivulle. Ja päädyillekin vielä lisäksi. Rimoja saa siis siirrellä ja käännellä edestakaisin.
Värisävynä on luontevasti se sama, jota on huvilan muissakin ulkopuolisissa puurakenteissa: Nordic Black and Brown. Sen verran olemme viime aikoina oikaisseet, että hirsiseinien pellavaöljypohjaisesta aineesta olemme siirtyneet aika paljon helpommin työstettävään vesiohenteiseen Pinotexiin. Sävy on tässä jälkimmäisessäkin oikein hyvä, mutta pinta läheltä katsottuna ei ihan yhtä hienostunut. Pidemmän aikavälin kestävyydestä ei vielä voi sanoa mitään, mutta siinäkin lienee eroa. Onko ero merkittävä, onkin jo sitten toinen juttu. Aika näyttää.
Maalaus meneillään. Vaikka tekstissä puhutaan Pinotexista, tässä vaiheessa oli käytössä Teknoksen vastaava tuote. Tietyllä tavalla yllättävää on, että yleisimmin liikkeissä käytössä olevista Tikkurilan maalikoneista ei juuri tätä, alunperin Sadolinin sävyä löydy lainkaan.
Haaste 3: Lopputulos
Kaikkien valmistelujen sekä monien työvaiheiden (sahaus, hiominen, maalaus kahteen kertaan, asennus) on palkitsevaa nähdä lopputulos. Tätä kirjoitettaessa vasta parikymmentä alimmaista rimaa on ruuvattuna paikoileen. Vielä ei kokonaisuutta voi siis arvioida, mutta esimakua tulevasta kylläkin jo saa. Palataan asiaan, kunhan loputkin urakasta on saatu valmiiksi.
Valmista rimaseinää, ainakin melkein. Pinta on vielä liian vaalea – vaatii vähintään yhden käsittelykerran lisää. Irtonaisina olevien rimojen maalaaminen on sen verran puuduttavaa puuhaa, että viimeinen (toivottavasti) kerros vedetään vasta asennuksen jälkeen.
Otsikon kliseen lisäksi rakennushommissa pätee usein toinenkin ns. yleisesti hyväksytty totuus: 20/80 -sääntö. Isot linjat valmistuvat nopeasti, mutta usein lopputuloksen kannalta ratkaisevat viimeistelytyöt vievät runsaasti aikaa ja energiaa. Sarjassamme yksityiskohtien loppuunviennin merkitys on nyt vuorossa huvilan ulkopuoliset vuorilaudat.
Ensimmäisenä syksynä huvilan vuorilautadetaljit olivat ajan puutteen ja töiden priorisointien johdosta pahasti hakusessa. Karmiraot piti kuitenkin saada vedenpitäviksi ennen talven tuloa. Rankkasateella oli olohuoneen isojen ikkunoiden alareunasta jo valunut vettä sisään. Niinpä tein pikaisen ”väliaikaisratkaisun” ja vedin suojaksi vihreän Sitko-Flex -teipin.
Aluksi käytin karmirakojen tukkimiseen alareunassa näkyvän Sitko-Flexin lisäksi oranssia rakennusteippiä. Sen elinikä karuissa oloissa oli laskettavissa max viikoissa. Aika pian jouduin poistamaan oranssit teipit ja siinä vaiheessa vedin tyytyväisenä tilalle vihreät teipit. Ja nehän sitten pysyivätkin paikoillaan. Valitettavasti.
Sitko-Flexistä sen verran, että se ihan oikeasti on nimensä mukaista ainetta. Vaikka on muuten pätevää tavaraa, matkan varrella opin, että sitä ei pidä laittaa mihinkään sellaiseen paikkaan, josta sitä ehkä joskus joutuu poistamaan. Räiskyvä neon-vihreä väri ei juuri mitään kohdetta korista, joten näkyviin jäävät teipin osat mielellään poistaisi. Teipin liima kuitenkin jämähtää kiinni alustaansa paremmin kuin hyvin ja lisäksi itse teippi on ohuilla lasikuitu(?)langoilla vahvistettua supersitkeää ainetta. Poistaminen on tuskaista työtä, jonka lopputuloskin on vähän niin ja näin.
Villat karmiraoissa ovat sittemmin pysyneet hyvin kuivina, mutta ulkonäöllisesti teipit ovat olleet suoraan sanottuna hirveät. Kuten aika usein käy, niin nytkin välikaisuudesta uhkasi tulla, jos ei aivan täysin, niin Miika Nousiaista siteeraten sellainen semi-pysyvä ratkaisu. Kaksi vuotta olemme saaneet ”nauttia” iloisen värikkäistä ikkunanpielistä. Kaikkeen sitä sopeutuu, vaikka ei kyllä totu.
Nyt viimein otimme itseämme niskasta kiinni ja aloitimme tämän stressaavan ja aikaa vievän vuorilautaprojektin myös merenpuolen isojen ikkunoiden osalta. Stressaavan kahdestakin syystä. Ensinnä lopputuloksen tulee olla teknisesti toimiva (pitää vesi pois rakenteista) ja toisekseen olla myös visuaalisesti miellyttävä.
Ulkopuoliset vuorilaudat ovat huomattavasti työläämmät kuin sisäpuolen vastaavat listat. Ikkunat asenentaan siten, että sisällä karmien pinta on seinätasossa. Siellä riittää yhdet helposti asennettavat laudat. Seinät ovat kuitenkin paksummat kuin ikkunakarmit, joten ulkopuolella vuorilautojen lisäksi pitää asentaa täytteeksi myös pieli- eli smyygilaudat. Kuvassa Mari maalaa smyygejä toiseen kertaan. Ensimmäinen kerros vedettiin jo ennen asennusta. Maalaus olisi tietysti helpompaa tehdä kokonaan ennen lautojen asennusta. Meillä oli kuitenkin niin kova hinku saada valmiin näköistä jälkeä, että tämän suhteen teimme kompromissin. Pienenä etuna tässä työjärjestyksessä on se, että ei tarvitse maalata yhtään ylimääräistä rimanpätkää. Niille, jotka ihmettelevät puuttuvia terassin kaiteita kerrottakoon, että olemme jo aika lähellä päätöstä siitä millaiset niistä tulee. Pysykää kuulolla, niin saatte kyllä varmasti tietää asiasta lisää!Mikä tämän kuvan juju sitten on? Tällaiseltahan talon tulisikin näyttää? Kyseessä on kuitenkin eräänlainen sisäpiirin juttu. Vuoden ajan asennuksen jälkeen tien puolen seinän vuorilautojen yhdet reunat olivat sahauksen jäljiltä ilman pintakäsittelyä. Näiden kapeiden viirujen maalaus tummanruskeaksi teki uskomattoman suuren muutoksen (parannuksen) visuaaliseen vaikutelmaan. Pienet yksityiskohdat ovat tärkeitä.
Painuvasta hirrestä tehdyn rakennuksen vuorilautojen kanssa joutuu miettimään, miten eri rakenneosien liitokset tulisi tehdä. Valmistajalta tulleet tarveaineet ja niitä varten laaditut detaljisuunnitelmat eivät meille sopineet. Kontion tätä varten toimittama lautamateriaali oli pahasti eriparia verrattuna seinien moderniin hirsiprofiiliin ja linjakkaaseen citynurkkaratkaisuun. Emme halunneet asentaa koristeelliseen profiiliin höylättyjä lautoja muuten suoralinjaiseen rakennukseen. Vuorilautojen toteutustapa piti miettiä ihan itse. Koska hankalia asioita helposti siirtää eteenpäin, vuorilaudat ovat jääneet odottamaan.
Ollakseni ihan rehellinen, ikkunoiden yläreunojen kanssa tuli vähän oikaistua. Ulkonäön takia on joskus pakko tinkiä muista asioista. Oikeaoppinen rakenne olisi ollut niin monimutkainen lautaa-laudan-päälle -ratkaisu, että siihen emme halunneet mennä. Kovalla sateella saattaa nyt vettä tihkua vuorilaudan taakse. Siellä on villojen suojana kuitenkin tyvek -tuulensuojakangas. Muoviton rakenne on toivottavasti muutenkin riittävän hengittävä.
Projekti jatkuu seuraavana viikonloppuna, mikäli säät vain ovat ennusteiden mukaisesti suotuisat. Lisää kuvia on tiedossa, kunhan kaikki vuorilaudat ovat paikoillaan.
Kuivat kelit sen kun jatkuvat. Sekä ilmojen puolesta, että sisätöiden edistymisen osalta. Ulkona ollaankin sitten rehkitty senkin edestä. Outoja siis nämä kesän säät. Ihmeet liittyvät siihen, miten kaikennäköisiin hankaluuksiin, jos ei nyt ihan sopeudu, niin tottuu kuitenkin. Jatka lukemista ”Outoa ja ihmeellistä”→
Yksi kestoaiheista alan keskustelupalstoilla on hirsiseinien pintakäsittely. Meillä niin kuin varmaan aika monella muullakin on haaveena kaunis, läpikuultava, tasainen, hengittävä ja ekologinen pinta. Miten lopulta onnistuimme näiden suhteen? Jatka lukemista ”Jatkamme valitsemallamme tiellä”→
Hitaasti mutta varmasti alkavat sisätilat muotoutua. Samalla kun rakennetaan lattioita ja väliseiniä, sähkömiehemme Henrik on vetänyt putkia ja johtoja talon sisällä, seinissä, lattiassa ja ulkona talon alla. Isänpäivää edeltävänä lauantaina oltiin porukalla nikkaroimassa seiniä ja lattioita. Projekti on viikossa edistynyt oikein mukavasti. Jatka lukemista ”Sisähommia ja sähkötöitä”→
Moderni hirsihuvila merenrannalle. Kokemuksia ja tapahtumia projektin varrelta. 