Terassimaniaa

Kesäloman saldo: turvonnut polvi, rikki mennyt selkä, kipeytyneet lihakset. Toisessa vaakakupissa kulkuväyliä ja oleskelutilaa huvilan pihaan sekä rantaan.


Ostamaamme hirsipakettiin ja sen asennukseen kuuluivat huvilaan integroidun terassin runkorakenteet. Viime vuoden vappu vietettiin tämän rungon päälle kansilautoja ruuvaten.

Tämän kesän (ja etenkin kesäloman) teemana huvilalla on jälleen ollut terassien teko. Tavoitteena on ollut helpottaa liikkumista taloon/talosta sekä kulkua ja oleskelua varsin kallioisella tontillamme.

Mopon kanssa haasteita

Ensimmäinen kesän terassiprojekteista liittyi upouuteen laituriimme. Tämä projekti käynnistyi tietyllä tapaa väärin päin. Ensin asennettiin laituri (aiheesta löytyy tarinaa täältä) ja vasta sen jälkeen alettiin miettiä, miten sille oikein kuljettaisiinkaan.

Eikä asiaa tarvinnut pitkään edes pohtia. Kunnollinen kulkuväylä rannalta laiturille on käytännössä ehdoton edellytys, jotta laituria ylipäätään voi käyttää. Toki loikkiminen isojen muhkuraisten kivenlohkareiden päällä oli sekä hyvää jumppaa että mainiota tasapainoharjoittelua, mutta pakkohan sitä oli kehittää helpompi ja turvallisempi väylä.

Alkuun oli tarkoitus rakentaa suht suoraviivainen kulkusilta rantakalliolta laiturille. Neliviikkoisen loman alussa tuntui siltä, että aikaa (ja energiaa) on vaikka kuinka paljon. Niinpä ajatus lähti lentoon – joku voisi ehkä sanoa, että mopo alkoi keulia pahemman kerran. 🙂

Tästä alkoi varsinainen rantaterassin visiointi. Kuvan kulkusilta oli suhteellisen nopea- ja helppotekoinen. Merenpuoleisen pään sai kiinnitettyä laituria varten tehtyyn betonivaluun. Alla on isoja ja tukevia kivenlohkareita, joiden päällä kannattajapalkit lepäävät. Pinta-alakin oli vielä kohtuullinen – pituutta viitisen metriä ja leveys 1,2m. Kannattajat ovat mitoiltaan 48×148 lankkua ja terassilaudat 28×120 ruskea kestopuuta. Laudat on ruuvattu palkkeihin 55-millisillä rosteriruuveilla.

Taustana projektin saamalle käänteelle oli huvilan ulkotiloissa iilmennyt pieni puute. Rannassa ei ollut paikkaa, jossa voisi kunnolla nauttia auringosta tai vaikkapa päiväkahveista vilvoittavien merituulten ja laineiden liplatuksen lomassa. Puhumattakaan tunnelmallisista sundownereista illan koittaessa.

Maanrakennusurakoitsija kävi toukokuussa uudelleen muotoilemassa rantaviivaamme ja samassa yhteydessä jatkoi laiturin kiviosuutta muutamalla metrillä merelle päin. Isot kivenmurikat ovat tukeva pohja rakentaa kulkutasoja. Työn aikana tuli mieleen, että pintaan olisi ollut hyvä ajaa vielä pari kuormaa soraa tai vastaavaa. Hieman tasaisempi pohja olisi helpottanut runkolankkujen asentamista huomattavasti.

Käyntisilta alkoi laajeta projektin edetessä mantereen suuntaan. Eräs nimeltä mainitsematon sukulaismies jossain vaiheessa jo huolestuneena totesikin, että ”ette kai te nyt sentään koko Suomenlahtea aio kattaa?” 🙂

Reilun viikon aherruksen jälkeen lopputulos näyttää tältä:

Tasaista plaania on n. 30 neliötä. Sillä aikaa kun Juhani ja Joonas rakensivat terassia, Mari loihti vanhalle kuormalavalle uuden elämän liikuteltavana pöytätasona.

Jatkon osalta ideoita on vaikka kuinka paljon. Suunnitelmissa on integroida terassiin palju, asentaa kaiteet eikä valaistuskaan haitaksi olisi. Tämä rantaprojekti saa nyt kuitenkin levätä ainakin ensi kevääseen asti. Lievän taisteluväsymyksen ohella yksi keskeinen syy on kerätä kokemuksia terassin talvenkestävyydestä. Merenlahtemme on varsin suojaisa, mutta siitä huolimatta etenkin jäät ovat riskinä. Jos terassin talvehtiminen sujuu hyvin, niin tilannetta tarkastellaan uusiksi ensi kesänä.

Harjoittelusta tositoimiin

Rantaterassi oli oiva harjoituskohde. Sen valmistumisen myötä saimme rohkeutta käydä kriittisemmän kohteen kimppuun: portaat ja etuterassi talon sisääntulon puolelle.

Tähän asti taloon ja talosta on kuljettu kuormalavoista kyhyättyjä rakennusaikaisia väliaikaisportaita pitkin. Yksi tuttava ilahtuneena totesikin kuvan näistä portaista joskus nähtyään ”hei meilläkin oli mökillä saman valmistajan portaat”. Kuormalavat taipuvat moneen käyttöön, kuten aiemmin jo puhe olikin.

Kaikkeen sitä helposti tottuu – valitettavasti. Väliaikaiset portaat ehtivät olla käytössä lähes kaksi vuotta. Toimeen ryhtyminen ei välttämättä ole iso asia, mutta vaatii ryhdistäytymistä. Tässä edesauttoi yksien sukulaisvierailijioiden ihmettelyt asian suhteen. Pieni potkiminen ei välttämättä ole haitaksi.

Rungosta ja rakenteista

Terassin ja portaiden runkona on ristiinasennettua 48×148 kestopuuta. Talon puoleinen pääkannattaja oli helppo asentaa. Sen sai ruuvattua kiinni perustuspilareihin. Toinen puoli olikin sitten hankalampi johtuen kumpuilevasta kalliopinnasta. Lopputulos on yhdistelmä tolppia, kulmarautoja kiila-ankkureilla kallioon ruuvattuna sekä osin suoraan kiven päällä lepääviä palkkeja.

Lisähaasteen mudostivat ulko-oven edessä sijaitsevat viemäri- ja sähköputket. Sitä miksi ko. talotekniikka piti vetää juuri tästä kohtaa, on selostettu aiemmissa postauksissa.

Pääoven portaikko sijaitsee täsmälleen putkikanaalien päällä. Jos jotain hyvää asiasta haluaa löytää, niin nyt portaikko peittää rujot kallioleikkaukset sekä ei-niin-esteettiset putkisysteemit.

Näiden uusien rakenteiden pintalautana on samaa 145 mm leveää lehtikuusta kuin muukin talon ympärillä oleva terassi. Ero uuden laudan ja kohta jo kaksi kesää harmaantuneen välillä on melkoinen. Eiköhän tilanne tästä tasoitu ajan myötä. Ja ellei, niin tarjollahan on myös aineita, joilla ikääntymisprosessia voisi nopeuttaa.

Tähän loppuun muutamia kuvia sekä piiloon jääneistä rakenteista että lopputuloksesta.

Etuterassin ja portaiden runko alkaa hahmottua. Poikittaiset tuplapalkit päissä ovat syystä, että pitkittäiset kansilaudat halttiin päättää poikkisuuntaisiin lautoihin. Paitsi että tämä on visuaalisesti hauska yksityiskohta, mitoitusten kanssa oli tarkat paikat. Onnistuimme lopulta hyödyntämään kuusimetristen lehtikuusilautojen koko pituuden ilman jatkoksia ja hukkapaloja.
Näiden kesän terassiprojektien yhteydessä tuli ruuvattua kaikkiaan n. 2000 ruuvia. Suurin osa meni jopa kerralla oikein. Pari kertaa juoduttiin myös yritä ja erehdy -periaatteen mukaisesti irrottamaan ja uudelleen kiinnittämään joitan lautoja. Onneksi näitä ei ollut monta.
Jonkun verran piti miettiä, miten laudat portaiden kulmissa tulisi sijoittaa ja sen jälkeen vielä rakentaa sopiva sekä tukeva runko, johon laudat ruuvata. Näyttää ja tuntuu siltä, että asiassa lopulta jopa onnistuttiinkin.
Tällainen tästä terassi/porras -rakennelmasta tuli. Portaiden mitoitus on tehty varman päälle eli perinteistä ohjetta noudattaen: 2 x nousu + askelman etenemä = 620 mm. Laskusääntö toimii käytännössä erittäin hyvin. Portaita on helppo kävellä sekä ylös että alas.
Huvilan mantereen puoleinen julkisivu nyt, kun etuterassi on paikallaan.

Kolmiodraamaa huvilan rannassa

Juhannuksen 2019 säät suosivat erilaisia ulkoilma-aktiviteetteja. Sekä juhlintaa että myös vähän proosallisempia askareita. Huvilalla jälkimmäiseen kategoriaan kuului mm. veneenkiinnityspoijun asennus rantaveteen.


Poijut tai veneet eivät tietenkään suoraan liity hirsirakentamiseen. Toisaalta keskimäärin kaikkien hirsihuviloiden – ainakin rannalla olevien – yhteydessä on tarve veneelle ja niin muodoin myös sen kiinnittämiselle. Niin tai näin, kyse oli henkilökohtaisella tasolla sen kokoluokan ponnistuksesta, että sitä mielellään hehkuttaa myös näin kirjallisesti.

Juhannusaaton saavutus: poiju ankkuroituna merenpohjaan ja vene poijussa kiinni.

Mallia naapurista

Toisen puolen mökkinaapurillamme on ollut jo useamman vuoden ajan käyttökelpoisen oloinen systeemi veneen kiinnitykseen. Rantavedessä vähän ulompana on poiju, johon veneen keula kiinnitetään. Veneen perä on köydellä kiinni lähellä vesirajaa olevan tukevan puun rungossa. Silloin kun venettä ei käytetä, se kelluu omissa oloissaan muutaman metrin irti laiturista ja rannasta.

Veneeseen nousua varten irrotetaan köysi puunrungosta, vene vedetään laituriin kiinni ja lähtiessä otetaan keulaköysi irti poijusta. Vähän monimutkaisempaa, kuin jos vene olisi suoraan laiturissa kiinni. Järjestelyssä on kuitenkin yksi merkittävä etu. Veneen kylki ei hakkaa laituria vasten.

Myrkkyä pohjaan ja hikeä pintaan

Ennen kuin päästiin poijua veteen pudottamaan, piti saada vene vesille. Ja vielä ennen tätä tuli vietettyä yksi kuuma sunnuntai-iltapäivä veneen alla. Pohja kaipasi uutta myrkkymaalia.

Maalipurkin pienellä präntillä kirjoitetut pitkät selostukset varoittavat selvin sanoin vaikka mistä vaaroista. Vähän epäilyttää vetää veneen pohjaan ainetta, josta valmistaja mm. varoittaa: ”erittäin haitallista kaloille ja vesieliöille”. Toisaalta juuri tästä syystähän näitä anti-foulingeja käytetään – estävät kasvuston kiinnittymisen veneen pohjaan. Paras vain luottaa siihen, että viranomaisvalvonta toimii ja pahimmat myrkyt ovat jo poistuneet markkinoilta.

Hienoa olla omavarainen

Tässä yhteydessä tuli nyt viimein kokeiltua tositoimissa myös uutta ikiomaa veneenlaskupaikkaamme.

Auto-traileri -yhdistelmän ajaminen alas rantaan on tarkkaa puuhaa. Alhaalla ei ole kääntöpaikkaa, joten koko matka mutkineen päivineen pitää hoitaa peruuttamalla. Jännitysmomentti asiassa on, että etuvetoautollamme ei rinteen jyrkimmässä kohdassa pysty kiskomaan painavaa venettä yhtään ylöspäin. Etupyörissä ei ole riittävästi pitoa. Korjausliikkeitä ei olisi voinut tehdä eli peruuttaessa piti traileri saada pysymään tien suuntaisena. Tästä on jo kokemusta venettä kevyemmilläkin kuormilla.

Tällainen on mainio luiskamme, josta vene laskeutui nätisti veteen.

Hiljaa hyvä tulee -periaatteella homma hoitui. Peruutin trailerin pyörien akselia myöten veteen ja siitä saimme laskettua veneen nätisti varsinaiseen elementtiinsä. Rannan mataluus vähän epäilytti etukäteen, mutta vettä on onneksi riittävästi ainakin tällaiselle pienehkölle veneelle. Seuraavaksi päästiinkin sitten itse asiaan, eli lastaamaan poijua ja sen tarvikkeita veneeseen.

YouTubesta opittua

Aika usein käy niin,että kun kysymyksineen kääntyy ns. asiantuntijoiden puoleen, ohjeita tulee yhtä monta erilaista kuin on neuvojaakin. Näissä poijuasioissa sekä lähipiirin tietäjät että YouTuben osaajat olivat liikuttavan yksimielisiä. Mitä isompaa, paksumpaa ja painavampaa sitä parempi.

Hankintojen osalta Motonetin tarjooma vaikutti parhaalta. Itse poiju on lujitemuovinen ja kooltaan 60 litraa. Poijunvarsi on kuumasinkittyä terästä. Painoksi ankkurointia varten ostin Bauhausista neljä kappaletta reikälaattoja (jotkut kutsuvat niitä nimellä reikäkivi). Näiden varsinainen käyttö on kulkuväylillä, kun halutaan vettä läpäisevä, mutta ajoa kestävä tukeva rakenne. Yksi laatta on mitoiltaan n. 60×40 cm ja painaa 30 kg. koko setin painoksi tulee veden noste huomioiden n. 100 kg.

Reikälaatan etuna on, että kulmikkaina tuovat pitoa pohjaan ja toisaalta kivet voi näppärästi pudottaa yksi kerrallaan ketjua pitkin pohjaan. Kolmenkymmenen kilon massaa pystyy vielä jotenkuten asiallisesti käsittelemäänkin. Lisäksi laatat ovat varsin edullisia, viisi euroa kappaleelta.

Ankkurointiketjuksi ostin niin ikään Motonetista kuusi metriä 13 millistä kuumasinkittyä ja pitkälenkkistä tavaraa. Lisäksi parit irto-osat (sakkeli ja silmukkaruuvi) ja kokonaisuus oli kasassa.

Kolmiodraamaa

Postauksen alussa esitelty kiinnityssysteemi muodostuu kolmiosta, jonka kärkinä ovat poiju, laituri sekä veneen sijainti, kun maakiinnitysköysi on kiristettynä.

Laituri on siinä, missä se on. Sen paikka on fiksattu. Maakiinnityksen osalta on jonkun verran pelivaraa – rannan puista voi valita sopivimman. Tai jos sopivaa ei löydy, rantakallioon voi vaikka porata kiila-ankkurin tarvittavaan kohtaan.

Kolmion kulmista jäljelle jää siis itse poijun ja etenkin sen tarvitseman pohja-ankkurin paikan valinta. Marin kanssa yritimme ensin katsoa sopivan paikan poijulle ja siitä arvioida mihin kohtaan ankkurikivet ketjuineen pitäisi pudottaa. Jotta suoritus ei olisi ollut liian helppo, askartelun lomassa tuuli oli noussut jo varsin navakaksi.

Veneen saamisessa sopivaan kohtaan ja sen pitämisessä edes hetken siinä oli riittävästi tekemistä. Lisäksi piti vielä taiteilla kiikkerällä alustalla kymmenien kilojen kivi/ketju -systeemien kanssa. Mielellään myös siten, että ketjut tai köydet eivät kiertyisi jalkojen ympärille painoja mereen viskatessa.

Ei liene isokaan yllätys, että ensimmäinen yritys meni pieleen. Paikka oli jo alunperinkin vähän pielessä ja lisäksi tuuli ehti painaa venettä monta metriä sivuun. Ei muuta kuin kiskomaan paino ylös pohjasta ja parempaa paikkaa etsimään.

Draaman uusi käänne

Tässä vaiheessa draamamme sai lisäjuonteen. Mukaan kuvioon tuli myös kolmas pyörä. Naapurin juhannusjuhlijat olivat omalta laituriltaan jo hetken ihmetelleet puuhasteluamme. Aina ystävällinen isäntä otti pienen kalastusveneensä ja tuli katsomaan tarkemmin tekemisiämme: “Onko täällä ongelmia?” Siihen minä, että “Ei täällä muuta olekaan kuin ongelmia! :)” Asiallisiakin neuvoja toki saimme: “Minä laittaisin poijun reilusti ulos – köyttä saa aina pidempänä, mutta pohja-ankkurin siirtäminen on työläämpää.” Näinhän se epäilemättä onkin.

Lopulta kolmannella yrittämällä saimme poijun haluamaamme paikkaan. Ei kuitenkaan ihan niin kauas rannasta kuin naapuri suositteli. Halusin veneen kaislikon suojaan ilman kymmenien metrien kiinnitysköysiä. Samoin poijun ankkuroinnin säätäminen on helpompaa edes vähän matalammassa vedessä. Toivottavasti siihen ei kuitenkaan tule tarvetta.

Juhannuspäivänä tuuli riepotteli venettä ja sen kiinnityksiä oikein kunnolla. Rantamme on onneksi varsin suojaisa. Ainoastaan luoteistuuli pääsee puhaltamaan vähän pidemmältä lahdenpohjukan yli. Nyt tuuli tuli aikalailla suoraan lännestä eli ei ihan pahimmasta suunnasta.
Olosuhteet vaihtelevat laajalla skaalalla ja nopeasti. Seuraavana päivänä meri oli täysin pläkä.

Poijun tulikoe: tuulikoe

Juhannuspäivänä tuuli nousi entisestään. Ei ehkä ihan myrskyksi asti, mutta reilusti navakaksi joka tapauksessa. Poiju ja sen kiinnitys selvisivät testistä mallikkaasti. Varsinainen totuuden hetki on tältäkin osin edessä vasta ensi talvena jäiden muodossa. Ennen sitä olemme iloisia merkittävän virstanpylvään saavuttamisesta. Huvilan rannassa on nyt sekä laituri että toimiva kiinnityspaikka veneelle. Eikä tässä vielä kaikki, myös fasiliteetit näiden varusteiden talvisäilytystä varten.

Laituritrilogian päätösosa: kiinni ja käyttöön

Sarjan kolmannessa eli viimeisessä osassa saamme laiturin paikoilleen ja käyttöön. Kuten aika usein näissä hommissa käy, niin nytkin yhden projektin valmistuminen johtaa uusiin haastesiin.


Sarjassa aiemmin tapahtunutta:

Valitsemamme Rentukka- laituri toimitetaan rakennussarjana. Yksittäiset rakenneosat ovat kooltaan ja painoltaan yhdelle hengelle vähän isoja liikutella, mutta kahden ihmisen käsiteltävissä ilman kovin isoja fyysisiä ponnisteluja. Kokoamisohjeetkin ovat siedettävän selkeät. Eivät luonnollisestikaan aivan Ikea-tasoa, mutta kyllä selostusten avulla systeemin sai hyvin kasattua..

Toinen juttu olikin sitten valmiin laiturin siirtäminen. Kuivalla maalla liikuttelu onnistuu pyörivien ponttoonien ansioista käsivoimin lyhyitä matkoja. Ainakin alamäkeen. Massaa on kuitenkin sen verran, että ylimääräisiä metrejä mielellään välttää. Näin varsinkin jos maasto on epätasainen ja/tai kovin kalteva.

Vedessähän laite kelluu ja periaatteessa liikkuu keveästi. Sehän on laituri, jonka on tarkoitus kannatella paitsi itsensä, myös päällä olevat ihmiset sekä muun kuorman.

Rantakiinnityksen osalta eteen tuli haasteenpoikanen. Laiturin käyntisillan rannan puoleiseen päähän ostin ainoastaan siirtoa helpottavat kumipyörät. Toinen vaihtoehto olisi ollut ylimääräinen ponttooni. Eri syistä johtuen en tähän lisäponttooniratkaisuun kuitenkaan lähtenyt.

Käyntisilta ei toisesta päästään siis kellu. Ihanneolosuhteissa eli tilavalla, tasaisella ja kovapohjaisella hiekkarannalla liikuttelu pyörien päällä voisi jopa kohtuullisesti onnistuakin. Meille ei valitettavasti tällaista luksusta oltu tarjottu. Jouduimme turvautumaan pariin kikkaan.

Kikka ykkönen oli, että vastoin ohjeistuksia uitimme laiturin paikoilleen kahdessa osassa. Ensin käyntisilta ja sen jälkeen loppuosa yhtenä kokonaisuutena.

Toinen kikka oli käyttää apuna tyhjiä muovikanistereita. Käyntisillan ponttoonittoman pään saimme pysymään pinnalla kahdella tyhjällä 25 litran kanisterilla. Ne juuri ja juuri riittivät tähän.

Uitimme käyntisillan rantakiinnityksen kohdalle ja nostimme köysien avulla laiturin kuivanmaan puoleisen pään ylös kiinnitysakseliin. Kuulostaa helpolta, mutta käytännössä oli aivan siinä rajoilla, että homma onnistui tällaisilta, jos ei nyt ihan vielä vanhuksilta, mutta ei kuitenkaan enää aivan vetreimmässä nuoruuden kunnossa olevilta henkilöiltä.

Käyntisilta saatiin kuin saatiinkin nostettua ja lukittua kiinnikkeisiinsä. Laiturin päätyosan uittaminen siihen jatkoksi olikin jo helppo juttu. Liitoksen saranatapit menivät pienestä aallokosta huolimatta suht mukavasti paikoilleen. Eivätkä mutterit tai pultit redes pudonneet mereenkään.

Saagalla on nyt onnellinen loppu. Laituri on valmiina palvelemaan kesän rientoja.

Laituri Rentukka DX 1-4-6

Laituri paikallaan.

pollari

Pollari veneen kiinnittämistä varten.

kansituoli laiturin kannella
Kansituoli kannella.

Ja mitä ovat sitten ne alussa mainitut jatkoprojektit? Ensimmäisenä on vuorossa poiju venettä varten. Tähän palaamme ihan lähiaikoina. Toinen, vähän isompi urakka on rakentaa kivenlohkareista ja murskeesta tehdyn kannaksen päälle kestopuiset kulkuväylät uudelle laiturille. Näihin tunnelmiin!

Kymmeniä kohteita, satoja ellei tuhansia kilometrejä.

Projektin ensimmäinen askel oli sopivan kiinteistön etsiminen. Hakukriteereinämme olivat lähinnä tonttiin liittyvät tekijät:

  • Sijainti ison veden äärellä eli joko ison tai isohkon järven tai sitten meren rannalla
  • Alle kahden tunnin ajomatka Helsingistä
  • Autotie perille
  • Ranta länteen eli ilta-aurinko
  • Valoisa tontti, jolla sopivasti puita
  • Kauniit rantamaisemat

Jatka lukemista ”Kymmeniä kohteita, satoja ellei tuhansia kilometrejä.”