Etenkin omatoimisissa rakennushommissa ”valmis” on suhteellinen asia. Viranomaiskielellä selkeä määritelmä lienee hyväksytty lopputarkastus. Käytännössä useimmat rakennelmat otetaan kuitenkin käyttöön jo ennen ko. katselmusta. Moni asia – kuten esimerkiksi ne kuuluisat viimeiset puuttuvat listat – jäävät joskus jopa vuosikausiksi odottamaan. Puhumattakaan sisustuksesta, joka ei välttämättä koskaan edes olekaan lopullisessa kuosissaan.
Tämän uuden vierasmajamme osalta valmiusaste ennen käyttöönottoa on selkeästi korkeampi kuin meidän raksaprojekteissa yleensä on ollut tilanne. Tätä on edesauttanut kohteen rajallinen koko sekä tietysti se, että kyseessä ovat aputilat varsinaisen huvilan pihapiirissä.
Tekemättömistä töistä merkittävin on talon etupuolelle tuleva terassi. Palataan siihen myöhemmin ja keskitytään nyt rakennelman sisäpuolisiin juttuihin alla olevien kuvien myötä.
Julkisivu. Terassi ja portaat siis vielä suunniteluasteella.Ovesta sisään astuttaessa tullaan rakennuksen keskellä olevaan oleskelu-/keittiötilaan. Kaappistojen osalta päädyimme jälleen Ikean tuotteisiin. Vasemmalla olevassa korkeassa kaapissa on aamiaiskeittiö ja oikealla on jääkaappi. Vesijohtoa emme taloon vetäneet. Keskustilan toinen puoli. Kuten näkyy sisustus on vielä vaiheessa. Nyt keväällä meillä oli vähän haasteita kuljetuskapasiteetin kanssa – ruokapöydän tuolit ovat kyllä olemassa, mutta toistaiseksi vielä kaupungissa. Vasemmalla oviaukon takana on vuodesohvalla varustettu telkkarihuone. Oikealla on liukuovellinen huone, jossa on kerrossängyt.Takalla saa rakennuksen nopeasti lämpimäksi. Kuten edellisestä kuvasta näkyy, lisänä on myös ilmalämpöpumppu.Päämakuuhuoneen varsinainen juju on isosta ikkunasta aukeava merimaisema. Kuvassa näkyvällä maalaustelineellä on kytkös paitsi arkkitehtimme kouluaikoihin myös rakennuslupaan. Lupia haettaessa meillä oli haasteita rakennusmääräysten kanssa. Kiinteistölle ei saanut rakentaa toista majoituskäyttöön tarkoitettua rakennusta. Niinpä muutimme lupapiirustuksiin tilojen käyttötarkoitukset. Tästä isoikkunaisesta huoneesta tehtiin tuttavien ideoimana ateljee. Sittemmin olemme tehneet järjestelyjä, joilla saamme rakennuksesta virallisestikin asuintilaa.Näkymä päämakkarista keittiö/oleskelutilan läpi telkkarihuoneeseen. Ulko-ovi on vasemmalla ison ikkunan vieressä saappaiden kohdalla.Makuualkoviin rakensimme kiinteät kerrossängyt. Seiniin kiinnitetty kantava runko on toteutettu Bauhausista ostetusta liimapuulevystä. Yläsängyn tikapuut ovat vielä suunnitteluasteella – vasemman reunan väliaikainen tukipuu tulee poistumaan.Oleskelu-/TV-tla.
Varasto/huussi -rakennelma on nyt valmis. Vaikka määritelmä sanalle ”valmis”voi joskus olla joustava, itse rakennuksen osalta on vaikea keksiä, mitä siitä vielä puuttuisi. Tänään (7.11) asensin jopa tulpat ovenkarmien kiinnitysruuveja peittämään. Tämä vain tiedotuksena siltä varalta, että tarkkasilmäiset huomaavat kuvissa ko. puutoksen.:)
Toki erilaista hienosäätöä voi tehdä loputtomiin. Tästä esimerkkinä Biolanin kompostoivan käymälän tuuletusputken läpiviennin viimeistely huussin sisäkatossa. Ajatus oli tehdä kattoon samantapainen hamppuköysikaulus, kuin on lattianrajassa käymäläpömpelin ympärillä. Bauhausissa oli köysiä kahta eri kokoa. Paksumpi olisi ollut liian jäykkää 75-millisen viemäriputken ympärille kierrettäväksi. Niinpä ostimme puolisen metriä ohuempaa. Se oli sitten liian ohutta eikä täysin peittänyt reikäsahalla paneeliin tehtyä aukkoa. Aika pieniksi ovat nämä jäljelle jääneet työt onneksi siis käyneet.
Toki takapihalla riittää vielä puuhasteltavaa. Isoin juttu on terassi kasvihuoneen ja varaston väliin sekä siihen integroitavat portaat sekä varastoon että huussiin. Suunnitelmissa on myös säleikköseinäke, joka piilottaisi rakennelman päädyssä olevat tavarat. Nähtäväksi jää, miten ja varsikin milloin näitä aletaan toteuttaa. Ensi kesäksi on nimittäin jo sitouduttu vähän isompiin projekteihin. Näistä uusista asioista lisää, kunhan suunnitelmat tarkentuvat.
Ja sitten itse asiaan. Tällainen tämä meidän monitoimirakennuksemme nyt on:
Rakennelma syksyisessä iltavalaistuksessa.Huussin sisäänkäynti. Ovena on Kaskipuun perusmökinovi, jonka sisäpintaan asensimme sormipaanelin. Vinoneliöiden sahaus oli amtööripuusepälle haasteellista puuhaa, Harjoitus kuulemma tekee mestarin, mutta tällä kertaa ei oikein voinut kokeilla eri menetelmiä. Jos joskus tulee uudelleen vastaava tarve, niin seuraavaan yritykseen olisi kyllä parannusideoita. Näkymä kaikkein pyhimpään. Mari tuunasi sisustuksen merihenkiseksi. Biolanin käymälä on peruja vanhasta ulkorakennuksesta. Siirron yhteydessä sai uuden maalin pintaansa. Seinässä ja katossa samaa paneelia kuin ovessa.
Tunnelmapaloja yksityiskohdista:
Huussin ikkuna on hienoa käsityötä.Sisäänkäynti varasto/työhuoneeseen. Porras on vielä toistaiseksi mallia kuormalava.Marraskuun aurinko valaisee pehmeästi. Työpöytä, seinän ritilikkö sekä vasemman reunan hylly ovat Ikeasta. Kulmittainen jatkopöytä omaa designia.Monitoimipiha ja -rakennukset meren suunnalta. Terassi näiden rakennelmien väliin on siis suunnitteilla ensi kesäksi. Tai sitten seuraavaksi.
Taas saatiin kone käyntiin. Talven taituttua kevääksi tapahtui muutama asia, joiden ansiosta huvilaprojektimme etenee jälleen. Jatka lukemista ”Eteinen etenee”→