Hirsiä kehiin

Rantasaunakompleksimme ensimmäinen osa saapui viime vuoden joulukuussa kuorma-auton lavalla tehtaalla valmiiksi koottuna pakettina. Vajaat kaksi tuntia ja sauna oli käyttövalmis. Kompleksin toinen osio eli saunatupa toimitettiin nyt huhtikuun lopussa rakennussarjana. Tämän osalta olisi hyvä suoritus, jos edes kahdessa kuukaudessa saisimme valmista aikaiseksi. Kolmas vaihe tulee olemaan rakennelmien väliin ja ympärille myöhemmin tulevat terassit.

Aloitetaan tuvan osalta pohjalta eli perustuksista. Rantasaunan rakennuspaikka on haastava. Sauna on tasatulla sorapedillä ja tupa tulee kuoppaiselle ja jyrkälle kalliorinteelle. Väliin jäävä terassi toivottavasti vähän tasoittaa mahdollisia sorapatjan painumisia.

Saunatuvan perustukset
Kalliopohja on varsin aaltoileva. Väliaikaisportaita pitkin pääsee väliterassille, jossa on toistaiseksi pressulla suojattu vaneripohja. Pudotusta on sen verran, että kaiteet ovat tarpeen. Vaikka väliaikaiset ovatkin, Mari tuunasi niistä vähän tyylikkäämmät.

Tuvan perustukset muurattiin pilariharkoilla. Toteutus oli sama kuin aiemmin vierasmajassamme. Kallioon porattiin ensin reiät tartunnoille: 8 millin harjateräkset ja 12 mm:n ankkuriruuvit. Seuraavaksi valettiin anturat ja niiden päälle muuratiin harkot. Harkot joko tasattiin rälläkällä oikeaan korkoon tai niiden päälle tehtiin lisävalu samalla kun harkkojen raudoitetut reiät valettiin täyteen betonia.

Kevät 2024 on ollut erikoinen. Talviset olosuhteet jatkuivat huhtikuun lopulle ja sitten yhtäkkiä olikin jo täysi kesä. Perustusten muuraukset ja valut teimme noin viiden asteen lämpötilassa, joka dokumenttien mukaan pitäisi olla ok. Betonin kovettuminen vain oli todella hidasta. Onneksi oltiin riittävän ajoissa liikkeellä.

Rakennussarja rannassa

Tuvan toimitusajaksi oli edellisenä syksynä sovittu vappuviikko. Salvos olisi halunnut toimittaa tavarat jo kaksi viikkoa etuajassa. Tämä olisi ollut meille turhan aikaista ja sovimme ajankohdaksi huhtikuun viimeisen viikon. Tavarat tulivat sovittuna päivänä, tällä kertaa Kaukokiidon kuljettamana. Tai jos ihan tarkkoja ollaan, niin Kaukokiidon alihankkijan tuomana. Kaukokiidon lähimmässä terminaalissa, kun ei kuulemma ollut nosturiautoa saatavilla. Oikein mukava kuski joka tapauksessa.

Koko setti mahtui tarkkaan aseteltuna yhteen kuormaan. Ajotiellä alas rantaan on pari tiukkaa mutkaa, muttta niin vain tämäkin auto perille pääsi. Onneksi näin, sillä kuormalla oli painoa useampi tonni. Kuski oli paikasta innoissaan. Ei ollut tätä ennen autollaan päässyt ajamaan kuormaa aivan vesirajan asti.
Tavarat ripoteltuna mahdollisimman optimaalisesti lähelle rakennuspaikkaa. Isossa paketissa edessä ovat rakennuksen hirret. Vasemmalla muu tarvittava puutavara. Lisäksi kuormassa olivat ikkunat, ovi, eristeet, kattohuovat jne.

Kehikon kasaus

Asennusohjeiden mukaisesti aloimme koota hirsikehikkoa. Ainahan ensikertalaisella menee aikaa erilaisten yksityiskohtien miettimiseen eikä virheiltäkään voitu välttyä. Salvoksen ihan kelvollisten ohjeiden mukaisesti saimme kehikon joka tapauksessa kasaan.

Perustuspilarit olivat oikeilla paikoilla. Pientä toleranssia niissä sallitaan. mutta ei paljoa. Ensimäisen hirsivarvin olisi muutenkin syytä olla tarkkaan paikoillaan. Mahdollisia virheitä vaakasuoruudessa tai ristimitoissa olisi vaikea, ellei jopa mahdotonta myöhemmin korjata.

Ohjeissa oli joitakin epätarkkuuksia ja epäloogisuuksia. Suurimpana ihmettelyn aiheena olivat ikkuna- ja oviaukkojen reunoihin tulevat vinoruuvit. Ohjeiden mukaan asennettuina ne tukkivat sekä sähkö- että kierretankoreikiä. Huomasimme asian, kun olimme jo noin kymmenennessä hirsikerrassa. Parin valmistajan asiakaspalveluun soitetun konsultaatiokierroksen jälkeen päädyimme ratkaisuun, jossa jo kiinni ruuvatut ruuvit irrotettiin ja laitettiin uudestaan kiinni, mutta tällä kertaa sivummalle hirteen ja pystympään.

Suunnittelija oli hirsikuviin jopa piirtänyt, miten vinoruuvit osuvat hirsiin porattuihin reikiin. Alla olevassa kuvassa punainen nuoli osoittaa näitä onglemakohtia. Ohuet punaiset vinoviivat merkkaavat ruuveja ja pystysuorat mustat viivat ovat sähkö- ja kierratankoreikiä. Asennettaessa olisi vain pitänyt tajuta, että meidän 110-millisellä hirrellä ja aivan nurkkiin sijoitetuilla aukotuksilla ei ruuveja voi laittaa hirren keskelle, vaan aivan reunaan ja mielellään vielä huomattavasti pystympään kuin ohjeiden 45asetta.

Kun nyt alettiin ruuveista puhua, niin jatketaan vähän lisää. Ruuveilla varmistetaan hirsien asettuminen tiukasti paikoilleen. Nämä lienevät hirsikehikoita työkseen asentaville tuttuja juttuja, mutta tällainen amatööri harvemmin saa tämänkokoisia ruuveja ruuvailla:

ruuvit
Kuvan ylemmät ruuvit (8X200 milliset) tulivat ikkunapieliin ja hirsikehikon nurkkiin. Pidempiä 8×240-millisiä ruuvattiin muutama joka hirteen pystysuoraan. Ruuvauskärkenä oli harrastelijalle vähän epätyypillinen TX40. Mittakaavaa tuomassa on kuvassa keskellä tavallinen 5×90 -millinen ruuvi. Voisi kuvitella, että kehikko pysyy näillä eväin kasassa.

Vanha ruuvinvääntimeni oli lujilla ruuvien kanssa. Hyvin kone kesti, vaikka välillä vähän valittikin.

Kehikko valmistuu

Rakennuksen hirret ovat 110 paksuja ja 270 korkeita. Hyvä puoli tämän korkuisissa hirsissä on, että valmista syntyy vauhdilla. Joka varvilla saadaan teholliset 26 senttiä lisää korkeutta. Kaikkiaan hirsikertoja tuli korkeammalle seinälle 13 kappaletta.

Yllä mainitut hirsimitat yhdistettynä talon ulkomittoihin saivat aikaan sen, että pisimmät hirret olivat juuri ja juuri käsin siirrettävissä ja nostettavissa paikoilleen. Toki salilla viihtyneet ja kokeneet raksaajat mitä todennäköisimmin helposti hoitaisivat myös paksummat ja/tai pidemmät palikat paikoilleen. Meidän käytettävissä olevan henkilöstön osalta toimittiin kuitenkin äärirajoilla.

Hirret olivat tehtaalla valmiiksi työstettyjä ja numeroituja. Piirustuksia seuraten kasaaminen oli suoraviivaista. Myös työstölaatu oli oikein hyvä ellei jopa erinomainen. Kulmaliitokset loksahtivat tarkkaan paikoilleen, kunhan vähän nuijalla avitti.

Pystystahtimme vaadittavine tuumailuineen, yritä ja erehdy -vaiheineen sekä telinetöineen oli pari-kolme hirsikertaa päivässä. Kehikko oli pystysssä kahdessa viikonlopussa. Seuraava stressin aihe olikin sitten sadesuojaus. Liekö huolellisten muovitusten ansiota, koska tämän vuoden toukokuussa ei kohteessamme ole satanut käytännössä lainkaan.

Hirsikerrat kaikki asennettuina. Näin pitkälle pääsimme Joonaksen kanssa kahdestaan ja Marin auttaessa aina, kun muilta kiireiltään ehti.

Seuraavat työvaiheet vaativatkin jo apuvoimia – paino erityisesti sanan jälkimmäisellä osalla. Näistä lisää seuraavassa jaksossa, jossa paneudumme mm. kattorakenteisiin, kadonneiden ikkunoiden arvoitukseen sekä lopulta ikkunoiden ja oven asennukseen.

Runko, vesikatto, ikkunat ja ovi

Edellisessä kirjoituksessa kerrottiin, miten talousrakennuksemme sai perustukset. Nyt pääsemme näyttävämpään vaiheeseen – hirsipaketin pystytykseen.

Täsmälleen sovitun mukaisesti eli maanantaina 8.8.22 saapuivat Kontion asentajat kohteeseen. Kaikki kunnia ja kiitos myös hyvin toimineesta logistiikasta valmistajalle. Kaikki tavarat olivat saapuneet ajoissa – ei liian aikaisin mutta ei myöhässäkään.

Asennukseen oli varattu kaksi viikkoa, mutta koska ilmat suosivat ja porukalla oli seuraavat urakat painamassa päälle, koko homma hoitui kolmessa päivässä. Tämänkertaista suoritusta oli mielenkiintoista verrata edelliskertaan viisi vuotta sitten. Silloin kahdelta mieheltä kului yli tuplaten isomman rakennelman kasaamiseen kolme viikkoa.

Tällä kertaa viisi miestä tarvitsi siis kolme päivää. Rehellisyyden nimissä pitää kyllä todeta, että edellisellä kerralla oli asentajista riippumattomia viiveitä. Samoin kolmeen viikkoon Suomessa lähes väistämättä sisältyy epäsuotuisia sääoloja. Oli miten oli, kiire näkyy myös lopputuloksessa. Ei mitään dramaattista, mutta pientä huomautettavaa siellä täällä. Voi toki olla, että aikakin kultaa muistot, koska viime kerralla ei vastaavia pikkuongelmia ilmennyt lainkaan. Silloin pystyin varauksetta suosittelemaan kokonaispalvelua – nytkin voin silti hyvin suositella.

Kuten ylläolevasta varmaankin jo ilmenee, hirsipaketin kasaaminen säältä suojaan -asentoon sujui aikamoisella rutiinilla. Tee-se-itse -periaatteella asia varmaan myös hoituisi, mutta tällaiselta harrasterakentajalta aikaa kuluisi viikkoja, ehkä jopa kuukausia. Ja kyllähän tässä nikkarointipaineita pääsee vielä tämän jälkeenkin aivan riittävästä purkamaan. 🙂

Alla kuvia ja joitain huomioita kolmen päivän asennusrutistuksesta.

Kun Kontion kuorma oli purettu, piha oli taas täynnä paketteja.
Kello seitsemän maanantaiaamuna asentajat tulivat kolmella autolla. Hauska yksityiskohta oli, että asennusfirma oli paikallinen – Tenholasta.
Helppoa kun sen osaa. Painavia hirsiä ei kukaan mielellään siirtele turhaan. Kaikki ovat tyytyväisiä, kun menevät kerralla oikein ja paikoilleen. Tässä(kin) ilmiselvästi kokemus auttaa.
Ensimmäisen päivän iltana rakennus oli jo saanut muotonsa. Isohko ja toistaiseksi vielä vaalea rakennelma muuttaa pihan näkymiä melkoisesti. Arkkitehti/pääsuunnitelijamme arvioi sekä visioidensa toteutumista että työn jälkeä. Molemmat olivat ilmeisen ok.
Sisällä oli tässä vaiheessa varsin avaraa.
Toisen päivän jälkeen draamaa sai hakea lähinnä valaistuksen avulla. Vaihteeksi kuva takaseinästä. Projekti toki eteni koko ajan. Räystäät ja katto olivat päivän teema.
Yksi rakennelman kuningasajatuksista on näkymä päätyhuoneen isosta ikkunasta merelle ilta-aurinkoon.
Kolmannen päivän jälkeen näytti tältä. Päivän urakkaan kuuluivat ulko-oven, ikkunoiden ja lattiapalkkien asennukset. Kontion asennusporukka on työnsä tehnyt ja poistunut. Tullakseen seuraavalla viikolla takaisin korjaamaan parit pienet puutteet ja virheet. Tällä kertaa huopakaton asennuksen hoiti oma urakoitsijansa pari viikkoa myöhemmin. Siihen asti talon katolla oli pressut suojana.

Tästä eteenpäin vastuu projektin etenemisestä on meillä itsellämme. Ensimmäinen ja kiireellinen operaatio olisi ulkoseinien pintakäsittely. Siihen paneudumme seuraavassa jaksossa.

Uudet piharakennukset

Vuoden 2021 projekteja olivat takapihan varasto/verstas sekä kasvihuone. Ensimmäinen tehtiin kokonaan ns. pitkästä tavarasta. Jälkimmäinen tilattiin valmiina rakennussarjana. Näistä voit halutessasi lukea lisää alkaen tästä postauksesta.

Nyt jatkamme uusien projektien merkeissä. Kuluneen talven aikana haimme luvat kahdelle uudelle rakennelmalle: rantasaunalle ja ylemmäs pihaan tulevalle talousrakennukselle. Tavoite on myöhemmin saada talousrakennuksen käyttötarkoitus muutettua vierasmajaksi. Tässä vaiheessa kaupungin rakennusjärjestyksen vaatimusten mukaisesti menemme kuitenkin tuolla talousrakennuksella.

Haimme siis luvat kahdelle rakennelmalle, mutta etenemme vaiheittain. Ensin keskitymme talousrakennukseen ja kun se on valmis (ainakin riittävässä määrin) jatkamme rantasaunan osalta. Resurssimme eivät riitä molempien yhtäaikaiseen toteutukseen, joten vaiheistus on tarpeen. Meillä on rannassa periaatteessa ihan toimiva sauna, joten sen kanssa ei ole niin kiire. Toisin on lisätilan kanssa varsinaisen asumisyksikön yhteydessä.

Lupakuvat

Arkkitehtimme eli Janne piirsi uudet rakennukset tyylillisesti yhteneväisiksi varsinaisen huvilan kanssa. Talousrakennus myös toteutetaan samanlaisena hirsirakennuksena – tosin vähän ohuemmasta tavarasta tehtynä. Hirsipaketin tilasimme lopulta samasta paikasta kuin itse huvilankin eli Kontiolta. Paketin toimitus ja asennus on elokuun alussa.

Rantasauna sen sijaan tullaan näillä näkymin toteuttamaan lautarunkoisena ja lautaverhoiltuna. Yksityiskohdat ovat vielä mietinnässä, mutta yksi vähän erikoisempi ratkaisu on jo päätetty. Rakennelmaan tulee viherkatto. Tärkein syy tälle on, että saunan katto on huvilan isojen ikkunoiden näkymässä varsin iso elementti. Viherkatto toivon mukaan maastouttaa katon ja rakennelman. Ainakin siitä tulee parempi kuin nykyisen saunarakennuksen ruostunut peltikatto!

Alla julkisivu- ja pohjakuvat molemmista rakennelmista. Seuraavassa jaksossa pääsemmekin sitten itse asiaan eli rakennuspaikan raivaamiseen sekä perustusten tekoon.

1. Talousrakennus

Yllä olevassa kuvassa talousrakennuksen pohja sekä julkisivut. Rakennelman pinta-ala on n. 40 neliötä. Päädyn isosta ikkunasta aukeaa näkymä merelle länteen. Takaseinä pienine yläikkunoineen on naapurin suuntaan. Oven eteen on suunnitteilla terassi – kuvan portaat ovat vain mallina.

2. Rantasauna

Rantasaunan ideana on erilliset osiot itse saunalle ja saunatuvalle. Väliin jää katettu terassi. Sen mitoituksia jouduttiin kaupungin vaatimuksesta pariin kertaan iteroimaan. Rakennusmääräykset sallivat katettuja terasseja, mikäli seinien sulkema osuus on alle 50 prosentin. Muussa tapauksessa terassi lasketaan mukaan rakennusoikeuteen. Rantasaunalle sallitaan max. 30 neliötä, joten ei ole tarkoituksenmukaista käyttää näitä vähiä neliöitä terasseihin. Saunan yksityiskohtia (sienämateriaalit, ikkunoiden koot yms.) tultaneen vielä hienosäätämään.

Kokonaiskustannukset

Kesähuvilaa rakennettaessa suhtautuminen rahaan on ehkä vähän erilaista kuin muissa kiinteistö- tai asumisasioissa. Siitä huolimatta ainakin itseäni kiinnostaisi sekä tietää etukäteen paljonko rahaa tulee menemään että myös jälkeenpäin ymmärtää, miten arvauksissa onnistuttiin. Keräsin tähän artikkeliin tähänastisia kokemuksiamme kustannusarvioinnista ja toteutuneista kuluista.
Jatka lukemista ”Kokonaiskustannukset”