Monitoimirakennus – osa 2: Ulkoseinät ja katto

Rakennelman rakentaminen jatkuu. Edellisessä osassa saimme perustukset paikoilleen ja rungon pystyyn. Nyt jatkamme seinien ja katon parissa. Vahinkojakin näissä hommissa aina sattuu. Siitä, mitä tapahtui ja miten asiasta selvittiin, on juttua artikkelin lopussa.

Katto

Kattomateriaalina on musta rullahuopa: Kerabit Titan liimasaumakate. Huovan alla on 23 millinen raakaponttilaudoitus. Kun näitä hommia ei tee työkseen, niin aina jotkin yksityiskohdat valkenevat vasta jälkeenpäin. Yksi tällainen on raakapontin lähes nollahävikki. Laudat ovat päätypontattuja ja niitä voi vapaasti jatkaa. Jatkoksen ei tarvitse osua kattotuolin kohdalle, kunhan vierekkäiset jatkokset eivät ole samassa välissä. Enhän tätä tietenkään tajunnut/muistanut ja joitain euroja tuli maksettua ylimääräistä, kun arvioin tarvittavan määrän yläkanttiin. Tai toisella tapaa sanottuna: saunapuiksi saatiin taas hyvälaatuista höylättyä lautaa.

Raakapontit ovat ruuveilla kiinni kattotuoleissa. Naulain olisi ehkä ollut näppärämpi tapa lautojen kiinnitykseen, mutta tähän hätään ei ollut kompressoria käytettävissä.

Sen jälkeen, kun kaikki laudat olivat paikoillaan, päästiin huovan levitykseen. Rullissa on valmiina liimat pitkillä sivuilla. Jatkoksissa ja räystäillä pitää käyttää bitumiliimaa. Liimamassa ei ole sitä kaikkein miellyttävintä ainetta käsitellä ja melko varmasti sitä tarttuu myös ylimääräisiin paikkoihin kuten käsiin ja housuihin. Ei kannata ihan parhaimmissa vermeissä katolla heilua.

Huovan levittämisestä opin, että ensimmäiseksi olisi kannattanut mitata ja merkitä rivit aluslautoihin. Päässälaskulla arvioin rivit vähän väärin ja lopputulemana jouduimme kaventamaan viimeisen rivin. Vähän eri tavalla rivejä limittämällä olisimme saaneet huovat ns. heittämällä paikoilleen. Kyllähän homma näinkin saatiin tehtyä, mutta turha työ on aina turhaa. Ja kun kerrankin olisivat mitat olleet ihan sattumalta optimaaliset!

Valmista kattopintaa ottamaan vastaan seuraavien (toivottavasti) ainakin kahdenkymmenen vuoden sateet.

Seinät

Seinien pystytolpat ovat 48×98 lankkua. Ulkovuoraukseksi päätettiin lopulta hienosahattu 20×145 UTV-paneeli. Ulkoväri on sama nordic black and brown, kuin päärakennuksessa. Ko. sävy löytyy Sadolinin värikartasta, mutta jostain syystä ei kaupoissa yleisimmin olevista Tikkurilan koneista. Tämä rajoittaa vaihtoehtoja. Bauhaus myy Sadolinin tuotteita, joista valinta osui Pinotex Classiciin. Toinen vaihtoehto olisi ollut Teknoksen Woodex Aqua, jota käytimme päärakennuksen terassin rimoituksiin. Jotenkin liuotinohenteinen kylläste tuntuu tiukemmalta tavaralta, vaikkakaan kokemusta asiasta ei ole.

Vedimme seinäpaneeleihin yhden kerroksen Pinotexia ennen kiinnittämistä. Äärimmäisen puuduttavaa puuhaa, mutta etuna on, että väriä tuli myös ponttien piiloon jääviin pintoihin. Laudat väkisinkin elävät, joten paljas puu tulisi jossain vaiheessa kapeina vaaleina juovina näkyviin.

Ulkovuoraus paikoillaan sekä räystäspellit ja kattohuopa asennettuina.

Ylimmät seinäpaneelit räystäiden alla aiheuttivat päänvaivaa. Itse en asiaa osannut ajatella, kuin vasta siinä vaiheessa, kun oli jo myöhäistä. Runkotolpat, joihin paneelit suoraan kiinnittyvät, päättyvät kattotuolien alle. Kattotuolien välit piti saada myös paneloitua, mutta siellä ei ollut mitään, mihin lautoja kiinnittää. Valmiin katon alle kattotuolien väleihin paneelin pätkien leikkely ja kiinnittäminen oli aika kikkailua. Jos olisin älynnyt tehdä kiinnikkeet siinä vaiheessa, kun katto oli vielä auki, olisi säästynyt sekä aikaa että hermoja. Ensi kerralla sitten.

Kehuja Ryobin huolto- ja varaosapalveluista

Räystään alle tarvittavia kiinnityspalikoita sahatessani sattui lisäksi vahinko ja rikoin jiirisahani. Huolimattoman käsittelyn seurauksena saha haukkasi kiinni työstettävään puupalikkaan ja rysäytti sen voimalla vasten alumiinista sahaustukea. Seurauksena oli, että alumiininen ohjain vääntyi mutkalle. Ei paljoa, mutta pari-kolme milliä aiheutti sen, että sahan käyttö ei enää ollut mahdollista.

Pelastus löytyi Ryobin sivuilta, josta bongasin huoltoliikkeen Helsingin Malmilla: Alppilan Sähkö Oy. Keskiviikkoaamuna soitin ja koneen tyyppinumeron perusteella löytyi oikea varaosakoodi. Eihän sellaista tietysti suoraan hyllystä löytynyt, mutta käsittämättömän nopeasti osa toimitettiin. Kahden päivän kuluttua eli samana perjantaina sain tekstarin, että osa olisi noudettavissa. Hintakin oli varsin kohtuullinen, 21 euroa. Kehuissa piilee aina se vaara, että palvelutasoja lasketaan ja/tai hinnat nousevat. Silläkin uhalla täytyy todeta, että palvelu ylitti kaikki odotukseni.

Vanha saha, uusi ohjain ja taas pelittää!

Next steps

Tulevissa jaksoissa paneudumme mm. tällaisiin aiheisiin: eristeiden asentaminen, ikkunat, ovet ja sähkötyöt. Jossain vaiheessa päästään sitten jo sisäpuolen pintoihinkin käsiksi. Näissä merkeissä, kesän jatkoja!

Monitoimirakennus – osa 1: Perustukset ja runko

Huvilan takapiha oli tähän asti ollut varsin vähällä käytöllä. Mitä nyt joku komposti siellä oli puutarhajätteille, mutta muuten paikassa oli lähinnä satunnaista, epämääräistä kasvustoa kuten nokkosia sekä villivadelmia. Hienoa saada alue hyötykäyttöön ja siistittyä.

Tähän samaan kokonaisuuteen liittyvästä kavihuoneesta löytyy jo oma artikkelinsa: Huone kasveille. Nyt huoltopihalle mahdollistetaan muitakin toimintoja.

Rakkaalla lapsella on monta käyttötarkoitusta: työhuone, verstas, pihavaja, varasto, huussi. Ensimmäiset sukulaiset varasivat jo pelkkien huhupuheiden perusteella vajaa myös yöpymiskäyttöön. Varsinainen monitoimirakennus siis.

Alla julkisivu- ja pohjapiirustukset. Huomaathan, että kaikki ratkaisut ovat omiin kokemuksiin ja mieltymyksiin perustuvia. Mikään virallinen taho ei ole rakenteita tarkistanut tai esim. lujuuslaskelmia tehnyt. Käytä siis omaa harkintaa, jos otat näistä mallia. 🙂

Virallisemmin sanottuna kyseessä on rakennelma. Tällä termillä Lupapisteessä lupaa haetaan. Kun suunnitellun rakennelman pinta-ala on alle 15 neliötä, siinä ei ole hormia, etäisyys rannasta on yli 40 metriä, naapurin rajaan on vähintään 4 metriä, etäisyys muista rakennelmista vähintään 8 metriä ja jos ko. rakennelmia on kiinteistöllä alle rakennusjärjestyksessä säädetyn maksimilukumäärän, anomus käsitellään kevyemmällä ilmoitusmenettelyllä. Mainitut ehdot tulivat täytettyä. Parin iteraatiokierroksen jälkeen saimme sitten positiivisen päätöksen ja projekti lähti käyntiin.

Maatöitä

Tulevan vajan ja kasvihuoneen kohdalla on kalliossa notkelma, jossa nuo mainitut rikkakasvitkin kasvoivat. Siitä piti ensin poistaa pehmeä maa-aines ja sitten tuoda tilalle mursketta. Pehmeälle ainekselle löytyi hyvä läjityspaikka aivan vierestä. Tästä oli tuplahyöty. Ensinnäkin aikaa ja rahaa säästyi, kun maata ei tarvinnut kuljettaa pois. Lisäksi saimme uusiokäyttöön tontin vähäisiä multavarantoja.

Asia, jota aina ihmettelee, on miten isolta vaikuttavat maa-ainesmäärät häviävät pienellekin alueelle. Pohjan tasaamista varten urakoitsija ajoi paikalle kasettikuorman eli 40 tonnia mursketta. Se toki riitti, mutta yhtään ei jäänyt ylimääräistä. Eläteltiin toiveita, että muutama kottikärrykuorma olisi voitu hyödyntää muualla tontillamme, mutta ei sitten tällä kertaa onnistunut.

Kaivuutyöt teki sama paikallinen yrittäjä, joka on urakoinut kohteemme muutkin maatyöt. Asiat hoituvat kummasti helpommin, kun on tuttuja tekijöitä!

Perävaunukuormallinen mursketta riitti juuri ja juuri tasaamaan pohjat rakennelmille.
Tähän oli hyvä alkaa tehdä perustuksia.

Perustukset ja alapohja

Perustamisvaihtoehtoja on monia. Koska kyseessä on kevyt rakennelma, päädyimme yksinkertaiseen ratkaisuun. Tasatulle murskeelle laitoimme alimmaiseksi 400 x 400 betoniset pihalaatat ja niiden päälle pilariharkot. Kaivinkonekuski oli tehnyt hyvää työtä alustan kanssa. Se oli tiiviiksi tärytetty ja vaaterissa. Laattojen ja harkkojen asettelu oli suht sujuvaa. Rakennelman saattaminen linjaan päärakennuksen kanssa oli tietysti tarkkuutta vaativa operaatio.

Perhepiirimme arkkitehtia jälleen konsultoiden ja myös Googlelta neuvoa kysyen, alapohjan rakenteeksi tuli 48×148 kestopuiset palkistot 60:n jaolla. Jänneväli poikittain on sen verran pitkä (n. kolme metriä), että vahvistin palkistoja myöhemmin vielä muutamalla keskellä olevalla ylimääräisellä tuella. Pilariharkkojen reiät täytimme S100-betonilla, johon upotettiin alajuoksun tartunnoiksi 8 millin harjateräksen pätkät.

Betonilaatat, pilariharkot ja kestopuukehikko paikoillaan.
Perustusten ja alapohjan rakenne sivulta katsottuna. Pilariharkkojen päällä on kakkosneloset lappeellaan (välissä huopakaista) ja niiden päällä 48×148 lankut. Tällä ratkaisulla saadaan siisti kehys koko perustuksen ympäri. Poikittaispalkkien asentaminenkin hoituu helposti ja ilman kulmarautoja yms. vippaskonsteja.

Runko

Seinärunko on kakkosnelosista. Tolpat ovat periaatteessa 60:n jaolla nekin, mutta aukotukset ovia ja ikkunoita varten tietysti vähän sotkevat asiaa. Asensimme runkotolpat ennen lattiapalkkeja. Kehikon sisäpuolella liikkuminen oli huomattavasti helpompaa, kun esteitä poikittaissuunnassa oli alkuun mahdollisimman vähän

Tästä alkaa rakennelma nousta. Takaseinässä ei ole ikkunoita, joten runkotolpat ovat tasavälein.
Vaja hahmottuu – seinien ja katon tukirankenteet paikoillaan. Räystäiden designiin haettiin mallia päärakennuksesta. Päädyisssä oli jonkin verran nikkarointia, mutta räystäät ovat kyllä paitsi toimivat myös siistin näköiset tällä tavalla toteutettuna.

Rakennuksessa on pulpettikatto, kuten päärakennuksessakin. Kattokaltevuudeksi päätimme vähän loivemman eli n. neljä astetta. Kattotuolit ovat 48×148 palkkeja. Katteeksi tulee huopa, jonka alla on raakaponttilaudoitus. Tästä tarkemmin seuraavassa jaksossa, jossa lisäksi mukana ainakin seinien panelointia.

Huone kasveille

Hetken hengähdystauon jälkeen rakentelu jatkuu. Kuten telkkarin remonttiohjelmissakin annetaan ymmärtää, niin vapaa-ajan asunnolla tulee olla tiloja ja paikkoja erilaisille toiminnoille. Jotkut näistä meillä nyt työn alla olevista toiminnoista ovat pakollisia (tavaroiden ja työkalujen varastointi), osa vapaaehtoisia (kasvihuone) ja osa siltä väliltä (työhuone sekä ulkohuussi kohteessa, jossa on jo vesivessa). Näitä kaikkia tarpeita tyydyttämään on takapihalle muotoutumassa huoltopiha.

Valipala

Huvilan rakentaminen oli iso urakka. Seuraavat merkittävät ja haastavammat projektit liittyvät rantasaunan uusimiseen ja uuden vierasmajan pystyttämiseen. Näihin haasteisiin voimia, suunnitelmia ja rahoitusta koottaessa päätimme ylläpitää sopivaa virettä ja kehittää huvilan takana olevaa joutomaa-aluetta. Alueen reunassa on jo ajotie rantaan ja nyt sinne on tulossa kasvihuone sekä työhuone-varasto-huussi -monitoimirakennus.

Luurangot takapihalla. Taustalla kohoaa edellä mainitun monitoimitilan runko. Edessä kasvihuoneen alumiinikehikko melko pitkälle valmiina.

Aloitetaan kasvihuoneesta. Seuraavassa postauksessa käsittelemme sitä toista osaa eli vaja-huussi -rakennelmaa.

Kuten blogia seuranneet ovat varmaankin jo ymmärtäneet, tonttimme on käytännössä pelkkää kalliota. Männyt löytävät paikkoja, missä kasvaa, mutta hyötykasveille sopivaa alustaa ei juurikaan ole. Ja vaikka olisikin, niin peuroilta suojautuminen vaatisi järeitä toimenpiteitä. Kasvihuone taklaa nämä molemmat haasteet ja lisäksi tulee mahdollisuus kasvattaa tomaatteja yms. vähän vaativampia lajikkeita. Näin ainakin teoriassa – katsotaan sitten syksymmällä miten onnistumme. 🙂

Myyjän markkinat

Näinä korona-aikoina ei ostaminen ole aina helppoa. Suosittujen kausituotteiden kanssa saa olla tarkkana, jotta ylipäätään saa haluamaansa tavaraa. Ja vielä tarkempana, jos haluaa hyödyntää satunnaisia tarjouseriä. Olosuhteet huomioon ottaen onnistuimme näissä asioissa mielestämme kohtalaisen hyvin.

Toiveitamme olivat pinta-ala n. 6m2, runko mustaa alumiinia, seinät lasia, katto kennolevyä. Ja tietysti toimitus ennen kauden alkua. Ainoa, jossa jouduimme muuttamaan pläniä, oli kasvihuoneen koko. Vaatimukset täyttävät pienemmät noin kuuden neliön tuotteet myytiin loppuun sillä välin, kun tyhmyyttämme pähkäilimme asiaa pari päivää. Päädyimme sitten isompaan eli kahdeksan neliöiseen ratkaisuun. Ei tilasta sinänsä haittaa ole. Takapihamme on vain vähän ahdas, mutta kyllä tämäkin sinne lopulta mukavasti asettui.

Sormi- ja aivojumppaa

Ostamamme kasvihuoneen valmistaja on nimeltään Metalcraft. Nettikauppojen arvostelut olivat ihan positiivisia. Näillä eväin rohkenimme ostaa tuotteen. Kasvihuone tuli ajallaan kohteeseen kolmessa paketissa. Kahdessa oli alumiinirunkoon tarvittavat osat ja kolmannessa lasit sekä kennolevyt.

Nettiarvosteluissa varoitettiin, että kasaamiseen pitää varata kahdelta hengeltä ainakin viikonloppu. Se todellakin on tarpeen ja lisäksi tulee tapauksesta riippuen enemmän tai vähemmän työtä pohjien kanssa.

Yksittäisiä alumiiniprofiileja on pakkauksissa kymmenittäin ja kiinnnitysmuttereita sekä -ruuveja satoja. Periaatteessa ohjeet ovat sellaiset, että niillä mekin saimme kopin kasattua; yritä ja erehdy sekä kasaa ja pura -menetelmiä soveltaen. Toisella kertaa homma voisi jopa sujuakin, mutta eihän näitä kovin monta elämässä yleensä tule kasattua.

Vaikka Ikeaa usein parjataan näiden rakennussarjojen yhteydessä, niin aika monet valmistajat voisivat kyllä ottaa heiltä oppia. Tärkeä vinkki, jonka Metalcraftin noviisikasaajille voinen antaa, on seuraava. Ota käteen suurennuslasi ja varmista, että jokainen pienikin vihje jostain tarvittavasta toimenpiteestä tulee ajallaan ja oikein otettua huomioon.

Kasvihuoneen varusteiksi olemme toistaiseksi hankkineet kaksi kasvatuslaatikkoa eli lavakaulusta sekä istutuspöydän. Lattia on soraa, jonka päällä on kulkuväylänä mustia 30×30 betonilaattoja. Välttämättömistä varusteista puuttuvat vielä automaattiset kattoikkunoiden avaajat. Toistaiseksi niille ei olisi ollut edes käyttöä – päinvastoin, lämmittimistä olisi ollut enemmän iloa. Aurinkoisia ja lämpimiä kelejä kelejä siis odotellaan!

Jos hyötypuutarhan hoito osoittautuu liian haastavaksi, voi kasvihuonetta hyödyntää esim. suojaisena kahvittelupaikkana ilta-auringon valossa ja lämmössä.
Taimet alkavat kasvaa yli kasvatusruukkujen ja -telineen kapasiteetin. Toivottavasti pärjäävät vielä muutaman päivän, kunnes ulkolämpötila on – jos ei ihan vielä täysin suosiollinen – ainakin siedettävä eli öisinkin selvästi nollan yläpuolella.
Ensimmäiset siemenet on suht pikaisesti lämpenevien ilmojen toivossa jo kylvetty Biltemasta hankittuihin lavakauluksiin. Esikasvatetut taimet tekevät näille seuraa lähipäivinä. Laatikot lepäävät suoraan murskeen päällä ja ne on vuorattu suodatinkankaalla, sivuseinät on lisäksi suojattu muovilla. Näillä mennään tämä ensimmäinen eli harjoittelukausi.

Asioita internetissä

Talvi yllätti taas mökkeilijän. Aikaisempien oikeiden talvien kokemuksien perusteella olemme toki jo jossain määrin osanneet varautua pakkasiin. Tästä huolimatta pientä stressiä on aina siitä, miten paikat pysyvät sulina, kun lämpötilat laskevat äärilukemiin.

Tammikuun alkupuolen lumimyräköiden ajan olimme kaupungissa. Nyt kun tulimme viikonlopuksi kohteeseen, odotimme ”mielenkiinnolla”, missä kunnossa sekä itse huvila että piha-alue olisivat. Näitä ja joitain muitakin stressinaiheuttajia vastaan voi nykyään taistella tekniikan avulla.

Vapaa-ajankotiautomaatiota

Vaivihkaa ovat erilaisten laitteiden etäohjaukset hiipineet kännykkääni. Siellä on jo kymmenkunta appia, joilla voi vahtia ja ohjata erilaisia asioita. Näitä ovat mm. robotti-imuri, televisio, pistorasiat, valot, lämpötila, kosteus, ilmanpaine, videovalvonta yms. Unohtamatta tietenkään kaupunkiasuntomme pihalla kesäaikaan rauhallisesti mutta tehokkaasti työskentelevää Kakea, robottiruohonleikkuriamme.

Isoveli valvoo

Videovalvonnan merkitys mahdollisten hämärämiesten puuhien ehkäisyssä on jossain määrin kyseenalainen. Toki toimiva järjestelmä auttaa jälkiselvittelyissä ja eiköhän kamerat toimi jonkinlaisena pelottimenakin.

Primääritarkoitus kameralla on tarkkailla ja tallentaaa erilaisia pihalla liikkujia sekä tuoda mielenrauhaa siitä, että asiat ovat kunnossa ja paikoillaan.

Kameroista saa myös oheisiloa. Kuten lumitöiden ennakointi. Ei työn määrä kameran ansiosta mihinkään vähene. Asiaan voi kuitenkin etukäteen valmistautua ja psyykata itsensä sopivaan moodiin, kun etänä voi katsoa lumen määrän kohteessa.

Toinen odotettu lisäominausuus on eläinten liikkeiden seuraaminen. Integroidun liiketunnistimen ansiosta kamera havaitsee ainakin peuran kokoiset pihassa liikkujat. Aika pian lähtömme jälkeen ne ilmestyivätkin tsekkaamaan, josko jotain syötävää olisi ilmaantunut. Saisikohan tekniikan avulla hoidettua myös elukoiden karkottamisen?

Lämmityksen optimointia

Ehkä tärkein ja eniten käyttämämme huvilan kotiautomaatiojärjestelmä on ollut ilmalämpöpumpun ohjaus. Mitsubishin pumpussa on vakiona wifi-yhteys. Kännykkäapin kautta pumppua voi ohjata sekä paikan päällä että etäältä. Laitteen kaukosäädintä ei juuri ole edes tarvittu. Appi on jopa lokalisoitu suomeksi. Tai ainakin sinnepäin. Vähän mielikuvitusta käyttäen toiminnot onneksi tajuaa.

Näissä uusissa lämpöpumpuissa on mahdollista säätää ylläpitolämpöä alaspäin aina kymmeneen asteeseen asti. Kovilla pakkasilla laitteen tehot hyytyvät ja koska lattialämmityksiä emme ole halunneet turhaan päällä pitää, on epäilyksenä, että etenkin kaappien alla ja seinän vieressä vesiputket saattaisivat jäätyä. Tähänkin haasteeseen helposti ja edullisesti saatavilla oleva IoT-tekniikka tarjoaa ratkaisuja. Tästä lisää seuraavassa kappaleessa.

Bluetooth-anturit

Janne oli bongannut ja hankkinut kotiinsa suomalaiset Ruuvitagit (www.ruuvi.com). Hänen innoittamanaan ostin kolmen setin näitä pieniä, valkoisia, kiekkomaisia mokkuloita eli tageja. Mokkulan sisällä on antureita eri fysikaalisia ilmiöitä mittaamaan: lämpötila, ilmanpaine, kosteus, liike. Lisäksi sisällä on Bluetooth lähetin ja patteri, jonka voimin laite toimii parisen vuotta putkeen.


Osa tagien viehätyksestä on niiden tyylikkään simppeli ulkonäkö. Mokkulat ovat IP67 -suojattuja eli kestävät esim. sadetta kohtalaisen hyvin. Upotus veteen (tai märkään hankeen kuten tässä) vaatii lisäsuojausta.

Patterin asennuksen jälkeen tagin elämäntehtävä on taukoamatta puskea antureiden tilatietoja Bluetoothin kautta ulkomaailmaan. Tässä vaiheessa ei ole eikä edes tarvita mitään sen kummempia suojauksia. Mikä tahansa Bluetooth-yhteensopiva vastaanotin voi lukea tiedot.

Kantama näillä laitteilla on avoimessa maastossa satojakin metrejä. Seinät vaimentavat signaalia, mutta lyhyellä kokemuksella yksi väliseinä ei ainakaan ole merkittävänä esteenä.

Homman juju on siinä, mitä tällä katkeamattomalla tietovirralla sitten itse kukin tekee. Valmistajan sivuilta voi ladata kännykkään tyylikkäät ja toimivat apit datan lukuun, esittämiseen ja talletukseen. Alkuun riittää se, että pystyy seuraamaan vaikkapa eri huoneiden lämpötiloja. Alkuinnostuksen jälkeen todennäköisesti tarvitsee jotain hyödyllisempää.

Tagien toimintalämpötila-alueeksi luvataan -20 … +70 astetta, joten sellaisen voi laittaa vaikkapa pakastimeen sisään ja asettaa ohjelman hälyttämään, jos lämpötila pääsee nousemaan. . Toinen käytännöllinen, joskaan ei ainakaan yhtään tärkeämpi käyttökohde voisi olla kylpytynnyrin veden lämpötilan seuraaminen etänä kännykän näytöltä…

Keksin kuitenkin käyttötapauksen, jossa tageista saa oikeasti iloa irti. Laitoin yhden mokkulan keittiön pesuallaskaapin lattialle. Samassa paikassa on jo perinteinen vuotoilmaisin. Takaseinällä risteilevät vesijohdot altaaseen ja astianpesukoneeseen. Gateway -softan avulla voin nyt lukea anturitietoja netin kautta mistä tahansa.

Se, että saa reaaliajassa tietää, mikäli kaapin lämpötila menee pakkasen puolelle, ei varsinaisesti rauhoita. Pikemminkin päinvastoin. Tästä syystä laitoin toisena IoT -sovelluksena allaskaapin avatun oven eteen lämpöpuhaltimen, joka puolestaan on kiinni etäohjattavassa pistorasiassa (Clas Ohlssonin valikoimista)

Nyt voin siis jäätymisen uhatessa etänä kytkeä puhaltimen päälle ja nostaa kaapin lämpötilaa.Toki parin kympin pakkasvahti tekisi nämä temput ihan yksinään ja todennäköisesti jopa varmemminkin. Mutta onhan se hienoa, kun insinöörit ovat keksineet tällaista tekniikkaa!

Robotit tulivat kotiin ja huvilalle

Meidän kaupunkiasunnon nurmikkoa hoitaa siis ansiokkaasti Landroid-merkkinen robottileikkuri. Vaikka pihamme on erittäinkin pieni, kimmoke hankinnalle tuli itse asiassa huvilamme lähellä sijaitsevan kartanon jättimäiseltä nurmikkoalueelta. Aina kesäisin ohi ajaessamme pihalla mönkii vastaavanalainen leikkuri (toki vähän järeämpi laite kuin meillä). Ruoho on siellä aina timmissä kunnossa. Ensimmäinen kesä Kaken kanssa on nyt takana ja olemme todella tyytyväisiä laitteeseen. Pihamme sopii robotille hyvin ja vaikka olemme satunnaisesti poissa pitkiäkin aikoja, pysyy nurmikko siistinä koko ajan.

Seuraava robottihankinta olikin sitten huvilalle. Tähän innoittajana olivat puolestaan kaupunkinaapurimme. Heillä siivousapuna on ollut robotti-imuri. Mari hommasi sellaisen meille huvilalle.

Sisäsiisti robottimme pörrää lattiat puhtaiksi omalla, ilmeisen sumealla logiikalla. Lopputulos on joka tapauksessa yllättävänkin hyvä.

Tässä iRobot -laitteessa on niin ikään wifi-yhteys, joten sitäkin voi ohjata etäältä. Samoin kuin robottiruohonleikkuri, myös tämä laite kiltisti ilmoittaa kännykkään, kun työ on suoritettu tai mikäli tulee ongelmia vastaan. Olemme yleensä pois lähtiessämme jättäneet imurin pyörimään lattioille. Kerran laite oli jäänyt jumiin ja eihän sille sadan kilometrin päästä oikein mitään voinut tehdä. Mutta rehellisesti kuitenkin ilmoitti asiasta ja seuraavalla kerralla osasimme järjestellä tavarat paremmin imurin ja imuroinnin kestäviksi.

Kuukausimaksuallergia

Asioiden internet siis tunkee itseään vauhdilla eri kohteisiin. Jokaisella systeemillä on valitettavasti omat käyttöliittymänsä ja yhteyskäytäntönsä. Aina pitää alusta alkaen asennella ohjelmat sekä opetella itse kunkin kommervenkit. Jatkossa tilanne toivottavasti kehittyy parempaan suuntaan.

Toinen ei-niin-kannatettava trendi on siirtyminen koko ajan kuukausimaksullisuuden suuntaan. Netin suoratoistopalvelut ovat raivanneet tälle tietä ja mm. nämä kotiautomaaatiosysteemit tulevat vauhdilla perässä. Toki kyse on myös siitä, mikä on palvelun arvo sen kuluttajalle – hyvästä ja tarpeellisesta kannattaa tietysti maksaa kohtuullinen hinta.

Rimarumbaa

Rimat olivat viimeksi aiheena kaksi vuotta sitten. Silloin kohteena oli olohuoe/ruokailutilan katto. Tällä kertaa työn alla on huvilan terassi. Edellisessä jaksossa esitellyn teräskaiteen jatkoksi tulee kapeahkoista rimoista tehty kaide ja seinäke.

Haaste 1: Materiaali ja mitoitus

Rimojen detaljit ovat olleet mietinnässä aivan projektin alkumetreiltä saakka. Nyt loppusuoralla oli jo pakko tehdä päätöksiä.

Puutavaraliikkeiden myyjien ja muiden alan ihmisten kanssa asiasta puhuttaessa (tai netissä surffatessa) keskimäärin aina ja ainoa tarjottu vaihtoehto on kestopuinen vinorima. Joko 45×45/32 tai 42×42/28 mitoituksella. Eikä tässä mitään pahaa, mutta meidän tahtotila oli toisenlainen.

Ensinnäkään riman ei tarvitse olla kestopuuta – tila on katettu. Sateella alimmat rimat varmaankin kastuvat, mutta ilmava rakenne huolehtii tuuletuksesta ja puunsuoja pitänee pinnat kunnossa.

Toinen asia on rimojen muoto ja mitta. Pitkällisen mietinnän ja mallikappaleilla tehtyjen testailujen jälkeen päädyimme seuraavaan. Rimoitukset tehdään suorakulmaisesta, höylätystä, reunoiltaan kevyesti viistetystä 45×33 tavarasta. Rimat kiinnitetään 17 mm:n välein. Tällä mitoituksella on helppo laskea menekki. Yksi varvi vie 5cm, metriin menee 20 rimaa jne.

Vino pino rimoja. Syyskuun alku on ollut sateinen. Näin kauniisti sanottuna. Tarvikkeiden suojaus on ollut paitsi tärkeää myös jatkuvaa.

Pieni hidaste oli tavaran hankkiminen juuri näillä mitoilla. Onneksi paikallinen K-Rauta hoiti asian jälleen sutjakkaasti ja saimme erikoistilauksena tasan sitä mitä halusimme ja vielä lisäksi täsmälleen optimipituisena (3,9m) toimituksena.

Haaste 2: Toteutus

Jokainen, joka on joskus vastaavanlaisia rimoituksia tehnyt, ymmärtänee sanomattakin, miksi tämä ei ole niitä kaikkein mielenkiintoisimpia rakentamisen osaprojekteja. Muille voi asiaa vähän avata.

Kyseessä ei ole erityisen raskas operaatio, mutta sitäkin tylsempi. Jos näitä tekisi enemmän, niin eri vaiheita voisi varmaan järkeistää. Amatöörinä joutuu aina ensin harjoittelemaan. Aikaa kuluu myös erilaiseen miettimiseen ja tuplavarmistuksiin, ettei tule tehtyä peruuttamattomia virheitä. Sahattuja rimoja ei oikein saa pidennettyä. Työtahtikaan ei aina ole ihan päätähuimaava.

Varsinkin näin projektin loppusuoralla ei millään malttaisi pusata erilaisten ei-suoraan-valmista-tuottavien -osioiden kanssa. Mutta onhan se niin, että mitä paremmin jonkun jutun valmistelee, niin lopputulos syntyy todennäköisesti nopeammin ja ehkä jopa laadultaan parempana.

Tällä kertaa meitä potkaisi onni – saimme yllättävää apua perhepiirin toisesta rakennus/remontointiprojektista. Jannen ja Liisan omakotitalon yläkertaan asennetaan parhaillaan n. 800 metriä uutta kattopaneelia. Ko. paneelit on maalattu pihassa ja niitä varten Janne nikkaroi mainiot telineet maalattujen lautojen kuivatukseen. Tämä maalausurakka valmistui juuri sopivasti siten, että saimme siirrettyä telineet valmiina meidän huvilakohteeseemme. Kolmaskin käyttö näille hyvin palvelleille rakennelmille on myös valmiiksi mietittynä: rantasaunan lämmitys.

Telineet on tehty kattoprojektista ylijääneestä puutavarasta. Nyt jo toista kertaa tässä telinevirassakin. Harvinaisen tehokkaasti kierrätettyä ylijäämätavaraa.

Meidän rimojen kokonaispituus on kohtuullisempi, n. 400 metriä. Maalauksen vaikeuskerrointa nostaa se, että käsittelyn joutuu tekemään kaikille neljälle sivulle. Ja päädyillekin vielä lisäksi. Rimoja saa siis siirrellä ja käännellä edestakaisin.

Värisävynä on luontevasti se sama, jota on huvilan muissakin ulkopuolisissa puurakenteissa: Nordic Black and Brown. Sen verran olemme viime aikoina oikaisseet, että hirsiseinien pellavaöljypohjaisesta aineesta olemme siirtyneet aika paljon helpommin työstettävään vesiohenteiseen Pinotexiin. Sävy on tässä jälkimmäisessäkin oikein hyvä, mutta pinta läheltä katsottuna ei ihan yhtä hienostunut. Pidemmän aikavälin kestävyydestä ei vielä voi sanoa mitään, mutta siinäkin lienee eroa. Onko ero merkittävä, onkin jo sitten toinen juttu. Aika näyttää.

Maalaus meneillään. Vaikka tekstissä puhutaan Pinotexista, tässä vaiheessa oli käytössä Teknoksen vastaava tuote. Tietyllä tavalla yllättävää on, että yleisimmin liikkeissä käytössä olevista Tikkurilan maalikoneista ei juuri tätä, alunperin Sadolinin sävyä löydy lainkaan.

Haaste 3: Lopputulos

Kaikkien valmistelujen sekä monien työvaiheiden (sahaus, hiominen, maalaus kahteen kertaan, asennus) on palkitsevaa nähdä lopputulos. Tätä kirjoitettaessa vasta parikymmentä alimmaista rimaa on ruuvattuna paikoileen. Vielä ei kokonaisuutta voi siis arvioida, mutta esimakua tulevasta kylläkin jo saa. Palataan asiaan, kunhan loputkin urakasta on saatu valmiiksi.

Valmista rimaseinää, ainakin melkein. Pinta on vielä liian vaalea – vaatii vähintään yhden käsittelykerran lisää. Irtonaisina olevien rimojen maalaaminen on sen verran puuduttavaa puuhaa, että viimeinen (toivottavasti) kerros vedetään vasta asennuksen jälkeen.

Kylpyhuoneyllätykset ja muuta tapahtunutta

Pääsiäisviikolla jatkui traditiomme olla viikot huvilalla ja viikonloput puolestaan kaupungissa. Siirtymät päivätöiden ja vapaa-ajan välillä ovat näissä oloissa varsin sujuvia. Siitä huolimatta valmista tulee hitaahkosti. Tällä siis tarkoitan tätä vapaa-ajan projektiamme. 🙂 Kaiken lisäksi kylpyhuoneen viimeistelyssä tuli pari pientä mutkaa matkaan.

Suorat seinät olisivat kova juttu

Bauhausista ostettu Hietakarin ovellinen suihkuseinä oli millilleen mitoitettu sopimaan sille varattuun kohtaan. Valitettavasti seinämuurari ja -laatoittaja olivat tehneet sen verran epätarkkaa työtä, että alareunastaan ovielementti ei mahtunutkaan paikoilleen. Tekijä eli syyllinen löytyi peiliin katsomalla, joten ei auttanut muu kuin keksiä luovia ratkaisuja.

Lasi/alumiinirakenne ei jousta, joten ainoaksi käytännön ratkaisuksi tuli osittainen oven tiivisteistä luopuminen. Hieno magneettinen tiivistyslista jouduttiin poistamaan. Oven sulkeminen ja avaaminen ei nyt ole ihan niin jouhevaa kuin sen piti olla. Pääasia että toimii ja että saatiin myös siisti lopputulos.

Lyhyt kiinnityspinni

Toinen pientä päänvaivaa aiheuttanut asia kylppärissä oli Tapwellin kattosuihkun asennus. Ruotsissa näyttäisi olevan erilainen tapa kiinnittää sekoittajat seinässä oleviin putkiliitoksiin. Toki putkarimme sai hanan nätisti (ja toimivasti) kiinni täkäläisilläkin systeemeillä.

Ongelma tuli siitä, että sekoittaja on muutaman sentin kauempana seinäpinnasta, kuin mitä valmistaja on Ruotsin markkinoille ajatellut. Tämäkään ei olisi mikään iso juttu muuten, mutta kun mukana tulleen kattosuihkun seinäkiinnike oli liian lyhyt.

Asia ratkesi lopulta, kun soitin valmistajan Suomen toimistolle. Siellä heti tunnistivat ongelman – olin toinen samaa asiaa lähes samaan aikaan kysynyt. Schenkerin kautta saimme tarvittavan pidemmän kiinnityspinnin jo seuraavaksi päiväksi. Hyvää palvelua siis lopulta.

Valmistajan ilmeisesti ruotsalaisten stadardien mukaan asennettuna sekoittaja tulee lähes seinään kiinni. Meidän paikallisten tapojen mukaan kiinnitettynä mötikkä on muutaman sentin irti seinäpinnasta. Kattosuihkua ei enää saanutkaan kiinnitettyä seinään paketissa mukana tulleilla osilla.

Lisää kuvia tiedossa ja nähtävillä

Tiedän, että lukijoiden joukossa on innokkaita kuvien katsojia. Koittakaa kestää. Kohta saamme kylppärin siihen kuntoon, että voimme esitellä, miltä Mariannan tarkkaan suunnittelemat tilat näyttävät valmiina. Jos/kun muutkin huvilanäkymät kiinnostavat, niin blogin etusivulla on tätä kirjoitettaessa esillä keväisiä iltanäkymiä.

Kaikennäköistä muutakin on kevään aikana tapahtunut. Tässä parit esimerkit:

Parsaa, pekonia ja liesituuletin

Ihan jo huvilan suunnittelun alkuvaiheissa päätimme, että emme halua lieden päälle näkyvyyttä ja tunnelmaa haittaavaa liesikupua. Ratkaisumme oli hankkia liesi, jossa on sisäänrakennettu tuuletin. Tai imurihan se oikeastaan on. Liesitasojen välissä olevien suuttimien kautta höyryt ja käryt imetään tason alla oleviin suodattimiin ja sieltä puhdistettuna edelleen sokkelitilaan ja lattianrajasta ritilöiden läpi takaisin huonetilaan.

Ensimmäinen ajatus oli, että noinkohan vain toimii. Käytäntö on osoittanut, että ratkaisu on varsin pätevä. Suurimmalla teholla laite pitää jonkin verran ääntä, mutta niinhän taitavat liesituulettimet muutenkin tehdä. Käytännössä jo vajaateholla imuri toimii riittävän hyvin ja silloin desibelit ovat siedettävällä tasolla. Tässä videomuotoinen havaintoesitys miten paistohöyryt tyylikkäästi katoavat tuulettimen nieluun:

Sahapukki

Pihassa on ollut vielä yksi pressupino rakennusaikaisia lautoja. Pitkää tavaraa on aina silloin tällöin tarvinnut erilaisiin projekteihin, mutta nyt tuli hetki hankkiutua kasasta eroon. Sitä varten piti ensin tehdä ns. kuormastasyöntioperaatio.

Etsin pinosta sopivimmat ja siisteimmät laudat ja rakensin niistä uuden sahapukin. Edellisiltä omistajilta periytynyt pukki oli jo enemmän kuin aikansa elänyt. Eikä se muutenkaan täyttänyt tehtäväänsä. Ilmeisesti tarvikkeita oli takavuosina niukalti ja lisäksi ihmiset lyhyempiä. Vanha sahapukki oli mitoitukseltaan lähinnä hobiteille sopiva. Tällaiselta uusi uljas sahaamisen apuvälineemme näyttää:

TM:n pätevillä ohjeilla oli helppo kasata tukeva ja kaytänöllinen pukki. Sittemmin kuvassa takana vasemmalla näkyvä pressupino on tämän apuvälineen ansiosta saanut kyytiä ja piha on taas asteen verran siistimpi.

Valvojat paikalla

Nyt kun näihin nikkarointihommiin päästiin, niin jatketaan vielä rannan osalta.

Terassimme sekä laiturin kiinnitykset selvisivät talvesta hyvin. Jäitähän ei ollut nimeksikään, joten ne eivät ole olleet riesana. Talvella ennätyksiin noussut vedenpinta sen sijaan oli vähällä aiheuttaa isompaakin harmia. Läheltä piti, mutta selvittiin onneksi vähillä vaurioilla. Pienellä siivouksella ja reunojen vahvistuksilla ranta ja rantaterassi ovat valmiina ensimmäiseen varsinaiseen kesäkauteensa. Työn valmistumista hoputtamaan tulivat meidän vanhat tutut rantavahtimme:

Tuttu joutsenpariskunta keskittyi toisiinsa niin tiiviisti, että puuhastelu laituri-terassilla ei aiheuttanut minkäänlaista reagointia. Asiaan varmasti vaikutti sekin, että ovat jo aiempina vuosina tottuneet ihmisten outoihin tekemisiin heidän reviirillään:
Emo ja poikaset nauttivat vuosi sitten heinäkuussa auringosta rantakalliolla, vaikka aivan vieressä sahattiin ja ruuvattiin terassia kasaan.

Nostalgiaa ja valaistumisia

Teimme kaupat huvilakiinteistöstämme kolmisen vuotta sitten. Alkaa jo olla nostalgiset fiilikset, kun niitä aikoja muistelee. Suurimpaan osaan menneestä voi suhtautua positiivisella kaiholla. Joistain jutuista voi kuitenkin olla tyytyväinen, että ovat jo historiaa.


Syksy saapui ja sen myötä ajankohtaan kuuluvat askareet. Eka kerta on aina jännin. Tähän kategoriaan kuuluivat sekä veneen että laiturin nosto. Tähän asti ystävälliset naapurimme ovat hoitaneet veneen syyshuollon ja laituriahan ei meillä aikaisemmin edes ollut. Pienimuotoisten talkoiden merkeissä molemmat operaatiot sujuivat tällä kertaa meiltä itseltämmekin onnellisesti. Sekä vene että laituri ovat nyt kuivalla maalla.

Vinssin ja apumiesten avulla laituri nousi rantakalliolle talvehtimaan.

Pressutalli joka on nyt muisto vain

Yhtenä kauden viimeisimmistä ulko-operaatioista oli pressukatoksen tyhjennys ja purku. Vähitellen rakennusajan järjestelyt poistuvat pihapiiristä. Pressutalli taisi olla järjestyksessä toinen isompi asia, jonka reilut kaksi vuotta sitten kiinteistölle hommasimme. Se ihka ensimmäinen oli kylpytynnyri eli palju.

Tallia ei varsinaisesti tule ikävä. Ei vaikka kätevä tarvikesuoja se olikin. Ainakin ensimmäisen vuoden ajan. Toisena talvena alkoi katokseen ilmestyä reikiä. Viimeaikoina piti kaikki sisällä olleet tavarat suojata muoveilla tai laittaa vedenpitäviin säilytyslaatikoihin. Lisäksi myrskyt olivat repineet päätypressut rikki ja tuuli pääsi estoitta puhaltamaan sadevettä ja roskia sisään. Ei siis kovin käytännöllistä.

Käyttökelpoisille tavaroille on nyt etsitty paremmat säilytyspaikat ja tarpeettomat on siirretty loppusijoitukseen Sortti-asemalle.

Ulkovaloja

Pimeys huvilalla tarkoittaa todellakin pimeyttä. Vastarannalla saattaa näkyä muutama valopiste sen mukaan kuka milloinkin on paikalla. Ainoa valosaaste, jonka joskus voi havaita on Hangon sataman valot eteläisessä horisontissa. Ja nekin vain sopivissa olosuhteissa. Jos on pilvistä ja varsinkin jos lisäksi vielä sataa tihuuttaa, ei pihalla näe ilman taskulamppua käytännössä yhtään mitään. Vastapainona ovat sitten kirkkaat yöt, jolloin kuu valaisee maisemaa. Ja jos kuu on piilossa, tähdet sekä linnunrata loistavat upeina.

Nyt on kaikki toisin. Sähkärimme sai viimein asennettua meille valot sekä pihatien tolppiin että seinävalaisimiin rakennuksen kolmelle sivulle. Toki meillä on ollut ulkovaloja sekä vierasmökissä että rantasaunalla. Niiden kantama on kuitenkin ollut rajallinen ja käyttö vaatii, että menee ko. kohteisiin valoja sytyttämään. Uudet valot toimivat huvilasta sisältä tavanomaisilla katkaisijoilla. Ihmeellistä.

Alla pari myöhäisillan näkymää. Pimeä tulee nykyään niin aikaisin, että viikonloppuisin ainoastaan lauantaina voi yrittää ottaa iltakuvia. Ja jos käy kuten viime lauantaina, että kaiken puuhastelun lomassa missaa hämärän tulon, niin pimeä yllättää valokuvaajan. Ehkä kuvista saa vähän mielikuvaa, miltä upouudet ulkovalomme oikein näyttävät.

Venetsialaiset smyygilaudat

Venetsialaiset näyttävät todellakin merkitsevän mökkikauden loppumista. Huvilalla on kesän jälkeen taas hyvin rauhallista.


Toki ilmatkin vaihtuivat viikossa aurinkoisesta kesästä sateiseen syksyyn. Valoja vastarannalla näkyy kyllä aina, mutta muuten on hyvin hiljaista. Paitsi iltahämärissä pelloilla ja tienpientareilla.

Menomatkalla viime perjantaina näimme Prästkullaan vievän tien varrella kahdessa paikassa ennätykselliset kuusi hirveä. Näiden lisäksi oli tavanomaisempia peuroja sekä laumoina että yksittäisinä tien yli loikkijoina. Hienoa katsottavaa mutta autolla ajaessa nostaa adrenaliinitasoja joskus vähän liikaakin.

Elokuun viimeistä lauantaita kutsutaan yleisesti nimellä venetsialaiset. Naapurimme valistivat meitä, että eteläisellä rannikkoseudulla samasta asiasta käytetään nimeä forneldarnasnatt eli muinaistulien yö. Tämän tärkeän tiedon saimme siinä yhteydessä, kun naapurin Kim ystävällisesti tarjosi apuaan erääseen kiperään käytännön ongelmaan. Aiheesta lisää tekstissä alempana.

Meripelastustehtävä rannassa

Viime viikonloppu oli sateinen, mutta poikkeuksellisen tyyni. Yleensä sateisiin liittyvät voimakkaat, puuskittaiset tuulet. Niinpä oli vähän outo tunnelma, kun kohteeseen saavuttuamme tein rutiinitsekkausta rannassa. Eikä pelkästään säätilan osalta, vaan muutenkin tuntui siltä, että kaikki ei ollut ihan niin kuin piti.

Poiju kellui tyvenessä meressä yksinään ja omissa oloissaan. Vene oli irronnut ja ajautunut tukevasti rantakaislikkoon laiturin kupeeseen. Ilmeisesti kuluneella viikolla oli jossain vaiheessa tuullut vähän enemmänkin. Uutisissa sitten kerrottiinkin Paraisilla edellisenä päivänä koetusta trombista. Liekö jotain samantapaista esiintynyt meidänkin rannoillamme.

Näyttäisi siltä, että selvisimme säikähdyksellä. Vene oli kiinni matalassa vedessä tasaisella hiekka/savi -pohjalla. Aivan lähellä olisi ollut tarjolla isoja ja teräviä kivenlohkareita. Vesilinjan yläpuolella olevat veneen osat näyttivät olevan vahingoittumattomia. Ainakaan selkeitä reikiä ei kyljissä näyttäisi olevan. Vesilinjan alle näkee vasta kun lähiaikoina nostamme veneen talviteloille. Vene kelluu normaalin oloisesti eikä pilssiin ole tullut vettä normaalia tihkumista enempää.

Venejupakan opetus: köysillä on rajallinen ikänsä. Uusiminen kannattaa tehdä mieluummin ennemmin kuin myöhemmin.

Painumamuttereiden säätö

Yksi hirsitalojen ominaisuus on seinien painuminen ja siihen liittyvä painumattomien rakenteiden säätöruuvien/-muttereiden säätö. Ko. muttereita meillä on eri tolppien päällä sekä terassin pilareiden alapäissä yhteensä kymmenkunta kappaletta. Ulkoseinien mutterit jäävät piiloon vuorilautojen taakse, joten on tietysti järkevää tehdä säädöt ennen näiden rakenneosien asentamista.

Tämä oli ensimmäinen kerta, kun ylipäätään säädimme ko. ruuveja. Seinät olivat kuluneen kahden vuoden aikana painuneet n. sentin verran. Todennäköistä on, että hirret ovat nyt asettuneet lopullisiin mittoihinsa, mutta asiaa pitää toki vuosien mittaan vielä seurata.

Mutterit ovat kooltaan 43 -millisiä. Tämä mitta aiheutti ongelmia. Kaupoista (ja naapurin työkaluvarastostakin) löytyi kyllä 41 ja 46 -millisiä avaimia, mutta ei juuri tätä Kontiotuotteen meille asentamien muttereiden mittaa. Säätöä varten ostin sitten ison jakoavaimen. Onnistuihan vääntäminen silläkin, mutta isojen ja tiukkojen muttereiden kanssa jakarin käytöllä on aina omat haasteensa, Onneksi naapurin isäntä tuli olutpalkalla mukaan auttamaan. Ilman häntä olisi pahin eli keittiön kohdalla oleva mutteri jäänyt kyllä säätämättä. Kiitokset jälleen kerran naapuriavusta. Sekä tietysti myös opastuksesta paikallisen kulttuurin salohin kuten yllä tuli jo kerrottua!

Vuorilaudat viimein paikoilleen.

Muttereiden säätöoperaation jälkeen oli vuorossa viimeisten vuorilautojen kiinnitys. Aiheen taustoista ja niihin liittyvistä traumoista kerroinkin jo edellisessä artikkelissa.

Merenpuoleinen julkisivu on nyt näiltä osin vihdoin valmis. Tältä näyttää huvilan julkisivu lopullisessa kuosissaan:

Vuorilautojen maalaukseen löysimme kohtuullisen hyvin seinien väriä vastaavan ”normaalin” tuotteen ja värin: Pinotex Classic ja Sadolinin värikartasta sävy Nordic Black and Brown. Jälki ei ole aivan yhtä hienostunutta kuin seinissä olevassa Rubio Monocoatissa, mutta pieninä pintoina ihan ok. Oleellista tässä oli, että Pinotexia on huomattavasti helpompi työstää kuin seiniin vedeltyä belgialaista pellavasiemenöljyä. Näin siitäkin huolimatta, että yhtä tumman lopputuloksen aikaansaaminen vaati kyllästeen sivelyä vähintään kolmeen kertaan.

Rapatessa roiskuu. Ja lipsuu.

Näissä hommissa ei vahingoilta voi välttyä. Onneksi isompia vammoja ei ole tullut vastaan. Ei fyysisiä eikä ainakaan vielä edes henkisiäkään. Jotain pientä aina kuitenkin sattuu. Se, missä yhteydessä alla näkyvät vammat syntyivät ja oliko vaivan arvoista, selviää ensi jaksossa. Siihen asti: mukavaa syksyn alkua!

Huvilan ensiapuvälinevalikoimista löytyi iloisia Minion -laastareita akuuttiin tarpeeseen.

Paholainen asuu yksityiskohdissa

Otsikon kliseen lisäksi rakennushommissa pätee usein toinenkin ns. yleisesti hyväksytty totuus: 20/80 -sääntö. Isot linjat valmistuvat nopeasti, mutta usein lopputuloksen kannalta ratkaisevat viimeistelytyöt vievät runsaasti aikaa ja energiaa. Sarjassamme yksityiskohtien loppuunviennin merkitys on nyt vuorossa huvilan ulkopuoliset vuorilaudat.


Ensimmäisenä syksynä huvilan vuorilautadetaljit olivat ajan puutteen ja töiden priorisointien johdosta pahasti hakusessa. Karmiraot piti kuitenkin saada vedenpitäviksi ennen talven tuloa. Rankkasateella oli olohuoneen isojen ikkunoiden alareunasta jo valunut vettä sisään. Niinpä tein pikaisen ”väliaikaisratkaisun” ja vedin suojaksi vihreän Sitko-Flex -teipin.

Aluksi käytin karmirakojen tukkimiseen alareunassa näkyvän Sitko-Flexin lisäksi oranssia rakennusteippiä. Sen elinikä karuissa oloissa oli laskettavissa max viikoissa. Aika pian jouduin poistamaan oranssit teipit ja siinä vaiheessa vedin tyytyväisenä tilalle vihreät teipit. Ja nehän sitten pysyivätkin paikoillaan. Valitettavasti.

Sitko-Flexistä sen verran, että se ihan oikeasti on nimensä mukaista ainetta. Vaikka on muuten pätevää tavaraa, matkan varrella opin, että sitä ei pidä laittaa mihinkään sellaiseen paikkaan, josta sitä ehkä joskus joutuu poistamaan. Räiskyvä neon-vihreä väri ei juuri mitään kohdetta korista, joten näkyviin jäävät teipin osat mielellään poistaisi. Teipin liima kuitenkin jämähtää kiinni alustaansa paremmin kuin hyvin ja lisäksi itse teippi on ohuilla lasikuitu(?)langoilla vahvistettua supersitkeää ainetta. Poistaminen on tuskaista työtä, jonka lopputuloskin on vähän niin ja näin.

Villat karmiraoissa ovat sittemmin pysyneet hyvin kuivina, mutta ulkonäöllisesti teipit ovat olleet suoraan sanottuna hirveät. Kuten aika usein käy, niin nytkin välikaisuudesta uhkasi tulla, jos ei aivan täysin, niin Miika Nousiaista siteeraten sellainen semi-pysyvä ratkaisu. Kaksi vuotta olemme saaneet ”nauttia” iloisen värikkäistä ikkunanpielistä. Kaikkeen sitä sopeutuu, vaikka ei kyllä totu.

Nyt viimein otimme itseämme niskasta kiinni ja aloitimme tämän stressaavan ja aikaa vievän vuorilautaprojektin myös merenpuolen isojen ikkunoiden osalta. Stressaavan kahdestakin syystä. Ensinnä lopputuloksen tulee olla teknisesti toimiva (pitää vesi pois rakenteista) ja toisekseen olla myös visuaalisesti miellyttävä.

Ulkopuoliset vuorilaudat ovat huomattavasti työläämmät kuin sisäpuolen vastaavat listat. Ikkunat asenentaan siten, että sisällä karmien pinta on seinätasossa. Siellä riittää yhdet helposti asennettavat laudat. Seinät ovat kuitenkin paksummat kuin ikkunakarmit, joten ulkopuolella vuorilautojen lisäksi pitää asentaa täytteeksi myös pieli- eli smyygilaudat. Kuvassa Mari maalaa smyygejä toiseen kertaan. Ensimmäinen kerros vedettiin jo ennen asennusta. Maalaus olisi tietysti helpompaa tehdä kokonaan ennen lautojen asennusta. Meillä oli kuitenkin niin kova hinku saada valmiin näköistä jälkeä, että tämän suhteen teimme kompromissin. Pienenä etuna tässä työjärjestyksessä on se, että ei tarvitse maalata yhtään ylimääräistä rimanpätkää. Niille, jotka ihmettelevät puuttuvia terassin kaiteita kerrottakoon, että olemme jo aika lähellä päätöstä siitä millaiset niistä tulee. Pysykää kuulolla, niin saatte kyllä varmasti tietää asiasta lisää!
Mikä tämän kuvan juju sitten on? Tällaiseltahan talon tulisikin näyttää? Kyseessä on kuitenkin eräänlainen sisäpiirin juttu. Vuoden ajan asennuksen jälkeen tien puolen seinän vuorilautojen yhdet reunat olivat sahauksen jäljiltä ilman pintakäsittelyä. Näiden kapeiden viirujen maalaus tummanruskeaksi teki uskomattoman suuren muutoksen (parannuksen) visuaaliseen vaikutelmaan. Pienet yksityiskohdat ovat tärkeitä.

Painuvasta hirrestä tehdyn rakennuksen vuorilautojen kanssa joutuu miettimään, miten eri rakenneosien liitokset tulisi tehdä. Valmistajalta tulleet tarveaineet ja niitä varten laaditut detaljisuunnitelmat eivät meille sopineet. Kontion tätä varten toimittama lautamateriaali oli pahasti eriparia verrattuna seinien moderniin hirsiprofiiliin ja linjakkaaseen citynurkkaratkaisuun. Emme halunneet asentaa koristeelliseen profiiliin höylättyjä lautoja muuten suoralinjaiseen rakennukseen. Vuorilautojen toteutustapa piti miettiä ihan itse. Koska hankalia asioita helposti siirtää eteenpäin, vuorilaudat ovat jääneet odottamaan.

Ollakseni ihan rehellinen, ikkunoiden yläreunojen kanssa tuli vähän oikaistua. Ulkonäön takia on joskus pakko tinkiä muista asioista. Oikeaoppinen rakenne olisi ollut niin monimutkainen lautaa-laudan-päälle -ratkaisu, että siihen emme halunneet mennä. Kovalla sateella saattaa nyt vettä tihkua vuorilaudan taakse. Siellä on villojen suojana kuitenkin tyvek -tuulensuojakangas. Muoviton rakenne on toivottavasti muutenkin riittävän hengittävä.

Projekti jatkuu seuraavana viikonloppuna, mikäli säät vain ovat ennusteiden mukaisesti suotuisat. Lisää kuvia on tiedossa, kunhan kaikki vuorilaudat ovat paikoillaan.

Terassimaniaa

Kesäloman saldo: turvonnut polvi, rikki mennyt selkä, kipeytyneet lihakset. Toisessa vaakakupissa kulkuväyliä ja oleskelutilaa huvilan pihaan sekä rantaan.


Ostamaamme hirsipakettiin ja sen asennukseen kuuluivat huvilaan integroidun terassin runkorakenteet. Viime vuoden vappu vietettiin tämän rungon päälle kansilautoja ruuvaten.

Tämän kesän (ja etenkin kesäloman) teemana huvilalla on jälleen ollut terassien teko. Tavoitteena on ollut helpottaa liikkumista taloon/talosta sekä kulkua ja oleskelua varsin kallioisella tontillamme.

Mopon kanssa haasteita

Ensimmäinen kesän terassiprojekteista liittyi upouuteen laituriimme. Tämä projekti käynnistyi tietyllä tapaa väärin päin. Ensin asennettiin laituri (aiheesta löytyy tarinaa täältä) ja vasta sen jälkeen alettiin miettiä, miten sille oikein kuljettaisiinkaan.

Eikä asiaa tarvinnut pitkään edes pohtia. Kunnollinen kulkuväylä rannalta laiturille on käytännössä ehdoton edellytys, jotta laituria ylipäätään voi käyttää. Toki loikkiminen isojen muhkuraisten kivenlohkareiden päällä oli sekä hyvää jumppaa että mainiota tasapainoharjoittelua, mutta pakkohan sitä oli kehittää helpompi ja turvallisempi väylä.

Alkuun oli tarkoitus rakentaa suht suoraviivainen kulkusilta rantakalliolta laiturille. Neliviikkoisen loman alussa tuntui siltä, että aikaa (ja energiaa) on vaikka kuinka paljon. Niinpä ajatus lähti lentoon – joku voisi ehkä sanoa, että mopo alkoi keulia pahemman kerran. 🙂

Tästä alkoi varsinainen rantaterassin visiointi. Kuvan kulkusilta oli suhteellisen nopea- ja helppotekoinen. Merenpuoleisen pään sai kiinnitettyä laituria varten tehtyyn betonivaluun. Alla on isoja ja tukevia kivenlohkareita, joiden päällä kannattajapalkit lepäävät. Pinta-alakin oli vielä kohtuullinen – pituutta viitisen metriä ja leveys 1,2m. Kannattajat ovat mitoiltaan 48×148 lankkua ja terassilaudat 28×120 ruskea kestopuuta. Laudat on ruuvattu palkkeihin 55-millisillä rosteriruuveilla.

Taustana projektin saamalle käänteelle oli huvilan ulkotiloissa iilmennyt pieni puute. Rannassa ei ollut paikkaa, jossa voisi kunnolla nauttia auringosta tai vaikkapa päiväkahveista vilvoittavien merituulten ja laineiden liplatuksen lomassa. Puhumattakaan tunnelmallisista sundownereista illan koittaessa.

Maanrakennusurakoitsija kävi toukokuussa uudelleen muotoilemassa rantaviivaamme ja samassa yhteydessä jatkoi laiturin kiviosuutta muutamalla metrillä merelle päin. Isot kivenmurikat ovat tukeva pohja rakentaa kulkutasoja. Työn aikana tuli mieleen, että pintaan olisi ollut hyvä ajaa vielä pari kuormaa soraa tai vastaavaa. Hieman tasaisempi pohja olisi helpottanut runkolankkujen asentamista huomattavasti.

Käyntisilta alkoi laajeta projektin edetessä mantereen suuntaan. Eräs nimeltä mainitsematon sukulaismies jossain vaiheessa jo huolestuneena totesikin, että ”ette kai te nyt sentään koko Suomenlahtea aio kattaa?” 🙂

Reilun viikon aherruksen jälkeen lopputulos näyttää tältä:

Tasaista plaania on n. 30 neliötä. Sillä aikaa kun Juhani ja Joonas rakensivat terassia, Mari loihti vanhalle kuormalavalle uuden elämän liikuteltavana pöytätasona.

Jatkon osalta ideoita on vaikka kuinka paljon. Suunnitelmissa on integroida terassiin palju, asentaa kaiteet eikä valaistuskaan haitaksi olisi. Tämä rantaprojekti saa nyt kuitenkin levätä ainakin ensi kevääseen asti. Lievän taisteluväsymyksen ohella yksi keskeinen syy on kerätä kokemuksia terassin talvenkestävyydestä. Merenlahtemme on varsin suojaisa, mutta siitä huolimatta etenkin jäät ovat riskinä. Jos terassin talvehtiminen sujuu hyvin, niin tilannetta tarkastellaan uusiksi ensi kesänä.

Harjoittelusta tositoimiin

Rantaterassi oli oiva harjoituskohde. Sen valmistumisen myötä saimme rohkeutta käydä kriittisemmän kohteen kimppuun: portaat ja etuterassi talon sisääntulon puolelle.

Tähän asti taloon ja talosta on kuljettu kuormalavoista kyhyättyjä rakennusaikaisia väliaikaisportaita pitkin. Yksi tuttava ilahtuneena totesikin kuvan näistä portaista joskus nähtyään ”hei meilläkin oli mökillä saman valmistajan portaat”. Kuormalavat taipuvat moneen käyttöön, kuten aiemmin jo puhe olikin.

Kaikkeen sitä helposti tottuu – valitettavasti. Väliaikaiset portaat ehtivät olla käytössä lähes kaksi vuotta. Toimeen ryhtyminen ei välttämättä ole iso asia, mutta vaatii ryhdistäytymistä. Tässä edesauttoi yksien sukulaisvierailijioiden ihmettelyt asian suhteen. Pieni potkiminen ei välttämättä ole haitaksi.

Rungosta ja rakenteista

Terassin ja portaiden runkona on ristiinasennettua 48×148 kestopuuta. Talon puoleinen pääkannattaja oli helppo asentaa. Sen sai ruuvattua kiinni perustuspilareihin. Toinen puoli olikin sitten hankalampi johtuen kumpuilevasta kalliopinnasta. Lopputulos on yhdistelmä tolppia, kulmarautoja kiila-ankkureilla kallioon ruuvattuna sekä osin suoraan kiven päällä lepääviä palkkeja.

Lisähaasteen mudostivat ulko-oven edessä sijaitsevat viemäri- ja sähköputket. Sitä miksi ko. talotekniikka piti vetää juuri tästä kohtaa, on selostettu aiemmissa postauksissa.

Pääoven portaikko sijaitsee täsmälleen putkikanaalien päällä. Jos jotain hyvää asiasta haluaa löytää, niin nyt portaikko peittää rujot kallioleikkaukset sekä ei-niin-esteettiset putkisysteemit.

Näiden uusien rakenteiden pintalautana on samaa 145 mm leveää lehtikuusta kuin muukin talon ympärillä oleva terassi. Ero uuden laudan ja kohta jo kaksi kesää harmaantuneen välillä on melkoinen. Eiköhän tilanne tästä tasoitu ajan myötä. Ja ellei, niin tarjollahan on myös aineita, joilla ikääntymisprosessia voisi nopeuttaa.

Tähän loppuun muutamia kuvia sekä piiloon jääneistä rakenteista että lopputuloksesta.

Etuterassin ja portaiden runko alkaa hahmottua. Poikittaiset tuplapalkit päissä ovat syystä, että pitkittäiset kansilaudat halttiin päättää poikkisuuntaisiin lautoihin. Paitsi että tämä on visuaalisesti hauska yksityiskohta, mitoitusten kanssa oli tarkat paikat. Onnistuimme lopulta hyödyntämään kuusimetristen lehtikuusilautojen koko pituuden ilman jatkoksia ja hukkapaloja.
Näiden kesän terassiprojektien yhteydessä tuli ruuvattua kaikkiaan n. 2000 ruuvia. Suurin osa meni jopa kerralla oikein. Pari kertaa juoduttiin myös yritä ja erehdy -periaatteen mukaisesti irrottamaan ja uudelleen kiinnittämään joitan lautoja. Onneksi näitä ei ollut monta.
Jonkun verran piti miettiä, miten laudat portaiden kulmissa tulisi sijoittaa ja sen jälkeen vielä rakentaa sopiva sekä tukeva runko, johon laudat ruuvata. Näyttää ja tuntuu siltä, että asiassa lopulta jopa onnistuttiinkin.
Tällainen tästä terassi/porras -rakennelmasta tuli. Portaiden mitoitus on tehty varman päälle eli perinteistä ohjetta noudattaen: 2 x nousu + askelman etenemä = 620 mm. Laskusääntö toimii käytännössä erittäin hyvin. Portaita on helppo kävellä sekä ylös että alas.
Huvilan mantereen puoleinen julkisivu nyt, kun etuterassi on paikallaan.