Kokemuksemme kotitarveviljelystä oli ennen tätä projektia rajoittunut pienimuotoisiin parvekeruukkuihin sekä parina vuonna perinteisellä kasvimaalla kasvatettuihin perunoihin. Keväällä hommasimme huvilalle kasvihuoneen. Mitä, miksi ja miten -kysymyksiin löytyy vastauksia tästä projektin alkuvaiheista kertovasta artikkelista.
Varmuuden vuoksi sekä myös kokeilunhalusta laitoimme alkukeväästä paljon ja kaikenlaisia siemeniä itämään kasvatusruukkuihin. Vastoin odotuksia lähes kaikki lähtivätkin hienosti alkuun. Toukokuussa siirsimme hyvässä kasvussa olevat taimet istutuslaatikoihin kasvihuoneeseen.
Keskikesän vehreyttä. Hoitomuotoina on ollut lannoitus n. kerran viikossa, kasvustojen karsinta tarpeen mukaan sekä tietysti kastelu, kastelu ja kastelu.
Pelkona alussa oli, että siirto stressaisi kasveja tai että yöpakkaset viimeistään aiheuttaisivat tuhoja. Kauhuskenaariot eivät toteutuneet ja lopputuloksena meillä oli sitten ylitäydet kasvilaatikot. Luonto tietysti hoitaa tällaiset ongelmat omalla tavallaaan – isot ja vahvat vähitellen peittivät alleen lyhytkasvuisemmat ja heikommat lajikkeet.
Ensimmäisen kauden kokemuksia eri lajikkeista
Parhaiten onnistuivat kasvihuonekurkut. Niitä söimme kahden kuukauden ajan kesä/heinäkuussa. Basilikat kukoistivat alkukesästä, mutta sittemmin kasvoivat ylisuuriksi ja vähitellen kuihtuivat pois. Herneet lähtivät niin ikään hyvin kasvuun ja jonkin verran saimme palkoja syötäväksi. Samassa laatikossa kun olivat niin heikompina kasveina vähitellen kuitenkin peittyivät tuuhean tomaattiviidakon alle. Tomaatit alkoivat kypsyä vasta elokuussa, mutta sitten niitä tulikin enemmän kuin tarpeeksi.
Kesäkurpitsoista opimme, että, niille oikeampi paikka on avoimen taivaan alla. Zucchinit vaativat aktiivista pölytystä (joko käsin tai hyönteisten avulla) ja toisaalta kasvavat nopeasti holtittoman suuriksi. Ensimmäiset hedelmätkin yllättivät meidät täysin, kun olivat hienosti piilossa isojen lehtien alla. Sittemmin opimme tutkailemaan kasvustoja tarkemmin ja poimimaan hedelmät jo sopivan kokoisina.
Tätä kirjoitettaessa chilit ovat vielä vihreinä palkoina – katsotaan ehtivätkö valmistua ennen yöpakkasten alkua. Amppelimansikka on roikkunut katossa ja siitä on tullut marjoja naposteltavaksi tasaiseen tahtiin. Kesäkukista daaliat kasvoivat ruukuissa erinomaisesti ja sittemmin saivat siirron ulkotiloihin.
Saavikaupalla vettä
Alkukesän helteisiin ajoittunut vahvimman kasvun aika vaati jatkuvaa ja runsasta kastelua. Onneksi meillä oli kohteessa lähes jatkuvasti miehitys päällä. Pisimmät kastelutauot jäivät parin, kolmen päivän mittaisiksi. Tähän ei voi jatkossa luottaa, joten hankintalistalla on kastelujärjestelmä, jolla kasvihuone pärjäisi ainakin viikon omillaan.
Kausi loppuu, työt jatkuvat
Syksyn viimeiset työt liittyvät seuraavan kauden valmisteluihin. Kasvustot pitää siirtää kompostiin ja multalaatikot muutenkin valmistella uusia istutuksia varten. Ensimmäisen kauden oppien perusteella kasvilavojen määrä ja sijainti menee uusharkintaan. Samoin kuin muutkin sisällä olevat tavarat ja tarvikkeet. Kokonaan oma projektinsa on varastorakennelman ja kasvihuoneen väliin ja ympärille suunnitteilla oleva terassialue. Tähän palattaneen uuden kauden myötä ensi keväänä.
Loppuun muutama tunnelmakuva kuluneelta kesäkaudelta:
Kesäkuun alussa kaikki oli vielä pientä ja suhteellisen helposti hallittavissa olevaa.Tästä se alkoi. Muutamaa viikkoa myöhemmin laatikkoissa ei tila enää riittänyt. Vähemmän voi siis todellakin joskus olla enemmän.Kesäkurpitsalla on näyttävät kukat, joista itsessäänkin voisi tehdä koristeeellista syötävää. Vihannekset eivät muodoiltaan ole aina olleet ihan ykköluokkaa. mutta makuhan on se tärkein asia.Alkuun vähän epälytti voiko näin simppeli kattoluukkujen avauslaite toimia. Epäilykset olivat turhia. Avaaja hoitaa hommansa luotettavasti ja mikä parasta aivan itsekseen. Luukut myös aukeavat oikein kunnolla. Ehdottoman suositeltava varuste!Kasvihuone syyskuisen auringolaskun aikaan. Kausi alkaa olla lopuillaan. Muutama tomaatti ja kesäkurpitsa vielä odottaa poimimista, mutta sitten on aika valmistella paikat talvea – ja mikä hienointa – uutta kautta varten!
Kesäloma on ohi ja rakennelmamme lähestulkoon valmis. Rakentamisalan korkeasuhdanne on paitsi nostanut hintoja myös pidentänyt toimitusaikoja. Tavaraa on kyllä saanut tällaiseen pieneen kohteeseen kohtalaisen hyvin, mutta jotkut toimitusajat ovat venyneet. Mittatilausikkunamme tulevat vasta aivan elokuun lopussa. Toivottavasti.
Ikkunoita odotellessa on ollut hyvin aikaa viimeistellä rakennelman muita osia. Tällä kertaa myös sähkäri on pysynyt rytmissä muun rakentamisen kanssa – ei ole tullut samanlaisia viivästyksiä kuin päärakennuksen kanssa joskus oli tilanne.
Kirjoitussarjan edellisissä jaksoissa saimme valmiiksi perustukset, rungon, vesikaton ja ulkoseinät. Nyt jatkamme projektia eristeiden, sisäseinien, ovien ja sähkötöiden osalta.
Eristyksissä
Rakennelmaa ei varsinaisesti ole tarkoitus pitää jatkuvasti lämpimänä. Satunnaisesti saattaa tulla tarve lämpimälle (ainakin plusasteiselle) työtilalle. Tätä varten lattiaan, seiniin ja kattoon asennettiin kevyet eristeet. Lattiassa on 70 millin XPS-levyt, katossa 70 mm:n uretaani ja seinissä 50 milliset finnfoamit. Näitä mittoja ei tosin tullut orjallisesti noudatettua. Aina kun dellisestä vaiheesta jäi tavaraa yli, se käytettiin ensin loppuun ja vasta sitten haettiin rautakaupasta lisää. Mainittuihin mittoihin kuitenkin joka paikassa minimissään pyrimme.
Tilan, ajan ja vaivan säästämiseksi seinien rungot ovat varsin simppelit. Ylimääräisiä ristikoolauksia ei ole tehty. Seinien tuuletusraot hoituvat sillä, että eristeet on kiinnitetty uretaanivaahdolla tolppien puoliväliin. Ulkopaneelien taakse jää parin sentin rako ja sisäpuolelle vastaavasti tilaa sähköputkille. Tällaisessa kevyessä rakennelmassa toivottavasti toimii riittävän hyvin.
Katossa on palkkien alla poikkisuunnassa 25 milliset laudat. Näiden avulla saatiin kattopaneeleille tiiviimpi koolaus 40 sentin jaolla sekä mahdollisuus vetää sähköputkia vapaasti tarpeen mukaan myös ristiin palkkien ali.
Eristelevyjen leikkaus ja kiinnitys olivat aikaa vievää puuhaa. Leikellyt levyt piti vaahdottamista varten ensin kiinnittää oikeille kohdilleen – tätä varten ovat kuvassa näkyvät palikat.
XPS- ja alumiiniverhoillut uretaanilevyt ovat siinä mielessä käteviä, ettei tarvita tuulensuojia eikä höyrynsulkuja. Ohuillakin levyillä saa tehtyä suht hyvän eristyksen. Toisaalta levyjen leikkely ja kiinnittäminen koolinkien väleihin vie aikaa. Lisäksi rakojen täyttö uretaanivaahdolla on sotkuista puuhaa. Omat riesansa siis joka jutussa. 🙂
Sähköt
Maanrakennusurakoitsija piilotti suojaputken sähkönsyötölle siinä vaiheessa, kun keväällä tasasi pohjat murskeella. Sisälle rakennukseen tulee pienehkö alakeskus, josta sitten lähtee johdot valoille, katkaisijoille ja pistorasioille. Varsinaisia sähköpiirustuksia ei ole tarvittu, mutta piirsin kyllä suunnitelman käsin ruutupaperille. Tämän mukaan vedin itse sähköputket ja sähkäri hoiti siitä eteeenpäin piuhat sekä kalusteiden asennukset. Pienenä lisäbonuksena saimme tässä samalla sähköt myös kasvihuoneelle.
Kaikki putket vievät keskukselle. Ja johdot myös.
Seinät umpeen
Eristeiden ja sähköputkien asennuksen jälkeen vuorossa oli periaatteessa mukava työvaihe, seinien levytys. Mukava siitä syystä, että tila näyttää huomattavasti valmiimmalta, kun seinät ovat ummessa. Mutta vain periaatteessa mukava, koska kipsilevyjen asentamiseen liittyy aina myös tasoitetyöt. Muuten ihan kivaa puuhaa paitsi, että on raskasta, äärimmäisen tylsää, hitaasti etenevää, tarkkuutta vaativaa ja siitä huolimatta lopputulos ei aina ole ihan toivottua tasoa. No, tämä on osa omatoimirakentamisen autuutta eli homma pitää vain hoitaa. Ja tällä kertaahan kyseessä on “vain” varastorakennus.
Levytettyä seinää ja tasoitustyö aluillaan
Ulko-ovet
Rakennelmassa on kaksi ovea: toinen varastossa ja toinen huussissa. Vaikka tavaraa tuntuu ensisilmäyksellä olevan runsaasti tarjolla, juuri haluttujen mittojen ja laatujen kanssa saattaa törmätä ongelmiin. Näin kävi mm. ovien kanssa.
Käytettävissä olevat neliöt ovat erittäin rajalliset ja niinpä mitoitusten kanssa on pitänyt olla tarkkana. Huussista on tehty mahdollisimman pienikokoinen, jotta vastavuoroisesti varaston ala saatiin maksimoitua. Mitoitus rajoitti käymälän oven leveyden 80 senttiin. Tällä leveydellä löytyy kyllä ovia, mutta ne ovat tyypillisesti matalia, jopa 180 senttisiä. Halusimme ehdottomasti normaalikorkuiset ovet, joten päädyimme huussin osalta 8×21 -kokoiseen oveen. Varaston puolelle tuleva 9×21 on yleinen mitta ja sen kanssa ei ilmennyt saatavuusongelmia. Onneksi Kaskipuun valikoimista löytyi 8×21 koon ovia, jotka olivat vielä hinnaltaankin siedettäviä. Hintaan tosin vaikutti oven verhoilu, joka selvisi meille siinä vaiheessa, kun avasimme paketin. Sisäpuolella on paneelin sijaan varsin tyly vaneri. Tämän kompensoimiseksi saimme lomamatkalla tuttavien kesämökiltä kuningasajatuksen. Jos ajatuksen toteutus vain onnistuu, siitä lisää tämän kirjoitussarjan viimeisessä osassa.
Molemmat ovet tulivat tehtaalta puuvalmiina – ne oli siis käsiteltävä jollain sopivalla pinnoitteella. Tähän valikoitui valkoinen Osmo Color Suojaava kuultoöljy. Kyseinen öljy jättää nimensä mukaisesti puun kuvioinin näkyviin, mutta pinnan pitäisi silti olla suojassa säätä ja muita rasituksia vastaan. Samaa ainetta käytimme sitten muissakin paikoissa puuvalmiille tavaralle.
Ulko-ovi suojaöljyllä käsiteltynä. Ikkunan paikalla sääsuojana vielä kennolevy.
Pörriäiset kiusana
Katetut, ilmavat rakennelmat, jotka ovat suurimman osan aikaa käyttämättöminä, ovat ilmeisen houkuttelevia pesäpaikkoja erilaisille hyöteisille. Rakennelman sisälle ilmestyneen ampiaisyhdyskunnan alun poistin heti, kun se katon kulmaan ilmestyi. Sen osalta ampiaiset uskoivat kerrasta, että ei ole heille sopiva paikka rakentaa pesää. Toisin kävi ulos räystään alle tehdyn pesän kanssa.
Tässä vaiheessa vielä pienikokoinen pesä ulkona räystään alla.
Pörriäisistä on ollut sen verran paljon puhetta ja koska ulkohommissa oli juuri sillä hetkellä vähän taukoa, saivat ampiaiset jonkun aikaa rauhassa rakentaa pesäänsä. Tämä oli virhe. Jos ampiaispesän aikoo hävittää helposti, se on näköjään tehtävä heti alkuunsa. Vähän aikaa yritimme rauhallista rinnakkaiseloa, mutta kolmannen kerran jälkeen, kun olin saanut pistoja niskaan, käteen ja jalkoihin, oli pakko tehdä asialle jotain.
Ensiksi kokeilin samaa kevyttä lähestymistä, joka toimi hyvin sisällä olleen pesän kanssa: pitkällä laudalla pesä alas räystään alta ja lujaa karkuun. Viikon verran leikimme tätä leikkiä ja joka kerta sinnikkäät ampparit olivat seuraavana aamuna tehneeet uuden pesän alun samaan paikkaan. Vaikka pahalta tuntuikin, en keksinyt enää muuta vaihtoehtoa, kuin hakea Raid-pullo ja suihkuttaa pesää sillä. Tämä toimi ainakin sen suhteen, että ampiaiset katosivat.
Sinnikkäät pesänrakentajat. Vaikka kuinka tarkkaan kaapi pesänrippeetkin pois, aina seuraavana aamuna kävi samassa paikassa kova kuhina ja uusi rakennelma oli tekeillä.
Kunnianhimo kasvaa projektin edetessä
Alkuperäinen tavoite oli saada aikaan perusmuotoinen kylmä varastotila puutarha- yms. tarvikkeille sekä suht asiallinen huussi nykyisen hirvityksen tilalle. Matkan varrella on yksityiskohta kerrallaan tullut mieleen, josko kuitenkin samalla vaivalla (ja pienellä kulujen lisäyksellä) saataisiin aikaiseksi vähän tyylikkäämpääkin jälkeä. Materiaalien ja yksityiskohtien kanssa on päästy jopa niin pitkälle, että eräänkin sukulaisen mielestä meille olisi tulossa luksushuussi. Onko näkemykselle todellisuuspohjaa, selviää sarjan seuraavassa ja näillä näkymin viimeisessä osassa. Tässä kuitenkin vähän ennakkofiilistelyä siitä, mitä tuleman pitää:
Tähän tulee ikkuna.Päärakennuksen terassin rimoituksesta jäi tavaraa yli ja niistä saatiin rimaseinä myös tähän rakennelmaan. Kuvassa näkyvä alakaton panelointi tuli ikäänkuin”kaupan päälle”. Yhdessä tavarantoimituksessa oli mukana väärää tuotetta ja kauppa hyvitti ne. Niin pientä määrää ei kuitenkaan tarvinnut palauttaa.
Sähköurakka on valmistunut. Vähän vaikea sitä on uskoa, mutta kyllä se vain niin on. Viimeinenkin rasiankansi on ruuvattu kiinni, maadoitukset mitattu ja pöytäkirja laadittu. Yksi iso ja merkittävä virstanpylväs on saavutettu!
Sähköjen viivästyessä on ollut aikaa miettiä ja edistää muita jäljellä olleita rästihommia. Lopputarkastusta varten pitää vielä asentaa talotikkaat (ne on jo hankittu ja ovat valmiina kiinnitettäviksi), hommata takaneduslasi (malli eli reunahionta on päättämättä). Lisäksi meidän pitkään ja hartaasti pohtimamme terassin kaiteet ovat nyt askeleen verran lähempänä toteutusta.
Pinna kireällä
Lasia, puuta vai terästä? Pinnat pystyyn vaiko vaakaan? Vai olisko verkkokaide à la Oodi se paras ratkaisu?
Pitkään suosikkina olleen lasikaiteen hylkäsimme käytännön syistä. Ensinnäkin se vaatii jatkuvaa huoltoa eli pesua. Edellisen talomme terassin lasikaiteesta myös opittiin, että vähänkin kosteammilla ilmoilla lasi huurtuu usein. Blokkaa yllättävää kyllä varsin helposti näkymät. Pienisilmäinen teräsverkkokaide olisi ollut tyylikäs, mutta sellaiselle emme onnistuneet löytämään toimittajaa.
Matkan varrella olemme pyrkineet välttämään pinnallisia päätöksiä, mutta koska toisaalta tällainen rakennusprojekti ehdottomasti vaatii pitkää pinnaa, niin lopulta päätös oli tilata teräspinnakaiteet.
Tässä vaiheessa käytettävissä on ainoastaan kaiteen suunnittelukuva. Koska parempaakaan kuvamateriaalia ei siis ole, niin laitetaan se nyt kuitenkin tähän näytille. Tavoiteaikataulu asennukselle on kesäkuu eli eiköhän pikapuoliin saada esille kuvia kaiteesta paikoillaankin.
Kaide on väriltään musta, kehykset lattarautaa ja pinnat pyöreät n 10cm:n välein. Kiinnitys on terassin etureunasta ukopuolelta. Tavoitteena on mahdollisimman minimalistinen toteutus. Tällä kiinnityksellä talon suunnasta katsottuna kaiteen alareunan poikkirautaa jää piiloon.
Lähialueretkiä
Nyt kun pahimmat paineet eli kiireisimmät itse rakentamiseen liittyvät projektit alkavat vähän hellittää, on ollut aikaa muuhunkin kuin pelkkään nikkarointiin. Kerran ajelimme Hankoon rantoja ihailemaan ja mahdollista veneretkeä silmällä pitäen satamia katsastamaan. Toisena iltana kohteena oli Bromarv ja sieltä ajoimme edelleen Padvaan saakka. Kyseinen tie on motoristien suosima eikä syyttä. Autollakin ajettaessa maisemat ovat huikeat.
Bromarv on ollut vakiokohde kesäpäivän veneretkillemme. Nyt kun olimme autolla liikkeellä, hyödynsimme tilaisuuden ja katsoimme miten pitkälle tietä pitkin oikein pääsee. Ja pääsihän sitä pitkälle. Kunnes tie päättyi – suoraan mereen.
Tähän päättyy maailma. No ei nyt ihan, mutta yleinen tie kuitenkin. Vasemmalla salmen takana on Kemiön saari. Veneellä tästä vain pari minuuttia. Tietä pitkin matka kestäisi varmaan vähintään tunnin.
Merimörköjä metsästämässä
Työkaverini oli etätyövieraana pari päivää. Taka-ajatuksena hommassa oli, että Teemu on superinnokkaana kalamiehenä jo pitkään haaveillut 10-kiloisen merihauen pyydystämisestä. Kaksi iltaa kierrettiin paikallisia merenlahtia haukia etsimässä. Ei ihan sitä isoa saalista tullut, mutta jotain kuitenkin. Uskoisin, että tarina saa jossain vaiheessa vielä jatkoa.
Lähitienoon saaret, salmet ja rannat tuli kierrettyä varsin tarkkaan. Lisäbonuksena paikalliset vedet ovat nyt huomattavasti paremmin hallussa, kun paikat on koluttu hitaalla uisteluvauhdilla.Erään lahden pohjukassa oli iso parvi laulujoutsenia pellolla ruokailemassa. Vaikka liikuimme niin rauhallisesti kuin pystyimme, arkoina lintuina pelästyivät sen verran, että tekivät upean ohilennon veden yli
Oman rannan ihmeitä
Jos ja kun etsii luontoelämyksiä, ei aina tarvitse lähteä yhtään mihinkään. Omat ranta tarjoaa aina vain uusia elämyksiä.
Rantaterassimme on rakennettu isojen kivien päälle. Kivien raoissa on hyviä suojapaikkoja matelijoille. Rantakäärme viihtyy siellä ja samoin sisiliskot.
Kylmien kivien välistä on mukava tulla lämpimälle puupinnalle auringosta nauttimaan.
Maisemassa aina jaksaa ihmetytttää, miten se joka päivä voikin olla erilainen. Tässä jälleen yksi auringonlaskukuva. Pilvet olivat siten asettuneina, että taivaanrannassa oli itse asiassa tupla-auringonlasku.
Pääsiäisviikolla jatkui traditiomme olla viikot huvilalla ja viikonloput puolestaan kaupungissa. Siirtymät päivätöiden ja vapaa-ajan välillä ovat näissä oloissa varsin sujuvia. Siitä huolimatta valmista tulee hitaahkosti. Tällä siis tarkoitan tätä vapaa-ajan projektiamme. 🙂 Kaiken lisäksi kylpyhuoneen viimeistelyssä tuli pari pientä mutkaa matkaan.
Suorat seinät olisivat kova juttu
Bauhausista ostettu Hietakarin ovellinen suihkuseinä oli millilleen mitoitettu sopimaan sille varattuun kohtaan. Valitettavasti seinämuurari ja -laatoittaja olivat tehneet sen verran epätarkkaa työtä, että alareunastaan ovielementti ei mahtunutkaan paikoilleen. Tekijä eli syyllinen löytyi peiliin katsomalla, joten ei auttanut muu kuin keksiä luovia ratkaisuja.
Lasi/alumiinirakenne ei jousta, joten ainoaksi käytännön ratkaisuksi tuli osittainen oven tiivisteistä luopuminen. Hieno magneettinen tiivistyslista jouduttiin poistamaan. Oven sulkeminen ja avaaminen ei nyt ole ihan niin jouhevaa kuin sen piti olla. Pääasia että toimii ja että saatiin myös siisti lopputulos.
Lyhyt kiinnityspinni
Toinen pientä päänvaivaa aiheuttanut asia kylppärissä oli Tapwellin kattosuihkun asennus. Ruotsissa näyttäisi olevan erilainen tapa kiinnittää sekoittajat seinässä oleviin putkiliitoksiin. Toki putkarimme sai hanan nätisti (ja toimivasti) kiinni täkäläisilläkin systeemeillä.
Ongelma tuli siitä, että sekoittaja on muutaman sentin kauempana seinäpinnasta, kuin mitä valmistaja on Ruotsin markkinoille ajatellut. Tämäkään ei olisi mikään iso juttu muuten, mutta kun mukana tulleen kattosuihkun seinäkiinnike oli liian lyhyt.
Asia ratkesi lopulta, kun soitin valmistajan Suomen toimistolle. Siellä heti tunnistivat ongelman – olin toinen samaa asiaa lähes samaan aikaan kysynyt. Schenkerin kautta saimme tarvittavan pidemmän kiinnityspinnin jo seuraavaksi päiväksi. Hyvää palvelua siis lopulta.
Valmistajan ilmeisesti ruotsalaisten stadardien mukaan asennettuna sekoittaja tulee lähes seinään kiinni. Meidän paikallisten tapojen mukaan kiinnitettynä mötikkä on muutaman sentin irti seinäpinnasta. Kattosuihkua ei enää saanutkaan kiinnitettyä seinään paketissa mukana tulleilla osilla.
Lisää kuvia tiedossa ja nähtävillä
Tiedän, että lukijoiden joukossa on innokkaita kuvien katsojia. Koittakaa kestää. Kohta saamme kylppärin siihen kuntoon, että voimme esitellä, miltä Mariannan tarkkaan suunnittelemat tilat näyttävät valmiina. Jos/kun muutkin huvilanäkymät kiinnostavat, niin blogin etusivulla on tätä kirjoitettaessa esillä keväisiä iltanäkymiä.
Kaikennäköistä muutakin on kevään aikana tapahtunut. Tässä parit esimerkit:
Parsaa, pekonia ja liesituuletin
Ihan jo huvilan suunnittelun alkuvaiheissa päätimme, että emme halua lieden päälle näkyvyyttä ja tunnelmaa haittaavaa liesikupua. Ratkaisumme oli hankkia liesi, jossa on sisäänrakennettu tuuletin. Tai imurihan se oikeastaan on. Liesitasojen välissä olevien suuttimien kautta höyryt ja käryt imetään tason alla oleviin suodattimiin ja sieltä puhdistettuna edelleen sokkelitilaan ja lattianrajasta ritilöiden läpi takaisin huonetilaan.
Ensimmäinen ajatus oli, että noinkohan vain toimii. Käytäntö on osoittanut, että ratkaisu on varsin pätevä. Suurimmalla teholla laite pitää jonkin verran ääntä, mutta niinhän taitavat liesituulettimet muutenkin tehdä. Käytännössä jo vajaateholla imuri toimii riittävän hyvin ja silloin desibelit ovat siedettävällä tasolla. Tässä videomuotoinen havaintoesitys miten paistohöyryt tyylikkäästi katoavat tuulettimen nieluun:
Sahapukki
Pihassa on ollut vielä yksi pressupino rakennusaikaisia lautoja. Pitkää tavaraa on aina silloin tällöin tarvinnut erilaisiin projekteihin, mutta nyt tuli hetki hankkiutua kasasta eroon. Sitä varten piti ensin tehdä ns. kuormastasyöntioperaatio.
Etsin pinosta sopivimmat ja siisteimmät laudat ja rakensin niistä uuden sahapukin. Edellisiltä omistajilta periytynyt pukki oli jo enemmän kuin aikansa elänyt. Eikä se muutenkaan täyttänyt tehtäväänsä. Ilmeisesti tarvikkeita oli takavuosina niukalti ja lisäksi ihmiset lyhyempiä. Vanha sahapukki oli mitoitukseltaan lähinnä hobiteille sopiva. Tällaiselta uusi uljas sahaamisen apuvälineemme näyttää:
TM:n pätevillä ohjeilla oli helppo kasata tukeva ja kaytänöllinen pukki. Sittemmin kuvassa takana vasemmalla näkyvä pressupino on tämän apuvälineen ansiosta saanut kyytiä ja piha on taas asteen verran siistimpi.
Valvojat paikalla
Nyt kun näihin nikkarointihommiin päästiin, niin jatketaan vielä rannan osalta.
Terassimme sekä laiturin kiinnitykset selvisivät talvesta hyvin. Jäitähän ei ollut nimeksikään, joten ne eivät ole olleet riesana. Talvella ennätyksiin noussut vedenpinta sen sijaan oli vähällä aiheuttaa isompaakin harmia. Läheltä piti, mutta selvittiin onneksi vähillä vaurioilla. Pienellä siivouksella ja reunojen vahvistuksilla ranta ja rantaterassi ovat valmiina ensimmäiseen varsinaiseen kesäkauteensa. Työn valmistumista hoputtamaan tulivat meidän vanhat tutut rantavahtimme:
Tuttu joutsenpariskunta keskittyi toisiinsa niin tiiviisti, että puuhastelu laituri-terassilla ei aiheuttanut minkäänlaista reagointia. Asiaan varmasti vaikutti sekin, että ovat jo aiempina vuosina tottuneet ihmisten outoihin tekemisiin heidän reviirillään:Emo ja poikaset nauttivat vuosi sitten heinäkuussa auringosta rantakalliolla, vaikka aivan vieressä sahattiin ja ruuvattiin terassia kasaan.
Maaliskuun puoliväli voisi olla täyttä talviaikaa. Pieniä yrityksiä siihen suuntaan aika ajoin vielä ilmaantuu. Tähän vuodenaikaan kuuluu myös se hyvä tunne, että vaikka kuinka talvi vielä yrittäisi saada otetta, yritykset on tuomittu epäonnistumaan. Aurinko, lämpö ja valo voittavat vääjäämättä alaa. Niinpä voi hyvillä mielin nauttia lumen ja jään parhaista ominaisuuksista. Tässä muutama tunnelmapala viime viikonvaihteesta.
Perjantai-iltana, kun saavuimme kohteeseen, oli muutama aste lämmintä ja varvikko tukevasti vihreänä. Aamulla herätessämme koko maisema oli tasaisen valkoinen. Yöllä oli tullut senttimetri lunta. Kiehtovan lisän panoraamaan toi vapaana lainehtiva meri. Yhdistelmä on harvinainen. Vielä kun yhtälöön lisää kirkkaan maaliskuun aamuauringon valon, tunnelma oli suunnilleen parasta, mitä tähän aikaan vuodesta voi toivoa. Vaikka onkin klisee, niin pakko se on todeta. Sohvalla voisi istua ja tuijottaa maisemaa loputtomiin. Laiturin rakenteet varsinkin alemmilta osiltaan ovat olleet säiden armoilla. Ennätyskorkea vesi oli ilmeisen lähellä aiheuttaa rantaterassille isommankin vahingon. Selvisimme kuitenkin vähillä harmeilla. Ainoastaan pieni irtonainen liitospala kahden laiturinosan välitä lähti aaltojen mukana merelle ja ajautui lopulta naapurin rannalle. Sieltä saimme sen palautuksena. Kevättä ja uuden rantakauden alkua odotellen.Vanhat tuttavamme eivät jätä mitään sattuman varaan. Vaikka talvi ei edes ole vielä kokonaan hellittänyt, joutsenet ovat saapuneet reviirilleen. Pian selviää saammeko jälleen seurata uuden poikasparven ilmestymistä vanhempien seuraan.
Meidän käyttökelpoinen naapurilta opittu nyrkkisääntö on, että jos merenlahdella näkyy vaahtopäitä, on keli liian kova vesille lähtöön. Veneemme ehkä vielä pärjäisikin, jos olisi osaava kippari, mutta kyyti ei olisi enää siedettävää. Aaltojen lisäksi pohjoisen puolelta puhaltava tuuli lisää epämukavuuskerrointa sen verran, että vene pysyisi poijuun köytettynä. Alla olevalla videolla on aurinkoisen vaahtopäisiä fiiliksiä maaliskuun puolivälin tienoilta vankasti rannalta kuvattuna.
Kuten etusivulla jo oli puhe, huvilaprojektimme on ollut talvitauolla. Helmikuun alussa ”uskaltauduimme” tarkistamaan tilannetta. Isoin jännitys liittyi uusiin vesijärjestelmiin. Viime talvenahan väliaikaissysteemit menivät jäähän ja sulattamiseen tarvittiin putkimiehen apua. Nyt kaikki oli kunnossa. Jatkossa, kun saamme lattiamlämmitykset kytkettyä, tilanteen pitäisi olla nykyistäkin parempi ja varmempi.
Olemme pitäneet huvilassa ilmalämpöpumpulla 12 asteen ylläpitolämpötilaa. Pakkasilla lämmön nostaminen siedettäviin n. 20 asteen lukemiin on hidasta – ainakin vuorokausi siihen pitää varata aikaa. Ilmeisesti massiiviset seinät varaavat kylmää (ja toivottavasti siis myös lämpöä) sen verran runsaasti, että muutokset ovat hitaita.
Vuoden pimeimmän ajan luonnonvalo on uskomattoman hienoa. Valoa vain on valitettavan niukasti. Tunnelmien siirtäminen kuviin ei välttämättä onnistu kovin hyvin. Alla kuitenkin muutama yritelmä.
Kohta valon määrä taas lisääntyy ja kuvaamiseen tulee vastakkainen haaste, valoa on aivan liikaa ja se on liian kovaa. Sitä innolla odottaen!
Valkoista tavaraa terassilla. Kuten kuvasta näkyy, emme ole vielä päättäneet, minkälaiset kaiteet terdelle oikein tekisimme. Lumen luonti on yksi hyvä lisäsyy välttää umpinaisia kaideratkaisuja.
Näkymä terassilta rantasaunalle.
Huvila hankien keskellä.
Tuuli oli kinostanut lumta rinteeseen ihan kunnolla. Lämpötila oli kävelyreittejä raivatessa onneksi vielä pakkasen puolella.
Vaihtelua huvilaelämään – seinien tasoittamisesta on nyt siirrytty kattojen tasoittamiseen. Luonto on läsnä lähempänä ja kauempana, päivin öin. Pienin askelin kuljemme kohti maalia. Jatka lukemista ”Vaihtelu virkistää, sanotaan.”→
Saimme veneen naapureiden ystävällisellä avustuksella vihdoin vesille. Veneretkien lisäksi pääsimme siis ottamaan kesäkuvia tiluksistamme myös mereltä päin. Jatka lukemista ”Mereltä ja merellä”→
Kuivat kelit sen kun jatkuvat. Sekä ilmojen puolesta, että sisätöiden edistymisen osalta. Ulkona ollaankin sitten rehkitty senkin edestä. Outoja siis nämä kesän säät. Ihmeet liittyvät siihen, miten kaikennäköisiin hankaluuksiin, jos ei nyt ihan sopeudu, niin tottuu kuitenkin. Jatka lukemista ”Outoa ja ihmeellistä”→
Moderni hirsihuvila merenrannalle. Kokemuksia ja tapahtumia projektin varrelta. 