Kasveja huoneesta

Kokemuksemme kotitarveviljelystä oli ennen tätä projektia rajoittunut pienimuotoisiin parvekeruukkuihin sekä parina vuonna perinteisellä kasvimaalla kasvatettuihin perunoihin. Keväällä hommasimme huvilalle kasvihuoneen. Mitä, miksi ja miten -kysymyksiin löytyy vastauksia tästä projektin alkuvaiheista kertovasta artikkelista.

Varmuuden vuoksi sekä myös kokeilunhalusta laitoimme alkukeväästä paljon ja kaikenlaisia siemeniä itämään kasvatusruukkuihin. Vastoin odotuksia lähes kaikki lähtivätkin hienosti alkuun. Toukokuussa siirsimme hyvässä kasvussa olevat taimet istutuslaatikoihin kasvihuoneeseen.

Keskikesän vehreyttä. Hoitomuotoina on ollut lannoitus n. kerran viikossa, kasvustojen karsinta tarpeen mukaan sekä tietysti kastelu, kastelu ja kastelu.

Pelkona alussa oli, että siirto stressaisi kasveja tai että yöpakkaset viimeistään aiheuttaisivat tuhoja. Kauhuskenaariot eivät toteutuneet ja lopputuloksena meillä oli sitten ylitäydet kasvilaatikot. Luonto tietysti hoitaa tällaiset ongelmat omalla tavallaaan – isot ja vahvat vähitellen peittivät alleen lyhytkasvuisemmat ja heikommat lajikkeet.

Ensimmäisen kauden kokemuksia eri lajikkeista

Parhaiten onnistuivat kasvihuonekurkut. Niitä söimme kahden kuukauden ajan kesä/heinäkuussa. Basilikat kukoistivat alkukesästä, mutta sittemmin kasvoivat ylisuuriksi ja vähitellen kuihtuivat pois. Herneet lähtivät niin ikään hyvin kasvuun ja jonkin verran saimme palkoja syötäväksi. Samassa laatikossa kun olivat niin heikompina kasveina vähitellen kuitenkin peittyivät tuuhean tomaattiviidakon alle. Tomaatit alkoivat kypsyä vasta elokuussa, mutta sitten niitä tulikin enemmän kuin tarpeeksi.

Kesäkurpitsoista opimme, että, niille oikeampi paikka on avoimen taivaan alla. Zucchinit vaativat aktiivista pölytystä (joko käsin tai hyönteisten avulla) ja toisaalta kasvavat nopeasti holtittoman suuriksi. Ensimmäiset hedelmätkin yllättivät meidät täysin, kun olivat hienosti piilossa isojen lehtien alla. Sittemmin opimme tutkailemaan kasvustoja tarkemmin ja poimimaan hedelmät jo sopivan kokoisina.

Tätä kirjoitettaessa chilit ovat vielä vihreinä palkoina – katsotaan ehtivätkö valmistua ennen yöpakkasten alkua. Amppelimansikka on roikkunut katossa ja siitä on tullut marjoja naposteltavaksi tasaiseen tahtiin. Kesäkukista daaliat kasvoivat ruukuissa erinomaisesti ja sittemmin saivat siirron ulkotiloihin.

Saavikaupalla vettä

Alkukesän helteisiin ajoittunut vahvimman kasvun aika vaati jatkuvaa ja runsasta kastelua. Onneksi meillä oli kohteessa lähes jatkuvasti miehitys päällä. Pisimmät kastelutauot jäivät parin, kolmen päivän mittaisiksi. Tähän ei voi jatkossa luottaa, joten hankintalistalla on kastelujärjestelmä, jolla kasvihuone pärjäisi ainakin viikon omillaan.

Kausi loppuu, työt jatkuvat

Syksyn viimeiset työt liittyvät seuraavan kauden valmisteluihin. Kasvustot pitää siirtää kompostiin ja multalaatikot muutenkin valmistella uusia istutuksia varten. Ensimmäisen kauden oppien perusteella kasvilavojen määrä ja sijainti menee uusharkintaan. Samoin kuin muutkin sisällä olevat tavarat ja tarvikkeet. Kokonaan oma projektinsa on varastorakennelman ja kasvihuoneen väliin ja ympärille suunnitteilla oleva terassialue. Tähän palattaneen uuden kauden myötä ensi keväänä.

Loppuun muutama tunnelmakuva kuluneelta kesäkaudelta:

Kesäkuun alussa kaikki oli vielä pientä ja suhteellisen helposti hallittavissa olevaa.

Tästä se alkoi. Muutamaa viikkoa myöhemmin laatikkoissa ei tila enää riittänyt. Vähemmän voi siis todellakin joskus olla enemmän.
Kesäkurpitsalla on näyttävät kukat, joista itsessäänkin voisi tehdä koristeeellista syötävää.
Vihannekset eivät muodoiltaan ole aina olleet ihan ykköluokkaa. mutta makuhan on se tärkein asia.
Alkuun vähän epälytti voiko näin simppeli kattoluukkujen avauslaite toimia. Epäilykset olivat turhia. Avaaja hoitaa hommansa luotettavasti ja mikä parasta aivan itsekseen. Luukut myös aukeavat oikein kunnolla. Ehdottoman suositeltava varuste!
Kasvihuone syyskuisen auringolaskun aikaan. Kausi alkaa olla lopuillaan. Muutama tomaatti ja kesäkurpitsa vielä odottaa poimimista, mutta sitten on aika valmistella paikat talvea – ja mikä hienointa – uutta kautta varten!

Monitoimirakennus – osa 3: eristeitä, ovia, sähköjä sekä taistelua räystäiden herruudesta

Kesäloma on ohi ja rakennelmamme lähestulkoon valmis. Rakentamisalan korkeasuhdanne on paitsi nostanut hintoja myös pidentänyt toimitusaikoja. Tavaraa on kyllä saanut tällaiseen pieneen kohteeseen kohtalaisen hyvin, mutta jotkut toimitusajat ovat venyneet. Mittatilausikkunamme tulevat vasta aivan elokuun lopussa. Toivottavasti.

Ikkunoita odotellessa on ollut hyvin aikaa viimeistellä rakennelman muita osia. Tällä kertaa myös sähkäri on pysynyt rytmissä muun rakentamisen kanssa – ei ole tullut samanlaisia viivästyksiä kuin päärakennuksen kanssa joskus oli tilanne.

Kirjoitussarjan edellisissä jaksoissa saimme valmiiksi perustukset, rungon, vesikaton ja ulkoseinät. Nyt jatkamme projektia eristeiden, sisäseinien, ovien ja sähkötöiden osalta.

Eristyksissä

Rakennelmaa ei varsinaisesti ole tarkoitus pitää jatkuvasti lämpimänä. Satunnaisesti saattaa tulla tarve lämpimälle (ainakin plusasteiselle) työtilalle. Tätä varten lattiaan, seiniin ja kattoon asennettiin kevyet eristeet. Lattiassa on 70 millin XPS-levyt, katossa 70 mm:n uretaani ja seinissä 50 milliset finnfoamit. Näitä mittoja ei tosin tullut orjallisesti noudatettua. Aina kun dellisestä vaiheesta jäi tavaraa yli, se käytettiin ensin loppuun ja vasta sitten haettiin rautakaupasta lisää. Mainittuihin mittoihin kuitenkin joka paikassa minimissään pyrimme.

Tilan, ajan ja vaivan säästämiseksi seinien rungot ovat varsin simppelit. Ylimääräisiä ristikoolauksia ei ole tehty. Seinien tuuletusraot hoituvat sillä, että eristeet on kiinnitetty uretaanivaahdolla tolppien puoliväliin. Ulkopaneelien taakse jää parin sentin rako ja sisäpuolelle vastaavasti tilaa sähköputkille. Tällaisessa kevyessä rakennelmassa toivottavasti toimii riittävän hyvin.

Katossa on palkkien alla poikkisuunnassa 25 milliset laudat. Näiden avulla saatiin kattopaneeleille tiiviimpi koolaus 40 sentin jaolla sekä mahdollisuus vetää sähköputkia vapaasti tarpeen mukaan myös ristiin palkkien ali.

Eristelevyjen leikkaus ja kiinnitys olivat aikaa vievää puuhaa. Leikellyt levyt piti vaahdottamista varten ensin kiinnittää oikeille kohdilleen – tätä varten ovat kuvassa näkyvät palikat.

XPS- ja alumiiniverhoillut uretaanilevyt ovat siinä mielessä käteviä, ettei tarvita tuulensuojia eikä höyrynsulkuja. Ohuillakin levyillä saa tehtyä suht hyvän eristyksen. Toisaalta levyjen leikkely ja kiinnittäminen koolinkien väleihin vie aikaa. Lisäksi rakojen täyttö uretaanivaahdolla on sotkuista puuhaa. Omat riesansa siis joka jutussa. 🙂

Sähköt

Maanrakennusurakoitsija piilotti suojaputken sähkönsyötölle siinä vaiheessa, kun keväällä tasasi pohjat murskeella. Sisälle rakennukseen tulee pienehkö alakeskus, josta sitten lähtee johdot valoille, katkaisijoille ja pistorasioille. Varsinaisia sähköpiirustuksia ei ole tarvittu, mutta piirsin kyllä suunnitelman käsin ruutupaperille. Tämän mukaan vedin itse sähköputket ja sähkäri hoiti siitä eteeenpäin piuhat sekä kalusteiden asennukset. Pienenä lisäbonuksena saimme tässä samalla sähköt myös kasvihuoneelle.

Kaikki putket vievät keskukselle. Ja johdot myös.

Seinät umpeen

Eristeiden ja sähköputkien asennuksen jälkeen vuorossa oli periaatteessa mukava työvaihe, seinien levytys. Mukava siitä syystä, että tila näyttää huomattavasti valmiimmalta, kun seinät ovat ummessa. Mutta vain periaatteessa mukava, koska kipsilevyjen asentamiseen liittyy aina myös tasoitetyöt. Muuten ihan kivaa puuhaa paitsi, että on raskasta, äärimmäisen tylsää, hitaasti etenevää, tarkkuutta vaativaa ja siitä huolimatta lopputulos ei aina ole ihan toivottua tasoa. No, tämä on osa omatoimirakentamisen autuutta eli homma pitää vain hoitaa. Ja tällä kertaahan kyseessä on “vain” varastorakennus.

Levytettyä seinää ja tasoitustyö aluillaan

Ulko-ovet

Rakennelmassa on kaksi ovea: toinen varastossa ja toinen huussissa. Vaikka tavaraa tuntuu ensisilmäyksellä olevan runsaasti tarjolla, juuri haluttujen mittojen ja laatujen kanssa saattaa törmätä ongelmiin. Näin kävi mm. ovien kanssa.

Käytettävissä olevat neliöt ovat erittäin rajalliset ja niinpä mitoitusten kanssa on pitänyt olla tarkkana. Huussista on tehty mahdollisimman pienikokoinen, jotta vastavuoroisesti varaston ala saatiin maksimoitua. Mitoitus rajoitti käymälän oven leveyden 80 senttiin. Tällä leveydellä löytyy kyllä ovia, mutta ne ovat tyypillisesti matalia, jopa 180 senttisiä. Halusimme ehdottomasti normaalikorkuiset ovet, joten päädyimme huussin osalta 8×21 -kokoiseen oveen. Varaston puolelle tuleva 9×21 on yleinen mitta ja sen kanssa ei ilmennyt saatavuusongelmia. Onneksi Kaskipuun valikoimista löytyi 8×21 koon ovia, jotka olivat vielä hinnaltaankin siedettäviä. Hintaan tosin vaikutti oven verhoilu, joka selvisi meille siinä vaiheessa, kun avasimme paketin. Sisäpuolella on paneelin sijaan varsin tyly vaneri. Tämän kompensoimiseksi saimme lomamatkalla tuttavien kesämökiltä kuningasajatuksen. Jos ajatuksen toteutus vain onnistuu, siitä lisää tämän kirjoitussarjan viimeisessä osassa.

Molemmat ovet tulivat tehtaalta puuvalmiina – ne oli siis käsiteltävä jollain sopivalla pinnoitteella. Tähän valikoitui valkoinen Osmo Color Suojaava kuultoöljy. Kyseinen öljy jättää nimensä mukaisesti puun kuvioinin näkyviin, mutta pinnan pitäisi silti olla suojassa säätä ja muita rasituksia vastaan. Samaa ainetta käytimme sitten muissakin paikoissa puuvalmiille tavaralle.

Ulko-ovi suojaöljyllä käsiteltynä. Ikkunan paikalla sääsuojana vielä kennolevy.

Pörriäiset kiusana

Katetut, ilmavat rakennelmat, jotka ovat suurimman osan aikaa käyttämättöminä, ovat ilmeisen houkuttelevia pesäpaikkoja erilaisille hyöteisille. Rakennelman sisälle ilmestyneen ampiaisyhdyskunnan alun poistin heti, kun se katon kulmaan ilmestyi. Sen osalta ampiaiset uskoivat kerrasta, että ei ole heille sopiva paikka rakentaa pesää. Toisin kävi ulos räystään alle tehdyn pesän kanssa.

Tässä vaiheessa vielä pienikokoinen pesä ulkona räystään alla.

Pörriäisistä on ollut sen verran paljon puhetta ja koska ulkohommissa oli juuri sillä hetkellä vähän taukoa, saivat ampiaiset jonkun aikaa rauhassa rakentaa pesäänsä. Tämä oli virhe. Jos ampiaispesän aikoo hävittää helposti, se on näköjään tehtävä heti alkuunsa. Vähän aikaa yritimme rauhallista rinnakkaiseloa, mutta kolmannen kerran jälkeen, kun olin saanut pistoja niskaan, käteen ja jalkoihin, oli pakko tehdä asialle jotain.

Ensiksi kokeilin samaa kevyttä lähestymistä, joka toimi hyvin sisällä olleen pesän kanssa: pitkällä laudalla pesä alas räystään alta ja lujaa karkuun. Viikon verran leikimme tätä leikkiä ja joka kerta sinnikkäät ampparit olivat seuraavana aamuna tehneeet uuden pesän alun samaan paikkaan. Vaikka pahalta tuntuikin, en keksinyt enää muuta vaihtoehtoa, kuin hakea Raid-pullo ja suihkuttaa pesää sillä. Tämä toimi ainakin sen suhteen, että ampiaiset katosivat.

Sinnikkäät pesänrakentajat. Vaikka kuinka tarkkaan kaapi pesänrippeetkin pois, aina seuraavana aamuna kävi samassa paikassa kova kuhina ja uusi rakennelma oli tekeillä.

Kunnianhimo kasvaa projektin edetessä

Alkuperäinen tavoite oli saada aikaan perusmuotoinen kylmä varastotila puutarha- yms. tarvikkeille sekä suht asiallinen huussi nykyisen hirvityksen tilalle. Matkan varrella on yksityiskohta kerrallaan tullut mieleen, josko kuitenkin samalla vaivalla (ja pienellä kulujen lisäyksellä) saataisiin aikaiseksi vähän tyylikkäämpääkin jälkeä. Materiaalien ja yksityiskohtien kanssa on päästy jopa niin pitkälle, että eräänkin sukulaisen mielestä meille olisi tulossa luksushuussi. Onko näkemykselle todellisuuspohjaa, selviää sarjan seuraavassa ja näillä näkymin viimeisessä osassa. Tässä kuitenkin vähän ennakkofiilistelyä siitä, mitä tuleman pitää:

Tähän tulee ikkuna.
Päärakennuksen terassin rimoituksesta jäi tavaraa yli ja niistä saatiin rimaseinä myös tähän rakennelmaan. Kuvassa näkyvä alakaton panelointi tuli ikäänkuin”kaupan päälle”. Yhdessä tavarantoimituksessa oli mukana väärää tuotetta ja kauppa hyvitti ne. Niin pientä määrää ei kuitenkaan tarvinnut palauttaa.

Monitoimirakennus – osa 2: Ulkoseinät ja katto

Rakennelman rakentaminen jatkuu. Edellisessä osassa saimme perustukset paikoilleen ja rungon pystyyn. Nyt jatkamme seinien ja katon parissa. Vahinkojakin näissä hommissa aina sattuu. Siitä, mitä tapahtui ja miten asiasta selvittiin, on juttua artikkelin lopussa.

Katto

Kattomateriaalina on musta rullahuopa: Kerabit Titan liimasaumakate. Huovan alla on 23 millinen raakaponttilaudoitus. Kun näitä hommia ei tee työkseen, niin aina jotkin yksityiskohdat valkenevat vasta jälkeenpäin. Yksi tällainen on raakapontin lähes nollahävikki. Laudat ovat päätypontattuja ja niitä voi vapaasti jatkaa. Jatkoksen ei tarvitse osua kattotuolin kohdalle, kunhan vierekkäiset jatkokset eivät ole samassa välissä. Enhän tätä tietenkään tajunnut/muistanut ja joitain euroja tuli maksettua ylimääräistä, kun arvioin tarvittavan määrän yläkanttiin. Tai toisella tapaa sanottuna: saunapuiksi saatiin taas hyvälaatuista höylättyä lautaa.

Raakapontit ovat ruuveilla kiinni kattotuoleissa. Naulain olisi ehkä ollut näppärämpi tapa lautojen kiinnitykseen, mutta tähän hätään ei ollut kompressoria käytettävissä.

Sen jälkeen, kun kaikki laudat olivat paikoillaan, päästiin huovan levitykseen. Rullissa on valmiina liimat pitkillä sivuilla. Jatkoksissa ja räystäillä pitää käyttää bitumiliimaa. Liimamassa ei ole sitä kaikkein miellyttävintä ainetta käsitellä ja melko varmasti sitä tarttuu myös ylimääräisiin paikkoihin kuten käsiin ja housuihin. Ei kannata ihan parhaimmissa vermeissä katolla heilua.

Huovan levittämisestä opin, että ensimmäiseksi olisi kannattanut mitata ja merkitä rivit aluslautoihin. Päässälaskulla arvioin rivit vähän väärin ja lopputulemana jouduimme kaventamaan viimeisen rivin. Vähän eri tavalla rivejä limittämällä olisimme saaneet huovat ns. heittämällä paikoilleen. Kyllähän homma näinkin saatiin tehtyä, mutta turha työ on aina turhaa. Ja kun kerrankin olisivat mitat olleet ihan sattumalta optimaaliset!

Valmista kattopintaa ottamaan vastaan seuraavien (toivottavasti) ainakin kahdenkymmenen vuoden sateet.

Seinät

Seinien pystytolpat ovat 48×98 lankkua. Ulkovuoraukseksi päätettiin lopulta hienosahattu 20×145 UTV-paneeli. Ulkoväri on sama nordic black and brown, kuin päärakennuksessa. Ko. sävy löytyy Sadolinin värikartasta, mutta jostain syystä ei kaupoissa yleisimmin olevista Tikkurilan koneista. Tämä rajoittaa vaihtoehtoja. Bauhaus myy Sadolinin tuotteita, joista valinta osui Pinotex Classiciin. Toinen vaihtoehto olisi ollut Teknoksen Woodex Aqua, jota käytimme päärakennuksen terassin rimoituksiin. Jotenkin liuotinohenteinen kylläste tuntuu tiukemmalta tavaralta, vaikkakaan kokemusta asiasta ei ole.

Vedimme seinäpaneeleihin yhden kerroksen Pinotexia ennen kiinnittämistä. Äärimmäisen puuduttavaa puuhaa, mutta etuna on, että väriä tuli myös ponttien piiloon jääviin pintoihin. Laudat väkisinkin elävät, joten paljas puu tulisi jossain vaiheessa kapeina vaaleina juovina näkyviin.

Ulkovuoraus paikoillaan sekä räystäspellit ja kattohuopa asennettuina.

Ylimmät seinäpaneelit räystäiden alla aiheuttivat päänvaivaa. Itse en asiaa osannut ajatella, kuin vasta siinä vaiheessa, kun oli jo myöhäistä. Runkotolpat, joihin paneelit suoraan kiinnittyvät, päättyvät kattotuolien alle. Kattotuolien välit piti saada myös paneloitua, mutta siellä ei ollut mitään, mihin lautoja kiinnittää. Valmiin katon alle kattotuolien väleihin paneelin pätkien leikkely ja kiinnittäminen oli aika kikkailua. Jos olisin älynnyt tehdä kiinnikkeet siinä vaiheessa, kun katto oli vielä auki, olisi säästynyt sekä aikaa että hermoja. Ensi kerralla sitten.

Kehuja Ryobin huolto- ja varaosapalveluista

Räystään alle tarvittavia kiinnityspalikoita sahatessani sattui lisäksi vahinko ja rikoin jiirisahani. Huolimattoman käsittelyn seurauksena saha haukkasi kiinni työstettävään puupalikkaan ja rysäytti sen voimalla vasten alumiinista sahaustukea. Seurauksena oli, että alumiininen ohjain vääntyi mutkalle. Ei paljoa, mutta pari-kolme milliä aiheutti sen, että sahan käyttö ei enää ollut mahdollista.

Pelastus löytyi Ryobin sivuilta, josta bongasin huoltoliikkeen Helsingin Malmilla: Alppilan Sähkö Oy. Keskiviikkoaamuna soitin ja koneen tyyppinumeron perusteella löytyi oikea varaosakoodi. Eihän sellaista tietysti suoraan hyllystä löytynyt, mutta käsittämättömän nopeasti osa toimitettiin. Kahden päivän kuluttua eli samana perjantaina sain tekstarin, että osa olisi noudettavissa. Hintakin oli varsin kohtuullinen, 21 euroa. Kehuissa piilee aina se vaara, että palvelutasoja lasketaan ja/tai hinnat nousevat. Silläkin uhalla täytyy todeta, että palvelu ylitti kaikki odotukseni.

Vanha saha, uusi ohjain ja taas pelittää!

Next steps

Tulevissa jaksoissa paneudumme mm. tällaisiin aiheisiin: eristeiden asentaminen, ikkunat, ovet ja sähkötyöt. Jossain vaiheessa päästään sitten jo sisäpuolen pintoihinkin käsiksi. Näissä merkeissä, kesän jatkoja!

Monitoimirakennus – osa 1: Perustukset ja runko

Huvilan takapiha oli tähän asti ollut varsin vähällä käytöllä. Mitä nyt joku komposti siellä oli puutarhajätteille, mutta muuten paikassa oli lähinnä satunnaista, epämääräistä kasvustoa kuten nokkosia sekä villivadelmia. Hienoa saada alue hyötykäyttöön ja siistittyä.

Tähän samaan kokonaisuuteen liittyvästä kavihuoneesta löytyy jo oma artikkelinsa: Huone kasveille. Nyt huoltopihalle mahdollistetaan muitakin toimintoja.

Rakkaalla lapsella on monta käyttötarkoitusta: työhuone, verstas, pihavaja, varasto, huussi. Ensimmäiset sukulaiset varasivat jo pelkkien huhupuheiden perusteella vajaa myös yöpymiskäyttöön. Varsinainen monitoimirakennus siis.

Alla julkisivu- ja pohjapiirustukset. Huomaathan, että kaikki ratkaisut ovat omiin kokemuksiin ja mieltymyksiin perustuvia. Mikään virallinen taho ei ole rakenteita tarkistanut tai esim. lujuuslaskelmia tehnyt. Käytä siis omaa harkintaa, jos otat näistä mallia. 🙂

Virallisemmin sanottuna kyseessä on rakennelma. Tällä termillä Lupapisteessä lupaa haetaan. Kun suunnitellun rakennelman pinta-ala on alle 15 neliötä, siinä ei ole hormia, etäisyys rannasta on yli 40 metriä, naapurin rajaan on vähintään 4 metriä, etäisyys muista rakennelmista vähintään 8 metriä ja jos ko. rakennelmia on kiinteistöllä alle rakennusjärjestyksessä säädetyn maksimilukumäärän, anomus käsitellään kevyemmällä ilmoitusmenettelyllä. Mainitut ehdot tulivat täytettyä. Parin iteraatiokierroksen jälkeen saimme sitten positiivisen päätöksen ja projekti lähti käyntiin.

Maatöitä

Tulevan vajan ja kasvihuoneen kohdalla on kalliossa notkelma, jossa nuo mainitut rikkakasvitkin kasvoivat. Siitä piti ensin poistaa pehmeä maa-aines ja sitten tuoda tilalle mursketta. Pehmeälle ainekselle löytyi hyvä läjityspaikka aivan vierestä. Tästä oli tuplahyöty. Ensinnäkin aikaa ja rahaa säästyi, kun maata ei tarvinnut kuljettaa pois. Lisäksi saimme uusiokäyttöön tontin vähäisiä multavarantoja.

Asia, jota aina ihmettelee, on miten isolta vaikuttavat maa-ainesmäärät häviävät pienellekin alueelle. Pohjan tasaamista varten urakoitsija ajoi paikalle kasettikuorman eli 40 tonnia mursketta. Se toki riitti, mutta yhtään ei jäänyt ylimääräistä. Eläteltiin toiveita, että muutama kottikärrykuorma olisi voitu hyödyntää muualla tontillamme, mutta ei sitten tällä kertaa onnistunut.

Kaivuutyöt teki sama paikallinen yrittäjä, joka on urakoinut kohteemme muutkin maatyöt. Asiat hoituvat kummasti helpommin, kun on tuttuja tekijöitä!

Perävaunukuormallinen mursketta riitti juuri ja juuri tasaamaan pohjat rakennelmille.
Tähän oli hyvä alkaa tehdä perustuksia.

Perustukset ja alapohja

Perustamisvaihtoehtoja on monia. Koska kyseessä on kevyt rakennelma, päädyimme yksinkertaiseen ratkaisuun. Tasatulle murskeelle laitoimme alimmaiseksi 400 x 400 betoniset pihalaatat ja niiden päälle pilariharkot. Kaivinkonekuski oli tehnyt hyvää työtä alustan kanssa. Se oli tiiviiksi tärytetty ja vaaterissa. Laattojen ja harkkojen asettelu oli suht sujuvaa. Rakennelman saattaminen linjaan päärakennuksen kanssa oli tietysti tarkkuutta vaativa operaatio.

Perhepiirimme arkkitehtia jälleen konsultoiden ja myös Googlelta neuvoa kysyen, alapohjan rakenteeksi tuli 48×148 kestopuiset palkistot 60:n jaolla. Jänneväli poikittain on sen verran pitkä (n. kolme metriä), että vahvistin palkistoja myöhemmin vielä muutamalla keskellä olevalla ylimääräisellä tuella. Pilariharkkojen reiät täytimme S100-betonilla, johon upotettiin alajuoksun tartunnoiksi 8 millin harjateräksen pätkät.

Betonilaatat, pilariharkot ja kestopuukehikko paikoillaan.
Perustusten ja alapohjan rakenne sivulta katsottuna. Pilariharkkojen päällä on kakkosneloset lappeellaan (välissä huopakaista) ja niiden päällä 48×148 lankut. Tällä ratkaisulla saadaan siisti kehys koko perustuksen ympäri. Poikittaispalkkien asentaminenkin hoituu helposti ja ilman kulmarautoja yms. vippaskonsteja.

Runko

Seinärunko on kakkosnelosista. Tolpat ovat periaatteessa 60:n jaolla nekin, mutta aukotukset ovia ja ikkunoita varten tietysti vähän sotkevat asiaa. Asensimme runkotolpat ennen lattiapalkkeja. Kehikon sisäpuolella liikkuminen oli huomattavasti helpompaa, kun esteitä poikittaissuunnassa oli alkuun mahdollisimman vähän

Tästä alkaa rakennelma nousta. Takaseinässä ei ole ikkunoita, joten runkotolpat ovat tasavälein.
Vaja hahmottuu – seinien ja katon tukirankenteet paikoillaan. Räystäiden designiin haettiin mallia päärakennuksesta. Päädyisssä oli jonkin verran nikkarointia, mutta räystäät ovat kyllä paitsi toimivat myös siistin näköiset tällä tavalla toteutettuna.

Rakennuksessa on pulpettikatto, kuten päärakennuksessakin. Kattokaltevuudeksi päätimme vähän loivemman eli n. neljä astetta. Kattotuolit ovat 48×148 palkkeja. Katteeksi tulee huopa, jonka alla on raakaponttilaudoitus. Tästä tarkemmin seuraavassa jaksossa, jossa lisäksi mukana ainakin seinien panelointia.

Huone kasveille

Hetken hengähdystauon jälkeen rakentelu jatkuu. Kuten telkkarin remonttiohjelmissakin annetaan ymmärtää, niin vapaa-ajan asunnolla tulee olla tiloja ja paikkoja erilaisille toiminnoille. Jotkut näistä meillä nyt työn alla olevista toiminnoista ovat pakollisia (tavaroiden ja työkalujen varastointi), osa vapaaehtoisia (kasvihuone) ja osa siltä väliltä (työhuone sekä ulkohuussi kohteessa, jossa on jo vesivessa). Näitä kaikkia tarpeita tyydyttämään on takapihalle muotoutumassa huoltopiha.

Valipala

Huvilan rakentaminen oli iso urakka. Seuraavat merkittävät ja haastavammat projektit liittyvät rantasaunan uusimiseen ja uuden vierasmajan pystyttämiseen. Näihin haasteisiin voimia, suunnitelmia ja rahoitusta koottaessa päätimme ylläpitää sopivaa virettä ja kehittää huvilan takana olevaa joutomaa-aluetta. Alueen reunassa on jo ajotie rantaan ja nyt sinne on tulossa kasvihuone sekä työhuone-varasto-huussi -monitoimirakennus.

Luurangot takapihalla. Taustalla kohoaa edellä mainitun monitoimitilan runko. Edessä kasvihuoneen alumiinikehikko melko pitkälle valmiina.

Aloitetaan kasvihuoneesta. Seuraavassa postauksessa käsittelemme sitä toista osaa eli vaja-huussi -rakennelmaa.

Kuten blogia seuranneet ovat varmaankin jo ymmärtäneet, tonttimme on käytännössä pelkkää kalliota. Männyt löytävät paikkoja, missä kasvaa, mutta hyötykasveille sopivaa alustaa ei juurikaan ole. Ja vaikka olisikin, niin peuroilta suojautuminen vaatisi järeitä toimenpiteitä. Kasvihuone taklaa nämä molemmat haasteet ja lisäksi tulee mahdollisuus kasvattaa tomaatteja yms. vähän vaativampia lajikkeita. Näin ainakin teoriassa – katsotaan sitten syksymmällä miten onnistumme. 🙂

Myyjän markkinat

Näinä korona-aikoina ei ostaminen ole aina helppoa. Suosittujen kausituotteiden kanssa saa olla tarkkana, jotta ylipäätään saa haluamaansa tavaraa. Ja vielä tarkempana, jos haluaa hyödyntää satunnaisia tarjouseriä. Olosuhteet huomioon ottaen onnistuimme näissä asioissa mielestämme kohtalaisen hyvin.

Toiveitamme olivat pinta-ala n. 6m2, runko mustaa alumiinia, seinät lasia, katto kennolevyä. Ja tietysti toimitus ennen kauden alkua. Ainoa, jossa jouduimme muuttamaan pläniä, oli kasvihuoneen koko. Vaatimukset täyttävät pienemmät noin kuuden neliön tuotteet myytiin loppuun sillä välin, kun tyhmyyttämme pähkäilimme asiaa pari päivää. Päädyimme sitten isompaan eli kahdeksan neliöiseen ratkaisuun. Ei tilasta sinänsä haittaa ole. Takapihamme on vain vähän ahdas, mutta kyllä tämäkin sinne lopulta mukavasti asettui.

Sormi- ja aivojumppaa

Ostamamme kasvihuoneen valmistaja on nimeltään Metalcraft. Nettikauppojen arvostelut olivat ihan positiivisia. Näillä eväin rohkenimme ostaa tuotteen. Kasvihuone tuli ajallaan kohteeseen kolmessa paketissa. Kahdessa oli alumiinirunkoon tarvittavat osat ja kolmannessa lasit sekä kennolevyt.

Nettiarvosteluissa varoitettiin, että kasaamiseen pitää varata kahdelta hengeltä ainakin viikonloppu. Se todellakin on tarpeen ja lisäksi tulee tapauksesta riippuen enemmän tai vähemmän työtä pohjien kanssa.

Yksittäisiä alumiiniprofiileja on pakkauksissa kymmenittäin ja kiinnnitysmuttereita sekä -ruuveja satoja. Periaatteessa ohjeet ovat sellaiset, että niillä mekin saimme kopin kasattua; yritä ja erehdy sekä kasaa ja pura -menetelmiä soveltaen. Toisella kertaa homma voisi jopa sujuakin, mutta eihän näitä kovin monta elämässä yleensä tule kasattua.

Vaikka Ikeaa usein parjataan näiden rakennussarjojen yhteydessä, niin aika monet valmistajat voisivat kyllä ottaa heiltä oppia. Tärkeä vinkki, jonka Metalcraftin noviisikasaajille voinen antaa, on seuraava. Ota käteen suurennuslasi ja varmista, että jokainen pienikin vihje jostain tarvittavasta toimenpiteestä tulee ajallaan ja oikein otettua huomioon.

Kasvihuoneen varusteiksi olemme toistaiseksi hankkineet kaksi kasvatuslaatikkoa eli lavakaulusta sekä istutuspöydän. Lattia on soraa, jonka päällä on kulkuväylänä mustia 30×30 betonilaattoja. Välttämättömistä varusteista puuttuvat vielä automaattiset kattoikkunoiden avaajat. Toistaiseksi niille ei olisi ollut edes käyttöä – päinvastoin, lämmittimistä olisi ollut enemmän iloa. Aurinkoisia ja lämpimiä kelejä kelejä siis odotellaan!

Jos hyötypuutarhan hoito osoittautuu liian haastavaksi, voi kasvihuonetta hyödyntää esim. suojaisena kahvittelupaikkana ilta-auringon valossa ja lämmössä.
Taimet alkavat kasvaa yli kasvatusruukkujen ja -telineen kapasiteetin. Toivottavasti pärjäävät vielä muutaman päivän, kunnes ulkolämpötila on – jos ei ihan vielä täysin suosiollinen – ainakin siedettävä eli öisinkin selvästi nollan yläpuolella.
Ensimmäiset siemenet on suht pikaisesti lämpenevien ilmojen toivossa jo kylvetty Biltemasta hankittuihin lavakauluksiin. Esikasvatetut taimet tekevät näille seuraa lähipäivinä. Laatikot lepäävät suoraan murskeen päällä ja ne on vuorattu suodatinkankaalla, sivuseinät on lisäksi suojattu muovilla. Näillä mennään tämä ensimmäinen eli harjoittelukausi.

Asioita internetissä

Talvi yllätti taas mökkeilijän. Aikaisempien oikeiden talvien kokemuksien perusteella olemme toki jo jossain määrin osanneet varautua pakkasiin. Tästä huolimatta pientä stressiä on aina siitä, miten paikat pysyvät sulina, kun lämpötilat laskevat äärilukemiin.

Tammikuun alkupuolen lumimyräköiden ajan olimme kaupungissa. Nyt kun tulimme viikonlopuksi kohteeseen, odotimme ”mielenkiinnolla”, missä kunnossa sekä itse huvila että piha-alue olisivat. Näitä ja joitain muitakin stressinaiheuttajia vastaan voi nykyään taistella tekniikan avulla.

Vapaa-ajankotiautomaatiota

Vaivihkaa ovat erilaisten laitteiden etäohjaukset hiipineet kännykkääni. Siellä on jo kymmenkunta appia, joilla voi vahtia ja ohjata erilaisia asioita. Näitä ovat mm. robotti-imuri, televisio, pistorasiat, valot, lämpötila, kosteus, ilmanpaine, videovalvonta yms. Unohtamatta tietenkään kaupunkiasuntomme pihalla kesäaikaan rauhallisesti mutta tehokkaasti työskentelevää Kakea, robottiruohonleikkuriamme.

Isoveli valvoo

Videovalvonnan merkitys mahdollisten hämärämiesten puuhien ehkäisyssä on jossain määrin kyseenalainen. Toki toimiva järjestelmä auttaa jälkiselvittelyissä ja eiköhän kamerat toimi jonkinlaisena pelottimenakin.

Primääritarkoitus kameralla on tarkkailla ja tallentaaa erilaisia pihalla liikkujia sekä tuoda mielenrauhaa siitä, että asiat ovat kunnossa ja paikoillaan.

Kameroista saa myös oheisiloa. Kuten lumitöiden ennakointi. Ei työn määrä kameran ansiosta mihinkään vähene. Asiaan voi kuitenkin etukäteen valmistautua ja psyykata itsensä sopivaan moodiin, kun etänä voi katsoa lumen määrän kohteessa.

Toinen odotettu lisäominausuus on eläinten liikkeiden seuraaminen. Integroidun liiketunnistimen ansiosta kamera havaitsee ainakin peuran kokoiset pihassa liikkujat. Aika pian lähtömme jälkeen ne ilmestyivätkin tsekkaamaan, josko jotain syötävää olisi ilmaantunut. Saisikohan tekniikan avulla hoidettua myös elukoiden karkottamisen?

Lämmityksen optimointia

Ehkä tärkein ja eniten käyttämämme huvilan kotiautomaatiojärjestelmä on ollut ilmalämpöpumpun ohjaus. Mitsubishin pumpussa on vakiona wifi-yhteys. Kännykkäapin kautta pumppua voi ohjata sekä paikan päällä että etäältä. Laitteen kaukosäädintä ei juuri ole edes tarvittu. Appi on jopa lokalisoitu suomeksi. Tai ainakin sinnepäin. Vähän mielikuvitusta käyttäen toiminnot onneksi tajuaa.

Näissä uusissa lämpöpumpuissa on mahdollista säätää ylläpitolämpöä alaspäin aina kymmeneen asteeseen asti. Kovilla pakkasilla laitteen tehot hyytyvät ja koska lattialämmityksiä emme ole halunneet turhaan päällä pitää, on epäilyksenä, että etenkin kaappien alla ja seinän vieressä vesiputket saattaisivat jäätyä. Tähänkin haasteeseen helposti ja edullisesti saatavilla oleva IoT-tekniikka tarjoaa ratkaisuja. Tästä lisää seuraavassa kappaleessa.

Bluetooth-anturit

Janne oli bongannut ja hankkinut kotiinsa suomalaiset Ruuvitagit (www.ruuvi.com). Hänen innoittamanaan ostin kolmen setin näitä pieniä, valkoisia, kiekkomaisia mokkuloita eli tageja. Mokkulan sisällä on antureita eri fysikaalisia ilmiöitä mittaamaan: lämpötila, ilmanpaine, kosteus, liike. Lisäksi sisällä on Bluetooth lähetin ja patteri, jonka voimin laite toimii parisen vuotta putkeen.


Osa tagien viehätyksestä on niiden tyylikkään simppeli ulkonäkö. Mokkulat ovat IP67 -suojattuja eli kestävät esim. sadetta kohtalaisen hyvin. Upotus veteen (tai märkään hankeen kuten tässä) vaatii lisäsuojausta.

Patterin asennuksen jälkeen tagin elämäntehtävä on taukoamatta puskea antureiden tilatietoja Bluetoothin kautta ulkomaailmaan. Tässä vaiheessa ei ole eikä edes tarvita mitään sen kummempia suojauksia. Mikä tahansa Bluetooth-yhteensopiva vastaanotin voi lukea tiedot.

Kantama näillä laitteilla on avoimessa maastossa satojakin metrejä. Seinät vaimentavat signaalia, mutta lyhyellä kokemuksella yksi väliseinä ei ainakaan ole merkittävänä esteenä.

Homman juju on siinä, mitä tällä katkeamattomalla tietovirralla sitten itse kukin tekee. Valmistajan sivuilta voi ladata kännykkään tyylikkäät ja toimivat apit datan lukuun, esittämiseen ja talletukseen. Alkuun riittää se, että pystyy seuraamaan vaikkapa eri huoneiden lämpötiloja. Alkuinnostuksen jälkeen todennäköisesti tarvitsee jotain hyödyllisempää.

Tagien toimintalämpötila-alueeksi luvataan -20 … +70 astetta, joten sellaisen voi laittaa vaikkapa pakastimeen sisään ja asettaa ohjelman hälyttämään, jos lämpötila pääsee nousemaan. . Toinen käytännöllinen, joskaan ei ainakaan yhtään tärkeämpi käyttökohde voisi olla kylpytynnyrin veden lämpötilan seuraaminen etänä kännykän näytöltä…

Keksin kuitenkin käyttötapauksen, jossa tageista saa oikeasti iloa irti. Laitoin yhden mokkulan keittiön pesuallaskaapin lattialle. Samassa paikassa on jo perinteinen vuotoilmaisin. Takaseinällä risteilevät vesijohdot altaaseen ja astianpesukoneeseen. Gateway -softan avulla voin nyt lukea anturitietoja netin kautta mistä tahansa.

Se, että saa reaaliajassa tietää, mikäli kaapin lämpötila menee pakkasen puolelle, ei varsinaisesti rauhoita. Pikemminkin päinvastoin. Tästä syystä laitoin toisena IoT -sovelluksena allaskaapin avatun oven eteen lämpöpuhaltimen, joka puolestaan on kiinni etäohjattavassa pistorasiassa (Clas Ohlssonin valikoimista)

Nyt voin siis jäätymisen uhatessa etänä kytkeä puhaltimen päälle ja nostaa kaapin lämpötilaa.Toki parin kympin pakkasvahti tekisi nämä temput ihan yksinään ja todennäköisesti jopa varmemminkin. Mutta onhan se hienoa, kun insinöörit ovat keksineet tällaista tekniikkaa!

Robotit tulivat kotiin ja huvilalle

Meidän kaupunkiasunnon nurmikkoa hoitaa siis ansiokkaasti Landroid-merkkinen robottileikkuri. Vaikka pihamme on erittäinkin pieni, kimmoke hankinnalle tuli itse asiassa huvilamme lähellä sijaitsevan kartanon jättimäiseltä nurmikkoalueelta. Aina kesäisin ohi ajaessamme pihalla mönkii vastaavanalainen leikkuri (toki vähän järeämpi laite kuin meillä). Ruoho on siellä aina timmissä kunnossa. Ensimmäinen kesä Kaken kanssa on nyt takana ja olemme todella tyytyväisiä laitteeseen. Pihamme sopii robotille hyvin ja vaikka olemme satunnaisesti poissa pitkiäkin aikoja, pysyy nurmikko siistinä koko ajan.

Seuraava robottihankinta olikin sitten huvilalle. Tähän innoittajana olivat puolestaan kaupunkinaapurimme. Heillä siivousapuna on ollut robotti-imuri. Mari hommasi sellaisen meille huvilalle.

Sisäsiisti robottimme pörrää lattiat puhtaiksi omalla, ilmeisen sumealla logiikalla. Lopputulos on joka tapauksessa yllättävänkin hyvä.

Tässä iRobot -laitteessa on niin ikään wifi-yhteys, joten sitäkin voi ohjata etäältä. Samoin kuin robottiruohonleikkuri, myös tämä laite kiltisti ilmoittaa kännykkään, kun työ on suoritettu tai mikäli tulee ongelmia vastaan. Olemme yleensä pois lähtiessämme jättäneet imurin pyörimään lattioille. Kerran laite oli jäänyt jumiin ja eihän sille sadan kilometrin päästä oikein mitään voinut tehdä. Mutta rehellisesti kuitenkin ilmoitti asiasta ja seuraavalla kerralla osasimme järjestellä tavarat paremmin imurin ja imuroinnin kestäviksi.

Kuukausimaksuallergia

Asioiden internet siis tunkee itseään vauhdilla eri kohteisiin. Jokaisella systeemillä on valitettavasti omat käyttöliittymänsä ja yhteyskäytäntönsä. Aina pitää alusta alkaen asennella ohjelmat sekä opetella itse kunkin kommervenkit. Jatkossa tilanne toivottavasti kehittyy parempaan suuntaan.

Toinen ei-niin-kannatettava trendi on siirtyminen koko ajan kuukausimaksullisuuden suuntaan. Netin suoratoistopalvelut ovat raivanneet tälle tietä ja mm. nämä kotiautomaaatiosysteemit tulevat vauhdilla perässä. Toki kyse on myös siitä, mikä on palvelun arvo sen kuluttajalle – hyvästä ja tarpeellisesta kannattaa tietysti maksaa kohtuullinen hinta.

Lopusta alkuun

Huvilamme on virallisesti valmis.

Torstaina 8.10. pidettiin rakennuksen lopputarkastus. Kaikki oleelliset asiat olivat kohdillaan eikä pöytäkirjaan merkitty puutteita. Vaikka elämä huvilalla ei tästä varsinaisesti muutu, tuntuu tosi hyvältä, kun saa jonkun (merkittävän) asian vietyä maaliin. Juhlan paikka siis!

Tässä pari tuoretta kuvaa ”vastavalmistuneesta” kohteesta:

Huvila sellaisena kuin se lopputarkastuksessa hyväksyttiin
Terassi rima- ja teräskaiteilla varustettuna.
Rekennuksella on oiva paikka rinteessä kallion päällä. Mukavasti suojassa, mutta näkymät merenlahdelle ovat silti mainiot. Sekä tämä että rantasaunan paikka olivat edellisten omistajien aikoinaan valitsemia. Sinänsä sääli, että alkuperäiset rakennukset eivät olleet eri syistä enää käyttökelpoisia.

Kuten tämän artikkelin otsikkokin vinkkaa, saaga kuitenkin jatkuu. Jokainen loppu on jonkin uuden alku. Nyt tietysti alkaa vaihe, jossa nautimme aikaansaannoksista. Mutta ei siinä vielä kaikki. Seuraavat projektit ovat jo suunnittelupöydällä. Niistä vähän ennakkoa alempana.

Aikamoinen matka tämä neljän vuoden rupeama on ollut. Aloitimme vuonna 2016 aivan nollasta. Tonttikaupat teimme silloin syyskuussa ja tilukset saimme haltuumme vuoden vaihteessa.

Alun hektinen tekeminen (suunnitelmat, kilpailutukset, rakennuslupa, rungon pystytys) vaihtui ajan mittaan rauhallisemmaksi puurtamiseksi. Urakoitsijoita on ollut matkan varrella muutamia. Etenkin sähkäri ja putkari ovat saaneet seurata projektiamme lähietäisyydeltä lähes koko matkan ajan. Heille ja kaikille muillekin kiitos hyvästä yhteistyöstä!

Usein esitetty ja sinänsä hyvä kysymys tässä vaiheessa on, että mitä tekisimme toisin, jos aloittaisimme uudestaaan. Yhtä asiaa olen yleensä korostanut. Projektin vaiheiden painotukset olisivat voineet olla toisin.

Suunnitteluun olisi ollut hyvä käyttää enemmän aikaa. Sen ansiosta/avulla projektiin kokonaisuudessaan käytetty aika olisi todennäköisesti ollut lyhyempi. Detaljeja on myös jouduttu tekemään ”learning by doing” -menetelmällä. Tarkemmalla suunnittelulla paitsi tekeminen olisi ollut nopeampaa, varsinkin lopputulos mitä suurimmalla todennäköisyydellä myös parempi.

Toisaalta, kuten lähinaapurimme asian osuvasti omasta kokemuksestaan totesi, parasta aikaa mökillä olossa on ollut rakentaminen. Hyvin sanottu ja voin samaistua siihen, vaikka emme mitään pitkää rakennusaikaa varsinaisesti tavoitelleet.

Isojen linjojen osalta kaikki on siis kunnossa. Pieniä asioita on joitain, jotka kenties tekisimme toisin. Ajan kuluessa myös tarpeet, toiveet ja tarjolla olevat tuotteetkin muuttuvat sekä kehittyvät. Vaikka kuinka hyvin suunnittelisi, tulevaisuuden tarpeita ja mahdollisuuksia ei voi aina ennakoida. Toistaiseksi olemme lopputulokseen oikein tyytyväisiä ja uskomme, että perusratkaisut palvelevat pitkälle tulevaisuuteen.

Mitä jatkossa?

Huvilan siirryttyä nyt ylläpitovaiheeseen katseet ovat kohdistuneet muihin kiinteistön osiin ja etenkin saunarakennukseen rannassa. Tämä myös ihan konkreettisesti. Vanha rantasauna ja etenkin sen katto on merkittävä osa huvilan ikkunoista avautuvaa näkymää. Nykykunnossaan ja -muodossaan se ei varsinaisesti hivele silmää. Valitettavasti rakennus ei toiminnoiltaankaan vastaa sitä, mitä rantasaunalta toivomme.

Näkymä huvilan olohuoneen sohvalta merelle. Rantasaunan katto vähintään vaatisi kunnostusta. Todennäköisempi vaihtoehto on, että uusimme koko rakennuksen.
Alkuperäinen rantasauna on julkisivultaan ihan söpö. Saunakin on sinänsä käyttökelpoinen. Näihin positiiviset ominaisuudet valitettavasti rajoittuvat. Pohjaratkaisu, huonejako, ikkunoiden ja ovien sijoittelu, rakenteet, materiaalit jne. ovat aitoa 50/60-lukua. Siihen aikaan ajatusmaailma oli ilmeisen erilaista nykypäivään verrattuna.

Saunan lisäksi suunnitelmissa on uudistaa myös muita kiinteistöön kuuluvia piharakennuksia. Mitä ja milloin – aika näyttää.

Myös tämä blogi siirtyy huvilan osalta ylläpitomoodiin. Joitain päivityksiä tullee, kun viimeistelemme jäljellä olevia pieniä puutteita. Uusien juttujen osalta palaamme asiaan ajallaan.

Kiitos seurasta tähän saakka! 🙂

Rimarumbaa

Rimat olivat viimeksi aiheena kaksi vuotta sitten. Silloin kohteena oli olohuoe/ruokailutilan katto. Tällä kertaa työn alla on huvilan terassi. Edellisessä jaksossa esitellyn teräskaiteen jatkoksi tulee kapeahkoista rimoista tehty kaide ja seinäke.

Haaste 1: Materiaali ja mitoitus

Rimojen detaljit ovat olleet mietinnässä aivan projektin alkumetreiltä saakka. Nyt loppusuoralla oli jo pakko tehdä päätöksiä.

Puutavaraliikkeiden myyjien ja muiden alan ihmisten kanssa asiasta puhuttaessa (tai netissä surffatessa) keskimäärin aina ja ainoa tarjottu vaihtoehto on kestopuinen vinorima. Joko 45×45/32 tai 42×42/28 mitoituksella. Eikä tässä mitään pahaa, mutta meidän tahtotila oli toisenlainen.

Ensinnäkään riman ei tarvitse olla kestopuuta – tila on katettu. Sateella alimmat rimat varmaankin kastuvat, mutta ilmava rakenne huolehtii tuuletuksesta ja puunsuoja pitänee pinnat kunnossa.

Toinen asia on rimojen muoto ja mitta. Pitkällisen mietinnän ja mallikappaleilla tehtyjen testailujen jälkeen päädyimme seuraavaan. Rimoitukset tehdään suorakulmaisesta, höylätystä, reunoiltaan kevyesti viistetystä 45×33 tavarasta. Rimat kiinnitetään 17 mm:n välein. Tällä mitoituksella on helppo laskea menekki. Yksi varvi vie 5cm, metriin menee 20 rimaa jne.

Vino pino rimoja. Syyskuun alku on ollut sateinen. Näin kauniisti sanottuna. Tarvikkeiden suojaus on ollut paitsi tärkeää myös jatkuvaa.

Pieni hidaste oli tavaran hankkiminen juuri näillä mitoilla. Onneksi paikallinen K-Rauta hoiti asian jälleen sutjakkaasti ja saimme erikoistilauksena tasan sitä mitä halusimme ja vielä lisäksi täsmälleen optimipituisena (3,9m) toimituksena.

Haaste 2: Toteutus

Jokainen, joka on joskus vastaavanlaisia rimoituksia tehnyt, ymmärtänee sanomattakin, miksi tämä ei ole niitä kaikkein mielenkiintoisimpia rakentamisen osaprojekteja. Muille voi asiaa vähän avata.

Kyseessä ei ole erityisen raskas operaatio, mutta sitäkin tylsempi. Jos näitä tekisi enemmän, niin eri vaiheita voisi varmaan järkeistää. Amatöörinä joutuu aina ensin harjoittelemaan. Aikaa kuluu myös erilaiseen miettimiseen ja tuplavarmistuksiin, ettei tule tehtyä peruuttamattomia virheitä. Sahattuja rimoja ei oikein saa pidennettyä. Työtahtikaan ei aina ole ihan päätähuimaava.

Varsinkin näin projektin loppusuoralla ei millään malttaisi pusata erilaisten ei-suoraan-valmista-tuottavien -osioiden kanssa. Mutta onhan se niin, että mitä paremmin jonkun jutun valmistelee, niin lopputulos syntyy todennäköisesti nopeammin ja ehkä jopa laadultaan parempana.

Tällä kertaa meitä potkaisi onni – saimme yllättävää apua perhepiirin toisesta rakennus/remontointiprojektista. Jannen ja Liisan omakotitalon yläkertaan asennetaan parhaillaan n. 800 metriä uutta kattopaneelia. Ko. paneelit on maalattu pihassa ja niitä varten Janne nikkaroi mainiot telineet maalattujen lautojen kuivatukseen. Tämä maalausurakka valmistui juuri sopivasti siten, että saimme siirrettyä telineet valmiina meidän huvilakohteeseemme. Kolmaskin käyttö näille hyvin palvelleille rakennelmille on myös valmiiksi mietittynä: rantasaunan lämmitys.

Telineet on tehty kattoprojektista ylijääneestä puutavarasta. Nyt jo toista kertaa tässä telinevirassakin. Harvinaisen tehokkaasti kierrätettyä ylijäämätavaraa.

Meidän rimojen kokonaispituus on kohtuullisempi, n. 400 metriä. Maalauksen vaikeuskerrointa nostaa se, että käsittelyn joutuu tekemään kaikille neljälle sivulle. Ja päädyillekin vielä lisäksi. Rimoja saa siis siirrellä ja käännellä edestakaisin.

Värisävynä on luontevasti se sama, jota on huvilan muissakin ulkopuolisissa puurakenteissa: Nordic Black and Brown. Sen verran olemme viime aikoina oikaisseet, että hirsiseinien pellavaöljypohjaisesta aineesta olemme siirtyneet aika paljon helpommin työstettävään vesiohenteiseen Pinotexiin. Sävy on tässä jälkimmäisessäkin oikein hyvä, mutta pinta läheltä katsottuna ei ihan yhtä hienostunut. Pidemmän aikavälin kestävyydestä ei vielä voi sanoa mitään, mutta siinäkin lienee eroa. Onko ero merkittävä, onkin jo sitten toinen juttu. Aika näyttää.

Maalaus meneillään. Vaikka tekstissä puhutaan Pinotexista, tässä vaiheessa oli käytössä Teknoksen vastaava tuote. Tietyllä tavalla yllättävää on, että yleisimmin liikkeissä käytössä olevista Tikkurilan maalikoneista ei juuri tätä, alunperin Sadolinin sävyä löydy lainkaan.

Haaste 3: Lopputulos

Kaikkien valmistelujen sekä monien työvaiheiden (sahaus, hiominen, maalaus kahteen kertaan, asennus) on palkitsevaa nähdä lopputulos. Tätä kirjoitettaessa vasta parikymmentä alimmaista rimaa on ruuvattuna paikoileen. Vielä ei kokonaisuutta voi siis arvioida, mutta esimakua tulevasta kylläkin jo saa. Palataan asiaan, kunhan loputkin urakasta on saatu valmiiksi.

Valmista rimaseinää, ainakin melkein. Pinta on vielä liian vaalea – vaatii vähintään yhden käsittelykerran lisää. Irtonaisina olevien rimojen maalaaminen on sen verran puuduttavaa puuhaa, että viimeinen (toivottavasti) kerros vedetään vasta asennuksen jälkeen.

Helteet menivät – kaiteet tulivat

Eipähän tarvitse enää tuskailla kuumuutta eikä huudattaa ilmastointia. Eikä pelätä terassilta putoamista. Jälkimmäinen on tietysti oikeasti hyvä juttu.

Kesään etenkin mökillä kuuluu ulkoilmaelämä. Tässä postauksessa kaiteiden lisäksi muitakin terassitapahtumia – sekä huvilalla että kylillä.

Pitkään pohditut ja odotetut terassin kaiteet ovat nyt paikoillaan!

Paikallinen metalliyrittäjä Tenholasta (Lundmet AB/Kjell Lundsten) teki juuri niin hyvää työtä kuin vinkin antanut maanviljelijänaapurimme oli kehunut. Työnjälki on oivallista ja kaide on tukevasti asennettu. Myös toimitus oli lähes ajallaan. Rakennushommissa siedettävä viikon myöhästyminen oli vielä ihan ok. Selitys oli maalaamon viiveet – ainahan syylliset löytyvät jostain muualta. 🙂 Tältä mustat teräskaiteemme nyt sitten näyttävät:

Kiinnityspultit hohtavat vielä teräksisinä. Asennuspäivänä oli sen verran tuulista, että Lundsten ei halunnut riskeerata ja alkaa sprayata muttereita ja pultin kantoja. Lupasin itse hoitaa työn paremmalla säällä.

Kaiteet täyttänevät jo tällaisenaan rakennusmääräysten asettamat turvallisuusvaatimukset. Suunnitelmana on vielä asentaa puinen käsijohde kaiteen yläpintaan. Sen mukaisesti pyydettiin aikoinaan myös tarjoukset ja niinpä yläpintaa ei ole viimeistelty samalla pieteetillä kuin kaiteen muut osat. Harmi sinänsä, nyt jälkeenpäin ajatellen ja katsoen kaide saattaisi olla jopa parempi ilman puuosia. Ehkä voimme kuitenkin elää asian kanssa ja jostain jollain tavalla jossain vaiheessa hommata tarvittavat käsijohteet.

Lisää turvavarusteita

Pakollisia varusteita vaikkakaan eivät varsinaisesti mitään koristeita ovat myös talotikkaat. Piirustuksissa tikkaat oli laitettu talon tien puoleiselle pitkälle sivulle pääoven viereen. Päätimme kuitenkin siirtää ne pohjoispäätyyn edes hieman pois silmistä.

Tikaat tilasin Sadex Oy:n verkkokaupasta ja noudin heidän toimipisteeltään Vantaalta. Asennus oli suht suoraviivaista ja lopputulos tuntuu ihan tukevalta. Lopullinen tuomio tullee siinä vaiheessa, kun nuohooja ensimmäisen kerran pääsee tikkaita käyttämään.

Härpäkkeitä rakennuksen päädyssä: talotikkaat, telkkariantenni ja ilmalämpöpumpun ulkoyksikkö

Perhetapahtuma

Kevään ja alkukesän luonnonihmeitä ovat emot poikasineen. Linnut, peurat, jänikset ja kaikki muutkin metsän sekä meren elävät pitävät tähän aikaan vuodesta hyvää huolta jälkikasvustaan. Tähän kuvioon sopii mukavasti ”iloinen perhetapahtuma” terassillamme. Pari vuotta sitten sain syntymäpäivälahjaksi jo pitkään haaveissa olleen Weber -kaasugrillin. Enkä ole pettynyt – loistava laite se on. Nyt sillekin ilmestyi pienokainen viereen: sähkösavustin Motonetista. 🙂

Näppärähän tällainen sähkökäyttöinen savustin on. Purut sisään, töpseli seinään ja menoksi, Yhden kerran on tullut kokeiltua ja sen perusteella tuntuu tehokkaalta peliltä. Ehkä jopa liiankin kanssa. Purut paloivat hienoksi tuhkaksi vauhdilla. Lohi toki kypsyi asiallisesti, mutta savuaromit jäivät miedoiksi. Seuraavalla kertaa pitää yrittää jollain tavalla vähän hidastaa prosessia.

Rannan terassilla käyttöä

Rantaterassin ja siihen integroidun laiturin alkuvaiheista on tullut kirjoitettua enemmänkin. Tänä kesänä olemme päässeet nauttimaan tekemisen lisäksi myös lopputuloksesta. Iltapäiväkahvit ja auringonlaskujen ihailu saunomisen yhteydessä ovat olleet mahtavia etenkin nyt, kun Mari hankki terdelle sohvaryhmän ym. asiaan kuuluvat varusteet.

terassielämää
Sohvan pitäisi olla säänkestävä. Mukava se ainakin on. Matala pöytä on Marin kuormalavasta tuunaama. Etualan korkeampi pöytä tuolineen tuli perintönä huvilan edelliseltä omistajalta. Terassin jatkeeksi vasemmalle puolelle olemme visioineet paikkaa paljulle.

Kolmen vuoden projekti – torilla tavataan!

Mökkinaapurimme ovat heti alusta lähtien ja moneen kertaan kehuneet paikallista lauantaiaamun must -juttua. Meni kolme vuotta ja kesää ennen kuin pääsimme asiaan perehtymään. Lauantaisin on aina joko ollut jotain muuta tärkeämpää tekemistä tai sitten on vain nukuttu liian pitkään. Naapureilta saatuihin ohjeistuksiin on nimittäin kuulunut, että torille pitää mennä heti yhdeksältä. Muuten ei saatavilla ole enää sitä ykkösjuttua eli savukalaa.

Viime lauantaina palikat viimein loksahtivat paikoilleen. Prästkullan kesätori on nyt nähty ja koettu. Näiden paikallisten kesätorien juju on toisaalta tuttujen tapaaminen ja toisaalta lähiseudun pienyrittäjien tukeminen. Omat piirimme kylällä ovat vielä rajalliset, mutta lähiruoka on aina hyvä valinta.

Torikyltti
Kyltti ohjaa perille.
Kirpparimyyjät
Perinteistä torimyyntiä kylätalon pihamaalla.
kalaa ja kahvia
Kahvila ja sen takana kalakioski.

Kalakärryssä oli myynnissä lohta sekä savustettuna että fileoituna raakana. Vakuuttivat kalan olevan Bromarvin vesiltä ja epäilemättä näin olikin. Suurin lohi oli tällä kertaa ollut 26-kiloinen. Sellaisia saa kuulemma ainoastaan pitkällä rysällä, muilla välineillä ei kannata edes yrittää. Samaa on sanonut myös naapurimme, joka kalastaa verkoilla. Työkaverini Teemun kanssa olemme uistelemalla saaneet haukia. Ns. arvokalat ovat jääneet ammatilaisten saalistettavaksi.

Savukalan kylkiäiseksi ostimme viereiseltä myyjältä suoraan maasta nostettuja perunoita. Tuntuu hyvältä, kun saa kuulla suoraan tuottajalta, mistä ja miten kauppatavara on torille tullut. Eikä pelkästään tunnu, vaan myös maistuu!

Kaide on terästä ja hauki on kala

Sähköurakka on valmistunut. Vähän vaikea sitä on uskoa, mutta kyllä se vain niin on. Viimeinenkin rasiankansi on ruuvattu kiinni, maadoitukset mitattu ja pöytäkirja laadittu. Yksi iso ja merkittävä virstanpylväs on saavutettu!

Sähköjen viivästyessä on ollut aikaa miettiä ja edistää muita jäljellä olleita rästihommia. Lopputarkastusta varten pitää vielä asentaa talotikkaat (ne on jo hankittu ja ovat valmiina kiinnitettäviksi), hommata takaneduslasi (malli eli reunahionta on päättämättä). Lisäksi meidän pitkään ja hartaasti pohtimamme terassin kaiteet ovat nyt askeleen verran lähempänä toteutusta.

Pinna kireällä

Lasia, puuta vai terästä? Pinnat pystyyn vaiko vaakaan? Vai olisko verkkokaide à la Oodi se paras ratkaisu?

Pitkään suosikkina olleen lasikaiteen hylkäsimme käytännön syistä. Ensinnäkin se vaatii jatkuvaa huoltoa eli pesua. Edellisen talomme terassin lasikaiteesta myös opittiin, että vähänkin kosteammilla ilmoilla lasi huurtuu usein. Blokkaa yllättävää kyllä varsin helposti näkymät. Pienisilmäinen teräsverkkokaide olisi ollut tyylikäs, mutta sellaiselle emme onnistuneet löytämään toimittajaa.

Matkan varrella olemme pyrkineet välttämään pinnallisia päätöksiä, mutta koska toisaalta tällainen rakennusprojekti ehdottomasti vaatii pitkää pinnaa, niin lopulta päätös oli tilata teräspinnakaiteet.

Tässä vaiheessa käytettävissä on ainoastaan kaiteen suunnittelukuva. Koska parempaakaan kuvamateriaalia ei siis ole, niin laitetaan se nyt kuitenkin tähän näytille. Tavoiteaikataulu asennukselle on kesäkuu eli eiköhän pikapuoliin saada esille kuvia kaiteesta paikoillaankin.

Kaide on väriltään musta, kehykset lattarautaa ja pinnat pyöreät n 10cm:n välein. Kiinnitys on terassin etureunasta ukopuolelta. Tavoitteena on mahdollisimman minimalistinen toteutus. Tällä kiinnityksellä talon suunnasta katsottuna kaiteen alareunan poikkirautaa jää piiloon.

Lähialueretkiä

Nyt kun pahimmat paineet eli kiireisimmät itse rakentamiseen liittyvät projektit alkavat vähän hellittää, on ollut aikaa muuhunkin kuin pelkkään nikkarointiin. Kerran ajelimme Hankoon rantoja ihailemaan ja mahdollista veneretkeä silmällä pitäen satamia katsastamaan. Toisena iltana kohteena oli Bromarv ja sieltä ajoimme edelleen Padvaan saakka. Kyseinen tie on motoristien suosima eikä syyttä. Autollakin ajettaessa maisemat ovat huikeat.

Bromarv on ollut vakiokohde kesäpäivän veneretkillemme. Nyt kun olimme autolla liikkeellä, hyödynsimme tilaisuuden ja katsoimme miten pitkälle tietä pitkin oikein pääsee. Ja pääsihän sitä pitkälle. Kunnes tie päättyi – suoraan mereen.

Tähän päättyy maailma. No ei nyt ihan, mutta yleinen tie kuitenkin. Vasemmalla salmen takana on Kemiön saari. Veneellä tästä vain pari minuuttia. Tietä pitkin matka kestäisi varmaan vähintään tunnin.

Merimörköjä metsästämässä

Työkaverini oli etätyövieraana pari päivää. Taka-ajatuksena hommassa oli, että Teemu on superinnokkaana kalamiehenä jo pitkään haaveillut 10-kiloisen merihauen pyydystämisestä. Kaksi iltaa kierrettiin paikallisia merenlahtia haukia etsimässä. Ei ihan sitä isoa saalista tullut, mutta jotain kuitenkin. Uskoisin, että tarina saa jossain vaiheessa vielä jatkoa.

Lähitienoon saaret, salmet ja rannat tuli kierrettyä varsin tarkkaan. Lisäbonuksena paikalliset vedet ovat nyt huomattavasti paremmin hallussa, kun paikat on koluttu hitaalla uisteluvauhdilla.
Erään lahden pohjukassa oli iso parvi laulujoutsenia pellolla ruokailemassa. Vaikka liikuimme niin rauhallisesti kuin pystyimme, arkoina lintuina pelästyivät sen verran, että tekivät upean ohilennon veden yli

Oman rannan ihmeitä

Jos ja kun etsii luontoelämyksiä, ei aina tarvitse lähteä yhtään mihinkään. Omat ranta tarjoaa aina vain uusia elämyksiä.

Rantaterassimme on rakennettu isojen kivien päälle. Kivien raoissa on hyviä suojapaikkoja matelijoille. Rantakäärme viihtyy siellä ja samoin sisiliskot.

Kylmien kivien välistä on mukava tulla lämpimälle puupinnalle auringosta nauttimaan.

Maisemassa aina jaksaa ihmetytttää, miten se joka päivä voikin olla erilainen. Tässä jälleen yksi auringonlaskukuva. Pilvet olivat siten asettuneina, että taivaanrannassa oli itse asiassa tupla-auringonlasku.

Kahdet auringonsillat yli merenlahtemme.