Kylpyhuone etenee

Elämme kriittisiä vaiheita – huvilan kylppärissä on melkein valmista. Kova hinku olisi ottaa tila käyttöön. Mitä niistä pienistä puutteista, kyllähän ne sitten joskus ehtii fiksata…

Viikonloppuna saatiin kylpyhuoneen sotkuisimmat työvaiheet valmiiksi. Näistä aiemmista tapahtumista löytyy tarinaa täältä. Kaikki seinä- ja lattialaatat ovat nyt kiinnitettyinä ja saumattuina. Pikaisesti katsoen alkaa näyttää jo valmiilta. Ihan motivaatiomielessä laitan tähän esille pari väliaikakuvaa. Tällaiselta kylppärissä nyt näyttää.

Kesken kaiken päätetyt muutokset tarkoittavat yleensä lisätyötä. Ja sehän ei toteuttajavastuussa olevaa varsinaisesti ilahduta. Keskellä näkyvä seinäke oli juuri tällainen lisäjuttu. Toisessa vaakakupissa ovat sitten muutoksen taustasyyt. Tässä tapauksessa saimme tukevan seinän suihkun ja pesukoneen väliin. Ihan yllärinä tuli myös lisäbonus. Seinäke aiheutti sen, että laatoitettavaa pintaa tuli lisää. Ja eihän alunperin varatut laatat tietenkään enää riittäneet. Piti siis päättää tilataanko samaa tavaraa lisää vai olisko joku muu ratkaisu parempi. Kuten näkyy, päädyimme jälkimmäiseen. Idean saimme kaupunkiasunnostamme, jossa pesuhuone on osittain kaakeloitu aaltokuvioisilla laatoilla. Loppu hyvin, kaikki hyvin. Laattapinnan vaihtelu tuo mukavan lisän pesuhuoneen ilmeeseen.
kulmalista, alumiini
Laattahommia on tullut tehtyä ennenkin eli peruskuviot olivat jo jossain määrin tutut. Tällaisia ulkokulmiin tulevia metallilistoja en ole ennen asentanut. Yllättävän helposti ne asettuivat paikoilleen. Lopputulokselle antavat viimeistellyn ilmeen.

Muutama “pikkujuttu” vielä ja sitten päästään nauttimaan sisävessasta ja suihkusta. Puutelistalla ovat silikonit kulmiin, paneelit kattoon, kalusteiden asennus ja sitten vielä sähkäri ja putkari paikalle. Eiköhän sitä reilun kahden vuoden odottelun jälkeen malta vielä hetken odottaakin. Palataan asiaan lisäkuvien ja -selostusten kanssa, kunhan kokonaisuus on kasassa!

Huvilan mitat ja kustannukset

Tällä hetkellä työn alla oleva kylpyhuone/wc:n laatoitus etenee, mutta hitaahkosti. Sen osalta seuraavat päivitykset tulevat vasta joskus helmikuussa (toivottavasti!). Pesutilojen jälkeen ei meillä oikeastaan olekaan muita puutteita kuin terassin kaiteet ja rimoitukset. Lopputarkastus alkaa jo uhkaavasti lähestyä! 🙂

Yleisön pyynnöstä

Tähän väliin ajattelin kertoa vähän lisää asiasta, joka tuntuu lukijoita kiinnostavan ja mietityttävän. Kyseessä ovat rakentamiskustannukset ja siihen liittyen myös huvilarakennuksemme mitat. Näitä molempia kysytään säännöllisen epäsäännöllisesti. Toki saatte tämän selostuksen jälkeenkin kysellä lisää. Aihe on sen verran monimutkainen, että tyhjentäviä selostuksia ei mitenkään pysty tuottamaan.

Lähtökohdat

Aloittaessamme vajaat kolme vuotta sitten tätä projektia, olimme autuaan tietämättömiä hirsirakentamisen ihmeellisyyksistä. Erilaisia muita rakennus- ja peruskorjausprojekteja olimme jo läpivieneet, mutta hirsi runkomateriaalina oli uutta ja outoa. Ajatuksissa pyöri kaikenlaisia kysymyksiä, etenkin sellaisten asioiden ympärillä, kuten mistä kannattaa maksaa ja kuinka paljon.

Alusta saakka oli selvää, että tulisimme tekemään/teettämään erillisurakoina kaiken muun paitsi rungon pystytyksen. Halusimme, että talotehdas ottaa kokonaisvastuun rungon ja vesikaton asennuksesta. Tähän liittyen ongelmaksi tuli kaksi asiaa. Ensinnä mihin pitäisi vetää raja tehtaan osuuden ja oman projektinjohdon väliin. Toiseksi miten saada eri valmistajien tarjoukset yhteismitallisiksi. Päädyimme lopulta pyytämään tarjouksia ns. säältä suojaan -toimituksesta ja asennuksesta.

Säältä suojaan ei ole mikään tarkkaan speksattu asia – vastuu tarjousten sisällön ymmärtämisestä on tilaajalla. Talotehtaiden kilpailutuksesta kirjoitin blogin alkuaikoina jo yhden artikkelin. Siinä kerroin omista kokemuksistamme sekä miten Excel auttoi vertailujen tekemisessä.

Tässä toisessa aiemmassa artikkelissa erittelin tarkemmin, mitä eri osa-alueiden kustannukset ovat olleet.

Mittoja

Tuossa kilpailutusartikkelissa ei ollut talon mittoja ja monet ovatkin oman hankkeensa vertailuja silmällä pitäen kysyneet niitä. Tässä tärkeimmät eli pohja-, leikkaus- ja julkisivukuvat mittoineen sekä pinta-alat ja tilavuudet.

Huvilan pohjapiirustus. Keittiön kaapistot ja wc/kylpyhuoneen kalustus toteutettiin lopulta vähän erilailla, kuin mitä näihin lupakuviin piirrettiin. Myös pääoven portaisiin integroitiin kävelytaso terassille. Ulkomittoihin tai väliseinien paikkoihin emme koskeneet enää jälkeenpäin..
Julkisvut, leikkaus sekä neliöt ja kuutiot.

Pystyykö kustannuksia laskemaan etukäteen?

Eri syistä johtuen talonrakennuksessa on niin monta liikkuvaa osaa, että eurolleen tarkan budjetin teko on todella vaikeaa. Ellei jopa mahdotonta. Jos joku ongelman pystyy ratkaisemaan, niin kannattaa patentoida menetelmä ja tehdä asialla liiketoimintaa. Asiakkaita varmasti riittää.

Käytännössä omatoimirakentaja/amatöörirakennuttaja joutuu välttämättä sietämään kustannusten osalta epävarmuutta. Tähän johtavat mm. seuraavanlaiset tekijät:

  • Talot ovat aina yksilöitä, talotehtaiden kuvastot ovat vain ideapankkeja. Jokainen talo kannattaa eli pitää suunnitella ja muokata tontin sekä ympäristön mukaan
  • Vaikka kuinka suunnittelisi asiat tarkkaan etukäteen, matkan varrella tulee väkisinkin muutoksia. Itse kutsun tätä liikkuvan maalin ongelmaksi. Miten osut kymppiin, jos maalitaulu arvaamattomasti muuttaa kokoa, muotoa, värejä, sijaintia jne.?
  • Perustukset ovat aina tapauskohtaisia. Etenkin jos joutuu tekemään louhintoja tai paalutuksia, tarkat kustannukset selviävät vasta sitten kun työt on tehty.
  • Osaurakoiden hinnat vaihtelevat kilpailutilanteeen mukaan. Toki voi pyytää etukäteen sitovat hinnat ja aikataulut, mutta tämä tarkoittaa väkisinkin yläkanttiin laskettuja hintoja. Kuinka paljon tästä mukavuudesta haluaa maksaa on jokaisen itse päätettävä asia.
  • Pienrakentajan vitsaus on, että urakan teettää ehkä vain kerran elämässään. Urakoitsijat tietävät tämän varsin hyvin. Yksittäisen kesämökin rakentajan murheet eivät paljon paina, jos urakoitsija saa vuosisopimuksen tai vastaaavan isolta rakennusfirmalta ja se vaatii kaiken kapasiteetin käytön siellä.
  • Jos yksi urakoitsija ei tee työtään ajallaan (vaikkapa vain sairaustapauksen vuoksi), saattaa käydä, että seuraava ei pääsekään aloittamaan omaa osuuttaan sovitusti. Tämän toisen urakoitsijan seuraava käytettävissä oleva aikasloti saattaa olla vasta puolen vuoden kuluttua. Siinä voi sitten miettiä, että pistääkö työmaan seisomaan vaiko etsiä kiireellä korvaava urakoitsija (= maksaa enemmän, koska työt pitää aloittaa heti).

Asia tuli varmaankin selväksi. Mukavuudesta, varmuudesta ja aikatauluissa pysymisestä joutuu välttämättä maksamaan. Tai toisin sanoen, jos on rajallinen budjetti, niin hyvällä stressinsietokyvyllä pystyy alentamaan kustannuksia. Näistä syistä johtuen on myös varsin todennäköistä, että mitä isomman kokonaisuuden tilaa yhdestä paikasta sitä enemmän joutuu toimittajalle maksamaan “ylimääräistä”.

Kaksi omasta mielestäni keskeistä asiaa

Pari käytännön neuvoa, jos et ole aikaisemmin toiminut rakennushankeeseen ryhtyvänä (=virallinen termi rakennuttajasta eli henkilöstä, joka loppupeleissä vastaa ihan kaikesta):

  • Palkkaa kokenut vastaava mestari, jolla on a/ mahdollisuus paneutua projektiisi ja b/ jolla on verkostossaan riittävästi luotettavia urakoitsijoita.
  • Käytä runsaasti aikaa suunnitteluun. Ja mielellään vielä vähän lisääkin. Jos mahdollista, älä muuta suunnitelmia lennossa sitten, kun itse rakentaminen on jo aloitettu.

Kohteemme toteutuneet kustannukset

Tuotteissa ja tarvikkeissa riittää valinnanvaraa. Luonnonlaki tuntuu olevan, että juuri se tavara, jota me olemme halunneet, onkin yllättäen ko. tuoteryhmän hintahaitarin yläpäässä. Mikään yksittäinen hankinta ei satojen tuhansien eurojen projektissa tietenkään hetkauta loppusummaa juurikaan suuntaan tai toiseen. Mutta jos/kun säännömukaisesti pitää jotain linjaa, niin lopputulemassa onkin jo iso haarukka. Alla arvioita meidän huvilamme osalta.

Jos perustaso on 100, niin meillä on käytännössä lähes joka suhteessa aina valittu ns. parempaa tavaraa. Arvioni vertailuluvuksi on 120. Tämä on arvioini meidän valinnoistamme – ylärajaa tässä suhteessa ei tietenkään ole.

Jos ottaa kaiken aina halvimman mukaan, niin silloin puolestaan pääsee halvemmalla. Parhaimmillaan (huonoimmillaan 🙂 ) ehkä jopa tasoon 80.

Meidän kokonaiskulut ilman tonttia ovat olleet 250t€ . Tuolla 80/100/120 -säännöllä hintahaarukaksi eri laatutasoilla tulee 167 t€ / 208t€ / 250t€.

Itse kun tein niin hyvä tuli!

Tämä voi joskus jopa pitää paikkansa. Jokainen arvioikoon itse omat taitonsa ja kykynsä. Yksi varma asia tähän liittyy. Itse tekeminen on hidasta. Mitä enemmän aiot itse nikkaroida, sitä enemmän aikaa pitää projektille varata.

Meillä oman työn osuus on ollut suhteellisen korkea. Yllämainitusta summasta ehkä 15%, max 20%. Oman työn ansiosta “säästö” on siis ollut ehkä 35t€.

Oikeutettu kysymys on, että onko tuo n. kolmenkympin säästö kaiken käytetyn ajan ja vaivan arvoinen? Tässä projektin vaiheessa voin omalta osaltani vain todeta, että onhan se hieno tunne, kun tasan tarkkaan tietää mitä pintojen alla on ja että on konkreettisesti saanut olla kaikkien listojen, levyjen, ruuvien jne. kanssa tekemisissä! 🙂

Palataan taas asiaan, kun huvilalla on tapahtunut jotain uutta raportoitavaa!

Laattahommia

Seinälaattojen asentaminen on jännää puuhaa. Periaatteessa yksinkertaista, jos vain valmistelut on hoidettu kunnolla: seinät ovat suorassa ja hyvin tasoitetut, tarvikkeet ovat valmiiksi kannettuina väljiin ja valoisiin sisätiloihin, ei ole läpivientejä (vesi- ja sähköjohdot), laasti on oikeassa suhteessa hyvin sekoitettua, laattoja ei tarvitse ylenmäärin pilkkoa ja jos vielä aikaakin olisi runsaasti käytettävissä niin mikäs siinä. Ihan liian monta jos-elementtiä. Nämä toteutuvat käytännössä ainoastaan opetusvideoisssa. Reaalimaailmassa asiat ovat keskimäärin päinvastoin.

Harjoitus tekee tietysti mestarin. Stressi tulee siitä, että amatööri harjoittelee asiaa muutaman kerran elämänsä aikana ja yleensä vielä enemmän tai vähemmän näkyviin jäävissä paikoissa. Ei siis missään hyvin valaistussa studiossa, johon voi helposti pystyttää uuden väliseinän uutta yritystä varten. Seinät ja lattiat eivät kuitenkaan valmistu, ellei jossain vaiheessa ryhdy tositoimiin.

Pohjatöiden merkitys

Rakentaminen on enimmäkseen suora- ja neliskulmaista puuhastelua. Jos näistä poiketaan – joko vahingossa tai tarkoituksella – seuraa ongelmia. Siinä vaiheessa, kun rakentaa seinien runkoja ei välttämättä tule ajatelleeksi laatoitustöitä. Olisi kyllä syytä ajatella. Kova, kuivapuristettu laatta ei anna yhtään anteeksi ja työstäminenkin vaatii vähän rankempia otteita ja järeämpiä työkaluja kuin normaalilla perussahalla tai -poralla onnistuu.

Huvilan kylppärin aloitusseinän osalta pohjat ovat olleet siedettävällä mallilla. Toteutukseen jälkeenpäin lisätyn, Kahi-tiilistä muuratun väliseinän kanssa tuli vähän hutiloitua. Nähtäväksi jää, miten laatat taipuvat niihin muotoihin.

Yksityiskohdat ovat tärkeitä

Väliseinään Mari designasi integroidun syvennyksen shamppoopulloille. Askarreltavaa siis tiedossa. Samaiseen syvennykseen on tarkoitus asentaa pienet ledivalot paitsi valaisemaan saippuiota myös pikantiksi yksityiskohdaksi. Sähkärin kanssa en ole vielä asiasta ehtinyt puhua. Tähän asti Henrik on pienen periaatteellisen nikottelun jälkeen kyllä muutokset toteuttanut. EIköhän tästäkin siis selvitä.

Turkoosi seinä

Laatoitus ei varsinaisesti ole rakettitiedettä, mutta aika monelle kuitenkin ilmeisen outo asia. Itse kun on näitä remppahommia vuosien mittaan jonkun verran tehnyt, ei aina jaksa muistaa, että eri työvaiheet eivät välttämättä ole ihmisille itsestäänselvyyksiä. Tyytyväisenä kerran esittelin työpaikan lounaspöydässsä kuvia viikonlopun ainkaansaaannoksista. Kuvat olivat kylppäristä, jossa seiniin oli juuri levitetty turkoosinväriset vedeneristeet. Nuoremmat kolleegat vähän vaivaantuneina kommentoivat, että ihan kiva värisävy seinissä, mutta eikö ole vähän räikeä?

Tähän asti tapahtunutta

En tässä ala sen enempää kertaamaan laatoitustyön vaiheita, mutta alla muutama kuva siitä, mitä on toistaiseksi saatu aikaan. Jos asia kiinnostaa tarkemmin, niin google ja youtube ovat ystäviä tälläkin alalla. Tässä kiinnostuneille esimerkki strömsötyylisestä opasvideosta, josssa yllä listatut sujuvan laaatoitustyön reunaehdot ovat enimmäkseen kohdallaan.

Palataan asiaan, kun projekti tästä taas etenee.

Suihkunurkkauksen väliseinän muuraus alkuvaiheissaan.
Väliseinä ja sinä oleva kolo saippua- ym pulloille. Vedeneristykset lähes valmiit.
Tästä ei enää ole paluuta. Laattajako on nyt tämä ja seinien mahdolliset vinoudet ja epätasaisuudet pitää vain yrittää piilottaa ja peittää. Kuvassa näkyvät laatat ovat samoja kuin meillä on keittiön ja etesien lattiassakin. Mitä muuta ja mihin paikkoihin ilmestyy, selviää myöhemmistä artikkeleista.
Välietappi on nyt saavutettu. Ensimmäisen seinän laatat (alinta riviä vaille) ovat paikoillaan.

Nostalgiaa ja valaistumisia

Teimme kaupat huvilakiinteistöstämme kolmisen vuotta sitten. Alkaa jo olla nostalgiset fiilikset, kun niitä aikoja muistelee. Suurimpaan osaan menneestä voi suhtautua positiivisella kaiholla. Joistain jutuista voi kuitenkin olla tyytyväinen, että ovat jo historiaa.


Syksy saapui ja sen myötä ajankohtaan kuuluvat askareet. Eka kerta on aina jännin. Tähän kategoriaan kuuluivat sekä veneen että laiturin nosto. Tähän asti ystävälliset naapurimme ovat hoitaneet veneen syyshuollon ja laituriahan ei meillä aikaisemmin edes ollut. Pienimuotoisten talkoiden merkeissä molemmat operaatiot sujuivat tällä kertaa meiltä itseltämmekin onnellisesti. Sekä vene että laituri ovat nyt kuivalla maalla.

Vinssin ja apumiesten avulla laituri nousi rantakalliolle talvehtimaan.

Pressutalli joka on nyt muisto vain

Yhtenä kauden viimeisimmistä ulko-operaatioista oli pressukatoksen tyhjennys ja purku. Vähitellen rakennusajan järjestelyt poistuvat pihapiiristä. Pressutalli taisi olla järjestyksessä toinen isompi asia, jonka reilut kaksi vuotta sitten kiinteistölle hommasimme. Se ihka ensimmäinen oli kylpytynnyri eli palju.

Tallia ei varsinaisesti tule ikävä. Ei vaikka kätevä tarvikesuoja se olikin. Ainakin ensimmäisen vuoden ajan. Toisena talvena alkoi katokseen ilmestyä reikiä. Viimeaikoina piti kaikki sisällä olleet tavarat suojata muoveilla tai laittaa vedenpitäviin säilytyslaatikoihin. Lisäksi myrskyt olivat repineet päätypressut rikki ja tuuli pääsi estoitta puhaltamaan sadevettä ja roskia sisään. Ei siis kovin käytännöllistä.

Käyttökelpoisille tavaroille on nyt etsitty paremmat säilytyspaikat ja tarpeettomat on siirretty loppusijoitukseen Sortti-asemalle.

Ulkovaloja

Pimeys huvilalla tarkoittaa todellakin pimeyttä. Vastarannalla saattaa näkyä muutama valopiste sen mukaan kuka milloinkin on paikalla. Ainoa valosaaste, jonka joskus voi havaita on Hangon sataman valot eteläisessä horisontissa. Ja nekin vain sopivissa olosuhteissa. Jos on pilvistä ja varsinkin jos lisäksi vielä sataa tihuuttaa, ei pihalla näe ilman taskulamppua käytännössä yhtään mitään. Vastapainona ovat sitten kirkkaat yöt, jolloin kuu valaisee maisemaa. Ja jos kuu on piilossa, tähdet sekä linnunrata loistavat upeina.

Nyt on kaikki toisin. Sähkärimme sai viimein asennettua meille valot sekä pihatien tolppiin että seinävalaisimiin rakennuksen kolmelle sivulle. Toki meillä on ollut ulkovaloja sekä vierasmökissä että rantasaunalla. Niiden kantama on kuitenkin ollut rajallinen ja käyttö vaatii, että menee ko. kohteisiin valoja sytyttämään. Uudet valot toimivat huvilasta sisältä tavanomaisilla katkaisijoilla. Ihmeellistä.

Alla pari myöhäisillan näkymää. Pimeä tulee nykyään niin aikaisin, että viikonloppuisin ainoastaan lauantaina voi yrittää ottaa iltakuvia. Ja jos käy kuten viime lauantaina, että kaiken puuhastelun lomassa missaa hämärän tulon, niin pimeä yllättää valokuvaajan. Ehkä kuvista saa vähän mielikuvaa, miltä upouudet ulkovalomme oikein näyttävät.

Valoa kansalle, ruokaa vieraille

Yksi toistuva valitusaihe projektimme varrella on ollut sähkötöiden hidas eteneminen. Ei tässä vieläkään millään valonnopeudella edetä, mutta huvilan sisäpuolen sähköt ovat nyt kohtuullisen hyvällä mallilla. Joka puolestaan mahdollistaa erilaisia uusia viimeistelytöitä.


Edellinen artikkeli päättyi laastaroituun sormeen. Vammat liittyivät ko. viikonlopun viimeiseen askareeseen, joka oli olohuoneen kattovalaisimien asennus.

Meillä oli vanhoja peruja kaksi Secton kattovalaisinta. Niitä varten piirrettiin jo sähkösuunnitelmiin omat kattorasiansa. Nyttemmin sähkäri sai asennettua itse rasiatkin. Näin pitkälle kaikki meni alkuperäisen suunnitelman mukaisesti.

Mari onnistui kesällä hankkimaan samaan sarjaan kuuluvia valaisimia vielä toiset kaksi lisää. Niille ei tietenkään suoraan löytynyt kiinnityskohtia. Ei kattokoukkuja eikä sähköjä. Pienet metallikoukut oli helppo ruuvata rimakattoon, kunhan ensi rakensimme telineet, joilla pääsi neljään metriin töitä tekemään. Bauhausista huvilaprojektin alkuvaiheissa ostettu alumiiniteline on ollut ihan hyvä ratkaisu näihin tarpeisiin.

Sähköt kahdelle lisälampulle vedettiin lähimmästä kattorasiasta. Johtoja varten piti kovertaa muovisiin suojakupuihin kolot. Siinä yhteydessä puukko sen verran lipsahti, että vasemman käden etusormesta lähti siivut nahkaa pois. Onneksi ei sen vakavampaa, olisi tietysti voinut käydä huonomminkin.

Pienet haavat unohtuivat nopeasti, kun viimein pääsimme ihailemaan Mariannan suunnittelemaa valaisininstallaatiota:

Installaation innoittajana om toiminut mm. Serlachius museot Mäntässä. Siellä samaisista valaisimista on muodostettu vähän kookkaampiakin tilateoksia. Hieno tunnelman luoja tämä meidänkin viiden valaisimen yhdistelmä. Viides lamppu on Marin tori.fi:stä bongaama saman sarjan seinävalaisin.

Ruokapöytä

Ja nyt kun vauhtiin päästiin, jatketaan sisustusteemalla.

Kesän lomamatkalla Viron Tarttoon poikkesimme Tallinnassa paikallisessa puutavaraliikkeessä. Ko. liike oli sellaisessa paikassa ja sen näköinen varastorakennus, että sinne satunnainen turisti ei todellakaan vahingossa eksy. Mari oli kuitenkin selvittänyt etukäteen kohteen ja sen saamat hyvät arvostelut. Ja hyvinhän siellä palvelivatkin, kunhan ensin päästiin yli pienestä kielimuurista.

Pöytä koostuu kahdesta neljä senttiä paksusta ja 2,5 metriä pitkästä tammilankusta. Lankkujen väliin jätimme n. 5 mm kapean raon. Jalat ovat mustat metallikehikot, jotka kiinnitettiin ruuveilla pöytälankkujen alapintaan.

Kaikkiaan oikein tyylikäs, mutta samalla myös käytännöllinen pöytä. Ympärille mahtuu 10 henkeä tilavasti ja muutama lisääkin jos vähän tiivistää.

Myyjä toimitti pöydän lankut perille saakka ja kuljettaja jopa kantoi tavarat sisään asti. Koko tilaus-toimitus-maksu -prosessi sujui todella hyvin ja nopeasti.

Tämä tällä erää näistä sisustusasioista. Seuraavaksi jatkamme mitä todennäköisimmin taas rakennusjutuilla. Josko viimeinkin pääsisimme kylpyhuone/wc:n kimppuun! 🙂

Venetsialaiset smyygilaudat

Venetsialaiset näyttävät todellakin merkitsevän mökkikauden loppumista. Huvilalla on kesän jälkeen taas hyvin rauhallista.


Toki ilmatkin vaihtuivat viikossa aurinkoisesta kesästä sateiseen syksyyn. Valoja vastarannalla näkyy kyllä aina, mutta muuten on hyvin hiljaista. Paitsi iltahämärissä pelloilla ja tienpientareilla.

Menomatkalla viime perjantaina näimme Prästkullaan vievän tien varrella kahdessa paikassa ennätykselliset kuusi hirveä. Näiden lisäksi oli tavanomaisempia peuroja sekä laumoina että yksittäisinä tien yli loikkijoina. Hienoa katsottavaa mutta autolla ajaessa nostaa adrenaliinitasoja joskus vähän liikaakin.

Elokuun viimeistä lauantaita kutsutaan yleisesti nimellä venetsialaiset. Naapurimme valistivat meitä, että eteläisellä rannikkoseudulla samasta asiasta käytetään nimeä forneldarnasnatt eli muinaistulien yö. Tämän tärkeän tiedon saimme siinä yhteydessä, kun naapurin Kim ystävällisesti tarjosi apuaan erääseen kiperään käytännön ongelmaan. Aiheesta lisää tekstissä alempana.

Meripelastustehtävä rannassa

Viime viikonloppu oli sateinen, mutta poikkeuksellisen tyyni. Yleensä sateisiin liittyvät voimakkaat, puuskittaiset tuulet. Niinpä oli vähän outo tunnelma, kun kohteeseen saavuttuamme tein rutiinitsekkausta rannassa. Eikä pelkästään säätilan osalta, vaan muutenkin tuntui siltä, että kaikki ei ollut ihan niin kuin piti.

Poiju kellui tyvenessä meressä yksinään ja omissa oloissaan. Vene oli irronnut ja ajautunut tukevasti rantakaislikkoon laiturin kupeeseen. Ilmeisesti kuluneella viikolla oli jossain vaiheessa tuullut vähän enemmänkin. Uutisissa sitten kerrottiinkin Paraisilla edellisenä päivänä koetusta trombista. Liekö jotain samantapaista esiintynyt meidänkin rannoillamme.

Näyttäisi siltä, että selvisimme säikähdyksellä. Vene oli kiinni matalassa vedessä tasaisella hiekka/savi -pohjalla. Aivan lähellä olisi ollut tarjolla isoja ja teräviä kivenlohkareita. Vesilinjan yläpuolella olevat veneen osat näyttivät olevan vahingoittumattomia. Ainakaan selkeitä reikiä ei kyljissä näyttäisi olevan. Vesilinjan alle näkee vasta kun lähiaikoina nostamme veneen talviteloille. Vene kelluu normaalin oloisesti eikä pilssiin ole tullut vettä normaalia tihkumista enempää.

Venejupakan opetus: köysillä on rajallinen ikänsä. Uusiminen kannattaa tehdä mieluummin ennemmin kuin myöhemmin.

Painumamuttereiden säätö

Yksi hirsitalojen ominaisuus on seinien painuminen ja siihen liittyvä painumattomien rakenteiden säätöruuvien/-muttereiden säätö. Ko. muttereita meillä on eri tolppien päällä sekä terassin pilareiden alapäissä yhteensä kymmenkunta kappaletta. Ulkoseinien mutterit jäävät piiloon vuorilautojen taakse, joten on tietysti järkevää tehdä säädöt ennen näiden rakenneosien asentamista.

Tämä oli ensimmäinen kerta, kun ylipäätään säädimme ko. ruuveja. Seinät olivat kuluneen kahden vuoden aikana painuneet n. sentin verran. Todennäköistä on, että hirret ovat nyt asettuneet lopullisiin mittoihinsa, mutta asiaa pitää toki vuosien mittaan vielä seurata.

Mutterit ovat kooltaan 43 -millisiä. Tämä mitta aiheutti ongelmia. Kaupoista (ja naapurin työkaluvarastostakin) löytyi kyllä 41 ja 46 -millisiä avaimia, mutta ei juuri tätä Kontiotuotteen meille asentamien muttereiden mittaa. Säätöä varten ostin sitten ison jakoavaimen. Onnistuihan vääntäminen silläkin, mutta isojen ja tiukkojen muttereiden kanssa jakarin käytöllä on aina omat haasteensa, Onneksi naapurin isäntä tuli olutpalkalla mukaan auttamaan. Ilman häntä olisi pahin eli keittiön kohdalla oleva mutteri jäänyt kyllä säätämättä. Kiitokset jälleen kerran naapuriavusta. Sekä tietysti myös opastuksesta paikallisen kulttuurin salohin kuten yllä tuli jo kerrottua!

Vuorilaudat viimein paikoilleen.

Muttereiden säätöoperaation jälkeen oli vuorossa viimeisten vuorilautojen kiinnitys. Aiheen taustoista ja niihin liittyvistä traumoista kerroinkin jo edellisessä artikkelissa.

Merenpuoleinen julkisivu on nyt näiltä osin vihdoin valmis. Tältä näyttää huvilan julkisivu lopullisessa kuosissaan:

Vuorilautojen maalaukseen löysimme kohtuullisen hyvin seinien väriä vastaavan ”normaalin” tuotteen ja värin: Pinotex Classic ja Sadolinin värikartasta sävy Nordic Black and Brown. Jälki ei ole aivan yhtä hienostunutta kuin seinissä olevassa Rubio Monocoatissa, mutta pieninä pintoina ihan ok. Oleellista tässä oli, että Pinotexia on huomattavasti helpompi työstää kuin seiniin vedeltyä belgialaista pellavasiemenöljyä. Näin siitäkin huolimatta, että yhtä tumman lopputuloksen aikaansaaminen vaati kyllästeen sivelyä vähintään kolmeen kertaan.

Rapatessa roiskuu. Ja lipsuu.

Näissä hommissa ei vahingoilta voi välttyä. Onneksi isompia vammoja ei ole tullut vastaan. Ei fyysisiä eikä ainakaan vielä edes henkisiäkään. Jotain pientä aina kuitenkin sattuu. Se, missä yhteydessä alla näkyvät vammat syntyivät ja oliko vaivan arvoista, selviää ensi jaksossa. Siihen asti: mukavaa syksyn alkua!

Huvilan ensiapuvälinevalikoimista löytyi iloisia Minion -laastareita akuuttiin tarpeeseen.

Paholainen asuu yksityiskohdissa

Otsikon kliseen lisäksi rakennushommissa pätee usein toinenkin ns. yleisesti hyväksytty totuus: 20/80 -sääntö. Isot linjat valmistuvat nopeasti, mutta usein lopputuloksen kannalta ratkaisevat viimeistelytyöt vievät runsaasti aikaa ja energiaa. Sarjassamme yksityiskohtien loppuunviennin merkitys on nyt vuorossa huvilan ulkopuoliset vuorilaudat.


Ensimmäisenä syksynä huvilan vuorilautadetaljit olivat ajan puutteen ja töiden priorisointien johdosta pahasti hakusessa. Karmiraot piti kuitenkin saada vedenpitäviksi ennen talven tuloa. Rankkasateella oli olohuoneen isojen ikkunoiden alareunasta jo valunut vettä sisään. Niinpä tein pikaisen ”väliaikaisratkaisun” ja vedin suojaksi vihreän Sitko-Flex -teipin.

Aluksi käytin karmirakojen tukkimiseen alareunassa näkyvän Sitko-Flexin lisäksi oranssia rakennusteippiä. Sen elinikä karuissa oloissa oli laskettavissa max viikoissa. Aika pian jouduin poistamaan oranssit teipit ja siinä vaiheessa vedin tyytyväisenä tilalle vihreät teipit. Ja nehän sitten pysyivätkin paikoillaan. Valitettavasti.

Sitko-Flexistä sen verran, että se ihan oikeasti on nimensä mukaista ainetta. Vaikka on muuten pätevää tavaraa, matkan varrella opin, että sitä ei pidä laittaa mihinkään sellaiseen paikkaan, josta sitä ehkä joskus joutuu poistamaan. Räiskyvä neon-vihreä väri ei juuri mitään kohdetta korista, joten näkyviin jäävät teipin osat mielellään poistaisi. Teipin liima kuitenkin jämähtää kiinni alustaansa paremmin kuin hyvin ja lisäksi itse teippi on ohuilla lasikuitu(?)langoilla vahvistettua supersitkeää ainetta. Poistaminen on tuskaista työtä, jonka lopputuloskin on vähän niin ja näin.

Villat karmiraoissa ovat sittemmin pysyneet hyvin kuivina, mutta ulkonäöllisesti teipit ovat olleet suoraan sanottuna hirveät. Kuten aika usein käy, niin nytkin välikaisuudesta uhkasi tulla, jos ei aivan täysin, niin Miika Nousiaista siteeraten sellainen semi-pysyvä ratkaisu. Kaksi vuotta olemme saaneet ”nauttia” iloisen värikkäistä ikkunanpielistä. Kaikkeen sitä sopeutuu, vaikka ei kyllä totu.

Nyt viimein otimme itseämme niskasta kiinni ja aloitimme tämän stressaavan ja aikaa vievän vuorilautaprojektin myös merenpuolen isojen ikkunoiden osalta. Stressaavan kahdestakin syystä. Ensinnä lopputuloksen tulee olla teknisesti toimiva (pitää vesi pois rakenteista) ja toisekseen olla myös visuaalisesti miellyttävä.

Ulkopuoliset vuorilaudat ovat huomattavasti työläämmät kuin sisäpuolen vastaavat listat. Ikkunat asenentaan siten, että sisällä karmien pinta on seinätasossa. Siellä riittää yhdet helposti asennettavat laudat. Seinät ovat kuitenkin paksummat kuin ikkunakarmit, joten ulkopuolella vuorilautojen lisäksi pitää asentaa täytteeksi myös pieli- eli smyygilaudat. Kuvassa Mari maalaa smyygejä toiseen kertaan. Ensimmäinen kerros vedettiin jo ennen asennusta. Maalaus olisi tietysti helpompaa tehdä kokonaan ennen lautojen asennusta. Meillä oli kuitenkin niin kova hinku saada valmiin näköistä jälkeä, että tämän suhteen teimme kompromissin. Pienenä etuna tässä työjärjestyksessä on se, että ei tarvitse maalata yhtään ylimääräistä rimanpätkää. Niille, jotka ihmettelevät puuttuvia terassin kaiteita kerrottakoon, että olemme jo aika lähellä päätöstä siitä millaiset niistä tulee. Pysykää kuulolla, niin saatte kyllä varmasti tietää asiasta lisää!
Mikä tämän kuvan juju sitten on? Tällaiseltahan talon tulisikin näyttää? Kyseessä on kuitenkin eräänlainen sisäpiirin juttu. Vuoden ajan asennuksen jälkeen tien puolen seinän vuorilautojen yhdet reunat olivat sahauksen jäljiltä ilman pintakäsittelyä. Näiden kapeiden viirujen maalaus tummanruskeaksi teki uskomattoman suuren muutoksen (parannuksen) visuaaliseen vaikutelmaan. Pienet yksityiskohdat ovat tärkeitä.

Painuvasta hirrestä tehdyn rakennuksen vuorilautojen kanssa joutuu miettimään, miten eri rakenneosien liitokset tulisi tehdä. Valmistajalta tulleet tarveaineet ja niitä varten laaditut detaljisuunnitelmat eivät meille sopineet. Kontion tätä varten toimittama lautamateriaali oli pahasti eriparia verrattuna seinien moderniin hirsiprofiiliin ja linjakkaaseen citynurkkaratkaisuun. Emme halunneet asentaa koristeelliseen profiiliin höylättyjä lautoja muuten suoralinjaiseen rakennukseen. Vuorilautojen toteutustapa piti miettiä ihan itse. Koska hankalia asioita helposti siirtää eteenpäin, vuorilaudat ovat jääneet odottamaan.

Ollakseni ihan rehellinen, ikkunoiden yläreunojen kanssa tuli vähän oikaistua. Ulkonäön takia on joskus pakko tinkiä muista asioista. Oikeaoppinen rakenne olisi ollut niin monimutkainen lautaa-laudan-päälle -ratkaisu, että siihen emme halunneet mennä. Kovalla sateella saattaa nyt vettä tihkua vuorilaudan taakse. Siellä on villojen suojana kuitenkin tyvek -tuulensuojakangas. Muoviton rakenne on toivottavasti muutenkin riittävän hengittävä.

Projekti jatkuu seuraavana viikonloppuna, mikäli säät vain ovat ennusteiden mukaisesti suotuisat. Lisää kuvia on tiedossa, kunhan kaikki vuorilaudat ovat paikoillaan.

Terassimaniaa

Kesäloman saldo: turvonnut polvi, rikki mennyt selkä, kipeytyneet lihakset. Toisessa vaakakupissa kulkuväyliä ja oleskelutilaa huvilan pihaan sekä rantaan.


Ostamaamme hirsipakettiin ja sen asennukseen kuuluivat huvilaan integroidun terassin runkorakenteet. Viime vuoden vappu vietettiin tämän rungon päälle kansilautoja ruuvaten.

Tämän kesän (ja etenkin kesäloman) teemana huvilalla on jälleen ollut terassien teko. Tavoitteena on ollut helpottaa liikkumista taloon/talosta sekä kulkua ja oleskelua varsin kallioisella tontillamme.

Mopon kanssa haasteita

Ensimmäinen kesän terassiprojekteista liittyi upouuteen laituriimme. Tämä projekti käynnistyi tietyllä tapaa väärin päin. Ensin asennettiin laituri (aiheesta löytyy tarinaa täältä) ja vasta sen jälkeen alettiin miettiä, miten sille oikein kuljettaisiinkaan.

Eikä asiaa tarvinnut pitkään edes pohtia. Kunnollinen kulkuväylä rannalta laiturille on käytännössä ehdoton edellytys, jotta laituria ylipäätään voi käyttää. Toki loikkiminen isojen muhkuraisten kivenlohkareiden päällä oli sekä hyvää jumppaa että mainiota tasapainoharjoittelua, mutta pakkohan sitä oli kehittää helpompi ja turvallisempi väylä.

Alkuun oli tarkoitus rakentaa suht suoraviivainen kulkusilta rantakalliolta laiturille. Neliviikkoisen loman alussa tuntui siltä, että aikaa (ja energiaa) on vaikka kuinka paljon. Niinpä ajatus lähti lentoon – joku voisi ehkä sanoa, että mopo alkoi keulia pahemman kerran. 🙂

Tästä alkoi varsinainen rantaterassin visiointi. Kuvan kulkusilta oli suhteellisen nopea- ja helppotekoinen. Merenpuoleisen pään sai kiinnitettyä laituria varten tehtyyn betonivaluun. Alla on isoja ja tukevia kivenlohkareita, joiden päällä kannattajapalkit lepäävät. Pinta-alakin oli vielä kohtuullinen – pituutta viitisen metriä ja leveys 1,2m. Kannattajat ovat mitoiltaan 48×148 lankkua ja terassilaudat 28×120 ruskea kestopuuta. Laudat on ruuvattu palkkeihin 55-millisillä rosteriruuveilla.

Taustana projektin saamalle käänteelle oli huvilan ulkotiloissa iilmennyt pieni puute. Rannassa ei ollut paikkaa, jossa voisi kunnolla nauttia auringosta tai vaikkapa päiväkahveista vilvoittavien merituulten ja laineiden liplatuksen lomassa. Puhumattakaan tunnelmallisista sundownereista illan koittaessa.

Maanrakennusurakoitsija kävi toukokuussa uudelleen muotoilemassa rantaviivaamme ja samassa yhteydessä jatkoi laiturin kiviosuutta muutamalla metrillä merelle päin. Isot kivenmurikat ovat tukeva pohja rakentaa kulkutasoja. Työn aikana tuli mieleen, että pintaan olisi ollut hyvä ajaa vielä pari kuormaa soraa tai vastaavaa. Hieman tasaisempi pohja olisi helpottanut runkolankkujen asentamista huomattavasti.

Käyntisilta alkoi laajeta projektin edetessä mantereen suuntaan. Eräs nimeltä mainitsematon sukulaismies jossain vaiheessa jo huolestuneena totesikin, että ”ette kai te nyt sentään koko Suomenlahtea aio kattaa?” 🙂

Reilun viikon aherruksen jälkeen lopputulos näyttää tältä:

Tasaista plaania on n. 30 neliötä. Sillä aikaa kun Juhani ja Joonas rakensivat terassia, Mari loihti vanhalle kuormalavalle uuden elämän liikuteltavana pöytätasona.

Jatkon osalta ideoita on vaikka kuinka paljon. Suunnitelmissa on integroida terassiin palju, asentaa kaiteet eikä valaistuskaan haitaksi olisi. Tämä rantaprojekti saa nyt kuitenkin levätä ainakin ensi kevääseen asti. Lievän taisteluväsymyksen ohella yksi keskeinen syy on kerätä kokemuksia terassin talvenkestävyydestä. Merenlahtemme on varsin suojaisa, mutta siitä huolimatta etenkin jäät ovat riskinä. Jos terassin talvehtiminen sujuu hyvin, niin tilannetta tarkastellaan uusiksi ensi kesänä.

Harjoittelusta tositoimiin

Rantaterassi oli oiva harjoituskohde. Sen valmistumisen myötä saimme rohkeutta käydä kriittisemmän kohteen kimppuun: portaat ja etuterassi talon sisääntulon puolelle.

Tähän asti taloon ja talosta on kuljettu kuormalavoista kyhyättyjä rakennusaikaisia väliaikaisportaita pitkin. Yksi tuttava ilahtuneena totesikin kuvan näistä portaista joskus nähtyään ”hei meilläkin oli mökillä saman valmistajan portaat”. Kuormalavat taipuvat moneen käyttöön, kuten aiemmin jo puhe olikin.

Kaikkeen sitä helposti tottuu – valitettavasti. Väliaikaiset portaat ehtivät olla käytössä lähes kaksi vuotta. Toimeen ryhtyminen ei välttämättä ole iso asia, mutta vaatii ryhdistäytymistä. Tässä edesauttoi yksien sukulaisvierailijioiden ihmettelyt asian suhteen. Pieni potkiminen ei välttämättä ole haitaksi.

Rungosta ja rakenteista

Terassin ja portaiden runkona on ristiinasennettua 48×148 kestopuuta. Talon puoleinen pääkannattaja oli helppo asentaa. Sen sai ruuvattua kiinni perustuspilareihin. Toinen puoli olikin sitten hankalampi johtuen kumpuilevasta kalliopinnasta. Lopputulos on yhdistelmä tolppia, kulmarautoja kiila-ankkureilla kallioon ruuvattuna sekä osin suoraan kiven päällä lepääviä palkkeja.

Lisähaasteen mudostivat ulko-oven edessä sijaitsevat viemäri- ja sähköputket. Sitä miksi ko. talotekniikka piti vetää juuri tästä kohtaa, on selostettu aiemmissa postauksissa.

Pääoven portaikko sijaitsee täsmälleen putkikanaalien päällä. Jos jotain hyvää asiasta haluaa löytää, niin nyt portaikko peittää rujot kallioleikkaukset sekä ei-niin-esteettiset putkisysteemit.

Näiden uusien rakenteiden pintalautana on samaa 145 mm leveää lehtikuusta kuin muukin talon ympärillä oleva terassi. Ero uuden laudan ja kohta jo kaksi kesää harmaantuneen välillä on melkoinen. Eiköhän tilanne tästä tasoitu ajan myötä. Ja ellei, niin tarjollahan on myös aineita, joilla ikääntymisprosessia voisi nopeuttaa.

Tähän loppuun muutamia kuvia sekä piiloon jääneistä rakenteista että lopputuloksesta.

Etuterassin ja portaiden runko alkaa hahmottua. Poikittaiset tuplapalkit päissä ovat syystä, että pitkittäiset kansilaudat halttiin päättää poikkisuuntaisiin lautoihin. Paitsi että tämä on visuaalisesti hauska yksityiskohta, mitoitusten kanssa oli tarkat paikat. Onnistuimme lopulta hyödyntämään kuusimetristen lehtikuusilautojen koko pituuden ilman jatkoksia ja hukkapaloja.
Näiden kesän terassiprojektien yhteydessä tuli ruuvattua kaikkiaan n. 2000 ruuvia. Suurin osa meni jopa kerralla oikein. Pari kertaa juoduttiin myös yritä ja erehdy -periaatteen mukaisesti irrottamaan ja uudelleen kiinnittämään joitan lautoja. Onneksi näitä ei ollut monta.
Jonkun verran piti miettiä, miten laudat portaiden kulmissa tulisi sijoittaa ja sen jälkeen vielä rakentaa sopiva sekä tukeva runko, johon laudat ruuvata. Näyttää ja tuntuu siltä, että asiassa lopulta jopa onnistuttiinkin.
Tällainen tästä terassi/porras -rakennelmasta tuli. Portaiden mitoitus on tehty varman päälle eli perinteistä ohjetta noudattaen: 2 x nousu + askelman etenemä = 620 mm. Laskusääntö toimii käytännössä erittäin hyvin. Portaita on helppo kävellä sekä ylös että alas.
Huvilan mantereen puoleinen julkisivu nyt, kun etuterassi on paikallaan.

Keittiö valmiina

Huvilan keittiö alkaa olla esittelykunnossa. Vaikka itse sanonkin, niin siitä tuli oikein tyylikäs, epäilemättä myös trendikäs, mutta ennen kaikkea käytännöllinen. 


Siitä onkin jo vierähtänyt aika tovi, kun viimeksi kirjoitin keittiöstämme. Viikko sitten sähköurakoitsijamme kytki välitilan valot sekä pistorasiat. Johdot kulkevat osin ikkunan karmien sisällä, joten listoitukset ovat joutuneet odottamaan. Nyt saatiin nekin paikoilleen ja keittiön ilme alkaa olla koko lailla viimeistelty. Alla kuvia lopputulemasta.

Aivan kaikkea ei onnistuttu tiloihin mahduttamaan, mm. haave aamiaiskaapista jäi toteutumatta. Lopputulokseen ollaan kuitenkin oikein tyytyväisiä. Hyvä näin koska tämä ”mökkikeittiömme” on kaupunkiasuntomme vastaavaa isompi, monipuolisempi, paremmin varusteltu ja näin ollen tietysti myös kalliimpi. Logiikka taustalla on – kuten meidät tuntevat hyvin tietävät – että vakiasuntoamme olemme vaihtaneet tasaisen epätasaiseen tahtiin, mutta tämä huvila on tehty pysyväksi. 🙂

Maaliin keittiön osalta siis päästiin. Jos projektin aikaisemmat, joiltain osin jopa värikkäätkin vaiheet kiinnostavat, niin näistä vanhoista artikkeleista löytyy lisäselostuksia:

https://hirsihuvila.blog/2017/11/17/keittion-varilla-ei-niin-valia-kunhan-se-on-harmaa-tai-musta/

https://hirsihuvila.blog/2018/03/02/keittiosta-kuului-helpotuksen-huokaus/

https://hirsihuvila.blog/2018/03/21/tuhansien-eurojen-keittiossa-ongelma-viidesta-sentista/

Kolmiodraamaa huvilan rannassa

Juhannuksen 2019 säät suosivat erilaisia ulkoilma-aktiviteetteja. Sekä juhlintaa että myös vähän proosallisempia askareita. Huvilalla jälkimmäiseen kategoriaan kuului mm. veneenkiinnityspoijun asennus rantaveteen.


Poijut tai veneet eivät tietenkään suoraan liity hirsirakentamiseen. Toisaalta keskimäärin kaikkien hirsihuviloiden – ainakin rannalla olevien – yhteydessä on tarve veneelle ja niin muodoin myös sen kiinnittämiselle. Niin tai näin, kyse oli henkilökohtaisella tasolla sen kokoluokan ponnistuksesta, että sitä mielellään hehkuttaa myös näin kirjallisesti.

Juhannusaaton saavutus: poiju ankkuroituna merenpohjaan ja vene poijussa kiinni.

Mallia naapurista

Toisen puolen mökkinaapurillamme on ollut jo useamman vuoden ajan käyttökelpoisen oloinen systeemi veneen kiinnitykseen. Rantavedessä vähän ulompana on poiju, johon veneen keula kiinnitetään. Veneen perä on köydellä kiinni lähellä vesirajaa olevan tukevan puun rungossa. Silloin kun venettä ei käytetä, se kelluu omissa oloissaan muutaman metrin irti laiturista ja rannasta.

Veneeseen nousua varten irrotetaan köysi puunrungosta, vene vedetään laituriin kiinni ja lähtiessä otetaan keulaköysi irti poijusta. Vähän monimutkaisempaa, kuin jos vene olisi suoraan laiturissa kiinni. Järjestelyssä on kuitenkin yksi merkittävä etu. Veneen kylki ei hakkaa laituria vasten.

Myrkkyä pohjaan ja hikeä pintaan

Ennen kuin päästiin poijua veteen pudottamaan, piti saada vene vesille. Ja vielä ennen tätä tuli vietettyä yksi kuuma sunnuntai-iltapäivä veneen alla. Pohja kaipasi uutta myrkkymaalia.

Maalipurkin pienellä präntillä kirjoitetut pitkät selostukset varoittavat selvin sanoin vaikka mistä vaaroista. Vähän epäilyttää vetää veneen pohjaan ainetta, josta valmistaja mm. varoittaa: ”erittäin haitallista kaloille ja vesieliöille”. Toisaalta juuri tästä syystähän näitä anti-foulingeja käytetään – estävät kasvuston kiinnittymisen veneen pohjaan. Paras vain luottaa siihen, että viranomaisvalvonta toimii ja pahimmat myrkyt ovat jo poistuneet markkinoilta.

Hienoa olla omavarainen

Tässä yhteydessä tuli nyt viimein kokeiltua tositoimissa myös uutta ikiomaa veneenlaskupaikkaamme.

Auto-traileri -yhdistelmän ajaminen alas rantaan on tarkkaa puuhaa. Alhaalla ei ole kääntöpaikkaa, joten koko matka mutkineen päivineen pitää hoitaa peruuttamalla. Jännitysmomentti asiassa on, että etuvetoautollamme ei rinteen jyrkimmässä kohdassa pysty kiskomaan painavaa venettä yhtään ylöspäin. Etupyörissä ei ole riittävästi pitoa. Korjausliikkeitä ei olisi voinut tehdä eli peruuttaessa piti traileri saada pysymään tien suuntaisena. Tästä on jo kokemusta venettä kevyemmilläkin kuormilla.

Tällainen on mainio luiskamme, josta vene laskeutui nätisti veteen.

Hiljaa hyvä tulee -periaatteella homma hoitui. Peruutin trailerin pyörien akselia myöten veteen ja siitä saimme laskettua veneen nätisti varsinaiseen elementtiinsä. Rannan mataluus vähän epäilytti etukäteen, mutta vettä on onneksi riittävästi ainakin tällaiselle pienehkölle veneelle. Seuraavaksi päästiinkin sitten itse asiaan, eli lastaamaan poijua ja sen tarvikkeita veneeseen.

YouTubesta opittua

Aika usein käy niin,että kun kysymyksineen kääntyy ns. asiantuntijoiden puoleen, ohjeita tulee yhtä monta erilaista kuin on neuvojaakin. Näissä poijuasioissa sekä lähipiirin tietäjät että YouTuben osaajat olivat liikuttavan yksimielisiä. Mitä isompaa, paksumpaa ja painavampaa sitä parempi.

Hankintojen osalta Motonetin tarjooma vaikutti parhaalta. Itse poiju on lujitemuovinen ja kooltaan 60 litraa. Poijunvarsi on kuumasinkittyä terästä. Painoksi ankkurointia varten ostin Bauhausista neljä kappaletta reikälaattoja (jotkut kutsuvat niitä nimellä reikäkivi). Näiden varsinainen käyttö on kulkuväylillä, kun halutaan vettä läpäisevä, mutta ajoa kestävä tukeva rakenne. Yksi laatta on mitoiltaan n. 60×40 cm ja painaa 30 kg. koko setin painoksi tulee veden noste huomioiden n. 100 kg.

Reikälaatan etuna on, että kulmikkaina tuovat pitoa pohjaan ja toisaalta kivet voi näppärästi pudottaa yksi kerrallaan ketjua pitkin pohjaan. Kolmenkymmenen kilon massaa pystyy vielä jotenkuten asiallisesti käsittelemäänkin. Lisäksi laatat ovat varsin edullisia, viisi euroa kappaleelta.

Ankkurointiketjuksi ostin niin ikään Motonetista kuusi metriä 13 millistä kuumasinkittyä ja pitkälenkkistä tavaraa. Lisäksi parit irto-osat (sakkeli ja silmukkaruuvi) ja kokonaisuus oli kasassa.

Kolmiodraamaa

Postauksen alussa esitelty kiinnityssysteemi muodostuu kolmiosta, jonka kärkinä ovat poiju, laituri sekä veneen sijainti, kun maakiinnitysköysi on kiristettynä.

Laituri on siinä, missä se on. Sen paikka on fiksattu. Maakiinnityksen osalta on jonkun verran pelivaraa – rannan puista voi valita sopivimman. Tai jos sopivaa ei löydy, rantakallioon voi vaikka porata kiila-ankkurin tarvittavaan kohtaan.

Kolmion kulmista jäljelle jää siis itse poijun ja etenkin sen tarvitseman pohja-ankkurin paikan valinta. Marin kanssa yritimme ensin katsoa sopivan paikan poijulle ja siitä arvioida mihin kohtaan ankkurikivet ketjuineen pitäisi pudottaa. Jotta suoritus ei olisi ollut liian helppo, askartelun lomassa tuuli oli noussut jo varsin navakaksi.

Veneen saamisessa sopivaan kohtaan ja sen pitämisessä edes hetken siinä oli riittävästi tekemistä. Lisäksi piti vielä taiteilla kiikkerällä alustalla kymmenien kilojen kivi/ketju -systeemien kanssa. Mielellään myös siten, että ketjut tai köydet eivät kiertyisi jalkojen ympärille painoja mereen viskatessa.

Ei liene isokaan yllätys, että ensimmäinen yritys meni pieleen. Paikka oli jo alunperinkin vähän pielessä ja lisäksi tuuli ehti painaa venettä monta metriä sivuun. Ei muuta kuin kiskomaan paino ylös pohjasta ja parempaa paikkaa etsimään.

Draaman uusi käänne

Tässä vaiheessa draamamme sai lisäjuonteen. Mukaan kuvioon tuli myös kolmas pyörä. Naapurin juhannusjuhlijat olivat omalta laituriltaan jo hetken ihmetelleet puuhasteluamme. Aina ystävällinen isäntä otti pienen kalastusveneensä ja tuli katsomaan tarkemmin tekemisiämme: “Onko täällä ongelmia?” Siihen minä, että “Ei täällä muuta olekaan kuin ongelmia! :)” Asiallisiakin neuvoja toki saimme: “Minä laittaisin poijun reilusti ulos – köyttä saa aina pidempänä, mutta pohja-ankkurin siirtäminen on työläämpää.” Näinhän se epäilemättä onkin.

Lopulta kolmannella yrittämällä saimme poijun haluamaamme paikkaan. Ei kuitenkaan ihan niin kauas rannasta kuin naapuri suositteli. Halusin veneen kaislikon suojaan ilman kymmenien metrien kiinnitysköysiä. Samoin poijun ankkuroinnin säätäminen on helpompaa edes vähän matalammassa vedessä. Toivottavasti siihen ei kuitenkaan tule tarvetta.

Juhannuspäivänä tuuli riepotteli venettä ja sen kiinnityksiä oikein kunnolla. Rantamme on onneksi varsin suojaisa. Ainoastaan luoteistuuli pääsee puhaltamaan vähän pidemmältä lahdenpohjukan yli. Nyt tuuli tuli aikalailla suoraan lännestä eli ei ihan pahimmasta suunnasta.
Olosuhteet vaihtelevat laajalla skaalalla ja nopeasti. Seuraavana päivänä meri oli täysin pläkä.

Poijun tulikoe: tuulikoe

Juhannuspäivänä tuuli nousi entisestään. Ei ehkä ihan myrskyksi asti, mutta reilusti navakaksi joka tapauksessa. Poiju ja sen kiinnitys selvisivät testistä mallikkaasti. Varsinainen totuuden hetki on tältäkin osin edessä vasta ensi talvena jäiden muodossa. Ennen sitä olemme iloisia merkittävän virstanpylvään saavuttamisesta. Huvilan rannassa on nyt sekä laituri että toimiva kiinnityspaikka veneelle. Eikä tässä vielä kaikki, myös fasiliteetit näiden varusteiden talvisäilytystä varten.