Kesä -23 Hirsihuvilalla on ollut terassivoittoista. Tämä tarkoittaa sekä oleilua ulkosalla että terassien tekoa. Alkukesän näkyvimmät aikaansaannokset ovat vierasmajan etuterassi ja siihen integroidut portaat majan ulko-ovelle. Kuvia ja selostuksia muista kesäpuuhasteluista tämän artikkelin loppupuolella.
Tasaiset ja siistit ulkotilat ovat aina tarpeen, mutta silti yllätyimme positiivisesti, miten käytännöllinen tilasta tuli. Vaikka itse sanonkin, niin terassista tuli myös tyylikäs ja muuhun kiinteistön rakennuskantaan hyvin sopiva. Nyt loppuu omakehu ja siirrytään itse asiaan – tällainen siitä tuli:
Ehkä suurin yllätys itselleni oli se, että ilmansuunnista huolimatta terassille on ollut paljon käyttöä. Näin etenkin hellepäivinä. Aurinko alkaa paistaa tälle pohjoisen puoleiselle terassille vasta neljän aikaan iltapäivällä. Tiluksillamme on muita paikkoja, joissa voi nauttia auringosta, mutta tällainen kuumien päivien suojaisa tila on ollut ilmiselvä puute. Lisäbonuksena terasille paistaa hienosti ilta-aurinko, joten siellä voi nauttia myös illan viimeisistä lämpösäteistä.
Muutama making of -kuva eli miten terassimme rakentui:
Muita alkukesän tapahtumia:
Tässä näitä alkukesän tapahtumia, mutta vielähän on kesää jäljellä. Terassirakentamisen ohessa olemme mm. viimeistelleet vierasmajan sisustusta. Palataan tähän ja mahdollisiin muihin tapahtumiin taas seuraavalla kertaa. Mukavaa kesän jatkoa!
Kuivat kelit sen kun jatkuvat. Sekä ilmojen puolesta, että sisätöiden edistymisen osalta. Ulkona ollaankin sitten rehkitty senkin edestä. Outoja siis nämä kesän säät. Ihmeet liittyvät siihen, miten kaikennäköisiin hankaluuksiin, jos ei nyt ihan sopeudu, niin tottuu kuitenkin. Jatka lukemista ”Outoa ja ihmeellistä”→