Kuivat kelit sen kun jatkuvat. Sekä ilmojen puolesta, että sisätöiden edistymisen osalta. Ulkona ollaankin sitten rehkitty senkin edestä. Outoja siis nämä kesän säät. Ihmeet liittyvät siihen, miten kaikennäköisiin hankaluuksiin, jos ei nyt ihan sopeudu, niin tottuu kuitenkin.
Vapusta se alkoi ja nyt näyttää, että juhannukseen se loppuu. Kesäisen lämpimät, osin helteiset ja joka tapauksessa aurinkoiset ilmat. Viileydestä ei niinkään olisi väliä, mutta sateet olisivat kyllä tervetulleita. Kaivossa on vettä riittänyt pienempiin tarpeisiin. Pihan lehtipuiden kasteluun tarvittaisiin taivaalta tulevaa tavaraa. Pienimmät koivut kalliolla ovat jo aivan syksyn väreissä:
Kallion pienissä painanteissa kasvavat koivut ovat pahasti kellastuneet. Tällaisia värejä näkee yleensä vasta syyskuussa. Tänä vuonna kesäkuun alussa.
Kesäkuun viikonloppujen aikana ollaan vietetty päivät käytännössä kokonaan ulkosalla. Pihaa on siistitty urakalla ja vuorilautojen asennusta on jatkettu. Tästä jälkimmäisestä urakasta kaikki muut paitsi olkkarin isot ikkunat ovatkin nyt näiltä osin valmiita:
Huvilan pihan puolen kaikki vuorilaudat ovat paikoillaan ja samoin kuvassa näkyvät makuuhuoneiden ikkunat. Olohuoneen isot ikkunat odottavat vielä vuoroaan. Maalattu lauta loppui kesken. Tähän ongelomaan samoin kuin jo asennettujen lautojen sahattujen reunojen maalaukseen yritin etsiä helppoa ratkaisua. Tästä lisää tekstissä vähän alempanana.
Kummasti sitä tottui kuluneen vuoden mittaan puikkelehtimaan rakennustarvikepinojen väleissä. Nyt tehtyjen ulkotöiden osalta on todella hyvä olo, näkymät pihalla ovat siistiytyneet paljon. Asian ymmärtämiseksi pitäisi olla ennen/jälkeen -kuvat. Jos ei ole nähnyt pihaa vielä pari viikkoa sitten, ei välttämättä ymmärrä intoamme asian suhteen. Nythän näkymät ovat sellaiset kuin niiden pitäisikin olla. Mitäpä ihmeellistä siinä sitten on?
Aakeeta, laakeeta kalliota. Viimeksi tällainen näkymä oli vuosi sitten heinäkuussa.
Yllä olevaan kuvaan voi kuvitella neljä pressujen ja muovien alla olevaa puutavara- ja levypinoa. Nyt romppeet ovat järkevämmissä pinoissa ja poissa paraatipaikalta. On ihmeellistä, kun näkee taas alta paljastuneet kalliot sekä pystyy vapaasti kulkemaan pihalla ristiin rastiin.
Syksyn maanrakennustöiden yhteydessä jouduimme kaatamaan muutamaan ison puun. Sen jäljiltä jäi pihaan ja metsiköihin isot kasat oksia ja risuja. Kahtena viikonloppuna oksasilppuri kävi kiivaana ja hikisen urakoinnin jälkeen risukasat ovat hävinneet. Silpullekin löytyi hyvä sijoituspaikka alas rantaan menevän uuden tien penkkojen maisemoinnissa.
Alas rantaan vie tasainen ja leveä tie. Projekti jatkuu maisemointien osalta ja alas rantaan on tarkoitus tehdä veneelle veteenlaskupaikka.
Etupihan puoleinen ulko-ovi on nyt otettu käyttöön ja hyväksi havaittu. Oven eteen rakensin tilapäisen kulkutason. Sivujuonteena porrastasanne palveli myös kyllästysaineen testipetinä. Ostin rautakaupasta Valtti-puunsuojaa sävynä, joka olisi mahdollisimman lähellä seinien väriä. Ajatuksena oli kokeilla, josko löytyisi oikotie, jolla pääsisi edes lähelle seinien väriä. Eipä onnistunut. Yksinään Valtti on varmaan ihan ok, mutta tämän meidän käyttämän Rubio Monocoatin rinnalla jotain ihan muuta. Pitää varmaankin ottaa pensseli kauniiseen käteen ja tehdä loputkin ulkomaalaukset pitkän kaavan mukaan.
Pintavärikokeiluja etuoven portaikossa. Valtatun laudan värisävykin on vähän väärä, mutta se ei ole se suurin haaste. Varsinainen ongelma on maalipinnan tasaisuuden ero verrattuna seinien silkinhienoon pintaan.
Lopuksi jotain aivan muuta. Tonttimme on siis lähes pelkkää kalliota. Lisäksi rinne rantaa kohti on varsin jyrkkä. Yllättävää onkin, että vesirajassa maasto muuttuu ja ranta on hitaasti syvenevä. Pitkälle pitää kahlata ennen kuin vettä on edes vyötäröön saakka. Näin varsinkin nyt matalan veden aikana.
Tällaisessa rannassa kaislat viihtyvät oikein hyvin. Omalla tavallaan ne ovat kauniita ja lähes kaksimetrisinä tuovat hyvin näkösuojaakin. Mutta jos niitä ei hillitse, kasvaa ranta nopeasti umpeen. Naapurit ovat käyttäneet koviakin menetelmiä eli poistaneet kasvustoja ruoppaamalla. Ehkä mekin joudumme jossain vaiheessa turvautumaan koneisiin. Ainakin sitten, kun laiturin rakentamisessa päästään eteenpäin. Toistaiseksi yritämme pitää kaisloja kurissa pehmeämmillä menetelmillä.
Voittajafiilis vaikka sarkaa niitettäväksi vielä riittää. Ja ensi keväänä uutta taas pukkaa, mutta periksi ei anneta!
Väittävät, että rakkolevä on merkki puhtaasta merivedestä. Epäilemättä näin onkin.
Moderni hirsihuvila merenrannalle. Kokemuksia ja tapahtumia projektin varrelta. 