Kasveja huoneesta

Kokemuksemme kotitarveviljelystä oli ennen tätä projektia rajoittunut pienimuotoisiin parvekeruukkuihin sekä parina vuonna perinteisellä kasvimaalla kasvatettuihin perunoihin. Keväällä hommasimme huvilalle kasvihuoneen. Mitä, miksi ja miten -kysymyksiin löytyy vastauksia tästä projektin alkuvaiheista kertovasta artikkelista.

Varmuuden vuoksi sekä myös kokeilunhalusta laitoimme alkukeväästä paljon ja kaikenlaisia siemeniä itämään kasvatusruukkuihin. Vastoin odotuksia lähes kaikki lähtivätkin hienosti alkuun. Toukokuussa siirsimme hyvässä kasvussa olevat taimet istutuslaatikoihin kasvihuoneeseen.

Keskikesän vehreyttä. Hoitomuotoina on ollut lannoitus n. kerran viikossa, kasvustojen karsinta tarpeen mukaan sekä tietysti kastelu, kastelu ja kastelu.

Pelkona alussa oli, että siirto stressaisi kasveja tai että yöpakkaset viimeistään aiheuttaisivat tuhoja. Kauhuskenaariot eivät toteutuneet ja lopputuloksena meillä oli sitten ylitäydet kasvilaatikot. Luonto tietysti hoitaa tällaiset ongelmat omalla tavallaaan – isot ja vahvat vähitellen peittivät alleen lyhytkasvuisemmat ja heikommat lajikkeet.

Ensimmäisen kauden kokemuksia eri lajikkeista

Parhaiten onnistuivat kasvihuonekurkut. Niitä söimme kahden kuukauden ajan kesä/heinäkuussa. Basilikat kukoistivat alkukesästä, mutta sittemmin kasvoivat ylisuuriksi ja vähitellen kuihtuivat pois. Herneet lähtivät niin ikään hyvin kasvuun ja jonkin verran saimme palkoja syötäväksi. Samassa laatikossa kun olivat niin heikompina kasveina vähitellen kuitenkin peittyivät tuuhean tomaattiviidakon alle. Tomaatit alkoivat kypsyä vasta elokuussa, mutta sitten niitä tulikin enemmän kuin tarpeeksi.

Kesäkurpitsoista opimme, että, niille oikeampi paikka on avoimen taivaan alla. Zucchinit vaativat aktiivista pölytystä (joko käsin tai hyönteisten avulla) ja toisaalta kasvavat nopeasti holtittoman suuriksi. Ensimmäiset hedelmätkin yllättivät meidät täysin, kun olivat hienosti piilossa isojen lehtien alla. Sittemmin opimme tutkailemaan kasvustoja tarkemmin ja poimimaan hedelmät jo sopivan kokoisina.

Tätä kirjoitettaessa chilit ovat vielä vihreinä palkoina – katsotaan ehtivätkö valmistua ennen yöpakkasten alkua. Amppelimansikka on roikkunut katossa ja siitä on tullut marjoja naposteltavaksi tasaiseen tahtiin. Kesäkukista daaliat kasvoivat ruukuissa erinomaisesti ja sittemmin saivat siirron ulkotiloihin.

Saavikaupalla vettä

Alkukesän helteisiin ajoittunut vahvimman kasvun aika vaati jatkuvaa ja runsasta kastelua. Onneksi meillä oli kohteessa lähes jatkuvasti miehitys päällä. Pisimmät kastelutauot jäivät parin, kolmen päivän mittaisiksi. Tähän ei voi jatkossa luottaa, joten hankintalistalla on kastelujärjestelmä, jolla kasvihuone pärjäisi ainakin viikon omillaan.

Kausi loppuu, työt jatkuvat

Syksyn viimeiset työt liittyvät seuraavan kauden valmisteluihin. Kasvustot pitää siirtää kompostiin ja multalaatikot muutenkin valmistella uusia istutuksia varten. Ensimmäisen kauden oppien perusteella kasvilavojen määrä ja sijainti menee uusharkintaan. Samoin kuin muutkin sisällä olevat tavarat ja tarvikkeet. Kokonaan oma projektinsa on varastorakennelman ja kasvihuoneen väliin ja ympärille suunnitteilla oleva terassialue. Tähän palattaneen uuden kauden myötä ensi keväänä.

Loppuun muutama tunnelmakuva kuluneelta kesäkaudelta:

Kesäkuun alussa kaikki oli vielä pientä ja suhteellisen helposti hallittavissa olevaa.

Tästä se alkoi. Muutamaa viikkoa myöhemmin laatikkoissa ei tila enää riittänyt. Vähemmän voi siis todellakin joskus olla enemmän.
Kesäkurpitsalla on näyttävät kukat, joista itsessäänkin voisi tehdä koristeeellista syötävää.
Vihannekset eivät muodoiltaan ole aina olleet ihan ykköluokkaa. mutta makuhan on se tärkein asia.
Alkuun vähän epälytti voiko näin simppeli kattoluukkujen avauslaite toimia. Epäilykset olivat turhia. Avaaja hoitaa hommansa luotettavasti ja mikä parasta aivan itsekseen. Luukut myös aukeavat oikein kunnolla. Ehdottoman suositeltava varuste!
Kasvihuone syyskuisen auringolaskun aikaan. Kausi alkaa olla lopuillaan. Muutama tomaatti ja kesäkurpitsa vielä odottaa poimimista, mutta sitten on aika valmistella paikat talvea – ja mikä hienointa – uutta kautta varten!

Monitoimirakennus – osa 2: Ulkoseinät ja katto

Rakennelman rakentaminen jatkuu. Edellisessä osassa saimme perustukset paikoilleen ja rungon pystyyn. Nyt jatkamme seinien ja katon parissa. Vahinkojakin näissä hommissa aina sattuu. Siitä, mitä tapahtui ja miten asiasta selvittiin, on juttua artikkelin lopussa.

Katto

Kattomateriaalina on musta rullahuopa: Kerabit Titan liimasaumakate. Huovan alla on 23 millinen raakaponttilaudoitus. Kun näitä hommia ei tee työkseen, niin aina jotkin yksityiskohdat valkenevat vasta jälkeenpäin. Yksi tällainen on raakapontin lähes nollahävikki. Laudat ovat päätypontattuja ja niitä voi vapaasti jatkaa. Jatkoksen ei tarvitse osua kattotuolin kohdalle, kunhan vierekkäiset jatkokset eivät ole samassa välissä. Enhän tätä tietenkään tajunnut/muistanut ja joitain euroja tuli maksettua ylimääräistä, kun arvioin tarvittavan määrän yläkanttiin. Tai toisella tapaa sanottuna: saunapuiksi saatiin taas hyvälaatuista höylättyä lautaa.

Raakapontit ovat ruuveilla kiinni kattotuoleissa. Naulain olisi ehkä ollut näppärämpi tapa lautojen kiinnitykseen, mutta tähän hätään ei ollut kompressoria käytettävissä.

Sen jälkeen, kun kaikki laudat olivat paikoillaan, päästiin huovan levitykseen. Rullissa on valmiina liimat pitkillä sivuilla. Jatkoksissa ja räystäillä pitää käyttää bitumiliimaa. Liimamassa ei ole sitä kaikkein miellyttävintä ainetta käsitellä ja melko varmasti sitä tarttuu myös ylimääräisiin paikkoihin kuten käsiin ja housuihin. Ei kannata ihan parhaimmissa vermeissä katolla heilua.

Huovan levittämisestä opin, että ensimmäiseksi olisi kannattanut mitata ja merkitä rivit aluslautoihin. Päässälaskulla arvioin rivit vähän väärin ja lopputulemana jouduimme kaventamaan viimeisen rivin. Vähän eri tavalla rivejä limittämällä olisimme saaneet huovat ns. heittämällä paikoilleen. Kyllähän homma näinkin saatiin tehtyä, mutta turha työ on aina turhaa. Ja kun kerrankin olisivat mitat olleet ihan sattumalta optimaaliset!

Valmista kattopintaa ottamaan vastaan seuraavien (toivottavasti) ainakin kahdenkymmenen vuoden sateet.

Seinät

Seinien pystytolpat ovat 48×98 lankkua. Ulkovuoraukseksi päätettiin lopulta hienosahattu 20×145 UTV-paneeli. Ulkoväri on sama nordic black and brown, kuin päärakennuksessa. Ko. sävy löytyy Sadolinin värikartasta, mutta jostain syystä ei kaupoissa yleisimmin olevista Tikkurilan koneista. Tämä rajoittaa vaihtoehtoja. Bauhaus myy Sadolinin tuotteita, joista valinta osui Pinotex Classiciin. Toinen vaihtoehto olisi ollut Teknoksen Woodex Aqua, jota käytimme päärakennuksen terassin rimoituksiin. Jotenkin liuotinohenteinen kylläste tuntuu tiukemmalta tavaralta, vaikkakaan kokemusta asiasta ei ole.

Vedimme seinäpaneeleihin yhden kerroksen Pinotexia ennen kiinnittämistä. Äärimmäisen puuduttavaa puuhaa, mutta etuna on, että väriä tuli myös ponttien piiloon jääviin pintoihin. Laudat väkisinkin elävät, joten paljas puu tulisi jossain vaiheessa kapeina vaaleina juovina näkyviin.

Ulkovuoraus paikoillaan sekä räystäspellit ja kattohuopa asennettuina.

Ylimmät seinäpaneelit räystäiden alla aiheuttivat päänvaivaa. Itse en asiaa osannut ajatella, kuin vasta siinä vaiheessa, kun oli jo myöhäistä. Runkotolpat, joihin paneelit suoraan kiinnittyvät, päättyvät kattotuolien alle. Kattotuolien välit piti saada myös paneloitua, mutta siellä ei ollut mitään, mihin lautoja kiinnittää. Valmiin katon alle kattotuolien väleihin paneelin pätkien leikkely ja kiinnittäminen oli aika kikkailua. Jos olisin älynnyt tehdä kiinnikkeet siinä vaiheessa, kun katto oli vielä auki, olisi säästynyt sekä aikaa että hermoja. Ensi kerralla sitten.

Kehuja Ryobin huolto- ja varaosapalveluista

Räystään alle tarvittavia kiinnityspalikoita sahatessani sattui lisäksi vahinko ja rikoin jiirisahani. Huolimattoman käsittelyn seurauksena saha haukkasi kiinni työstettävään puupalikkaan ja rysäytti sen voimalla vasten alumiinista sahaustukea. Seurauksena oli, että alumiininen ohjain vääntyi mutkalle. Ei paljoa, mutta pari-kolme milliä aiheutti sen, että sahan käyttö ei enää ollut mahdollista.

Pelastus löytyi Ryobin sivuilta, josta bongasin huoltoliikkeen Helsingin Malmilla: Alppilan Sähkö Oy. Keskiviikkoaamuna soitin ja koneen tyyppinumeron perusteella löytyi oikea varaosakoodi. Eihän sellaista tietysti suoraan hyllystä löytynyt, mutta käsittämättömän nopeasti osa toimitettiin. Kahden päivän kuluttua eli samana perjantaina sain tekstarin, että osa olisi noudettavissa. Hintakin oli varsin kohtuullinen, 21 euroa. Kehuissa piilee aina se vaara, että palvelutasoja lasketaan ja/tai hinnat nousevat. Silläkin uhalla täytyy todeta, että palvelu ylitti kaikki odotukseni.

Vanha saha, uusi ohjain ja taas pelittää!

Next steps

Tulevissa jaksoissa paneudumme mm. tällaisiin aiheisiin: eristeiden asentaminen, ikkunat, ovet ja sähkötyöt. Jossain vaiheessa päästään sitten jo sisäpuolen pintoihinkin käsiksi. Näissä merkeissä, kesän jatkoja!

Huone kasveille

Hetken hengähdystauon jälkeen rakentelu jatkuu. Kuten telkkarin remonttiohjelmissakin annetaan ymmärtää, niin vapaa-ajan asunnolla tulee olla tiloja ja paikkoja erilaisille toiminnoille. Jotkut näistä meillä nyt työn alla olevista toiminnoista ovat pakollisia (tavaroiden ja työkalujen varastointi), osa vapaaehtoisia (kasvihuone) ja osa siltä väliltä (työhuone sekä ulkohuussi kohteessa, jossa on jo vesivessa). Näitä kaikkia tarpeita tyydyttämään on takapihalle muotoutumassa huoltopiha.

Valipala

Huvilan rakentaminen oli iso urakka. Seuraavat merkittävät ja haastavammat projektit liittyvät rantasaunan uusimiseen ja uuden vierasmajan pystyttämiseen. Näihin haasteisiin voimia, suunnitelmia ja rahoitusta koottaessa päätimme ylläpitää sopivaa virettä ja kehittää huvilan takana olevaa joutomaa-aluetta. Alueen reunassa on jo ajotie rantaan ja nyt sinne on tulossa kasvihuone sekä työhuone-varasto-huussi -monitoimirakennus.

Luurangot takapihalla. Taustalla kohoaa edellä mainitun monitoimitilan runko. Edessä kasvihuoneen alumiinikehikko melko pitkälle valmiina.

Aloitetaan kasvihuoneesta. Seuraavassa postauksessa käsittelemme sitä toista osaa eli vaja-huussi -rakennelmaa.

Kuten blogia seuranneet ovat varmaankin jo ymmärtäneet, tonttimme on käytännössä pelkkää kalliota. Männyt löytävät paikkoja, missä kasvaa, mutta hyötykasveille sopivaa alustaa ei juurikaan ole. Ja vaikka olisikin, niin peuroilta suojautuminen vaatisi järeitä toimenpiteitä. Kasvihuone taklaa nämä molemmat haasteet ja lisäksi tulee mahdollisuus kasvattaa tomaatteja yms. vähän vaativampia lajikkeita. Näin ainakin teoriassa – katsotaan sitten syksymmällä miten onnistumme. 🙂

Myyjän markkinat

Näinä korona-aikoina ei ostaminen ole aina helppoa. Suosittujen kausituotteiden kanssa saa olla tarkkana, jotta ylipäätään saa haluamaansa tavaraa. Ja vielä tarkempana, jos haluaa hyödyntää satunnaisia tarjouseriä. Olosuhteet huomioon ottaen onnistuimme näissä asioissa mielestämme kohtalaisen hyvin.

Toiveitamme olivat pinta-ala n. 6m2, runko mustaa alumiinia, seinät lasia, katto kennolevyä. Ja tietysti toimitus ennen kauden alkua. Ainoa, jossa jouduimme muuttamaan pläniä, oli kasvihuoneen koko. Vaatimukset täyttävät pienemmät noin kuuden neliön tuotteet myytiin loppuun sillä välin, kun tyhmyyttämme pähkäilimme asiaa pari päivää. Päädyimme sitten isompaan eli kahdeksan neliöiseen ratkaisuun. Ei tilasta sinänsä haittaa ole. Takapihamme on vain vähän ahdas, mutta kyllä tämäkin sinne lopulta mukavasti asettui.

Sormi- ja aivojumppaa

Ostamamme kasvihuoneen valmistaja on nimeltään Metalcraft. Nettikauppojen arvostelut olivat ihan positiivisia. Näillä eväin rohkenimme ostaa tuotteen. Kasvihuone tuli ajallaan kohteeseen kolmessa paketissa. Kahdessa oli alumiinirunkoon tarvittavat osat ja kolmannessa lasit sekä kennolevyt.

Nettiarvosteluissa varoitettiin, että kasaamiseen pitää varata kahdelta hengeltä ainakin viikonloppu. Se todellakin on tarpeen ja lisäksi tulee tapauksesta riippuen enemmän tai vähemmän työtä pohjien kanssa.

Yksittäisiä alumiiniprofiileja on pakkauksissa kymmenittäin ja kiinnnitysmuttereita sekä -ruuveja satoja. Periaatteessa ohjeet ovat sellaiset, että niillä mekin saimme kopin kasattua; yritä ja erehdy sekä kasaa ja pura -menetelmiä soveltaen. Toisella kertaa homma voisi jopa sujuakin, mutta eihän näitä kovin monta elämässä yleensä tule kasattua.

Vaikka Ikeaa usein parjataan näiden rakennussarjojen yhteydessä, niin aika monet valmistajat voisivat kyllä ottaa heiltä oppia. Tärkeä vinkki, jonka Metalcraftin noviisikasaajille voinen antaa, on seuraava. Ota käteen suurennuslasi ja varmista, että jokainen pienikin vihje jostain tarvittavasta toimenpiteestä tulee ajallaan ja oikein otettua huomioon.

Kasvihuoneen varusteiksi olemme toistaiseksi hankkineet kaksi kasvatuslaatikkoa eli lavakaulusta sekä istutuspöydän. Lattia on soraa, jonka päällä on kulkuväylänä mustia 30×30 betonilaattoja. Välttämättömistä varusteista puuttuvat vielä automaattiset kattoikkunoiden avaajat. Toistaiseksi niille ei olisi ollut edes käyttöä – päinvastoin, lämmittimistä olisi ollut enemmän iloa. Aurinkoisia ja lämpimiä kelejä kelejä siis odotellaan!

Jos hyötypuutarhan hoito osoittautuu liian haastavaksi, voi kasvihuonetta hyödyntää esim. suojaisena kahvittelupaikkana ilta-auringon valossa ja lämmössä.
Taimet alkavat kasvaa yli kasvatusruukkujen ja -telineen kapasiteetin. Toivottavasti pärjäävät vielä muutaman päivän, kunnes ulkolämpötila on – jos ei ihan vielä täysin suosiollinen – ainakin siedettävä eli öisinkin selvästi nollan yläpuolella.
Ensimmäiset siemenet on suht pikaisesti lämpenevien ilmojen toivossa jo kylvetty Biltemasta hankittuihin lavakauluksiin. Esikasvatetut taimet tekevät näille seuraa lähipäivinä. Laatikot lepäävät suoraan murskeen päällä ja ne on vuorattu suodatinkankaalla, sivuseinät on lisäksi suojattu muovilla. Näillä mennään tämä ensimmäinen eli harjoittelukausi.

Lopusta alkuun

Huvilamme on virallisesti valmis.

Torstaina 8.10. pidettiin rakennuksen lopputarkastus. Kaikki oleelliset asiat olivat kohdillaan eikä pöytäkirjaan merkitty puutteita. Vaikka elämä huvilalla ei tästä varsinaisesti muutu, tuntuu tosi hyvältä, kun saa jonkun (merkittävän) asian vietyä maaliin. Juhlan paikka siis!

Tässä pari tuoretta kuvaa ”vastavalmistuneesta” kohteesta:

Huvila sellaisena kuin se lopputarkastuksessa hyväksyttiin
Terassi rima- ja teräskaiteilla varustettuna.
Rekennuksella on oiva paikka rinteessä kallion päällä. Mukavasti suojassa, mutta näkymät merenlahdelle ovat silti mainiot. Sekä tämä että rantasaunan paikka olivat edellisten omistajien aikoinaan valitsemia. Sinänsä sääli, että alkuperäiset rakennukset eivät olleet eri syistä enää käyttökelpoisia.

Kuten tämän artikkelin otsikkokin vinkkaa, saaga kuitenkin jatkuu. Jokainen loppu on jonkin uuden alku. Nyt tietysti alkaa vaihe, jossa nautimme aikaansaannoksista. Mutta ei siinä vielä kaikki. Seuraavat projektit ovat jo suunnittelupöydällä. Niistä vähän ennakkoa alempana.

Aikamoinen matka tämä neljän vuoden rupeama on ollut. Aloitimme vuonna 2016 aivan nollasta. Tonttikaupat teimme silloin syyskuussa ja tilukset saimme haltuumme vuoden vaihteessa.

Alun hektinen tekeminen (suunnitelmat, kilpailutukset, rakennuslupa, rungon pystytys) vaihtui ajan mittaan rauhallisemmaksi puurtamiseksi. Urakoitsijoita on ollut matkan varrella muutamia. Etenkin sähkäri ja putkari ovat saaneet seurata projektiamme lähietäisyydeltä lähes koko matkan ajan. Heille ja kaikille muillekin kiitos hyvästä yhteistyöstä!

Usein esitetty ja sinänsä hyvä kysymys tässä vaiheessa on, että mitä tekisimme toisin, jos aloittaisimme uudestaaan. Yhtä asiaa olen yleensä korostanut. Projektin vaiheiden painotukset olisivat voineet olla toisin.

Suunnitteluun olisi ollut hyvä käyttää enemmän aikaa. Sen ansiosta/avulla projektiin kokonaisuudessaan käytetty aika olisi todennäköisesti ollut lyhyempi. Detaljeja on myös jouduttu tekemään ”learning by doing” -menetelmällä. Tarkemmalla suunnittelulla paitsi tekeminen olisi ollut nopeampaa, varsinkin lopputulos mitä suurimmalla todennäköisyydellä myös parempi.

Toisaalta, kuten lähinaapurimme asian osuvasti omasta kokemuksestaan totesi, parasta aikaa mökillä olossa on ollut rakentaminen. Hyvin sanottu ja voin samaistua siihen, vaikka emme mitään pitkää rakennusaikaa varsinaisesti tavoitelleet.

Isojen linjojen osalta kaikki on siis kunnossa. Pieniä asioita on joitain, jotka kenties tekisimme toisin. Ajan kuluessa myös tarpeet, toiveet ja tarjolla olevat tuotteetkin muuttuvat sekä kehittyvät. Vaikka kuinka hyvin suunnittelisi, tulevaisuuden tarpeita ja mahdollisuuksia ei voi aina ennakoida. Toistaiseksi olemme lopputulokseen oikein tyytyväisiä ja uskomme, että perusratkaisut palvelevat pitkälle tulevaisuuteen.

Mitä jatkossa?

Huvilan siirryttyä nyt ylläpitovaiheeseen katseet ovat kohdistuneet muihin kiinteistön osiin ja etenkin saunarakennukseen rannassa. Tämä myös ihan konkreettisesti. Vanha rantasauna ja etenkin sen katto on merkittävä osa huvilan ikkunoista avautuvaa näkymää. Nykykunnossaan ja -muodossaan se ei varsinaisesti hivele silmää. Valitettavasti rakennus ei toiminnoiltaankaan vastaa sitä, mitä rantasaunalta toivomme.

Näkymä huvilan olohuoneen sohvalta merelle. Rantasaunan katto vähintään vaatisi kunnostusta. Todennäköisempi vaihtoehto on, että uusimme koko rakennuksen.
Alkuperäinen rantasauna on julkisivultaan ihan söpö. Saunakin on sinänsä käyttökelpoinen. Näihin positiiviset ominaisuudet valitettavasti rajoittuvat. Pohjaratkaisu, huonejako, ikkunoiden ja ovien sijoittelu, rakenteet, materiaalit jne. ovat aitoa 50/60-lukua. Siihen aikaan ajatusmaailma oli ilmeisen erilaista nykypäivään verrattuna.

Saunan lisäksi suunnitelmissa on uudistaa myös muita kiinteistöön kuuluvia piharakennuksia. Mitä ja milloin – aika näyttää.

Myös tämä blogi siirtyy huvilan osalta ylläpitomoodiin. Joitain päivityksiä tullee, kun viimeistelemme jäljellä olevia pieniä puutteita. Uusien juttujen osalta palaamme asiaan ajallaan.

Kiitos seurasta tähän saakka! 🙂

Rimarumbaa

Rimat olivat viimeksi aiheena kaksi vuotta sitten. Silloin kohteena oli olohuoe/ruokailutilan katto. Tällä kertaa työn alla on huvilan terassi. Edellisessä jaksossa esitellyn teräskaiteen jatkoksi tulee kapeahkoista rimoista tehty kaide ja seinäke.

Haaste 1: Materiaali ja mitoitus

Rimojen detaljit ovat olleet mietinnässä aivan projektin alkumetreiltä saakka. Nyt loppusuoralla oli jo pakko tehdä päätöksiä.

Puutavaraliikkeiden myyjien ja muiden alan ihmisten kanssa asiasta puhuttaessa (tai netissä surffatessa) keskimäärin aina ja ainoa tarjottu vaihtoehto on kestopuinen vinorima. Joko 45×45/32 tai 42×42/28 mitoituksella. Eikä tässä mitään pahaa, mutta meidän tahtotila oli toisenlainen.

Ensinnäkään riman ei tarvitse olla kestopuuta – tila on katettu. Sateella alimmat rimat varmaankin kastuvat, mutta ilmava rakenne huolehtii tuuletuksesta ja puunsuoja pitänee pinnat kunnossa.

Toinen asia on rimojen muoto ja mitta. Pitkällisen mietinnän ja mallikappaleilla tehtyjen testailujen jälkeen päädyimme seuraavaan. Rimoitukset tehdään suorakulmaisesta, höylätystä, reunoiltaan kevyesti viistetystä 45×33 tavarasta. Rimat kiinnitetään 17 mm:n välein. Tällä mitoituksella on helppo laskea menekki. Yksi varvi vie 5cm, metriin menee 20 rimaa jne.

Vino pino rimoja. Syyskuun alku on ollut sateinen. Näin kauniisti sanottuna. Tarvikkeiden suojaus on ollut paitsi tärkeää myös jatkuvaa.

Pieni hidaste oli tavaran hankkiminen juuri näillä mitoilla. Onneksi paikallinen K-Rauta hoiti asian jälleen sutjakkaasti ja saimme erikoistilauksena tasan sitä mitä halusimme ja vielä lisäksi täsmälleen optimipituisena (3,9m) toimituksena.

Haaste 2: Toteutus

Jokainen, joka on joskus vastaavanlaisia rimoituksia tehnyt, ymmärtänee sanomattakin, miksi tämä ei ole niitä kaikkein mielenkiintoisimpia rakentamisen osaprojekteja. Muille voi asiaa vähän avata.

Kyseessä ei ole erityisen raskas operaatio, mutta sitäkin tylsempi. Jos näitä tekisi enemmän, niin eri vaiheita voisi varmaan järkeistää. Amatöörinä joutuu aina ensin harjoittelemaan. Aikaa kuluu myös erilaiseen miettimiseen ja tuplavarmistuksiin, ettei tule tehtyä peruuttamattomia virheitä. Sahattuja rimoja ei oikein saa pidennettyä. Työtahtikaan ei aina ole ihan päätähuimaava.

Varsinkin näin projektin loppusuoralla ei millään malttaisi pusata erilaisten ei-suoraan-valmista-tuottavien -osioiden kanssa. Mutta onhan se niin, että mitä paremmin jonkun jutun valmistelee, niin lopputulos syntyy todennäköisesti nopeammin ja ehkä jopa laadultaan parempana.

Tällä kertaa meitä potkaisi onni – saimme yllättävää apua perhepiirin toisesta rakennus/remontointiprojektista. Jannen ja Liisan omakotitalon yläkertaan asennetaan parhaillaan n. 800 metriä uutta kattopaneelia. Ko. paneelit on maalattu pihassa ja niitä varten Janne nikkaroi mainiot telineet maalattujen lautojen kuivatukseen. Tämä maalausurakka valmistui juuri sopivasti siten, että saimme siirrettyä telineet valmiina meidän huvilakohteeseemme. Kolmaskin käyttö näille hyvin palvelleille rakennelmille on myös valmiiksi mietittynä: rantasaunan lämmitys.

Telineet on tehty kattoprojektista ylijääneestä puutavarasta. Nyt jo toista kertaa tässä telinevirassakin. Harvinaisen tehokkaasti kierrätettyä ylijäämätavaraa.

Meidän rimojen kokonaispituus on kohtuullisempi, n. 400 metriä. Maalauksen vaikeuskerrointa nostaa se, että käsittelyn joutuu tekemään kaikille neljälle sivulle. Ja päädyillekin vielä lisäksi. Rimoja saa siis siirrellä ja käännellä edestakaisin.

Värisävynä on luontevasti se sama, jota on huvilan muissakin ulkopuolisissa puurakenteissa: Nordic Black and Brown. Sen verran olemme viime aikoina oikaisseet, että hirsiseinien pellavaöljypohjaisesta aineesta olemme siirtyneet aika paljon helpommin työstettävään vesiohenteiseen Pinotexiin. Sävy on tässä jälkimmäisessäkin oikein hyvä, mutta pinta läheltä katsottuna ei ihan yhtä hienostunut. Pidemmän aikavälin kestävyydestä ei vielä voi sanoa mitään, mutta siinäkin lienee eroa. Onko ero merkittävä, onkin jo sitten toinen juttu. Aika näyttää.

Maalaus meneillään. Vaikka tekstissä puhutaan Pinotexista, tässä vaiheessa oli käytössä Teknoksen vastaava tuote. Tietyllä tavalla yllättävää on, että yleisimmin liikkeissä käytössä olevista Tikkurilan maalikoneista ei juuri tätä, alunperin Sadolinin sävyä löydy lainkaan.

Haaste 3: Lopputulos

Kaikkien valmistelujen sekä monien työvaiheiden (sahaus, hiominen, maalaus kahteen kertaan, asennus) on palkitsevaa nähdä lopputulos. Tätä kirjoitettaessa vasta parikymmentä alimmaista rimaa on ruuvattuna paikoileen. Vielä ei kokonaisuutta voi siis arvioida, mutta esimakua tulevasta kylläkin jo saa. Palataan asiaan, kunhan loputkin urakasta on saatu valmiiksi.

Valmista rimaseinää, ainakin melkein. Pinta on vielä liian vaalea – vaatii vähintään yhden käsittelykerran lisää. Irtonaisina olevien rimojen maalaaminen on sen verran puuduttavaa puuhaa, että viimeinen (toivottavasti) kerros vedetään vasta asennuksen jälkeen.

Helteet menivät – kaiteet tulivat

Eipähän tarvitse enää tuskailla kuumuutta eikä huudattaa ilmastointia. Eikä pelätä terassilta putoamista. Jälkimmäinen on tietysti oikeasti hyvä juttu.

Kesään etenkin mökillä kuuluu ulkoilmaelämä. Tässä postauksessa kaiteiden lisäksi muitakin terassitapahtumia – sekä huvilalla että kylillä.

Pitkään pohditut ja odotetut terassin kaiteet ovat nyt paikoillaan!

Paikallinen metalliyrittäjä Tenholasta (Lundmet AB/Kjell Lundsten) teki juuri niin hyvää työtä kuin vinkin antanut maanviljelijänaapurimme oli kehunut. Työnjälki on oivallista ja kaide on tukevasti asennettu. Myös toimitus oli lähes ajallaan. Rakennushommissa siedettävä viikon myöhästyminen oli vielä ihan ok. Selitys oli maalaamon viiveet – ainahan syylliset löytyvät jostain muualta. 🙂 Tältä mustat teräskaiteemme nyt sitten näyttävät:

Kiinnityspultit hohtavat vielä teräksisinä. Asennuspäivänä oli sen verran tuulista, että Lundsten ei halunnut riskeerata ja alkaa sprayata muttereita ja pultin kantoja. Lupasin itse hoitaa työn paremmalla säällä.

Kaiteet täyttänevät jo tällaisenaan rakennusmääräysten asettamat turvallisuusvaatimukset. Suunnitelmana on vielä asentaa puinen käsijohde kaiteen yläpintaan. Sen mukaisesti pyydettiin aikoinaan myös tarjoukset ja niinpä yläpintaa ei ole viimeistelty samalla pieteetillä kuin kaiteen muut osat. Harmi sinänsä, nyt jälkeenpäin ajatellen ja katsoen kaide saattaisi olla jopa parempi ilman puuosia. Ehkä voimme kuitenkin elää asian kanssa ja jostain jollain tavalla jossain vaiheessa hommata tarvittavat käsijohteet.

Lisää turvavarusteita

Pakollisia varusteita vaikkakaan eivät varsinaisesti mitään koristeita ovat myös talotikkaat. Piirustuksissa tikkaat oli laitettu talon tien puoleiselle pitkälle sivulle pääoven viereen. Päätimme kuitenkin siirtää ne pohjoispäätyyn edes hieman pois silmistä.

Tikaat tilasin Sadex Oy:n verkkokaupasta ja noudin heidän toimipisteeltään Vantaalta. Asennus oli suht suoraviivaista ja lopputulos tuntuu ihan tukevalta. Lopullinen tuomio tullee siinä vaiheessa, kun nuohooja ensimmäisen kerran pääsee tikkaita käyttämään.

Härpäkkeitä rakennuksen päädyssä: talotikkaat, telkkariantenni ja ilmalämpöpumpun ulkoyksikkö

Perhetapahtuma

Kevään ja alkukesän luonnonihmeitä ovat emot poikasineen. Linnut, peurat, jänikset ja kaikki muutkin metsän sekä meren elävät pitävät tähän aikaan vuodesta hyvää huolta jälkikasvustaan. Tähän kuvioon sopii mukavasti ”iloinen perhetapahtuma” terassillamme. Pari vuotta sitten sain syntymäpäivälahjaksi jo pitkään haaveissa olleen Weber -kaasugrillin. Enkä ole pettynyt – loistava laite se on. Nyt sillekin ilmestyi pienokainen viereen: sähkösavustin Motonetista. 🙂

Näppärähän tällainen sähkökäyttöinen savustin on. Purut sisään, töpseli seinään ja menoksi, Yhden kerran on tullut kokeiltua ja sen perusteella tuntuu tehokkaalta peliltä. Ehkä jopa liiankin kanssa. Purut paloivat hienoksi tuhkaksi vauhdilla. Lohi toki kypsyi asiallisesti, mutta savuaromit jäivät miedoiksi. Seuraavalla kertaa pitää yrittää jollain tavalla vähän hidastaa prosessia.

Rannan terassilla käyttöä

Rantaterassin ja siihen integroidun laiturin alkuvaiheista on tullut kirjoitettua enemmänkin. Tänä kesänä olemme päässeet nauttimaan tekemisen lisäksi myös lopputuloksesta. Iltapäiväkahvit ja auringonlaskujen ihailu saunomisen yhteydessä ovat olleet mahtavia etenkin nyt, kun Mari hankki terdelle sohvaryhmän ym. asiaan kuuluvat varusteet.

terassielämää
Sohvan pitäisi olla säänkestävä. Mukava se ainakin on. Matala pöytä on Marin kuormalavasta tuunaama. Etualan korkeampi pöytä tuolineen tuli perintönä huvilan edelliseltä omistajalta. Terassin jatkeeksi vasemmalle puolelle olemme visioineet paikkaa paljulle.

Kolmen vuoden projekti – torilla tavataan!

Mökkinaapurimme ovat heti alusta lähtien ja moneen kertaan kehuneet paikallista lauantaiaamun must -juttua. Meni kolme vuotta ja kesää ennen kuin pääsimme asiaan perehtymään. Lauantaisin on aina joko ollut jotain muuta tärkeämpää tekemistä tai sitten on vain nukuttu liian pitkään. Naapureilta saatuihin ohjeistuksiin on nimittäin kuulunut, että torille pitää mennä heti yhdeksältä. Muuten ei saatavilla ole enää sitä ykkösjuttua eli savukalaa.

Viime lauantaina palikat viimein loksahtivat paikoilleen. Prästkullan kesätori on nyt nähty ja koettu. Näiden paikallisten kesätorien juju on toisaalta tuttujen tapaaminen ja toisaalta lähiseudun pienyrittäjien tukeminen. Omat piirimme kylällä ovat vielä rajalliset, mutta lähiruoka on aina hyvä valinta.

Torikyltti
Kyltti ohjaa perille.
Kirpparimyyjät
Perinteistä torimyyntiä kylätalon pihamaalla.
kalaa ja kahvia
Kahvila ja sen takana kalakioski.

Kalakärryssä oli myynnissä lohta sekä savustettuna että fileoituna raakana. Vakuuttivat kalan olevan Bromarvin vesiltä ja epäilemättä näin olikin. Suurin lohi oli tällä kertaa ollut 26-kiloinen. Sellaisia saa kuulemma ainoastaan pitkällä rysällä, muilla välineillä ei kannata edes yrittää. Samaa on sanonut myös naapurimme, joka kalastaa verkoilla. Työkaverini Teemun kanssa olemme uistelemalla saaneet haukia. Ns. arvokalat ovat jääneet ammatilaisten saalistettavaksi.

Savukalan kylkiäiseksi ostimme viereiseltä myyjältä suoraan maasta nostettuja perunoita. Tuntuu hyvältä, kun saa kuulla suoraan tuottajalta, mistä ja miten kauppatavara on torille tullut. Eikä pelkästään tunnu, vaan myös maistuu!

Kaide on terästä ja hauki on kala

Sähköurakka on valmistunut. Vähän vaikea sitä on uskoa, mutta kyllä se vain niin on. Viimeinenkin rasiankansi on ruuvattu kiinni, maadoitukset mitattu ja pöytäkirja laadittu. Yksi iso ja merkittävä virstanpylväs on saavutettu!

Sähköjen viivästyessä on ollut aikaa miettiä ja edistää muita jäljellä olleita rästihommia. Lopputarkastusta varten pitää vielä asentaa talotikkaat (ne on jo hankittu ja ovat valmiina kiinnitettäviksi), hommata takaneduslasi (malli eli reunahionta on päättämättä). Lisäksi meidän pitkään ja hartaasti pohtimamme terassin kaiteet ovat nyt askeleen verran lähempänä toteutusta.

Pinna kireällä

Lasia, puuta vai terästä? Pinnat pystyyn vaiko vaakaan? Vai olisko verkkokaide à la Oodi se paras ratkaisu?

Pitkään suosikkina olleen lasikaiteen hylkäsimme käytännön syistä. Ensinnäkin se vaatii jatkuvaa huoltoa eli pesua. Edellisen talomme terassin lasikaiteesta myös opittiin, että vähänkin kosteammilla ilmoilla lasi huurtuu usein. Blokkaa yllättävää kyllä varsin helposti näkymät. Pienisilmäinen teräsverkkokaide olisi ollut tyylikäs, mutta sellaiselle emme onnistuneet löytämään toimittajaa.

Matkan varrella olemme pyrkineet välttämään pinnallisia päätöksiä, mutta koska toisaalta tällainen rakennusprojekti ehdottomasti vaatii pitkää pinnaa, niin lopulta päätös oli tilata teräspinnakaiteet.

Tässä vaiheessa käytettävissä on ainoastaan kaiteen suunnittelukuva. Koska parempaakaan kuvamateriaalia ei siis ole, niin laitetaan se nyt kuitenkin tähän näytille. Tavoiteaikataulu asennukselle on kesäkuu eli eiköhän pikapuoliin saada esille kuvia kaiteesta paikoillaankin.

Kaide on väriltään musta, kehykset lattarautaa ja pinnat pyöreät n 10cm:n välein. Kiinnitys on terassin etureunasta ukopuolelta. Tavoitteena on mahdollisimman minimalistinen toteutus. Tällä kiinnityksellä talon suunnasta katsottuna kaiteen alareunan poikkirautaa jää piiloon.

Lähialueretkiä

Nyt kun pahimmat paineet eli kiireisimmät itse rakentamiseen liittyvät projektit alkavat vähän hellittää, on ollut aikaa muuhunkin kuin pelkkään nikkarointiin. Kerran ajelimme Hankoon rantoja ihailemaan ja mahdollista veneretkeä silmällä pitäen satamia katsastamaan. Toisena iltana kohteena oli Bromarv ja sieltä ajoimme edelleen Padvaan saakka. Kyseinen tie on motoristien suosima eikä syyttä. Autollakin ajettaessa maisemat ovat huikeat.

Bromarv on ollut vakiokohde kesäpäivän veneretkillemme. Nyt kun olimme autolla liikkeellä, hyödynsimme tilaisuuden ja katsoimme miten pitkälle tietä pitkin oikein pääsee. Ja pääsihän sitä pitkälle. Kunnes tie päättyi – suoraan mereen.

Tähän päättyy maailma. No ei nyt ihan, mutta yleinen tie kuitenkin. Vasemmalla salmen takana on Kemiön saari. Veneellä tästä vain pari minuuttia. Tietä pitkin matka kestäisi varmaan vähintään tunnin.

Merimörköjä metsästämässä

Työkaverini oli etätyövieraana pari päivää. Taka-ajatuksena hommassa oli, että Teemu on superinnokkaana kalamiehenä jo pitkään haaveillut 10-kiloisen merihauen pyydystämisestä. Kaksi iltaa kierrettiin paikallisia merenlahtia haukia etsimässä. Ei ihan sitä isoa saalista tullut, mutta jotain kuitenkin. Uskoisin, että tarina saa jossain vaiheessa vielä jatkoa.

Lähitienoon saaret, salmet ja rannat tuli kierrettyä varsin tarkkaan. Lisäbonuksena paikalliset vedet ovat nyt huomattavasti paremmin hallussa, kun paikat on koluttu hitaalla uisteluvauhdilla.
Erään lahden pohjukassa oli iso parvi laulujoutsenia pellolla ruokailemassa. Vaikka liikuimme niin rauhallisesti kuin pystyimme, arkoina lintuina pelästyivät sen verran, että tekivät upean ohilennon veden yli

Oman rannan ihmeitä

Jos ja kun etsii luontoelämyksiä, ei aina tarvitse lähteä yhtään mihinkään. Omat ranta tarjoaa aina vain uusia elämyksiä.

Rantaterassimme on rakennettu isojen kivien päälle. Kivien raoissa on hyviä suojapaikkoja matelijoille. Rantakäärme viihtyy siellä ja samoin sisiliskot.

Kylmien kivien välistä on mukava tulla lämpimälle puupinnalle auringosta nauttimaan.

Maisemassa aina jaksaa ihmetytttää, miten se joka päivä voikin olla erilainen. Tässä jälleen yksi auringonlaskukuva. Pilvet olivat siten asettuneina, että taivaanrannassa oli itse asiassa tupla-auringonlasku.

Kahdet auringonsillat yli merenlahtemme.

Saammeko esitellä, upouusi kylpyhuoneemme!

Kumpi on tärkeämpi – matka vaiko päämäärä? Tätä on tullut projektin aikana jo useammankin kerran pohdittua. Joulukuussa alkaneen kylppärirupeaman juuri päätyttyä vastaus on selviö: valmiit pesutilat ovat mahtava juttu!

Nyt meillä on vapaus valita. Voimme viettää askeettista, perinteistä mökkielämää ulkohuussin ja puulämmitteisen vesipadan merkeissä tai sitten nauttia käytännön elämää helpottavista mukavuuksista aivan kuten kaupungissakin.

Heti ylläolevan kirjoitettuani tuli mieleen ensivisiittimme mökkinaapureiden luokse. Meidän kohteemme oli siinä vaiheessa vielä tukevasti lähtökuopissa. Heidän projektinsa muutama vuosi aikaisemmin oli ollut remontoida kiinteistöllä sijainnut vanha rakennus. Muistan hyvin, kuinka nostalgisesti esittelivät kuvia remontin vaiheista. Rouva sen puki myös sanoiksi: mukavinta mökkiaikaa on ehdottomasti ollut rakentamisvaihe.

Vähän tuota samaa olen ollut aistivinani tässä meidän kohta kolme vuotta kestäneessä urakassamme. Hienoa saada jotain valmiiksi, mutta samalla joutuu luopumaan siitä kutkuttavasta odotuksen tunteesta nähdä suunnitelmien vähittäinen muuttuminen todellisuudeksi. Lieneekö tässä yksi perussyy, miksi olemme näitä rakennusprojekteja tehneet muutaman vuoden välein?

Aika todellakin kultaa muistot. Jo tässä vaiheessa pitää ponnistella, jotta tämän kylpyhuoneenkin kaikkien (pohja)työvaiheiden haastavat osuudet muistuisivat mieleen. Puhumattakaan huvilan muista, aikaisemmista rakennusvaiheista. Aikoinaan stressiä aiheuttaneet ongelmat unohtuvat merkillisesti ja parhaat muistot liittyvät siihen ohi kiitäneeseen jaksoon, jossa suunnitelmat ovat muuntuneet todellisuudeksi.

Mutta sitten itse asiaan – uusi kylpyhuoneemme näyttää nyt tältä:

Kylpyhuone ovelta katsottuna. Peili ja allaskaappi ovat Bauhausista.
WC-istuin on Villeroy-Bochin. Kivitasot Ylämaan graniitin mittojen mukaan valmistamia. Katossa on Starkista hankittua valkoiseksi kuultomaalattua haapapaneelia.
Suihku ja sekoittaja ovat Tapwellin tuotantoa. Kattosuihkun asentamisessa oli pieniä ongelmia, mutta valmistajan asiakaspalvelu hoiti asian nopeasti kuntoon. Suihkuseinä/-ovi on Hietakarin mallistosta.

Tarkkasilmäiset jo ehkä huomasivatkin, että muutama yksityiskohta vielä uupuu. Pyyhe- ja saippuatelineet muun muassa. Samoin suihkukopin vasemmassa seinässä on kuvissa näkymätön detalji. Tarvikkeet on jo hankittuna ja kunhan asennukset on tehty, nin palataan asiaan lisäkuvien kanssa.

Venetsialaiset smyygilaudat

Venetsialaiset näyttävät todellakin merkitsevän mökkikauden loppumista. Huvilalla on kesän jälkeen taas hyvin rauhallista.


Toki ilmatkin vaihtuivat viikossa aurinkoisesta kesästä sateiseen syksyyn. Valoja vastarannalla näkyy kyllä aina, mutta muuten on hyvin hiljaista. Paitsi iltahämärissä pelloilla ja tienpientareilla.

Menomatkalla viime perjantaina näimme Prästkullaan vievän tien varrella kahdessa paikassa ennätykselliset kuusi hirveä. Näiden lisäksi oli tavanomaisempia peuroja sekä laumoina että yksittäisinä tien yli loikkijoina. Hienoa katsottavaa mutta autolla ajaessa nostaa adrenaliinitasoja joskus vähän liikaakin.

Elokuun viimeistä lauantaita kutsutaan yleisesti nimellä venetsialaiset. Naapurimme valistivat meitä, että eteläisellä rannikkoseudulla samasta asiasta käytetään nimeä forneldarnasnatt eli muinaistulien yö. Tämän tärkeän tiedon saimme siinä yhteydessä, kun naapurin Kim ystävällisesti tarjosi apuaan erääseen kiperään käytännön ongelmaan. Aiheesta lisää tekstissä alempana.

Meripelastustehtävä rannassa

Viime viikonloppu oli sateinen, mutta poikkeuksellisen tyyni. Yleensä sateisiin liittyvät voimakkaat, puuskittaiset tuulet. Niinpä oli vähän outo tunnelma, kun kohteeseen saavuttuamme tein rutiinitsekkausta rannassa. Eikä pelkästään säätilan osalta, vaan muutenkin tuntui siltä, että kaikki ei ollut ihan niin kuin piti.

Poiju kellui tyvenessä meressä yksinään ja omissa oloissaan. Vene oli irronnut ja ajautunut tukevasti rantakaislikkoon laiturin kupeeseen. Ilmeisesti kuluneella viikolla oli jossain vaiheessa tuullut vähän enemmänkin. Uutisissa sitten kerrottiinkin Paraisilla edellisenä päivänä koetusta trombista. Liekö jotain samantapaista esiintynyt meidänkin rannoillamme.

Näyttäisi siltä, että selvisimme säikähdyksellä. Vene oli kiinni matalassa vedessä tasaisella hiekka/savi -pohjalla. Aivan lähellä olisi ollut tarjolla isoja ja teräviä kivenlohkareita. Vesilinjan yläpuolella olevat veneen osat näyttivät olevan vahingoittumattomia. Ainakaan selkeitä reikiä ei kyljissä näyttäisi olevan. Vesilinjan alle näkee vasta kun lähiaikoina nostamme veneen talviteloille. Vene kelluu normaalin oloisesti eikä pilssiin ole tullut vettä normaalia tihkumista enempää.

Venejupakan opetus: köysillä on rajallinen ikänsä. Uusiminen kannattaa tehdä mieluummin ennemmin kuin myöhemmin.

Painumamuttereiden säätö

Yksi hirsitalojen ominaisuus on seinien painuminen ja siihen liittyvä painumattomien rakenteiden säätöruuvien/-muttereiden säätö. Ko. muttereita meillä on eri tolppien päällä sekä terassin pilareiden alapäissä yhteensä kymmenkunta kappaletta. Ulkoseinien mutterit jäävät piiloon vuorilautojen taakse, joten on tietysti järkevää tehdä säädöt ennen näiden rakenneosien asentamista.

Tämä oli ensimmäinen kerta, kun ylipäätään säädimme ko. ruuveja. Seinät olivat kuluneen kahden vuoden aikana painuneet n. sentin verran. Todennäköistä on, että hirret ovat nyt asettuneet lopullisiin mittoihinsa, mutta asiaa pitää toki vuosien mittaan vielä seurata.

Mutterit ovat kooltaan 43 -millisiä. Tämä mitta aiheutti ongelmia. Kaupoista (ja naapurin työkaluvarastostakin) löytyi kyllä 41 ja 46 -millisiä avaimia, mutta ei juuri tätä Kontiotuotteen meille asentamien muttereiden mittaa. Säätöä varten ostin sitten ison jakoavaimen. Onnistuihan vääntäminen silläkin, mutta isojen ja tiukkojen muttereiden kanssa jakarin käytöllä on aina omat haasteensa, Onneksi naapurin isäntä tuli olutpalkalla mukaan auttamaan. Ilman häntä olisi pahin eli keittiön kohdalla oleva mutteri jäänyt kyllä säätämättä. Kiitokset jälleen kerran naapuriavusta. Sekä tietysti myös opastuksesta paikallisen kulttuurin salohin kuten yllä tuli jo kerrottua!

Vuorilaudat viimein paikoilleen.

Muttereiden säätöoperaation jälkeen oli vuorossa viimeisten vuorilautojen kiinnitys. Aiheen taustoista ja niihin liittyvistä traumoista kerroinkin jo edellisessä artikkelissa.

Merenpuoleinen julkisivu on nyt näiltä osin vihdoin valmis. Tältä näyttää huvilan julkisivu lopullisessa kuosissaan:

Vuorilautojen maalaukseen löysimme kohtuullisen hyvin seinien väriä vastaavan ”normaalin” tuotteen ja värin: Pinotex Classic ja Sadolinin värikartasta sävy Nordic Black and Brown. Jälki ei ole aivan yhtä hienostunutta kuin seinissä olevassa Rubio Monocoatissa, mutta pieninä pintoina ihan ok. Oleellista tässä oli, että Pinotexia on huomattavasti helpompi työstää kuin seiniin vedeltyä belgialaista pellavasiemenöljyä. Näin siitäkin huolimatta, että yhtä tumman lopputuloksen aikaansaaminen vaati kyllästeen sivelyä vähintään kolmeen kertaan.

Rapatessa roiskuu. Ja lipsuu.

Näissä hommissa ei vahingoilta voi välttyä. Onneksi isompia vammoja ei ole tullut vastaan. Ei fyysisiä eikä ainakaan vielä edes henkisiäkään. Jotain pientä aina kuitenkin sattuu. Se, missä yhteydessä alla näkyvät vammat syntyivät ja oliko vaivan arvoista, selviää ensi jaksossa. Siihen asti: mukavaa syksyn alkua!

Huvilan ensiapuvälinevalikoimista löytyi iloisia Minion -laastareita akuuttiin tarpeeseen.

Paholainen asuu yksityiskohdissa

Otsikon kliseen lisäksi rakennushommissa pätee usein toinenkin ns. yleisesti hyväksytty totuus: 20/80 -sääntö. Isot linjat valmistuvat nopeasti, mutta usein lopputuloksen kannalta ratkaisevat viimeistelytyöt vievät runsaasti aikaa ja energiaa. Sarjassamme yksityiskohtien loppuunviennin merkitys on nyt vuorossa huvilan ulkopuoliset vuorilaudat.


Ensimmäisenä syksynä huvilan vuorilautadetaljit olivat ajan puutteen ja töiden priorisointien johdosta pahasti hakusessa. Karmiraot piti kuitenkin saada vedenpitäviksi ennen talven tuloa. Rankkasateella oli olohuoneen isojen ikkunoiden alareunasta jo valunut vettä sisään. Niinpä tein pikaisen ”väliaikaisratkaisun” ja vedin suojaksi vihreän Sitko-Flex -teipin.

Aluksi käytin karmirakojen tukkimiseen alareunassa näkyvän Sitko-Flexin lisäksi oranssia rakennusteippiä. Sen elinikä karuissa oloissa oli laskettavissa max viikoissa. Aika pian jouduin poistamaan oranssit teipit ja siinä vaiheessa vedin tyytyväisenä tilalle vihreät teipit. Ja nehän sitten pysyivätkin paikoillaan. Valitettavasti.

Sitko-Flexistä sen verran, että se ihan oikeasti on nimensä mukaista ainetta. Vaikka on muuten pätevää tavaraa, matkan varrella opin, että sitä ei pidä laittaa mihinkään sellaiseen paikkaan, josta sitä ehkä joskus joutuu poistamaan. Räiskyvä neon-vihreä väri ei juuri mitään kohdetta korista, joten näkyviin jäävät teipin osat mielellään poistaisi. Teipin liima kuitenkin jämähtää kiinni alustaansa paremmin kuin hyvin ja lisäksi itse teippi on ohuilla lasikuitu(?)langoilla vahvistettua supersitkeää ainetta. Poistaminen on tuskaista työtä, jonka lopputuloskin on vähän niin ja näin.

Villat karmiraoissa ovat sittemmin pysyneet hyvin kuivina, mutta ulkonäöllisesti teipit ovat olleet suoraan sanottuna hirveät. Kuten aika usein käy, niin nytkin välikaisuudesta uhkasi tulla, jos ei aivan täysin, niin Miika Nousiaista siteeraten sellainen semi-pysyvä ratkaisu. Kaksi vuotta olemme saaneet ”nauttia” iloisen värikkäistä ikkunanpielistä. Kaikkeen sitä sopeutuu, vaikka ei kyllä totu.

Nyt viimein otimme itseämme niskasta kiinni ja aloitimme tämän stressaavan ja aikaa vievän vuorilautaprojektin myös merenpuolen isojen ikkunoiden osalta. Stressaavan kahdestakin syystä. Ensinnä lopputuloksen tulee olla teknisesti toimiva (pitää vesi pois rakenteista) ja toisekseen olla myös visuaalisesti miellyttävä.

Ulkopuoliset vuorilaudat ovat huomattavasti työläämmät kuin sisäpuolen vastaavat listat. Ikkunat asenentaan siten, että sisällä karmien pinta on seinätasossa. Siellä riittää yhdet helposti asennettavat laudat. Seinät ovat kuitenkin paksummat kuin ikkunakarmit, joten ulkopuolella vuorilautojen lisäksi pitää asentaa täytteeksi myös pieli- eli smyygilaudat. Kuvassa Mari maalaa smyygejä toiseen kertaan. Ensimmäinen kerros vedettiin jo ennen asennusta. Maalaus olisi tietysti helpompaa tehdä kokonaan ennen lautojen asennusta. Meillä oli kuitenkin niin kova hinku saada valmiin näköistä jälkeä, että tämän suhteen teimme kompromissin. Pienenä etuna tässä työjärjestyksessä on se, että ei tarvitse maalata yhtään ylimääräistä rimanpätkää. Niille, jotka ihmettelevät puuttuvia terassin kaiteita kerrottakoon, että olemme jo aika lähellä päätöstä siitä millaiset niistä tulee. Pysykää kuulolla, niin saatte kyllä varmasti tietää asiasta lisää!
Mikä tämän kuvan juju sitten on? Tällaiseltahan talon tulisikin näyttää? Kyseessä on kuitenkin eräänlainen sisäpiirin juttu. Vuoden ajan asennuksen jälkeen tien puolen seinän vuorilautojen yhdet reunat olivat sahauksen jäljiltä ilman pintakäsittelyä. Näiden kapeiden viirujen maalaus tummanruskeaksi teki uskomattoman suuren muutoksen (parannuksen) visuaaliseen vaikutelmaan. Pienet yksityiskohdat ovat tärkeitä.

Painuvasta hirrestä tehdyn rakennuksen vuorilautojen kanssa joutuu miettimään, miten eri rakenneosien liitokset tulisi tehdä. Valmistajalta tulleet tarveaineet ja niitä varten laaditut detaljisuunnitelmat eivät meille sopineet. Kontion tätä varten toimittama lautamateriaali oli pahasti eriparia verrattuna seinien moderniin hirsiprofiiliin ja linjakkaaseen citynurkkaratkaisuun. Emme halunneet asentaa koristeelliseen profiiliin höylättyjä lautoja muuten suoralinjaiseen rakennukseen. Vuorilautojen toteutustapa piti miettiä ihan itse. Koska hankalia asioita helposti siirtää eteenpäin, vuorilaudat ovat jääneet odottamaan.

Ollakseni ihan rehellinen, ikkunoiden yläreunojen kanssa tuli vähän oikaistua. Ulkonäön takia on joskus pakko tinkiä muista asioista. Oikeaoppinen rakenne olisi ollut niin monimutkainen lautaa-laudan-päälle -ratkaisu, että siihen emme halunneet mennä. Kovalla sateella saattaa nyt vettä tihkua vuorilaudan taakse. Siellä on villojen suojana kuitenkin tyvek -tuulensuojakangas. Muoviton rakenne on toivottavasti muutenkin riittävän hengittävä.

Projekti jatkuu seuraavana viikonloppuna, mikäli säät vain ovat ennusteiden mukaisesti suotuisat. Lisää kuvia on tiedossa, kunhan kaikki vuorilaudat ovat paikoillaan.