Terassien kesä

Kesä -23 Hirsihuvilalla on ollut terassivoittoista. Tämä tarkoittaa sekä oleilua ulkosalla että terassien tekoa. Alkukesän näkyvimmät aikaansaannokset ovat vierasmajan etuterassi ja siihen integroidut portaat majan ulko-ovelle. Kuvia ja selostuksia muista kesäpuuhasteluista tämän artikkelin loppupuolella.

Tasaiset ja siistit ulkotilat ovat aina tarpeen, mutta silti yllätyimme positiivisesti, miten käytännöllinen tilasta tuli. Vaikka itse sanonkin, niin terassista tuli myös tyylikäs ja muuhun kiinteistön rakennuskantaan hyvin sopiva. Nyt loppuu omakehu ja siirrytään itse asiaan – tällainen siitä tuli:

Ehkä suurin yllätys itselleni oli se, että ilmansuunnista huolimatta terassille on ollut paljon käyttöä. Näin etenkin hellepäivinä. Aurinko alkaa paistaa tälle pohjoisen puoleiselle terassille vasta neljän aikaan iltapäivällä. Tiluksillamme on muita paikkoja, joissa voi nauttia auringosta, mutta tällainen kuumien päivien suojaisa tila on ollut ilmiselvä puute. Lisäbonuksena terasille paistaa hienosti ilta-aurinko, joten siellä voi nauttia myös illan viimeisistä lämpösäteistä.

Muutama making of -kuva eli miten terassimme rakentui:

1. Muhkurainen kallio tuottaa omat haasteensa rakentamiselle. Kääntöpuolena on sitten varmasti tukeva alusta. Terassin rakentaminen lähti liikkeelle korkojen päättämisestä ja sen jälkeen reunimmaisesta, talon pilarijalkoihin kiinnitetystä palkista. 
2. Loput runkopalkit kiinnitettiin kalliopohjaan ankkuroituihin tolppiin.
3. Terassin kokoa ja korkoa sääteli rakennuksen edustalla oleva kalliotasanne. Ajatus oli saada sujuva kulkuyhteys suoraan kallion päältä terassille ja edelleen vierasmajan ovelle. 
4. Valmis terassi. Portaat ovat siis tason päällä omana irrallisena yksikkönään. Kansilauta on sileää, ruskeaa 28×145 -kestopuuta. Runko on vihreää 48×148 -kestopuuta.
Kuten tarkkaavaisimmat jo ehkä huomasivat, pitkään hankintalistalla ollut lipputanko asennettiin sekin nyt viimein tässä yhteydessä. Yhdeksän metrin mittaista tankoa ei omalla kuljetusvälineistöllä saa kulkemaan, mutta samalla kun tuli vähän isompi erä lautaa ostettavaksi, otettiin kaikki rautakaupan kuljetuksella. Puutavaran hinnat ovat alkaneet jo vähän tasaantua, mutta kuljetuksen hinta oli todella suolainen. Jatkossa tulee varmasti entistä tarkemmin arvioitua, mitä ja milloin on varaa ottaa pihaan kuljetettuna.

Oma oppimiskokemuksensa oli lipputangon jalustan kiinnitys kallioon. Reikien poraaminen kiveen alkaa jo sujua rutiinilla, mutta uusi tuttavuus oli ankkurointimassa, jolla kierretangot pysyvät rei’issä kiinni. Kyllähän käyttöohjeissa asiasta sanotaan. mutta silti oli yllättävää, miten lähes veden lailla juokseva aine muuttuu alle minuutissa ja aivan yhtäkkiä kivikovaksi massaksi. Enemmän tuurilla kuin taidolla saimme kierretangot sellaisiin asentoihin, että jalusta juuri ja juuri meni paikoilleen. Nämä murheet unohtuivat nopeasti, kun lippu nostettiin salkoon tuulessa hulmuamaan.

Muita alkukesän tapahtumia:

Toiveenamme on kaislaton ranta. Aika hyvin tuota tavoitetta kohti on edetty, mutta se vaatii jatkuvaa työtä ja taistelua. Kaislojen niittoon on toki saatavilla konepalveluitakin, mutta toistaiseksi ollaan hoidettu homma käsipelillä. Itse asiassa se on oikein mukavaa hellepäivän ajanvietettä, kun asian siltä kantilta vain ottaa. Näkyvä lopputulos myös motivoi. 
On rantakaislikosta iloakin – kalat viihtyvät niiden suojassa. Heinäkuun alussa ahvenet liikkuvat hyvin. Ensimmäisen kerran saalis oli katiska tupaten täynnä isompaa ja pienempää kalaa. Suurimman osan palautimme mereen vapauteen ja kasvamaan. Talteen otimme asiallisen kokoiset ahvenet – reilut kaksi kiloa, joista tuli 600g fileitä voissa paistettaviksi. Kunhan näiltä nikkarointikiireiltä liikenee vähän enemmän aikaa, niin lähiluomukalan osuus päivittäisissä ruokailuissa tullee kasvamaan.
Kasvihuoneen kolmas kausi on edennyt jo yli puolivälin. Tässäkin asiassa pätee sääntö vähemmän on enemmän. Pienempi määrä taimia tuottaa paremmin satoa. Huoltaminen kuten kastelu, lannoitus, ylimääräisen kasvuston poisto jne. on helpompaa, kun istutusaltaat eivät ole tupaten täynnä tavaraa. Perinteisten ja hyviksi havaittujen kurkkujen, tomaattien ja chilien lisäksi kasvihuoneessa on tänä vuonna ollut vuonna daalioita ruukuissa (sittemmin siirretty ulos) sekä uutuutena kasvatusallas yrteille.
Kaupan valmiit yrttipensaat saavat mukavasti lisää käyttöaikaa, kun ne istuttaa multaan. Niitä on myös helppo korvata tarpeen tullen uusilla. Etenkin mökkioloissa, kun lähimmät kaupat ovat suht kaukana, on mukava tietää, että perusyrtit ovat koko ajan saatavilla ja vieläpä tuoreina.  Taustalla näkyy muuten seuraavan terassiprojektin kohde: verstaan ja kasvihuoneen välinen tila. Katsotaan josko aikaa ja etenkin inspiraatiota riittää toteutukseen vielä tämän kauden aikana.
Vuosi sitten alkukesästä istutimme takapihan verstas/varasto/huussi -rakennuksen seinustalle kaksi Zilga-lajikkeen viiniköynnöstä. Köynnökset lähtivät hyvin kasvuun, mutta talven kuluessa suurin osa uusista kasvustoista kuihtui ja kuoli pois. Alkukesästä tilanne näytti jo vähän huolestuttavalta, mutta nyttemmin tilanne on korjaantunut. Vasemmanpuoleinen kuva on kesäkuulta ja oikealla tilanne kuukautta myöhemmin heinäkuussa. Kasvu on todella voimakasta.
Rypäleterttuja sekä uusia oksia ja lehtiä on tullut runsaasti. Tällä hetkellä jännitämme ehtivätkö rypäleet valmistua ajoissa. Köynnökset ovat aurinkoisella eteläseinustalla, joten olosuhteiden pitäisi olla suunnilleen niin hyvät kuin Suomessa vain on mahdollista. Iso haaste näidenkin kasvien osalta on kallioinen tonttimme. Viiniköynnökset kasvavat lavakauluksista tehdyissä altaissa, joissa on rajallinen tila juuristolle ja kastelun kanssa saa olla tarkkana. Toinen seutumme kasvivitsaus eli peurat ja kauriit ovat ainakin toistaiseksi jättäneet viiniköynnökset rauhaan. Toivotaan, että ovat liian eksoottista tavaraa näille täkäläisille metsäneläimille.

Tässä näitä alkukesän tapahtumia, mutta vielähän on kesää jäljellä. Terassirakentamisen ohessa olemme mm. viimeistelleet vierasmajan sisustusta. Palataan tähän ja mahdollisiin muihin tapahtumiin taas seuraavalla kertaa. Mukavaa kesän jatkoa!

Ulkoväri

Päätös oli helppo. Uuden talousrakennuksen ulkoseiniin valitsimme saman värisävyn ja saman tuotteen kuin huvilaan viisi vuotta sitten. Vaikka pyrkimys on tietysti suosia kotimaisia valmistajia, hirsisienien suojauksen osalta pysyttäydyimme tuontitavarassa: Rubio Monocoat ja sen sävy 8551. Vastaavasta sävystä jotkut muut valmistajat käyttävät nimitystä Nordic Black and Brown. Tämä kuvaakin väriä erittäin hyvin. Rakennukset piiloutuvat ympäröivään metsämaisemaan täydellisesti – näin ranta-alueella tällainen maastoon uppoava tyyli tuntuu oikealta.

Tästä Rubio Monocoatista ja sen vaatimista työstötekniikoista löytyy tarkat kuvaukset aiemmista postauksista. Jos asia kiinnostaa, niin tästä artikkelista alkaen voi lukea lisää: https://hirsihuvila.blog/2017/09/13/hirsien-pintakasittely-osa-1/

Hirsien pintakäsittelyn teimme vanhalla tutulla tuotteella. Kuvassa pohjuste.

Valmistajan suosittelemiin työmenetelmiin on kuluneiden vuosien aikana tullut yksi muutos. Aikaisemmin työ suositeltiin aloitettavaksi pintojen pesulla. Nyttemmin on havaittu, että aineiden imeytyvyyden ja sitä myötä pinnan kestävyyden kannalta on suositeltavaa hioa pinta ennen pohjusteen levitystä. Näin myös teimme. Hionta tehtiin akkukäyttöisellä epäkeskolla. Paperin karkeus oli 120. Hiontapölyn poistimme pehmeällä harjalla. Tästä eteenpäin prosessi oli sama kuin viime kerralla.

Työvälineissä on tapahtunut vuosien mittaan ilahduttavaa kehittymistä. Sekä pohjusteen että pintaöljyn levityksessä käytettävien ”padien” käsittelyä helpottaa huomattavasti kuvan sininen muovikahva.

Hirsirungon pystytti siis tälläkin kertaa Kontion asennusporukka. Pystytys tapahtui vauhdilla urakoitsijan sanelemaan tahtiin eikä rakennuttajalla ole mahdollisuutta päästä asioihin vaikuttamaan. Omatoimirakentaja voisi helpottaa elämäänsä lomittamalla eri työvaiheita sopivissa kohdin – esimerkkinä ulkomaalauksen viheliäisin osuus eli räystäskoteloiden maalaus. Tälläkin kertaa niiden pintakäsittely jouduttiin tekemään alhaalta päin sen jälkeen kun katto oli jo asennettu. Helpompaa ja nopeampaa olisi tehdä työ ennen kattoon tulevan raakapontin asennusta. Ja vielä parempi olisi jos myös raakapontin alapuolen maalaisi räystäiden osalta ennen asennusta. Työ olisi huomattavasti helpompaa suorittaa maanpinnalla pukkien päällä. Tästäkin joka tapauksessa selvittiin ja nyt rakennelman ulkoseinät ovat valmiina ottamaan vastaan tulevien vuosien tuulet, sateet ja auringot!

Oli suuri helpotus saada pintakäsittelyt tehtyä ns. hyvän sään aikaan. Edellisen kerran paniikinomaisilta hetkiltä vältyttiin onneksi kokonaan. Tähän vaikutti osaltaan kohteen suhteellinen pienuus, mutta myös kokemuksen perusteella saatu opetus, että ulkoseinien maalaus kannattaa priorisoida korkealle heti rungon pystytyksen jälkeen.

Alla muutamia kuvia pintakäsittelyn etenemisestä. Seuraavassa jaksossa jatkamme rakennuksen tiivistämisellä sateita vastaan sekä eristeiden asennuksilla.

Seinien pintakäsittely alkoi telineiden pystyttämisellä. Hirsipaketin asentajilla oli omat telineensä, jotka urakkansa päätyttyä tietysti veivät mennessään seuraavalle työmaalle. Kuormalavoista sekä muusta ylijäämätavarasta saimme koottua toimivat tellingit. Tarvikkeet riittivät kerrallaan yhteen päätyyn sekä pitkälle sivulle.
Aloitimme maalausurakan rakennuksen takapäädystä.
Ja urakka jatkui etupuolen pitkältä sivulta.
Maisematyöpaikka
Takaseinäkin on jo saanut värinsä. Katon suojana oli tässä vaiheessa vielä pressut – bitumihuovan asentajat tulivat pian tämän jälkeen..
Tältä koko komeus näytti, kun seinät olivat valmiit ja myös kattohuopa on asennettuna.

Monitoimirakennus – osa 4: Valmis!

Varasto/huussi -rakennelma on nyt valmis. Vaikka määritelmä sanalle ”valmis”voi joskus olla joustava, itse rakennuksen osalta on vaikea keksiä, mitä siitä vielä puuttuisi. Tänään (7.11) asensin jopa tulpat ovenkarmien kiinnitysruuveja peittämään. Tämä vain tiedotuksena siltä varalta, että tarkkasilmäiset huomaavat kuvissa ko. puutoksen.:)

Toki erilaista hienosäätöä voi tehdä loputtomiin. Tästä esimerkkinä Biolanin kompostoivan käymälän tuuletusputken läpiviennin viimeistely huussin sisäkatossa. Ajatus oli tehdä kattoon samantapainen hamppuköysikaulus, kuin on lattianrajassa käymäläpömpelin ympärillä. Bauhausissa oli köysiä kahta eri kokoa. Paksumpi olisi ollut liian jäykkää 75-millisen viemäriputken ympärille kierrettäväksi. Niinpä ostimme puolisen metriä ohuempaa. Se oli sitten liian ohutta eikä täysin peittänyt reikäsahalla paneeliin tehtyä aukkoa. Aika pieniksi ovat nämä jäljelle jääneet työt onneksi siis käyneet.

Toki takapihalla riittää vielä puuhasteltavaa. Isoin juttu on terassi kasvihuoneen ja varaston väliin sekä siihen integroitavat portaat sekä varastoon että huussiin. Suunnitelmissa on myös säleikköseinäke, joka piilottaisi rakennelman päädyssä olevat tavarat. Nähtäväksi jää, miten ja varsikin milloin näitä aletaan toteuttaa. Ensi kesäksi on nimittäin jo sitouduttu vähän isompiin projekteihin. Näistä uusista asioista lisää, kunhan suunnitelmat tarkentuvat.

Ja sitten itse asiaan. Tällainen tämä meidän monitoimirakennuksemme nyt on:

Rakennelma syksyisessä iltavalaistuksessa.
Huussin sisäänkäynti. Ovena on Kaskipuun perusmökinovi, jonka sisäpintaan asensimme sormipaanelin. Vinoneliöiden sahaus oli amtööripuusepälle haasteellista puuhaa, Harjoitus kuulemma tekee mestarin, mutta tällä kertaa ei oikein voinut kokeilla eri menetelmiä. Jos joskus tulee uudelleen vastaava tarve, niin seuraavaan yritykseen olisi kyllä parannusideoita.

Näkymä kaikkein pyhimpään. Mari tuunasi sisustuksen merihenkiseksi. Biolanin käymälä on peruja vanhasta ulkorakennuksesta. Siirron yhteydessä sai uuden maalin pintaansa. Seinässä ja katossa samaa paneelia kuin ovessa.

Tunnelmapaloja yksityiskohdista:

Huussin ikkuna on hienoa käsityötä.

Sisäänkäynti varasto/työhuoneeseen. Porras on vielä toistaiseksi mallia kuormalava.
Marraskuun aurinko valaisee pehmeästi. Työpöytä, seinän ritilikkö sekä vasemman reunan hylly ovat Ikeasta. Kulmittainen jatkopöytä omaa designia.
Monitoimipiha ja -rakennukset meren suunnalta. Terassi näiden rakennelmien väliin on siis suunnitteilla ensi kesäksi. Tai sitten seuraavaksi.

Rimarumbaa

Rimat olivat viimeksi aiheena kaksi vuotta sitten. Silloin kohteena oli olohuoe/ruokailutilan katto. Tällä kertaa työn alla on huvilan terassi. Edellisessä jaksossa esitellyn teräskaiteen jatkoksi tulee kapeahkoista rimoista tehty kaide ja seinäke.

Haaste 1: Materiaali ja mitoitus

Rimojen detaljit ovat olleet mietinnässä aivan projektin alkumetreiltä saakka. Nyt loppusuoralla oli jo pakko tehdä päätöksiä.

Puutavaraliikkeiden myyjien ja muiden alan ihmisten kanssa asiasta puhuttaessa (tai netissä surffatessa) keskimäärin aina ja ainoa tarjottu vaihtoehto on kestopuinen vinorima. Joko 45×45/32 tai 42×42/28 mitoituksella. Eikä tässä mitään pahaa, mutta meidän tahtotila oli toisenlainen.

Ensinnäkään riman ei tarvitse olla kestopuuta – tila on katettu. Sateella alimmat rimat varmaankin kastuvat, mutta ilmava rakenne huolehtii tuuletuksesta ja puunsuoja pitänee pinnat kunnossa.

Toinen asia on rimojen muoto ja mitta. Pitkällisen mietinnän ja mallikappaleilla tehtyjen testailujen jälkeen päädyimme seuraavaan. Rimoitukset tehdään suorakulmaisesta, höylätystä, reunoiltaan kevyesti viistetystä 45×33 tavarasta. Rimat kiinnitetään 17 mm:n välein. Tällä mitoituksella on helppo laskea menekki. Yksi varvi vie 5cm, metriin menee 20 rimaa jne.

Vino pino rimoja. Syyskuun alku on ollut sateinen. Näin kauniisti sanottuna. Tarvikkeiden suojaus on ollut paitsi tärkeää myös jatkuvaa.

Pieni hidaste oli tavaran hankkiminen juuri näillä mitoilla. Onneksi paikallinen K-Rauta hoiti asian jälleen sutjakkaasti ja saimme erikoistilauksena tasan sitä mitä halusimme ja vielä lisäksi täsmälleen optimipituisena (3,9m) toimituksena.

Haaste 2: Toteutus

Jokainen, joka on joskus vastaavanlaisia rimoituksia tehnyt, ymmärtänee sanomattakin, miksi tämä ei ole niitä kaikkein mielenkiintoisimpia rakentamisen osaprojekteja. Muille voi asiaa vähän avata.

Kyseessä ei ole erityisen raskas operaatio, mutta sitäkin tylsempi. Jos näitä tekisi enemmän, niin eri vaiheita voisi varmaan järkeistää. Amatöörinä joutuu aina ensin harjoittelemaan. Aikaa kuluu myös erilaiseen miettimiseen ja tuplavarmistuksiin, ettei tule tehtyä peruuttamattomia virheitä. Sahattuja rimoja ei oikein saa pidennettyä. Työtahtikaan ei aina ole ihan päätähuimaava.

Varsinkin näin projektin loppusuoralla ei millään malttaisi pusata erilaisten ei-suoraan-valmista-tuottavien -osioiden kanssa. Mutta onhan se niin, että mitä paremmin jonkun jutun valmistelee, niin lopputulos syntyy todennäköisesti nopeammin ja ehkä jopa laadultaan parempana.

Tällä kertaa meitä potkaisi onni – saimme yllättävää apua perhepiirin toisesta rakennus/remontointiprojektista. Jannen ja Liisan omakotitalon yläkertaan asennetaan parhaillaan n. 800 metriä uutta kattopaneelia. Ko. paneelit on maalattu pihassa ja niitä varten Janne nikkaroi mainiot telineet maalattujen lautojen kuivatukseen. Tämä maalausurakka valmistui juuri sopivasti siten, että saimme siirrettyä telineet valmiina meidän huvilakohteeseemme. Kolmaskin käyttö näille hyvin palvelleille rakennelmille on myös valmiiksi mietittynä: rantasaunan lämmitys.

Telineet on tehty kattoprojektista ylijääneestä puutavarasta. Nyt jo toista kertaa tässä telinevirassakin. Harvinaisen tehokkaasti kierrätettyä ylijäämätavaraa.

Meidän rimojen kokonaispituus on kohtuullisempi, n. 400 metriä. Maalauksen vaikeuskerrointa nostaa se, että käsittelyn joutuu tekemään kaikille neljälle sivulle. Ja päädyillekin vielä lisäksi. Rimoja saa siis siirrellä ja käännellä edestakaisin.

Värisävynä on luontevasti se sama, jota on huvilan muissakin ulkopuolisissa puurakenteissa: Nordic Black and Brown. Sen verran olemme viime aikoina oikaisseet, että hirsiseinien pellavaöljypohjaisesta aineesta olemme siirtyneet aika paljon helpommin työstettävään vesiohenteiseen Pinotexiin. Sävy on tässä jälkimmäisessäkin oikein hyvä, mutta pinta läheltä katsottuna ei ihan yhtä hienostunut. Pidemmän aikavälin kestävyydestä ei vielä voi sanoa mitään, mutta siinäkin lienee eroa. Onko ero merkittävä, onkin jo sitten toinen juttu. Aika näyttää.

Maalaus meneillään. Vaikka tekstissä puhutaan Pinotexista, tässä vaiheessa oli käytössä Teknoksen vastaava tuote. Tietyllä tavalla yllättävää on, että yleisimmin liikkeissä käytössä olevista Tikkurilan maalikoneista ei juuri tätä, alunperin Sadolinin sävyä löydy lainkaan.

Haaste 3: Lopputulos

Kaikkien valmistelujen sekä monien työvaiheiden (sahaus, hiominen, maalaus kahteen kertaan, asennus) on palkitsevaa nähdä lopputulos. Tätä kirjoitettaessa vasta parikymmentä alimmaista rimaa on ruuvattuna paikoileen. Vielä ei kokonaisuutta voi siis arvioida, mutta esimakua tulevasta kylläkin jo saa. Palataan asiaan, kunhan loputkin urakasta on saatu valmiiksi.

Valmista rimaseinää, ainakin melkein. Pinta on vielä liian vaalea – vaatii vähintään yhden käsittelykerran lisää. Irtonaisina olevien rimojen maalaaminen on sen verran puuduttavaa puuhaa, että viimeinen (toivottavasti) kerros vedetään vasta asennuksen jälkeen.

Venetsialaiset smyygilaudat

Venetsialaiset näyttävät todellakin merkitsevän mökkikauden loppumista. Huvilalla on kesän jälkeen taas hyvin rauhallista.


Toki ilmatkin vaihtuivat viikossa aurinkoisesta kesästä sateiseen syksyyn. Valoja vastarannalla näkyy kyllä aina, mutta muuten on hyvin hiljaista. Paitsi iltahämärissä pelloilla ja tienpientareilla.

Menomatkalla viime perjantaina näimme Prästkullaan vievän tien varrella kahdessa paikassa ennätykselliset kuusi hirveä. Näiden lisäksi oli tavanomaisempia peuroja sekä laumoina että yksittäisinä tien yli loikkijoina. Hienoa katsottavaa mutta autolla ajaessa nostaa adrenaliinitasoja joskus vähän liikaakin.

Elokuun viimeistä lauantaita kutsutaan yleisesti nimellä venetsialaiset. Naapurimme valistivat meitä, että eteläisellä rannikkoseudulla samasta asiasta käytetään nimeä forneldarnasnatt eli muinaistulien yö. Tämän tärkeän tiedon saimme siinä yhteydessä, kun naapurin Kim ystävällisesti tarjosi apuaan erääseen kiperään käytännön ongelmaan. Aiheesta lisää tekstissä alempana.

Meripelastustehtävä rannassa

Viime viikonloppu oli sateinen, mutta poikkeuksellisen tyyni. Yleensä sateisiin liittyvät voimakkaat, puuskittaiset tuulet. Niinpä oli vähän outo tunnelma, kun kohteeseen saavuttuamme tein rutiinitsekkausta rannassa. Eikä pelkästään säätilan osalta, vaan muutenkin tuntui siltä, että kaikki ei ollut ihan niin kuin piti.

Poiju kellui tyvenessä meressä yksinään ja omissa oloissaan. Vene oli irronnut ja ajautunut tukevasti rantakaislikkoon laiturin kupeeseen. Ilmeisesti kuluneella viikolla oli jossain vaiheessa tuullut vähän enemmänkin. Uutisissa sitten kerrottiinkin Paraisilla edellisenä päivänä koetusta trombista. Liekö jotain samantapaista esiintynyt meidänkin rannoillamme.

Näyttäisi siltä, että selvisimme säikähdyksellä. Vene oli kiinni matalassa vedessä tasaisella hiekka/savi -pohjalla. Aivan lähellä olisi ollut tarjolla isoja ja teräviä kivenlohkareita. Vesilinjan yläpuolella olevat veneen osat näyttivät olevan vahingoittumattomia. Ainakaan selkeitä reikiä ei kyljissä näyttäisi olevan. Vesilinjan alle näkee vasta kun lähiaikoina nostamme veneen talviteloille. Vene kelluu normaalin oloisesti eikä pilssiin ole tullut vettä normaalia tihkumista enempää.

Venejupakan opetus: köysillä on rajallinen ikänsä. Uusiminen kannattaa tehdä mieluummin ennemmin kuin myöhemmin.

Painumamuttereiden säätö

Yksi hirsitalojen ominaisuus on seinien painuminen ja siihen liittyvä painumattomien rakenteiden säätöruuvien/-muttereiden säätö. Ko. muttereita meillä on eri tolppien päällä sekä terassin pilareiden alapäissä yhteensä kymmenkunta kappaletta. Ulkoseinien mutterit jäävät piiloon vuorilautojen taakse, joten on tietysti järkevää tehdä säädöt ennen näiden rakenneosien asentamista.

Tämä oli ensimmäinen kerta, kun ylipäätään säädimme ko. ruuveja. Seinät olivat kuluneen kahden vuoden aikana painuneet n. sentin verran. Todennäköistä on, että hirret ovat nyt asettuneet lopullisiin mittoihinsa, mutta asiaa pitää toki vuosien mittaan vielä seurata.

Mutterit ovat kooltaan 43 -millisiä. Tämä mitta aiheutti ongelmia. Kaupoista (ja naapurin työkaluvarastostakin) löytyi kyllä 41 ja 46 -millisiä avaimia, mutta ei juuri tätä Kontiotuotteen meille asentamien muttereiden mittaa. Säätöä varten ostin sitten ison jakoavaimen. Onnistuihan vääntäminen silläkin, mutta isojen ja tiukkojen muttereiden kanssa jakarin käytöllä on aina omat haasteensa, Onneksi naapurin isäntä tuli olutpalkalla mukaan auttamaan. Ilman häntä olisi pahin eli keittiön kohdalla oleva mutteri jäänyt kyllä säätämättä. Kiitokset jälleen kerran naapuriavusta. Sekä tietysti myös opastuksesta paikallisen kulttuurin salohin kuten yllä tuli jo kerrottua!

Vuorilaudat viimein paikoilleen.

Muttereiden säätöoperaation jälkeen oli vuorossa viimeisten vuorilautojen kiinnitys. Aiheen taustoista ja niihin liittyvistä traumoista kerroinkin jo edellisessä artikkelissa.

Merenpuoleinen julkisivu on nyt näiltä osin vihdoin valmis. Tältä näyttää huvilan julkisivu lopullisessa kuosissaan:

Vuorilautojen maalaukseen löysimme kohtuullisen hyvin seinien väriä vastaavan ”normaalin” tuotteen ja värin: Pinotex Classic ja Sadolinin värikartasta sävy Nordic Black and Brown. Jälki ei ole aivan yhtä hienostunutta kuin seinissä olevassa Rubio Monocoatissa, mutta pieninä pintoina ihan ok. Oleellista tässä oli, että Pinotexia on huomattavasti helpompi työstää kuin seiniin vedeltyä belgialaista pellavasiemenöljyä. Näin siitäkin huolimatta, että yhtä tumman lopputuloksen aikaansaaminen vaati kyllästeen sivelyä vähintään kolmeen kertaan.

Rapatessa roiskuu. Ja lipsuu.

Näissä hommissa ei vahingoilta voi välttyä. Onneksi isompia vammoja ei ole tullut vastaan. Ei fyysisiä eikä ainakaan vielä edes henkisiäkään. Jotain pientä aina kuitenkin sattuu. Se, missä yhteydessä alla näkyvät vammat syntyivät ja oliko vaivan arvoista, selviää ensi jaksossa. Siihen asti: mukavaa syksyn alkua!

Huvilan ensiapuvälinevalikoimista löytyi iloisia Minion -laastareita akuuttiin tarpeeseen.

Paholainen asuu yksityiskohdissa

Otsikon kliseen lisäksi rakennushommissa pätee usein toinenkin ns. yleisesti hyväksytty totuus: 20/80 -sääntö. Isot linjat valmistuvat nopeasti, mutta usein lopputuloksen kannalta ratkaisevat viimeistelytyöt vievät runsaasti aikaa ja energiaa. Sarjassamme yksityiskohtien loppuunviennin merkitys on nyt vuorossa huvilan ulkopuoliset vuorilaudat.


Ensimmäisenä syksynä huvilan vuorilautadetaljit olivat ajan puutteen ja töiden priorisointien johdosta pahasti hakusessa. Karmiraot piti kuitenkin saada vedenpitäviksi ennen talven tuloa. Rankkasateella oli olohuoneen isojen ikkunoiden alareunasta jo valunut vettä sisään. Niinpä tein pikaisen ”väliaikaisratkaisun” ja vedin suojaksi vihreän Sitko-Flex -teipin.

Aluksi käytin karmirakojen tukkimiseen alareunassa näkyvän Sitko-Flexin lisäksi oranssia rakennusteippiä. Sen elinikä karuissa oloissa oli laskettavissa max viikoissa. Aika pian jouduin poistamaan oranssit teipit ja siinä vaiheessa vedin tyytyväisenä tilalle vihreät teipit. Ja nehän sitten pysyivätkin paikoillaan. Valitettavasti.

Sitko-Flexistä sen verran, että se ihan oikeasti on nimensä mukaista ainetta. Vaikka on muuten pätevää tavaraa, matkan varrella opin, että sitä ei pidä laittaa mihinkään sellaiseen paikkaan, josta sitä ehkä joskus joutuu poistamaan. Räiskyvä neon-vihreä väri ei juuri mitään kohdetta korista, joten näkyviin jäävät teipin osat mielellään poistaisi. Teipin liima kuitenkin jämähtää kiinni alustaansa paremmin kuin hyvin ja lisäksi itse teippi on ohuilla lasikuitu(?)langoilla vahvistettua supersitkeää ainetta. Poistaminen on tuskaista työtä, jonka lopputuloskin on vähän niin ja näin.

Villat karmiraoissa ovat sittemmin pysyneet hyvin kuivina, mutta ulkonäöllisesti teipit ovat olleet suoraan sanottuna hirveät. Kuten aika usein käy, niin nytkin välikaisuudesta uhkasi tulla, jos ei aivan täysin, niin Miika Nousiaista siteeraten sellainen semi-pysyvä ratkaisu. Kaksi vuotta olemme saaneet ”nauttia” iloisen värikkäistä ikkunanpielistä. Kaikkeen sitä sopeutuu, vaikka ei kyllä totu.

Nyt viimein otimme itseämme niskasta kiinni ja aloitimme tämän stressaavan ja aikaa vievän vuorilautaprojektin myös merenpuolen isojen ikkunoiden osalta. Stressaavan kahdestakin syystä. Ensinnä lopputuloksen tulee olla teknisesti toimiva (pitää vesi pois rakenteista) ja toisekseen olla myös visuaalisesti miellyttävä.

Ulkopuoliset vuorilaudat ovat huomattavasti työläämmät kuin sisäpuolen vastaavat listat. Ikkunat asenentaan siten, että sisällä karmien pinta on seinätasossa. Siellä riittää yhdet helposti asennettavat laudat. Seinät ovat kuitenkin paksummat kuin ikkunakarmit, joten ulkopuolella vuorilautojen lisäksi pitää asentaa täytteeksi myös pieli- eli smyygilaudat. Kuvassa Mari maalaa smyygejä toiseen kertaan. Ensimmäinen kerros vedettiin jo ennen asennusta. Maalaus olisi tietysti helpompaa tehdä kokonaan ennen lautojen asennusta. Meillä oli kuitenkin niin kova hinku saada valmiin näköistä jälkeä, että tämän suhteen teimme kompromissin. Pienenä etuna tässä työjärjestyksessä on se, että ei tarvitse maalata yhtään ylimääräistä rimanpätkää. Niille, jotka ihmettelevät puuttuvia terassin kaiteita kerrottakoon, että olemme jo aika lähellä päätöstä siitä millaiset niistä tulee. Pysykää kuulolla, niin saatte kyllä varmasti tietää asiasta lisää!
Mikä tämän kuvan juju sitten on? Tällaiseltahan talon tulisikin näyttää? Kyseessä on kuitenkin eräänlainen sisäpiirin juttu. Vuoden ajan asennuksen jälkeen tien puolen seinän vuorilautojen yhdet reunat olivat sahauksen jäljiltä ilman pintakäsittelyä. Näiden kapeiden viirujen maalaus tummanruskeaksi teki uskomattoman suuren muutoksen (parannuksen) visuaaliseen vaikutelmaan. Pienet yksityiskohdat ovat tärkeitä.

Painuvasta hirrestä tehdyn rakennuksen vuorilautojen kanssa joutuu miettimään, miten eri rakenneosien liitokset tulisi tehdä. Valmistajalta tulleet tarveaineet ja niitä varten laaditut detaljisuunnitelmat eivät meille sopineet. Kontion tätä varten toimittama lautamateriaali oli pahasti eriparia verrattuna seinien moderniin hirsiprofiiliin ja linjakkaaseen citynurkkaratkaisuun. Emme halunneet asentaa koristeelliseen profiiliin höylättyjä lautoja muuten suoralinjaiseen rakennukseen. Vuorilautojen toteutustapa piti miettiä ihan itse. Koska hankalia asioita helposti siirtää eteenpäin, vuorilaudat ovat jääneet odottamaan.

Ollakseni ihan rehellinen, ikkunoiden yläreunojen kanssa tuli vähän oikaistua. Ulkonäön takia on joskus pakko tinkiä muista asioista. Oikeaoppinen rakenne olisi ollut niin monimutkainen lautaa-laudan-päälle -ratkaisu, että siihen emme halunneet mennä. Kovalla sateella saattaa nyt vettä tihkua vuorilaudan taakse. Siellä on villojen suojana kuitenkin tyvek -tuulensuojakangas. Muoviton rakenne on toivottavasti muutenkin riittävän hengittävä.

Projekti jatkuu seuraavana viikonloppuna, mikäli säät vain ovat ennusteiden mukaisesti suotuisat. Lisää kuvia on tiedossa, kunhan kaikki vuorilaudat ovat paikoillaan.