Kaiteet rantasaunan terassille

Loppukesästä viime vuonna (2024) pidetyn rantasaunan lopputarkastuksessa puutelistalle jäivät tarassin kaiteet. Kaideprojekti sittemmin viivästyi, kun päätimme lisätä toisen kulkuväylän eli toiset portaat saunalle.

sauna mereltä ennen kaiteita
Ensivaiheessa kulku saunalle tapahtui kuvan oikeasta reunasta. Vasemmanpuoleiselle alueelle saunan ikkunan eteen pohdimme alkuun paljua, mutta siirsimme ko. projektin myöhempään ajankohtaan. Kulkuväylä siihen kuitenkin osoittautui tarpeelliseksi.

Parin lumisen talven jälkeen, vuoden 2025 talvi oli vuorostaan varsin leuto ja vähäluminen. Kylmässä ja kosteassa nikkarointi ei tietenkään koskaan ole miellyttävää, mutta routimaton maa ja plussakelit mahdollistivat ulkoilmatyöskentelyn myös helmikuussa.

portaiden teon alkuvaihetta
Lisäterassin ja portaiden runko alkaa hahmottua.
portaat ylhäältä nähtynä
Portaiden reisipuut ja askelmien kolmiopalat

Kun kulkuväylä saunan edessä ja portaat olivat valmiina pystyimme viimein tilaamaan kaiteet. Olemme olleet tyytyväisiä huvilan terassien mustiin teräspinnakaiteisiin, joten oli luontevaa ottaa samanlaiset myös tänne rantaan. Toimittajaksi valikoitui tällä kertaa Artiikki Oy Tuusulasta. Vaikka toimittaja vaihtui, ovat kaiteet aika hyvin samannäköiset.

Huvilan kaiteisiin laitoimme käsijohteet lehtikuusesta. Saunan kaiteisiin emme tätä halunneet. Pelkkä maalattu teräs on helppohoitoisempi ja ehkä jopa tyylikkäämpikin ratkaisu.

Koko komeus valmiina. Jokinlainen rimoitus tai vastaava olisi tarpeen, jotta terassin tukirakenteet jäisivät piiloon.
Väliterassin takaosa.
Avoin näkymä merelle.
Olemme vankkumattomia teräspinnakaiteiden faneja. Polttomaalattu teräs on käytännössä huoltovapaa ja näkymä kaiteiden läpi merelle on kaikisssa olosuhteissa avoin.

Kaideasennuksen jälkeen rantasauna ja sen myötä koko huvilakompleksimme on nyt virallisesti valmis. Jatkossa voimme siis vain lekotella ja nauttia aurinkoisista päivistä valmiissa ympäristössä. 🙂

Jätä kommentti