Helppoa rakentamista – tällaista lisää! Toki paikan päällä rakentamisessa on puolensa, mutta valmistoimitus etenkin vuodenlopun pimeässä ja pakkasessa on erittäin hyvä vaihtoehto.
Kaksi tuntia siitä, kun kuljetus saapui kohteeseen oli saunamme asennettuna. Muuten olisi ollut kylpyvalmiinakin, mutta kiuaskivet (12 laatikkoa a 20kg, yhteensä siis 240 kg) piti itse laittaa paikoilleen. Kuljettaja vain naurahti, kun kysyimme, että eikö kivien asennus sisältynytkään toimitukseen. 🙂 Lauteetkin olisimme voineet ottaa asennettuina, mutta Salvoksen valikoimista ei löytynyt meidän makuumme sopivaa ratkaisua.
Tähän toimitukseen sisältyi rantasaunan ensimmäinen puolikas: löylyhuone ja sen yhteydessä oleva pukuhuone. Toisen puolikkaan eli saunatuvan toimitus on ajoitettu toukokuulle. Näiden Salvokselta tilattujen rakennusten lisäksi kompleksiin tulee erinäisiä terasseja. NIiden lopullinen muoto on vielä vähän hakusessa. Isot linjat ovat selvät, mutta yksityiskohdat päätetään vasta sitten, kun näemme, miten rakennelma asettuu paikoilleen.
Lauteet sekä pukuhuoneen sisustus ovat tätä kirjoitettaessa viimeistelyvaiheessa. Niihin palataan tuonnempana. Alla olevien kuvien teksteissä on selostusta siitä, miten rakennus saapui kohteeseen ja miltä sauna näytti siinä vaiheessa, kun oli valmiina ensilöylyihin.
Joulukuun alussa vuonna 2023 oli jo pakkaskelit jopa täällä Länsi-Uudenmaan rannikkolla. Onneksi lunta ei ollut kuin nimeksi. Toimitus tuli tasan ajallaan ja ainakin tähän asti Salvos on muutenkin hoitanut lupaamansa asiat mallikkaasti. Tällaisten valmismökien toimittamiseen liittyy joitain rajoituksia mm. rakennusten mittojen osalta. Hyvin he kuitenkin jumppasivat meidän toiveiden ja vaatimusten kanssa, jotta sopivat kompromissit saatiin aikaiseksi. Joissain asioissa, kuten esim. lauteiden osalta, emme löytäneet Salvoksen valikoimista meille sopivaa ratkaisua joten jätimme ne pois tilauksesta. Toivottavasti myös saunatuvan toimitus sujuu yhtä mallikkaasti. En toisaalta näe syitä miksei – kyseessähän on yksinkertaisempi asia eli pelkkä materiaalitoimitus. Tässä vaiheessa ainakin voimme lämpimästi suositella Salvosta tällaisiin projekteihin!Ajoväylä alas rantaan tekee kaksi tiukkaa 90 asteen mutkaa. Tavalliset kuorma-autot ovat niistä selvinneet ilman erikoisempaa kikkailua, mutta tämä korkea ja leveä kuljetus vaati parin oksantyngän poistoa mutkassa olevasta männystä.
Illan jännittävin hetki – riittääkö nosturin ulottuvuus vai joudummeko kaatamaan puita, jotta auto pääsee lähemmäksi. Kovin monta senttiä ei ilmeisesti jäänyt pelivaraa, mutta hienosti Salvoksen kuljettaja homman hoiti.Sauna maastoutuu rinteeseen mainiosti. Näin ylhäältä katsoen vasemmalle eli siihen, missä nyt ovat nuo väliaikaisportaat, tulee saunatupa.Sauna perustustolppien päällä rannan suunnasta nähtynä. Tässä vaiheessa, kun ei vielä ole tupaa vieressä, rakennus on vähän yksinäisen näköinen. Käyttövalmiina se on tästä huolimatta.Sarjassamme asioita, jotka huomaa vasta sitten kun ne eivät toimi. Vanhan saunamme viemärit olivat jatkuva riesan aihe. Kesällä muuten vain tukossa ja talvipakkasilla lisäksi jäässä. Tämän uuden kanssa on vahva tunne, että viemäröinti toimii paremmin. Pesuvedet johdetaan maahan kaivettuun saunapalloon, josta ne sorapatjan läpi suodattuvat edelleen ympäröivään maastoon.Kiuas on mallia Harvia Legend hormiin integroidulla vesisäiliöllä. Kiuaskivien pesu ja latominen oli aika urakka. Reilu pakkanen toi asiaan vielä lisähaastetta. Tästä selvittiin ja kuvassa palavat ensimmäiset tulet. Ikkunan kahvaan solmittu musta johto on vedenlämmittimen letku. Kuumavesihana kiinnitetään lauteiden alle. Lauteiden asennus on tässä vaiheessa vielä pahasti kesken eli hana ei ole vielä paikoilaan. Kiuasta ei ole kuitenkaan hyvä lämmittää vesisäiliö tyhjänä. Letkun pää on siksi tuettu riittävän korkealle, jotta vedet saadaan pysymään säiliössä, kunnes hana on löytänyt paikkansa.Aikamoiset savut ja höyryt kiukaasta sekä kivistä ensimäisillä kerroilla lähtikin. Kaksi kertaa tehtiin tämä ”kuivaharjoitus” ja kolmannella kertaa olivat isoimmat käryt jo hälvenneet ja pääsimme kokeilemaan myös löylyjä. Tätä olemme seitsemän vuotta odottaneet – rantasauna, josta on näkymät merelle. Edessä oleva iso ikkuna on länteen ja päädyn ikkunasta näkee myös keskikesän auringonlaskut. Seinät ja katto on tehtaalla valmiiksi käsitelty Supi saunavahalla. Sävy on Salvoksen spesiaali, sekoitus Karhu ja Mesi -sävyjä. Lauteet ovat vaaleaa haapaa. Tarkoituksena on niiden osalta pärjätä pelkällä parafiinikäsittelyllä.
Lauteiden ja pukuhuoneen viimeistelyt ovat siis vielä vähän kesken. Näistä aiheista on tarkoitus kertoa lisää ihan lähiaikoina. Myöhemmin keväällä on jälleen luvassa sellaista oikeaa raksaaamista, kun aloitamme saunatuvan pystyttämisen. Mukavaa talven jatkoa!
Varasto/huussi -rakennelma on nyt valmis. Vaikka määritelmä sanalle ”valmis”voi joskus olla joustava, itse rakennuksen osalta on vaikea keksiä, mitä siitä vielä puuttuisi. Tänään (7.11) asensin jopa tulpat ovenkarmien kiinnitysruuveja peittämään. Tämä vain tiedotuksena siltä varalta, että tarkkasilmäiset huomaavat kuvissa ko. puutoksen.:)
Toki erilaista hienosäätöä voi tehdä loputtomiin. Tästä esimerkkinä Biolanin kompostoivan käymälän tuuletusputken läpiviennin viimeistely huussin sisäkatossa. Ajatus oli tehdä kattoon samantapainen hamppuköysikaulus, kuin on lattianrajassa käymäläpömpelin ympärillä. Bauhausissa oli köysiä kahta eri kokoa. Paksumpi olisi ollut liian jäykkää 75-millisen viemäriputken ympärille kierrettäväksi. Niinpä ostimme puolisen metriä ohuempaa. Se oli sitten liian ohutta eikä täysin peittänyt reikäsahalla paneeliin tehtyä aukkoa. Aika pieniksi ovat nämä jäljelle jääneet työt onneksi siis käyneet.
Toki takapihalla riittää vielä puuhasteltavaa. Isoin juttu on terassi kasvihuoneen ja varaston väliin sekä siihen integroitavat portaat sekä varastoon että huussiin. Suunnitelmissa on myös säleikköseinäke, joka piilottaisi rakennelman päädyssä olevat tavarat. Nähtäväksi jää, miten ja varsikin milloin näitä aletaan toteuttaa. Ensi kesäksi on nimittäin jo sitouduttu vähän isompiin projekteihin. Näistä uusista asioista lisää, kunhan suunnitelmat tarkentuvat.
Ja sitten itse asiaan. Tällainen tämä meidän monitoimirakennuksemme nyt on:
Rakennelma syksyisessä iltavalaistuksessa.Huussin sisäänkäynti. Ovena on Kaskipuun perusmökinovi, jonka sisäpintaan asensimme sormipaanelin. Vinoneliöiden sahaus oli amtööripuusepälle haasteellista puuhaa, Harjoitus kuulemma tekee mestarin, mutta tällä kertaa ei oikein voinut kokeilla eri menetelmiä. Jos joskus tulee uudelleen vastaava tarve, niin seuraavaan yritykseen olisi kyllä parannusideoita. Näkymä kaikkein pyhimpään. Mari tuunasi sisustuksen merihenkiseksi. Biolanin käymälä on peruja vanhasta ulkorakennuksesta. Siirron yhteydessä sai uuden maalin pintaansa. Seinässä ja katossa samaa paneelia kuin ovessa.
Tunnelmapaloja yksityiskohdista:
Huussin ikkuna on hienoa käsityötä.Sisäänkäynti varasto/työhuoneeseen. Porras on vielä toistaiseksi mallia kuormalava.Marraskuun aurinko valaisee pehmeästi. Työpöytä, seinän ritilikkö sekä vasemman reunan hylly ovat Ikeasta. Kulmittainen jatkopöytä omaa designia.Monitoimipiha ja -rakennukset meren suunnalta. Terassi näiden rakennelmien väliin on siis suunnitteilla ensi kesäksi. Tai sitten seuraavaksi.
Huvilan keittiö alkaa olla esittelykunnossa. Vaikka itse sanonkin, niin siitä tuli oikein tyylikäs, epäilemättä myös trendikäs, mutta ennen kaikkea käytännöllinen.
Siitä onkin jo vierähtänyt aika tovi, kun viimeksi kirjoitin keittiöstämme. Viikko sitten sähköurakoitsijamme kytki välitilan valot sekä pistorasiat. Johdot kulkevat osin ikkunan karmien sisällä, joten listoitukset ovat joutuneet odottamaan. Nyt saatiin nekin paikoilleen ja keittiön ilme alkaa olla koko lailla viimeistelty. Alla kuvia lopputulemasta.
Aivan kaikkea ei onnistuttu tiloihin mahduttamaan, mm. haave aamiaiskaapista jäi toteutumatta. Lopputulokseen ollaan kuitenkin oikein tyytyväisiä. Hyvä näin koska tämä ”mökkikeittiömme” on kaupunkiasuntomme vastaavaa isompi, monipuolisempi, paremmin varusteltu ja näin ollen tietysti myös kalliimpi. Logiikka taustalla on – kuten meidät tuntevat hyvin tietävät – että vakiasuntoamme olemme vaihtaneet tasaisen epätasaiseen tahtiin, mutta tämä huvila on tehty pysyväksi. 🙂
Maaliin keittiön osalta siis päästiin. Jos projektin aikaisemmat, joiltain osin jopa värikkäätkin vaiheet kiinnostavat, niin näistä vanhoista artikkeleista löytyy lisäselostuksia: