Keittiöstä kuului helpotuksen huokaus

Pieni stressinpoikanen oli siitä, miten keittiön kalusteet asettuisivat paikoilleen. Keittiön lattian mitat ja se miten kaapistot ja etenkin kivitasot niihin suhtautuisivat oli tietysti yksi oleellinen tekijä, mutta oli meillä toinenkin mielenkiintoinen seikka seurattavaksi.

Halusimme huvilan keittiöön samanlaisen hyväksi havaitun ratkaisun, jollainen meillä oli edellisessä omakotitalossamme. Keittiökaappien välitilassa on perinteisten laatoitusten tai levyratkaisujen sijaan ikkuna.

Tyhjä keittiön lattia

Tähän jäätiin viime jaksossa. Lattia on laatoitettu ja saumattu. Kappien asennus aloitettiin heti seuraavana päivänä. Vähän olin huolissani, miten laattaliima ja etenkin saumalaasti oli ehtinyt kuivahtaa. Hyvin kuitenkin kävi eli saumat ovat vieläkin ehjät ja laatat kiinni kipsilevyissä. Kuvassa näkyy myös tulevan välitilan ikkuna.

Ikkuna on aina mukava valon tuoja. Myös tällä kertaa ikkunalla on muutakin arvoa. Siitä näkee tontin yläpihalle. Keittiössä puuhastellessa voi näppärästi pitää silmällä taloon mahdollisesti tulevia vierailijoita.

Johdannossa mainittu mielenkiintoinen seurattava asia oli, miten työtasot asettuisivat suhteessa hirsiseinässä olevaan, jo elokuussa asennetuun ikkunaan. Teoriassa kaikki menee hienosti kohdalleen, kunhan vain vain rakennustyön aikana tarkkaan seurataan suunnitelmia ja mitoituksia. Riskinä on aina, että kuvaan astuu inhimillinen tekijä. Muuttujia on runsaasti ja jokaisen tekijän työtä ei voi millään seurata, hallinnasta puhumattakaan.

Rakennekerroksia on talon pohjassa runsaasti. Jos aloitetaan aivan alhaalta, niin kallion pinnasta lähtien on seuraavat lattiarakenteet:

  • perustuspilarit
  • kapillaarikatko
  • lattiapalkit mukaan lukien tuulensuojalevyt sekä eristeet
  • ilmansulkupaperi
  • koolauslaudat
  • 1. kipsilevykerros
  • Toiset kipsilevyt, joiden urissa lattialämmityskaapelit tasoitteeseen valettuina
  • 3. kipsilevykerros
  • Lattialaatat saneerauslaastilla kiinnitettyinä ja saumattuina

Kriittinen mitta on valmiin lattiapinnan ja ikkunan alareunan välinen etäisyys. Siihen väliin pitää saada alakaapit sekä työtaso. Olisiko suurikaan ihme, jos jossain matkan varrella olisi tullut mitta- tai ajatusvirheitä?

Toki työn edetessä oli tehty tarkistusmittauksia, jotta mahdolliset virheet olisivat paljastuneet. Siitä huolimatta oli huojentavaa nähdä, kun palikat loksahtivat paikoilleen. Keittiötoimittajan mittapiirosten mukaan asennettuina kalusteet asettuivat omille paikoilleen ja oikeisiin korkoihin. Helpotuksen huokaus!

Yläkaapit ovat nyt kiinni seinässä (ruuveilla yläreunastaan suoraan hirressä). Alakaappeja on myös mallailtu paikoilleen. Kaappien kiinnitys jäi odottamaan sähkömies Henrikin toimenpiteitä. Tällä viikolla hän saikin kaikki oleelliset vedot tehtyä. Samoin jääkaapin sekä uunin ja mikron pistorasiat ovat nyt paikoillaan. Sähkötöiden puolesta voimme jatkaa kaappien asentamista.

Jouduimme tilausteknisistä syistä jo joulukuussa ottamaan kaikki keittiöön tulevat tavarat vastaan. Koska lämmintä varastotilaa ei ollut muualla, ovat tavarat seistä jököttäneet keskellä olohuonetta kahden kuukauden ajan. Samalla blokaten kaiken tekemisen suuressa osassa huvilaa. Mahtavaa saada olohuoneen täysin täyttäneet kaapit ja koneet omille paikoilleen. Nyt päästään jatkamaan lattioiden yms. osalta myös olkkarissa. Ongelmat syntyvät ja useimmiten myös ratkeavat ketjuttuneina.

Alla kuvia siitä, miten keittiön rakentaminen on edennyt. Kuten näkyy, ei vielä ole ihan valmista. Tarina siis jatkuu.

Ensimmäinene seinäkaappi paikoillaan

Olen tottunut asentamaan ensiksi seinäkaapit. Novartin ohjeissa (jotka tietysti luin vasta jälkeenpäin) neuvottiin asentamaan ensin lattiakaapit. Onnistuihan se toki näinkin. Seinäkaapien kiinnitys oli helppoa ikkunan karapuihin kiinnitetyn lankun päälle. Yksi varsinainen luksusominaisuus oli tällä kertaa se, että kaikki kaapit ja laatikostot toimitettiin valmiiksi koottuina. 

Reikiä hirsiseiniin

Kappien taakse piiloon jäävää hirsieinää voi rikkoa, jos on pakko. Tässä vaihtoehtona olisi ollut sähköjohdot pintavetoina. Syynä pintavetoriskiin oli, että suht myöhäisessä vaiheessa muutimme keittiösuunnitelmaa. Ikkunaseinältä poistetiin korkea kaappi, jonka taakse oli suunniteltu sähkövetoja. Ja vaikka Jannen kanssa olimme teettäneet ylimääräisiä sähköporauksia hirsiseinien sisään, ei niitä juuri tähän kohtaan ollut osunut. Henrik tiesi kuitenkin heti miten homma hoidetaan tyylikkäästi.

Sähkömies työssään

– Saanko ottaa kuvia? – Tottakai! – click, click, click,… – Hei, mutta älä nyt minua kuitenkaan kuvaa! 🙂

Keittiö alkaa hahmottua

Tämän viimeisimmän sähköasennusvaiheen jälkeen pääsemme viimein asentamaan myös alakaapit kiinteästi. Tässä ne ovat vielä paketeissaan odottamassa. Tiskikoneelle ei ole omaa kaappia ja sillä on myös omat jalkansa. Niinpä sen yläpinta kuvassa on suunnilleen sillä korkeudella, jolle pöytätaso lopuksi tulee.

Peräseinä ilman kaappeja

Keittiön eteisen vastainen seinä. Pistorasiat ovat jääkaapille, uunille ja mikrolle. Vasemmalla näkyy olohuone, jossa kuvan seinälle tulevat korkeat kaapit vielä odottavat seinän viimeistelyä. 

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s