Sauna valmiina ensilöylyihin

Helppoa rakentamista – tällaista lisää! Toki paikan päällä rakentamisessa on puolensa, mutta valmistoimitus etenkin vuodenlopun pimeässä ja pakkasessa on erittäin hyvä vaihtoehto.

Kaksi tuntia siitä, kun kuljetus saapui kohteeseen oli saunamme asennettuna. Muuten olisi ollut kylpyvalmiinakin, mutta kiuaskivet (12 laatikkoa a 20kg, yhteensä siis 240 kg) piti itse laittaa paikoilleen. Kuljettaja vain naurahti, kun kysyimme, että eikö kivien asennus sisältynytkään toimitukseen. 🙂 Lauteetkin olisimme voineet ottaa asennettuina, mutta Salvoksen valikoimista ei löytynyt meidän makuumme sopivaa ratkaisua.

Tähän toimitukseen sisältyi rantasaunan ensimmäinen puolikas: löylyhuone ja sen yhteydessä oleva pukuhuone. Toisen puolikkaan eli saunatuvan toimitus on ajoitettu toukokuulle. Näiden Salvokselta tilattujen rakennusten lisäksi kompleksiin tulee erinäisiä terasseja. NIiden lopullinen muoto on vielä vähän hakusessa. Isot linjat ovat selvät, mutta yksityiskohdat päätetään vasta sitten, kun näemme, miten rakennelma asettuu paikoilleen.

Lauteet sekä pukuhuoneen sisustus ovat tätä kirjoitettaessa viimeistelyvaiheessa. Niihin palataan tuonnempana. Alla olevien kuvien teksteissä on selostusta siitä, miten rakennus saapui kohteeseen ja miltä sauna näytti siinä vaiheessa, kun oli valmiina ensilöylyihin.

Joulukuun alussa vuonna 2023 oli jo pakkaskelit jopa täällä Länsi-Uudenmaan rannikkolla. Onneksi lunta ei ollut kuin nimeksi. Toimitus tuli tasan ajallaan ja ainakin tähän asti Salvos on muutenkin hoitanut lupaamansa asiat mallikkaasti. Tällaisten valmismökien toimittamiseen liittyy joitain rajoituksia mm. rakennusten mittojen osalta. Hyvin he kuitenkin jumppasivat meidän toiveiden ja vaatimusten kanssa, jotta sopivat kompromissit saatiin aikaiseksi. Joissain asioissa, kuten esim. lauteiden osalta, emme löytäneet Salvoksen valikoimista meille sopivaa ratkaisua joten jätimme ne pois tilauksesta. Toivottavasti myös saunatuvan toimitus sujuu yhtä mallikkaasti. En toisaalta näe syitä miksei – kyseessähän on yksinkertaisempi asia eli pelkkä materiaalitoimitus. Tässä vaiheessa ainakin voimme lämpimästi suositella Salvosta tällaisiin projekteihin!
Ajoväylä alas rantaan tekee kaksi tiukkaa 90 asteen mutkaa. Tavalliset kuorma-autot ovat niistä selvinneet ilman erikoisempaa kikkailua, mutta tämä korkea ja leveä kuljetus vaati parin oksantyngän poistoa mutkassa olevasta männystä.
Illan jännittävin hetki – riittääkö nosturin ulottuvuus vai joudummeko kaatamaan puita, jotta auto pääsee lähemmäksi. Kovin monta senttiä ei ilmeisesti jäänyt pelivaraa, mutta hienosti Salvoksen kuljettaja homman hoiti.
Sauna maastoutuu rinteeseen mainiosti. Näin ylhäältä katsoen vasemmalle eli siihen, missä nyt ovat nuo väliaikaisportaat, tulee saunatupa.
Sauna perustustolppien päällä rannan suunnasta nähtynä. Tässä vaiheessa, kun ei vielä ole tupaa vieressä, rakennus on vähän yksinäisen näköinen. Käyttövalmiina se on tästä huolimatta.
Sarjassamme asioita, jotka huomaa vasta sitten kun ne eivät toimi. Vanhan saunamme viemärit olivat jatkuva riesan aihe. Kesällä muuten vain tukossa ja talvipakkasilla lisäksi jäässä. Tämän uuden kanssa on vahva tunne, että viemäröinti toimii paremmin. Pesuvedet johdetaan maahan kaivettuun saunapalloon, josta ne sorapatjan läpi suodattuvat edelleen ympäröivään maastoon.
Kiuas on mallia Harvia Legend hormiin integroidulla vesisäiliöllä. Kiuaskivien pesu ja latominen oli aika urakka. Reilu pakkanen toi asiaan vielä lisähaastetta. Tästä selvittiin ja kuvassa palavat ensimmäiset tulet. Ikkunan kahvaan solmittu musta johto on vedenlämmittimen letku. Kuumavesihana kiinnitetään lauteiden alle. Lauteiden asennus on tässä vaiheessa vielä pahasti kesken eli hana ei ole vielä paikoilaan. Kiuasta ei ole kuitenkaan hyvä lämmittää vesisäiliö tyhjänä. Letkun pää on siksi tuettu riittävän korkealle, jotta vedet saadaan pysymään säiliössä, kunnes hana on löytänyt paikkansa.
Aikamoiset savut ja höyryt kiukaasta sekä kivistä ensimäisillä kerroilla lähtikin. Kaksi kertaa tehtiin tämä ”kuivaharjoitus” ja kolmannella kertaa olivat isoimmat käryt jo hälvenneet ja pääsimme kokeilemaan myös löylyjä.
Tätä olemme seitsemän vuotta odottaneet – rantasauna, josta on näkymät merelle. Edessä oleva iso ikkuna on länteen ja päädyn ikkunasta näkee myös keskikesän auringonlaskut. Seinät ja katto on tehtaalla valmiiksi käsitelty Supi saunavahalla. Sävy on Salvoksen spesiaali, sekoitus Karhu ja Mesi -sävyjä. Lauteet ovat vaaleaa haapaa. Tarkoituksena on niiden osalta pärjätä pelkällä parafiinikäsittelyllä.

Lauteiden ja pukuhuoneen viimeistelyt ovat siis vielä vähän kesken. Näistä aiheista on tarkoitus kertoa lisää ihan lähiaikoina. Myöhemmin keväällä on jälleen luvassa sellaista oikeaa raksaaamista, kun aloitamme saunatuvan pystyttämisen. Mukavaa talven jatkoa!

Saammeko esitellä, upouusi kylpyhuoneemme!

Kumpi on tärkeämpi – matka vaiko päämäärä? Tätä on tullut projektin aikana jo useammankin kerran pohdittua. Joulukuussa alkaneen kylppärirupeaman juuri päätyttyä vastaus on selviö: valmiit pesutilat ovat mahtava juttu!

Nyt meillä on vapaus valita. Voimme viettää askeettista, perinteistä mökkielämää ulkohuussin ja puulämmitteisen vesipadan merkeissä tai sitten nauttia käytännön elämää helpottavista mukavuuksista aivan kuten kaupungissakin.

Heti ylläolevan kirjoitettuani tuli mieleen ensivisiittimme mökkinaapureiden luokse. Meidän kohteemme oli siinä vaiheessa vielä tukevasti lähtökuopissa. Heidän projektinsa muutama vuosi aikaisemmin oli ollut remontoida kiinteistöllä sijainnut vanha rakennus. Muistan hyvin, kuinka nostalgisesti esittelivät kuvia remontin vaiheista. Rouva sen puki myös sanoiksi: mukavinta mökkiaikaa on ehdottomasti ollut rakentamisvaihe.

Vähän tuota samaa olen ollut aistivinani tässä meidän kohta kolme vuotta kestäneessä urakassamme. Hienoa saada jotain valmiiksi, mutta samalla joutuu luopumaan siitä kutkuttavasta odotuksen tunteesta nähdä suunnitelmien vähittäinen muuttuminen todellisuudeksi. Lieneekö tässä yksi perussyy, miksi olemme näitä rakennusprojekteja tehneet muutaman vuoden välein?

Aika todellakin kultaa muistot. Jo tässä vaiheessa pitää ponnistella, jotta tämän kylpyhuoneenkin kaikkien (pohja)työvaiheiden haastavat osuudet muistuisivat mieleen. Puhumattakaan huvilan muista, aikaisemmista rakennusvaiheista. Aikoinaan stressiä aiheuttaneet ongelmat unohtuvat merkillisesti ja parhaat muistot liittyvät siihen ohi kiitäneeseen jaksoon, jossa suunnitelmat ovat muuntuneet todellisuudeksi.

Mutta sitten itse asiaan – uusi kylpyhuoneemme näyttää nyt tältä:

Kylpyhuone ovelta katsottuna. Peili ja allaskaappi ovat Bauhausista.
WC-istuin on Villeroy-Bochin. Kivitasot Ylämaan graniitin mittojen mukaan valmistamia. Katossa on Starkista hankittua valkoiseksi kuultomaalattua haapapaneelia.
Suihku ja sekoittaja ovat Tapwellin tuotantoa. Kattosuihkun asentamisessa oli pieniä ongelmia, mutta valmistajan asiakaspalvelu hoiti asian nopeasti kuntoon. Suihkuseinä/-ovi on Hietakarin mallistosta.

Tarkkasilmäiset jo ehkä huomasivatkin, että muutama yksityiskohta vielä uupuu. Pyyhe- ja saippuatelineet muun muassa. Samoin suihkukopin vasemmassa seinässä on kuvissa näkymätön detalji. Tarvikkeet on jo hankittuna ja kunhan asennukset on tehty, nin palataan asiaan lisäkuvien kanssa.

Kokonaiskustannukset

Kesähuvilaa rakennettaessa suhtautuminen rahaan on ehkä vähän erilaista kuin muissa kiinteistö- tai asumisasioissa. Siitä huolimatta ainakin itseäni kiinnostaisi sekä tietää etukäteen paljonko rahaa tulee menemään että myös jälkeenpäin ymmärtää, miten arvauksissa onnistuttiin. Keräsin tähän artikkeliin tähänastisia kokemuksiamme kustannusarvioinnista ja toteutuneista kuluista.
Jatka lukemista ”Kokonaiskustannukset”

Yksinkertainen huvila, kaksinkertainen viemäröinti

Kookkaiden säiliöiden ja niihin vievien putkien piilottaminen ahtaisiin tiloihin isoilla koneilla ei ole kovin helppoa. Eikä varsinkaan kaunista. Tämän pakollisen työn lisäksi keksittiin vielä lisäjuonnekin. Siitä sitä vasta tulikin ylimääräistä huolta ja murhetta.

Jatka lukemista ”Yksinkertainen huvila, kaksinkertainen viemäröinti”