Kookkaiden säiliöiden ja niihin vievien putkien piilottaminen ahtaisiin tiloihin isoilla koneilla ei ole kovin helppoa. Eikä varsinkaan kaunista. Tämän pakollisen työn lisäksi keksittiin vielä lisäjuonnekin. Siitä sitä vasta tulikin ylimääräistä huolta ja murhetta.

Jaettu ilo on kaksinkertainen. Jaettu murhe toivottavasti vain puolikas. Aloitetaan tarina kuitenkin siitä varsinaisesta aiheesta: mitä olemme tehneet, jotta huvilan jätevedet saadaan prosessoitua asianmukaisesti. Murheista sitten lisää postauksen loppupuolella.

Rakentamisen lupaehdoissa haja-asutusalueilla yleensä ja ranta-alueilla erityisesti on tiukat vaatimukset jätevesien käsittelylle. Samaisesta asiastahan on julkisuudessa käyty yleisempääkin keskustelua jo vuosia. Myönnetyt helpotukset eivät koske meidän projektiamme. Valitettavasti ja onneksi.

Valitettavuus tulee siitä, että täkäläiset vaatimukset täyttäviä puhdistussysteemejä ei ole monta eivätkä ne ole halpoja. Mutta kerranhan se vain kirpaisee.

Onneksi-sanalla tässä yhteydessä tarkoitan vesien suojelua. Itämeressä on jo ihan tarpeeksi ravinteita ja sen seurauksena sinilevää ym. haittatekijöitä. Positiivinen havainto viime kesältä oli, että rannassamme eikä edes vähän ulompanakaan selällä näkynyt lainkaan leväkukintoja.

Toivotaan siis, että meidänkin investointimme jätevesien puhdistukseen osaltaan auttaa pitämään veden laatua hyvänä. Isot saastuttajat lienevät kyllä jossain ihan muualla, mutta rikkana rokassa ollaan. Ja onnellisina sädekehä pään päällä, kun pelastetaan maailmaa. 🙂

Meille tulee siis tuplaviemärit. Vessavedet menevät yksiä putkia pitkin umpisäiliöön, joka sitten tarpeen mukaan käydään imu-säiliöautolla tyhjentämässä. Keittiön ja kylppärin muut jätevedet johdetaan toisia putkia pitkin biologiseen puhdistamoon ja sieltä puhdistuneina imeytetään maaperään. Tarvittavat pömpelit ovat odottaneet pihassa jo elokuusta lähtien.

Tässä syksyn mittaan olen noin kerran kuussa soittanut urakoitsijalle ja joka kerta hän on vakuuttanut, ettei ole unohtanut keissiäni. Ja joka kerta siirtänyt tuloaan kuukaudella eteenpäin.

Viemärit eivät ole olleet kriittisellä polulla, joten ei tässä varsinaisesti ole ollut tarvetta lähteä etsimään uutta tekijää. Ja ihan luotettavaksihan tämä meidän paikallinen urakoitsija lopulta osoittautui – nyt joulukuussa viimein soitti ja kertoi, että meidän projektimme olisi hänellä seuraavana toteutusvuorossa. Sovittiin päivä, jolloin työt alkaisivat ja se myös sitten piti.

Sateet, pimeys ja loppusyksyn nollakelit eivät sinänsä estäneet töitä. Mutta eivät ne kyllä yhtään helpottaneetkaan asiaa. Onni sinänsä, että lunta ei ole tullut paljoakaan ja nekin vähät jotka ovat maahan sataneet, ovat nopeasti sulaneet pois. Luonnonvaloahan ei varsinkaan sateisina päivinä ole juurikaan, joten valonheittimien varassa ollaan käytännössä koko ajan. Aikamoinen kehitys valoissa on viime vuosina ollut. Kaivinkone oli kuin telaketjuilla liikkuva tekoaurinko möyriessään pihalla.

Blogin sisällön kannalta olosuhteet ovat olleet haasteelliset. Pimeydessä kuvaaminen on vaikeaa. Eikä oikein viitsi salamavaloilla häikäistä kuskia. Täyttäkää mahdolliset aukot mielikuvi(tukse)lla tarpeen mukaan.

Kuten näissä tarinoissa on jo aiemmin kerrottu, niin tonttimme on lähes pelkkää kalliota. Ja niissä paikoissa, joissa on pehmeää maata, sitä on maksimissaan puoli metriä. Yleensä reilusti sen alle. Jätevesisäiliöitä ei kukaan varmaan halua kesämökillään katsella ja pitäähän ne myös saada suojaan pakkaselta. Maan alle oli pakko päästä. Ainoa vaihtoehto oli ampua kallioon sopivaan kohtaan riittävän iso kuoppa.

Putkia varten jouduttiin lisäksi louhimaan talon pääoven eteen kallioon kanaali. Tässä suhteessa oli onni tietyllä tapaa mukana. Ensinnäkin tähän kohtaan joudumme joka tapauksessa tekemään puiset portaat ja kävelytasot. Paikka jää siis terassien alle piiloon. Toiseksi kalliossa oli valmiiksi halkeamat suunnilleen oikeilla kohdilla. Vältyimme räjäyttämiseltä aivan talon vieressä, piikkaaminen riitti. Lisäbonuksena tähän samaan kanaaliin saatiin piilotettua tonttikeskukselta taloon tuleva sähkönsyöttökaapeli sekä vastakkaiseen suuntaan menevät pihavalojen johdot.

Raskaiden koneiden liikkeet ja lähes päivittäiset sateet tekivät pihan kulkuväylistä yhtä liejua. Massojen vaihdon jälkeen meillä on pihassa nyt tukevat ja toimivat mutta tietysti vähän tylsät soratiet. Jätevesisysteemit ovat myös siisitisti maan alla piilossa tontin takarajalla.

Tähän asti kaikki meni suunnilleen suunnitelmien ja tavoitteiden mukaisesti. Mutta ei tässä vielä kaikki. Alussa jo vihjaisin asiaan liittyvistä turhautumisista sekä muista murheista. Kuten aina joskus käy, niin yksi asia johtaa toiseen. Ja sitten mopo lähtee käsistä.

Aika lailla alusta lähtien oli selvää, että joudumme tässä projektissa louhimaan kalliota. Urakoitsijan kanssa puhuessa tuli esiin kysymys siitä, mitä louheelle tehdään. Ensimmäinen ajatus oli kuljettaa tavara kuorma-autoilla pois. Asiaa pohdittaessa tuli mieleen ajatus, että mursketta voitaisiin ehkä hyödyntää myös omassa käytössä. Meillä ei ole ajoyhteyttä rantaan, jonka seurauksena mm. veneen lasku ja nosto pitäisi tehdä jossain muualla. Mitä jos murske käytettäisiinkin tien pohjaksi?

Ajatus tuntui hyvältä ja koska urakoitsijakin oli sitä mieltä, että toteutus olisi helppoa kuin heinänteko, niin päätettiin idea myös pistää käytäntöön. Muuten meni hyvin, mutta lopputulos muutti takapihaa ja sen näkymiä paljon enemmän kuin etukäteen ymmärrettiin. Isoilla koneilla vedetyt suuret linjat eivät ihan ole sopusoinnussa meidän pineimuotoisen kohteemme kanssa. Nyt pimeällä tämä ei niinkään häiritse, mutta kevään tultua asia voi olla toisin.

Tehty mikä tehty eli ei tämä murehtimalla mihinkään parane. Harmittaa silti, kun tietää, että toisinkin asian olisi voinut hoitaa. Jos hyviä puolia hakee, niin nyt meillä on todellakin hyvä kulkuväylä aivan vesirajalle. Lisäksi kivenlohkareista saatiin tehtyä rantaan pohjat kannakselle, joka myöhemmin joka tapauksessa tarvitaan laituria varten. Maisemointitöitä riittää jatkossa kuitenkin enemmän kuin tarpeeksi. Palataan aiheeseen kunhan jotain merkittävää tällä rintamalla taas tapahtuu.