Mitä tehdä työmaalla, kun ulkona paistaa aurinko täydeltä terältä ja sisällä lämpötila kohoaa 30 asteeseen ja ylikin?
Mitäpä muutakaan kuin, että siirryimme siistimään tonttia huvilan ympärillä. Toki joitain sisähommiakin oli pakko tehdä ja ulkona tehtiin vähän muutakin kuin pelkkää haravointia ja risujen keräilyä.
Työskentelyn oheen mahtui yllättäviä ja jopa jännittäviä törmäämisiä metsän asukkien kanssa. Niistä lisää vähän alempana.
Olohuone ja makkarit tyhjiksi
Talven pakkasilla jouduimme siirtämään nukkumis- ja ruokahuoltotoiminnot lämpimään uuteen mökkiin, vaikka se vielä työmaana onkin ollut. Nyt täytyy elämä näiltä osin järjestää taas uuteen uskoon. Sähkömiehelle piti junailla esteetön tila, jossa liikuttaa telineitä. Sähkötöiden osalta on nimittäin seuraavana vuorossa johtojen veto kattoihin.
Kattorimojen siirtelyä
Tyhjennysoperaatioon kuului myös jonkun aikaa keskellä olohuonetta olleiden kattorimojen siirto ulos terassille. Kunhan katon sähkötyöt valmistuvat, pääsemme kiinnittämään rimoja paikoilleen olohuoneen ja keittiön kattoihin.
Joonaksen kanssa kannettiin kahteen pekkaan 1,1 kilometriä rimaa ulos terassille. Isoin stressi asian osalta on rimapinon suojaus sateelta. Rimat itsessään ovat muoviin käärittyjä, mutta eivät varsinaisesti ole pakattuja ulkosäilytystä ajatellen. Pinon päälle levitimme ensin suojamuovin ja sitten ulommaiseksi kaksinkertaiseksi taitetun kevytpeitteen. Koko komeus teipattiin päistään kiinni ja ympärille vedin vielä köyden pitämään peitteet varmasti paikoillaan.
Katon valoille paikat
Sähkäri kävi siis torstaina tsekkaamassa paikat ja antamassa ohjeet kattoasennusten valmisteluun. Katon alasvaloja varten pyysi tekemään paikat spottien lämpösuojille. Eivät ehkä olisi led-valoille aivan välttämättömät, mutta varma on aina varmaa.
Muoviset suojakuvut olivat pahaksi onneksi n. sentin liian leveitä, jotta olisivat suoraan mahtuneet katossa olevien koolauslautojen väleihin. Niinpä jouduin veistämään jokaisen valon kohdalta katon laudoista siivun pois. Ei aivan miellyttävintä puuhaa työstää helteellä ylöspäin katon eristeissä kiinni olevia lautoja.
Putkitöistä
Lauantaina putkimieskin pistäytyi pitkästä aikaa työmaalla. Meillä on vielä kylpyhuone/wc:n lattiavalut tekemättä ja sitä varten Hasse tuli laittamaan korotusrenkaita lattiakaivoja varten. Hommat etenevät tämänkin osalta – vähän rauhalliseen tahtiin, mutta eteenpäin mennään.
Luonto on läsnä ja lähellä
Huvilan länsiseinän isot ikkunat tuovat maiseman hienosti sisään olohuone/ruokailutilaan. Jopa niin hienosti, että pikkulinnut hämääntyvät laseista täysin. Ikkunoista kuuluu jatkuvasti kopsahtelua, kun tiput lentävät niitä päin. Asia vaatii toimenpiteitä.
Toinen ei niin miellyttävä törmääminen villin luonnon kanssa oli talon alta vauhdilla luikerrellut kyykäärme. Edellinen omistaja sanoi asiasta aikoinaan kysyttyämme, että vuosikymmenien aikana olivat nähneet tontilla kyyn vain kerran. Me onnistuimme siinä vähän reilun vuoden jälkeen.
Kyyhyn suhtautuminen on kahtiajakoista. Käärme voi olla vaarallinen, jos sen kanssa joutuu yllättäen lähikontaktiin. Toisaalta se kuuluu villiin luontoon ja ekosysteemiin alkuperäisenä asukkina. Se on myös hieno osoitus lajien moninaisuudesta. Toivomme kuitenkin, että kohtaamisia ei jatkossa tulisi ainakaan ihan kulkuväylillämme.
Kaivonkoppi
Yksi pitkään viimeistelyä odottanut projekti on talon vierellä oleva porakaivon suojakoppi. Syksyn sateissa sain sen pystytettyä, mutta kattohuovan asennus ja seinien maalaus jäivät talven jalkoihin. Viikonloppuna laitettiin kopin katolle pellitykset sekä päälimmäiseksi kattohuopa. Nämäkin olivat Kontion toimituksesta ylijääneitä tavaroita.
Kopin seiniin vedin samaa öljyä, kuin mitä on itse huvilankin seinissä. Samaan syssyyn kun kerran aloitettiin nämä maalaushommat, käsiteltiin Marin kanssa myös ikkunoiden ja ovien ympärille tulevat vuorilaudat. Maalatut laudat jäivät vielä odottamaan parempia aikoja sateensuojaan talon alle. Vuorilaudat ovat paitsi toiminnallisesti tärkeitä, mutta myös ulkonäöllisesti oleellisia. Josko ensi viikonloppuna olisi sen verran poutaa, että saisi homman hoidettua kuntoon.
Muita ulkohommia
Kuten sanottua, enin osa ajasta tuli käytettyä pihatöissä. Siivous- ja järjestelytyöt ovat sellaisia, joilla saa paljon ja näkyvää aikaan. Jotta ulkopuolinen todella näkisi muutoksen, pitäisi olla ennen-jälkeen -kuvat. Itselle muutos toi hyvän mielen joka tapauksessa. Alla olevissa kuvissa on esimerkkejä aikaansaannoksista.