Kumpi on tärkeämpi – matka vaiko päämäärä? Tätä on tullut projektin aikana jo useammankin kerran pohdittua. Joulukuussa alkaneen kylppärirupeaman juuri päätyttyä vastaus on selviö: valmiit pesutilat ovat mahtava juttu!
Nyt meillä on vapaus valita. Voimme viettää askeettista, perinteistä mökkielämää ulkohuussin ja puulämmitteisen vesipadan merkeissä tai sitten nauttia käytännön elämää helpottavista mukavuuksista aivan kuten kaupungissakin.
Heti ylläolevan kirjoitettuani tuli mieleen ensivisiittimme mökkinaapureiden luokse. Meidän kohteemme oli siinä vaiheessa vielä tukevasti lähtökuopissa. Heidän projektinsa muutama vuosi aikaisemmin oli ollut remontoida kiinteistöllä sijainnut vanha rakennus. Muistan hyvin, kuinka nostalgisesti esittelivät kuvia remontin vaiheista. Rouva sen puki myös sanoiksi: mukavinta mökkiaikaa on ehdottomasti ollut rakentamisvaihe.
Vähän tuota samaa olen ollut aistivinani tässä meidän kohta kolme vuotta kestäneessä urakassamme. Hienoa saada jotain valmiiksi, mutta samalla joutuu luopumaan siitä kutkuttavasta odotuksen tunteesta nähdä suunnitelmien vähittäinen muuttuminen todellisuudeksi. Lieneekö tässä yksi perussyy, miksi olemme näitä rakennusprojekteja tehneet muutaman vuoden välein?
Aika todellakin kultaa muistot. Jo tässä vaiheessa pitää ponnistella, jotta tämän kylpyhuoneenkin kaikkien (pohja)työvaiheiden haastavat osuudet muistuisivat mieleen. Puhumattakaan huvilan muista, aikaisemmista rakennusvaiheista. Aikoinaan stressiä aiheuttaneet ongelmat unohtuvat merkillisesti ja parhaat muistot liittyvät siihen ohi kiitäneeseen jaksoon, jossa suunnitelmat ovat muuntuneet todellisuudeksi.
Mutta sitten itse asiaan – uusi kylpyhuoneemme näyttää nyt tältä:
Kylpyhuone ovelta katsottuna. Peili ja allaskaappi ovat Bauhausista.WC-istuin on Villeroy-Bochin. Kivitasot Ylämaan graniitin mittojen mukaan valmistamia. Katossa on Starkista hankittua valkoiseksi kuultomaalattua haapapaneelia.Suihku ja sekoittaja ovat Tapwellin tuotantoa. Kattosuihkun asentamisessa oli pieniä ongelmia, mutta valmistajan asiakaspalvelu hoiti asian nopeasti kuntoon. Suihkuseinä/-ovi on Hietakarin mallistosta.
Tarkkasilmäiset jo ehkä huomasivatkin, että muutama yksityiskohta vielä uupuu. Pyyhe- ja saippuatelineet muun muassa. Samoin suihkukopin vasemmassa seinässä on kuvissa näkymätön detalji. Tarvikkeet on jo hankittuna ja kunhan asennukset on tehty, nin palataan asiaan lisäkuvien kanssa.
Venetsialaiset näyttävät todellakin merkitsevän mökkikauden loppumista. Huvilalla on kesän jälkeen taas hyvin rauhallista.
Toki ilmatkin vaihtuivat viikossa aurinkoisesta kesästä sateiseen syksyyn. Valoja vastarannalla näkyy kyllä aina, mutta muuten on hyvin hiljaista. Paitsi iltahämärissä pelloilla ja tienpientareilla.
Menomatkalla viime perjantaina näimme Prästkullaan vievän tien varrella kahdessa paikassa ennätykselliset kuusi hirveä. Näiden lisäksi oli tavanomaisempia peuroja sekä laumoina että yksittäisinä tien yli loikkijoina. Hienoa katsottavaa mutta autolla ajaessa nostaa adrenaliinitasoja joskus vähän liikaakin.
Elokuun viimeistä lauantaita kutsutaan yleisesti nimellä venetsialaiset. Naapurimme valistivat meitä, että eteläisellä rannikkoseudulla samasta asiasta käytetään nimeä forneldarnasnatt eli muinaistulien yö. Tämän tärkeän tiedon saimme siinä yhteydessä, kun naapurin Kim ystävällisesti tarjosi apuaan erääseen kiperään käytännön ongelmaan. Aiheesta lisää tekstissä alempana.
Meripelastustehtävä rannassa
Viime viikonloppu oli sateinen, mutta poikkeuksellisen tyyni. Yleensä sateisiin liittyvät voimakkaat, puuskittaiset tuulet. Niinpä oli vähän outo tunnelma, kun kohteeseen saavuttuamme tein rutiinitsekkausta rannassa. Eikä pelkästään säätilan osalta, vaan muutenkin tuntui siltä, että kaikki ei ollut ihan niin kuin piti.
Poiju kellui tyvenessä meressä yksinään ja omissa oloissaan. Vene oli irronnut ja ajautunut tukevasti rantakaislikkoon laiturin kupeeseen. Ilmeisesti kuluneella viikolla oli jossain vaiheessa tuullut vähän enemmänkin. Uutisissa sitten kerrottiinkin Paraisilla edellisenä päivänä koetusta trombista. Liekö jotain samantapaista esiintynyt meidänkin rannoillamme.
Näyttäisi siltä, että selvisimme säikähdyksellä. Vene oli kiinni matalassa vedessä tasaisella hiekka/savi -pohjalla. Aivan lähellä olisi ollut tarjolla isoja ja teräviä kivenlohkareita. Vesilinjan yläpuolella olevat veneen osat näyttivät olevan vahingoittumattomia. Ainakaan selkeitä reikiä ei kyljissä näyttäisi olevan. Vesilinjan alle näkee vasta kun lähiaikoina nostamme veneen talviteloille. Vene kelluu normaalin oloisesti eikä pilssiin ole tullut vettä normaalia tihkumista enempää.
Venejupakan opetus: köysillä on rajallinen ikänsä. Uusiminen kannattaa tehdä mieluummin ennemmin kuin myöhemmin.
Painumamuttereiden säätö
Yksi hirsitalojen ominaisuus on seinien painuminen ja siihen liittyvä painumattomien rakenteiden säätöruuvien/-muttereiden säätö. Ko. muttereita meillä on eri tolppien päällä sekä terassin pilareiden alapäissä yhteensä kymmenkunta kappaletta. Ulkoseinien mutterit jäävät piiloon vuorilautojen taakse, joten on tietysti järkevää tehdä säädöt ennen näiden rakenneosien asentamista.
Tämä oli ensimmäinen kerta, kun ylipäätään säädimme ko. ruuveja. Seinät olivat kuluneen kahden vuoden aikana painuneet n. sentin verran. Todennäköistä on, että hirret ovat nyt asettuneet lopullisiin mittoihinsa, mutta asiaa pitää toki vuosien mittaan vielä seurata.
Mutterit ovat kooltaan 43 -millisiä. Tämä mitta aiheutti ongelmia. Kaupoista (ja naapurin työkaluvarastostakin) löytyi kyllä 41 ja 46 -millisiä avaimia, mutta ei juuri tätä Kontiotuotteen meille asentamien muttereiden mittaa. Säätöä varten ostin sitten ison jakoavaimen. Onnistuihan vääntäminen silläkin, mutta isojen ja tiukkojen muttereiden kanssa jakarin käytöllä on aina omat haasteensa, Onneksi naapurin isäntä tuli olutpalkalla mukaan auttamaan. Ilman häntä olisi pahin eli keittiön kohdalla oleva mutteri jäänyt kyllä säätämättä. Kiitokset jälleen kerran naapuriavusta. Sekä tietysti myös opastuksesta paikallisen kulttuurin salohin kuten yllä tuli jo kerrottua!
Vuorilaudat viimein paikoilleen.
Muttereiden säätöoperaation jälkeen oli vuorossa viimeisten vuorilautojen kiinnitys. Aiheen taustoista ja niihin liittyvistä traumoista kerroinkin jo edellisessä artikkelissa.
Merenpuoleinen julkisivu on nyt näiltä osin vihdoin valmis. Tältä näyttää huvilan julkisivu lopullisessa kuosissaan:
Vuorilautojen maalaukseen löysimme kohtuullisen hyvin seinien väriä vastaavan ”normaalin” tuotteen ja värin: Pinotex Classic ja Sadolinin värikartasta sävy Nordic Black and Brown. Jälki ei ole aivan yhtä hienostunutta kuin seinissä olevassa Rubio Monocoatissa, mutta pieninä pintoina ihan ok. Oleellista tässä oli, että Pinotexia on huomattavasti helpompi työstää kuin seiniin vedeltyä belgialaista pellavasiemenöljyä. Näin siitäkin huolimatta, että yhtä tumman lopputuloksen aikaansaaminen vaati kyllästeen sivelyä vähintään kolmeen kertaan.
Rapatessa roiskuu. Ja lipsuu.
Näissä hommissa ei vahingoilta voi välttyä. Onneksi isompia vammoja ei ole tullut vastaan. Ei fyysisiä eikä ainakaan vielä edes henkisiäkään. Jotain pientä aina kuitenkin sattuu. Se, missä yhteydessä alla näkyvät vammat syntyivät ja oliko vaivan arvoista, selviää ensi jaksossa. Siihen asti: mukavaa syksyn alkua!
Huvilan ensiapuvälinevalikoimista löytyi iloisia Minion -laastareita akuuttiin tarpeeseen.
Otsikon kliseen lisäksi rakennushommissa pätee usein toinenkin ns. yleisesti hyväksytty totuus: 20/80 -sääntö. Isot linjat valmistuvat nopeasti, mutta usein lopputuloksen kannalta ratkaisevat viimeistelytyöt vievät runsaasti aikaa ja energiaa. Sarjassamme yksityiskohtien loppuunviennin merkitys on nyt vuorossa huvilan ulkopuoliset vuorilaudat.
Ensimmäisenä syksynä huvilan vuorilautadetaljit olivat ajan puutteen ja töiden priorisointien johdosta pahasti hakusessa. Karmiraot piti kuitenkin saada vedenpitäviksi ennen talven tuloa. Rankkasateella oli olohuoneen isojen ikkunoiden alareunasta jo valunut vettä sisään. Niinpä tein pikaisen ”väliaikaisratkaisun” ja vedin suojaksi vihreän Sitko-Flex -teipin.
Aluksi käytin karmirakojen tukkimiseen alareunassa näkyvän Sitko-Flexin lisäksi oranssia rakennusteippiä. Sen elinikä karuissa oloissa oli laskettavissa max viikoissa. Aika pian jouduin poistamaan oranssit teipit ja siinä vaiheessa vedin tyytyväisenä tilalle vihreät teipit. Ja nehän sitten pysyivätkin paikoillaan. Valitettavasti.
Sitko-Flexistä sen verran, että se ihan oikeasti on nimensä mukaista ainetta. Vaikka on muuten pätevää tavaraa, matkan varrella opin, että sitä ei pidä laittaa mihinkään sellaiseen paikkaan, josta sitä ehkä joskus joutuu poistamaan. Räiskyvä neon-vihreä väri ei juuri mitään kohdetta korista, joten näkyviin jäävät teipin osat mielellään poistaisi. Teipin liima kuitenkin jämähtää kiinni alustaansa paremmin kuin hyvin ja lisäksi itse teippi on ohuilla lasikuitu(?)langoilla vahvistettua supersitkeää ainetta. Poistaminen on tuskaista työtä, jonka lopputuloskin on vähän niin ja näin.
Villat karmiraoissa ovat sittemmin pysyneet hyvin kuivina, mutta ulkonäöllisesti teipit ovat olleet suoraan sanottuna hirveät. Kuten aika usein käy, niin nytkin välikaisuudesta uhkasi tulla, jos ei aivan täysin, niin Miika Nousiaista siteeraten sellainen semi-pysyvä ratkaisu. Kaksi vuotta olemme saaneet ”nauttia” iloisen värikkäistä ikkunanpielistä. Kaikkeen sitä sopeutuu, vaikka ei kyllä totu.
Nyt viimein otimme itseämme niskasta kiinni ja aloitimme tämän stressaavan ja aikaa vievän vuorilautaprojektin myös merenpuolen isojen ikkunoiden osalta. Stressaavan kahdestakin syystä. Ensinnä lopputuloksen tulee olla teknisesti toimiva (pitää vesi pois rakenteista) ja toisekseen olla myös visuaalisesti miellyttävä.
Ulkopuoliset vuorilaudat ovat huomattavasti työläämmät kuin sisäpuolen vastaavat listat. Ikkunat asenentaan siten, että sisällä karmien pinta on seinätasossa. Siellä riittää yhdet helposti asennettavat laudat. Seinät ovat kuitenkin paksummat kuin ikkunakarmit, joten ulkopuolella vuorilautojen lisäksi pitää asentaa täytteeksi myös pieli- eli smyygilaudat. Kuvassa Mari maalaa smyygejä toiseen kertaan. Ensimmäinen kerros vedettiin jo ennen asennusta. Maalaus olisi tietysti helpompaa tehdä kokonaan ennen lautojen asennusta. Meillä oli kuitenkin niin kova hinku saada valmiin näköistä jälkeä, että tämän suhteen teimme kompromissin. Pienenä etuna tässä työjärjestyksessä on se, että ei tarvitse maalata yhtään ylimääräistä rimanpätkää. Niille, jotka ihmettelevät puuttuvia terassin kaiteita kerrottakoon, että olemme jo aika lähellä päätöstä siitä millaiset niistä tulee. Pysykää kuulolla, niin saatte kyllä varmasti tietää asiasta lisää!Mikä tämän kuvan juju sitten on? Tällaiseltahan talon tulisikin näyttää? Kyseessä on kuitenkin eräänlainen sisäpiirin juttu. Vuoden ajan asennuksen jälkeen tien puolen seinän vuorilautojen yhdet reunat olivat sahauksen jäljiltä ilman pintakäsittelyä. Näiden kapeiden viirujen maalaus tummanruskeaksi teki uskomattoman suuren muutoksen (parannuksen) visuaaliseen vaikutelmaan. Pienet yksityiskohdat ovat tärkeitä.
Painuvasta hirrestä tehdyn rakennuksen vuorilautojen kanssa joutuu miettimään, miten eri rakenneosien liitokset tulisi tehdä. Valmistajalta tulleet tarveaineet ja niitä varten laaditut detaljisuunnitelmat eivät meille sopineet. Kontion tätä varten toimittama lautamateriaali oli pahasti eriparia verrattuna seinien moderniin hirsiprofiiliin ja linjakkaaseen citynurkkaratkaisuun. Emme halunneet asentaa koristeelliseen profiiliin höylättyjä lautoja muuten suoralinjaiseen rakennukseen. Vuorilautojen toteutustapa piti miettiä ihan itse. Koska hankalia asioita helposti siirtää eteenpäin, vuorilaudat ovat jääneet odottamaan.
Ollakseni ihan rehellinen, ikkunoiden yläreunojen kanssa tuli vähän oikaistua. Ulkonäön takia on joskus pakko tinkiä muista asioista. Oikeaoppinen rakenne olisi ollut niin monimutkainen lautaa-laudan-päälle -ratkaisu, että siihen emme halunneet mennä. Kovalla sateella saattaa nyt vettä tihkua vuorilaudan taakse. Siellä on villojen suojana kuitenkin tyvek -tuulensuojakangas. Muoviton rakenne on toivottavasti muutenkin riittävän hengittävä.
Projekti jatkuu seuraavana viikonloppuna, mikäli säät vain ovat ennusteiden mukaisesti suotuisat. Lisää kuvia on tiedossa, kunhan kaikki vuorilaudat ovat paikoillaan.
Huvilan keittiö alkaa olla esittelykunnossa. Vaikka itse sanonkin, niin siitä tuli oikein tyylikäs, epäilemättä myös trendikäs, mutta ennen kaikkea käytännöllinen.
Siitä onkin jo vierähtänyt aika tovi, kun viimeksi kirjoitin keittiöstämme. Viikko sitten sähköurakoitsijamme kytki välitilan valot sekä pistorasiat. Johdot kulkevat osin ikkunan karmien sisällä, joten listoitukset ovat joutuneet odottamaan. Nyt saatiin nekin paikoilleen ja keittiön ilme alkaa olla koko lailla viimeistelty. Alla kuvia lopputulemasta.
Aivan kaikkea ei onnistuttu tiloihin mahduttamaan, mm. haave aamiaiskaapista jäi toteutumatta. Lopputulokseen ollaan kuitenkin oikein tyytyväisiä. Hyvä näin koska tämä ”mökkikeittiömme” on kaupunkiasuntomme vastaavaa isompi, monipuolisempi, paremmin varusteltu ja näin ollen tietysti myös kalliimpi. Logiikka taustalla on – kuten meidät tuntevat hyvin tietävät – että vakiasuntoamme olemme vaihtaneet tasaisen epätasaiseen tahtiin, mutta tämä huvila on tehty pysyväksi. 🙂
Maaliin keittiön osalta siis päästiin. Jos projektin aikaisemmat, joiltain osin jopa värikkäätkin vaiheet kiinnostavat, niin näistä vanhoista artikkeleista löytyy lisäselostuksia:
Keittiön asennus edellyttää paneutumista asiaan, nikkarointia käsityökaluilla, luovuutta yhdistettynä insinööriajatteluun ja lisäksi jonkun verran salapoliisin vikaa. Tai sitten teet asian helpoksi ja ostat kalusteet asennuksen kera. Päätimme tällä kertaa kaikesta huolimatta asentaa kaapit ja koneet ihan itse. Jatka lukemista ”Tuhansien eurojen keittiö ja viiden sentin virhe”→
Moderni hirsihuvila merenrannalle. Kokemuksia ja tapahtumia projektin varrelta. 