Itsenäisyyspäivän superpitkä ja supersateinen viikonloppu tuli käytettyä työmaalla tehokkaasti. Onneksi olemme tukevasti sisätyövaiheessa. Enimmäkseen aika kului lattioilla kontaten parketteja sekä laattoja asennettaessa. Mikä ja miten tiukalle menikään?
Rakentamisperinne suvussani juontaa juurensa ainakin isoisään. Iso-Ville oli ammatiltaan kirvesmies. Hänen poikansa eli edesmennyt isäni oli hänkin sekä innokas että luova nikkaroija, vaikka suht lyhyen elämänsä aikana ehtikin vain yhden talon itse väsätä.

Isäni elämän ehkä tärkein vapaa-ajan harrastus ja hanke oli kesämökki Vesilahden Rämsöön kylässä. En itse päässyt ko. projektia kovin tarkasti seuraamaan, koska olin  siinä vaiheessa jo muuttanut pääkaupunkiseudulle opiskelemaan. Aina välillä kuitenkin kävimme paikan päällä kohdetta katsomassa ja joitain muistikuvia pulpahtaa ajoittain esiin.

Yksi flashbackeistä tuli nyt huvilan parkettien asennuksen yhteydessä käyttämistäni polvisuojista. Mielleyhtymä Rämsöön rakentamiseen on, että näppärällä isälläni oli aivan itse tehdyt vastaavat pehmikkeet. Vaahtomuovista leikatut suikaleet teipattuina polvien ympärille. Jollain lailla toimiva ratkaisu sekin. Ainakin sai mökin lautalattiat asennettua ja lakattua. Tästä huolimatta olen tyytyväinen, että kaupoista löytyy valmiita tuotteita kaikennäköisiin tarpeisiin. Muun muassa työhousuissa valmiina oleviin polvitaskuihin sopivat taipuisat ja muotoillut pehmikkeet.

Isäni erilaisista niksipirkkatyylisistä ”keksinnöistä” voisi kertoa enemmänkin. Palataan niihin uudestaan ehkä jossain muussa yhteydessä ja keskitytään nyt tämän blogin varsinaisiin aiheisiin.

Riittääkö, riittääkö…

Edellisessä postauksessani jo hehkutin, kuinka hienosti parkettien asennus sujui. Oohuoneen jälkeen näytti siltä, että meillä olisi parkettilautoja runsaati yli tarpeen. Olimme jo valmiiksi jakaneet laudat erinomaisiin, käyttökelpoisiin ja huonoihin. Ajatuksena tietysti. että laitetaan parhaat näkyvimmille paikoille ja käyttökelpoisilla tehtäisiin loppulattia.

Ensimmäinen ylläri tuli, kun tarkistusmittasin nyt työn alle otetun makkarin lattiat. Vastoin muistikuvia huone olikin 70 senttiä leveämpi kuin se toinen, johon parketit jo aiemmin asensimme. 70 senttiä tarkoittaa 187 millin levyisestä laudasta tehtynä neljää riviä. Yhteen riviin menee puolitoista lautaa eli yllättäen menekki olikin kuusi lautaa enemmän kuin olin laskenut. Tavaraa oli silti riittämiin. Itse asiassa kaksi lautaa enemmän kuin tämä tarve.

Aloimme siis hyvillä mielin latoa lautoja aloittaen huoneen peränurkasta. Homma eteni rutiinilla vauhdikkaasti. Kunnes tuli vastaan toinen ylläri. Tai ei sen mikään ylläri olisi pitänyt olla. Samaan olimme törmänneet jo kaksi kertaa aikaisemminkin. Taas kerran hyvänolon tunne aiheutti ylimielisen varmuuden – kyllähän tämä nyt jo osataan. Ongelma tuli esiin, kun tulimme makuu- ja olohuoneen väliseen oviaukkoon.

Aukon kohdalla parkettia piti jatkaa n. 10 senttiä pidemmälle, kuin mitä seinälinjan kohdalla oli tilanne. Olimme kuitenkin tehneet alun asennukset täysmittaisilla laudoilla. Joka toinen rivi päättyi seinä kohdalla täyden laudan päätyyn. Miten sitä sitten jatkaa yks kaks oviaukossa kymmenellä sentillä, jos ja kun halutaan edelleen pitää kiinni vaatimuksesta saada lautojen päätysaumat suoraaa linjaan?

Tietysti siten, että otat uuden korkkaamattoman laudan ja leikkaat sen päästä vaaditut sentit ja laitat ne jatkoksi edellisen laudan perään. Yksinkertaista sinänsä, mutta siinä samalla kyseisen pätkäistyn laudan koko loppuosa siirtyi roskapinoon. Jokaisen lautarivin kohdalta jäi kaksi metriä ja kolmekymmentä senttiä hyvää tavaraa kokonaan hyödyntämättä. Nyt veti jo vähän hiljaiseksi, loppuvarvit piti miettiä todella tarkkaan.

Tarkalle meni. Jok’ainut lauta lopulta tarvittiin. Lisäksi viimeinen 10 sentin jatkos piti käsipelillä työstää, koska ei enää ollut jäljellä kokonaisia lautoja, joista sopivia päätypaloja olisi voinut napsaista. Onneksi viimeinen palikka tuli oviaukon reunaan ja vähän kapeampanakin kuin mitä laudan leveys oli. Eihän sitä kotikonstein mitään täydellistä ponttiliitosta pysty nikkaroimaan, mutta liimaa sopivasti käyttäen palikka pysynee siellä reunassa riittävän hyvin paikallaan.

Tarinan opetukset?

Ongelmat olisi ehkä välttänyt jos parkettiasennuksesta olisi tehnyt mittapiirroksen etukäteen. Nyt fiilis oli, että hoidetaan homma pois vauhdikkaaati sen enempiä murehtimatta, suunnittelematta ja tarkistelematta. Perimmäinen ongelma siis tässäkin taisi oli asenne.

Onni onnettomuudessa oli, että meillä oli hankittuna tavaraa yli tarpeen. Hyvä sinänsä, että kaikki tuli käyttöön – mitäpä niillä muutamilla ylijäämälaudoilla olisi edes tehnytkään.

Kokemuksen kautta tällaiset kuprut varmaankin oppisi välttämään ihan selkäytimen kautta. Olen aikas varma, että jos itselle tulisi samantapainen kohde uudelleen vastaan, niin asian kyllä nyt muistaisi ja osaisi hoitaa paremmin. Saattaa tietysti olla, että silloin vastaan tulisi joku uudentyyppinen haaste. 🙂

Lattiashow jatkuu, nyt kaakeleiden merkeissä

Huone kerrallaan piilotetaan lattioiden kipsilevyjä. Viimeinen ns. kuivan tilan jäljellä ollut lattia on ollut eteinen. Ennen sitä piti kuitenkin tehdä pikaviritys kylppärin puolella. Syynä oli se, että putkimies voisi kytkeä vesisysteemit siihen malliin, että viimeinkin saisimme juoksevan kylmän ja lämpimän veden käyttöön.

Talotekniikkamme on ahdettu pieneen tilaan komeroon kylppärin nurkkaan. Tarkkaan tuli neliöt ja sentit hyödynnettyä. Vesifilrttereiden liitokset jäävät näppärästi seinien sisään, kun komeroa ei sisäpuolelta levytetä. Painesäiliökin mahtuu paikoilleen, kun komeron etuseinää siirrettiin kymmenen senttiä eteenpäin.

Ongelmat joskus (itse asiassa aika useinkin) ketjuuntuvat. Komeron etuseinän siirrosta seurasi, että jo viereiseen seinään oven pieleen sijoitetut sähkörasiat jäivätkin seinätolpan alle piiloon. Eri vaihtoehtoja punnittuamme, päätimme sirtää katkaisijat eteisen puolelle. Nähtäväksi jää kuinka usein joku joko vahingossa tai sitten jäynämielessä sammuttelee vessan valoja ulkopuolelta juuri h-hetkellä.

Komeron lattia oli itse asiassa hyvä paikka harjoittella pienten laattojen kanssa. Minulla on käytössä omilla jaloillaan seisova Ryobin laattasaha timanttilaikalla. Oikein näppärä laite etenkin isojen laattojen leikkelyyn. Ongelma leikkurin kanssa on, että leikkausjälki ei ole ihan tasainen. Tämä korostui pienten ja paksujen laattojen kanssa. Jatkossa, kunhan pääsemme näkyviin jäävien kohteiden pariin,  pitää yrittää löytää muita tapoja pienten laattojen pilkkomiseen.

Viimeistä viedään

Tämän komeronykerryksen jälkeen olikin mahtavaa jatkaa laatoituksia eteisen lattian parissa. Tilava alue, tasainen pohja ja pisteenä i:n päällä mitoitus, jossa huoneen leveys on tasan kolmen laatan verran. Laattojen leikkelyä tuli siis todella vähän. Joskus käy näinkin.

Suht vauhdikkaalla ja rennolla otteella edenneestä laatoitus- ja saumaustyöstä huolimatta – ellei peräti sen takia – lopputuloksesta tuli oikein hyvä. Palataan kuvien osalta asiaan jossain välissä, mikäli valaistusolosuhteet ja muiden työvaiheiden tauotukset synkronoituvat sopivasti.

Eteisen lattia oli siis viimeinen ns. kuivan tilan lattia, jonka pintamateriaali oli asentamatta. Jonkin verran konttailua vielä on tiedossa (mm. jalkalistojen asennus), mutta voiton puolella ollaan!