Lautaa, laminaattia, vinyyliä vaiko parkettia oleskelutilojen lattioihin? Vaihtoehtojahan riittää. Pitkän harkinnan jälkeen teimme päätöksen. Materiaali oli alusta lähtien selviö, oikea malli ja väri oli hakusessa pitkään.
Alan liikkeissä tarjotaan nykyään oletusarvoisesti ensimmäiseksi laminaattia ja toisena, vähän arvokkaampana vaihtoehtona vinyyliä. Parketit ovat sekä tarjouksissa että tuotesijoittelussa vasta näiden jälkeen. Asia jaksaa ihmetyttää. Mikä siinä oikein on, että luonnonmateriaalien sijaan niitä enemmän tai vähemmän onnistuneesti jäljittelevät keinoaineet ovat suosiossa?
Kaupat myyvät tietysti mieluiten sitä, mistä saa parhaan katteen. Tai toisena vaihtoehtona sitä mitä kysytään. Ilmeisesti näiden uusien lattiapäällysteiden kohdalla molemmat pätevät yhtäaikaa. Varsinkin jos mielikuvia ja -haluja ohjataan voimakkaalla markkinoinnilla.
Onhan uusilla keksinnöillä puolensa ja käyttökohteensa, ei siinä mitään. Joskus oli myös aika, jolloin kokolattiamatotkin olivat suosiossa. Me olemme näissä lattia-asioissa perinteisiä puu- ja kaakeli-ihmisiä. Huvilan kuivien sisätilojen osalta päädyimme Kährsin yksisauvaiseen lankkuparkettiin.
Susihukkanen
Yksi tilausvaiheessa arvattava asia on tarvittava tavaramäärä. Nettoneliöt olivat tarkkaan tiedossa, mutta bruton kanssa on näissä hommissa aina miettimistä. Kuinka paljon pitää varata työvaraa, mikä on hukan osuus? Ja tuleeko kenties sutta ja sekundaa eli asennusvirheitä?
Suorakulmaisessa huoneessa ja säästäväisellä asennusteknikalla pärjää kahdella prosentilla ylimääräistä. Jos on vähänkin erikoisia ratkaisuja, niin viisi prosenttia lienee yleisesti käytetty, varman päälle luku. Jäljempänä selitettävistä syistä sekä pakettien koosta johtuen päädyimme tilaamaan lähes kymmenen prosenttia enemmän kuin tarkat neliöt olisivat olleet.
Alusmateriaali eli askeläänieriste
Erilaisia käytännön yksityiskohtia pitää rakennettaessa koko ajan päättää. Tällä kertaa esimerkiksi mitä tavaraa laittaa parketin ja sen alla olevan lattian väliin.
Olemme pyrkineet välttämään muovin käyttöä aina kun mahdollista. Valmistajan sivuilla oli tähän meidän lattiarakenteeseen (rossipohja, levylattia ja lattialämmitys) sen verran tiukat sanamuodot, että piti antaa periksi. Parketin alle tuli Tuplex. Aika pitkäänhän tämä tuote on jo ollut käytössä eli uskoisin, että on hyvä ratkaisu.
Takan ohitus
Huoneiden mittojen osalta meillä oli hyvää tuuria. Mitään isompaa ja/tai hankalaa nikkarointia esim. kulmien tai viimeisten varvien kanssa ei tullut vastaan. Yksi hankalimmista paikoista oli takan ympärystä. Keittiön puolella tuli reunimmaisesta parkettilaudasta vain noin sentin levyinen. Juuri ikävästi sen verran leveä, ettei koloa olisi saanut jalkalistalla peitettyä, mutta niin kapea, että sahaaminen oli tarkkaa puuhaa.
Sekä talon rungon että parkettilautojen mittatarkkuudesta kertoo se, että kun takan ohi tultiin kahtapuolta, niin uudelleen liittymisessä lähes puolentoista metrin jälkeen ei ollut mitään ongelmia. Tarkkaa työtä puolin ja toisin.
Hienoa teknologiaa
Parkettilaudat olivat työstöltään ensiluokkaisia. Kaikki saumat loksahtivat pontteihin helposti ja lujasti. Aikaisempien vastaavien projektien yhteydessä esiintyneelle pakolliselle ähkimiselle ja kiroilulle ei ollut tarvetta. Tärkeinä taustatekijöinä tähän(kin) liittyen ovat osaltaan olleet huolellisesti tehdyt edeltävät työvaiheet. Talon seinät ovat tasan tarkkaan jiirissä. Pienikin heitto kertautuisi matkan varrella ja laskelmat sekä lopputulos menisivät helposti pieleen. Jälleen propsit Kontiotuotteelle ja heidän asentajilleen.
Vantaan Petikon RTV:llä ”pakkomyivät” meille parkettien yhteydessä erityisen alumiinisen työkalun liitosten mahdollista purkua varten. Onneksi ei tarvinnut tehdä tarkempaa tuttavuutta ponttien lukitusmekanismin toimivuuden tutkimiseksi näiltä osin. Samaan pakkomyyntipakettiin kuului myös juuri tälle pontille muotoiltu lyöntikapula. Se ei ehkä olisi ollut aivan välttämätön, mutta helpotti ja nopeutti työtä ja varsinkin suojasi pontin vanerireunat vammoilta. Vaikka myyjille vähän aiheesta niuhotimme, kiitokset kuitenkin siitä, että vakuuttivat meidät lisätarvikkeiden tarpellisuudesta. Oikein suositeltavat hankinnat.
Valmista pintaa saumat rivissä.
Aikoinaan Maununnevan etutontin taloa rakentaessamme virolaiset työmiehet tekivät hyvää työtä parkettien kanssa. Oma-aloitteisesti mm. asensivat parkettilautojen päätysaumat tyylikkäästi suoriin linjoihin. Lopputulos oli hieno. Huoneen ei-yhdeksänkymmenen asteen kulmista johtuen hukkaprosentti nousi silloin toiselle kymmenelle ja tavara loppui kesken. Onneksi samaa tavaraa sai silloin vielä lisää – toimitusaika oli kyllä muutama viikko. Siinä vaiheessa kun lisätoimitus tuli, virolaiskaverit olivat jo aikapäivää poistuneet muihin hommiin. Pääsin siis itse taas kerran harjoittelemaan parketin asennusta.
Huvilan lattiaan halusimme saman saumaratkaisun. Se vääjäämättä tuottaa korkeammat hukkaprosentit. Edellisestä kerrasta viisastuneina huvilassa on ainoastaan suorakulmaisia nurkkia. Tämän ja hyvän tuurin ansiosta tavaraa kului kuitenkin kohtuullisesti eikä tällä kertaa tarvittu lisätilauksia. Lopputulos on kyllä tämän pienen ylimääräisen jumpan ja investoinnin arvoinen.
Dokumentoidut asennusolosuhteet
Valmistajan ohjeissa sanottiin, että asennustilan lämpötilan tulee olla 15-30 astetta ja suhteellisen kosteuden 30-60 prosenttia. Tässä todiste jälkipolville, että ehdot todella täyttyivät.
Loved reading thiis thank you
TykkääLiked by 1 henkilö