Kylppärin kalusteiden hankinta osoittautui yllättävän vaikeaksi projektiksi. Helppoa olisi ollut varata aika yhdestä liikkeestä ja valita heidän valikoimastaan parhaiten sopivat tuotteet. Mutta sehän ei meille käynyt.
Kylpyhuoneessa haluttiin yhdistää muiden tilojen parhaita ratkaisuja. Käytännössä tämä tarkoitti vierailuja sekä useissa nettikaupoissa että myös perinteisissä liikkeissä. Ja koska tavarat tulevat monesta paikasta, koko vastuu mitoituksista ja yhteensopivuudesta on itsellä. Artisti vastaa.
Ikeasta haimme parit irto-ovet kylpyhuoneessa olevaa tekniikkakomeroa varten. Koska eteinen ja kylppäri ovat vierekkäin, halusimme kaappeihin samanlaiset ovet. Siitä tulikin varsinainen jännitysnäytelmä.
Kuinka ollakaan puolitoista vuotta sitten eteiseen hankkimamme ovimalli oli jo poistunut valikoimasta. Espoon Ikeasta löytyi jotain osia. Vantaalla ko. sarjan tuotteet oli kaikki jo siirretty löytöosastolle. Fyndissä olevia tuotteita ei enää ole varastosaldoilla eli tarkkaa tietoa saatavuuksista ei saanut kuin menemällä paikan päälle.
Siinä sitten sukkuloimme edestakakisin ja keräsimme palikoita sieltä täältä. Kaiken huipuksi muistimme osan mitoista väärin ja saimme tehdä ylimääräisen palautuskierroksen sekä pyytää Jannelta apua löytönurkan pikaiseen uudelleen penkomiseen. Onneksi Ikealla palautusprosessit ovat äärimmäisen asiakasystävällisiä. Lisäksi antoivat meille pyynnöstä ylimääräisiä ruuveja kaappien toisiinsa kiinnittämistä varten. Olisivatpa kaikki yritykset yhtä joustavia ja palveluhaluisia!
No joka tapauksessa kalusteet, hanat, kivitasot jne, on nyt kaikki tilattu. Viimeisen toimituksen aikataulu määrittelee valmistumisen, joka näillä näkymin siirtyy jonnekin huhtikuulle. Jos jotain hyvää asiassa haluaa löytää, niin nyt talven mittaan on saanut rauhassa tehdä näitä sisähommia. Listat, silikonit yms. ovat nyt paikoillaan ja kaikki alkaa olla valmista kalusteasennusta varten.
