Ulkoseinistä tulee hyvät. Tai oikeammin sanottuna aivan loistavat. Osa viehätyksestä on varmaankin seurausta aiheeseen liittyvien vaikeuksien selättämisestä. Oli niin tai näin, lopputulos kyllä painii omassa sarjassaan. Toivottavasti kuvista saa jonkinlaisen käsityksen siitä, miksi ollaan tästä jutusta näin innoissaan.
Kaksi ulkoseinää on pintakäsittelyn osalta nyt valmiina. Lopputulos jopa ylitti odotukset. Läpikuultava, silkinhohtoinen pinta ilman minkäänlaisia siveltimen jälkiä. Värisävy sopii upeasti ympäröivään mänty/kalliomaisemaan ja elää hienosti eri kulmista katsottuna ja eri valaistusolosuhteissa.
Ensimmäiset neliöt valmista seinäpintaa. Tämän takia on tehty hulluna töitä. Lopputulos näyttää todella hienolta. Se, että näkee lopputuloksen, motivoi kummasti ja antaa uskoa,siihen, että tuli kuitenkin tehtyä oikea päätös.
Monimutkainen on kaunista
Hienosta lopputuloksesta on siis saanut maksaa paitsi selvänä rahana myös monivaiheisena työnä. Yksityiskohtaisesta ja henkilökohtaisesta opastuksesta huolimatta (ks. edellinen postaus) näiden tuotteiden työmenetelmissä on vielä oma oppimiskäyränsä. Varmuuden vuoksi aloitettiin harjoittelu pohjoispuolen päätyseinästä. Tämä olikin ihan hyvä idea.
Belgialainen öljyämpäri suomalaisessa mäntymetsässä.
Oman haasteensa tähän projektiin tuo kalliorinne, jolla talo seisoo. Emme edes harkinneet maalausta tikkaiden kanssa. Rubio Monocoatin vaatima moninkertainen pintojen läpikäynti puoltaa vahvasti kunnon telineitä. Kuten jo aikaisemmin kerroin, ajatuksena oli käyttää ainakin terassin meren puoleisilla seinillä siirrettävää, kevyttä alumiinitelinettä. Se olisi kuitenkin ollut käytännössä niin hankalaa, että ajatuksesta piti luopua. Pihinä miehenä en ole hommannut kunnollisia alumiinisia vuokratelineitäkään.
Virolaisten hirsirunkoasentajien innoittamina olemme jatkaneet tellinkien nikkarointia pitkästä tavarasta. Kohta koko talo on kierretty kakkosnelosista ja laudoista tehdyillä rakenteilla. Yllättävän hyvin telineiden rakentelu jo sujuu. Ja kun jossain vaiheessa maalausurakka on viimein valmis, telineille on jo valmiiksi katsottu loppusijoituspaikkakin. Saunan kiukaan tulipesä. 🙂
Maalarimestari pääsi itsekin kuvaan. Kuten silmien siristelystä voi päätellä, syksyinen auringonpaiste oli häikäisevä. Valo on aina tervetullutta, mutta niin uskomatonta kuin se syyskuun lopulla Suomessa onkin, jouduin keskeyttämään työt kuumuuden takia. Mies olisi ehkä vielä kestänytkin lämmön, mutta Rubio Monocoatin pohjuste jämähti eli kärvähti levityksen jälkeen välittömästi hirren pintaan kiinni. Tästä seurasi sellainen ongelma, että ainetta ei voinut enää tasoittaa, kuten prosessi vaatii.. Ja tämän seurauksena lopputulos ei ole enää yhtä hyvä kuin muualla. Toiovttavasti kuitenkin kelvollinen. Tämä selviää kunhan pintaöljy on sivelty, pyyhitty ja kuivunut. Toivotaan parasta.
Maalaushommistakaan ei näköjään tulisi mitään ilman jesaria. Tällä näppärällä jatkovarrella sain puuttuvat puoli metria ulottuvuutta lisää. Kauimmainenkin räystäslaudan nurkka sai pintakäsittelynsä.
Pohjusteen kanssa saa olla tarkkana
Edellisessä postauksessa jo kerroin, miten tämän belgialaisen ihmeaineen kanssa pitää toimia. Haastavin eli aikaa vievin, raskain ja lopputuloksen kannalta kriittisin toimenpide on pohjusteen levitys. Siinä on kaksi vaihetta. Ensin pohjuste levitetään siveltimellä hirsien pinnalle. Hetken kuivumisen jälkeen aine tasoitetaan vaahtomuovisella “padilla”. Oikean kuivumisajan oppii työn edetessä. Liian nopeasti tehty levitys padilla (eli jos hirren pinta on vielä liian märkä) ei tuota tasaista lopputulosta ja lisäksi kädet/käsineet tahriintuvat pohjusteesta oikein kunnolla. Liika odottaminen taasen tekee työstä raskasta. Aine ei kuivana enää helposti leviä. Ja jos pinta pääsee kuivuman kokonaan, lopputulos on pysyvästi epätasainen. Tämän sain kokea käytännössä, kun yritin levittää pohjustetta syyskuisen iltapäiväauringon paahteessa (ks. kuvateksti yllä).
Mutta kuten sanottua, aika nopeasti sitä oppi oikean työrytmin. Ja olihan se tietyllä tavalla eksoottista, että Suomessa joutui syyskuun lopulla pakenemaan auringonpaistetta varjon puoleisille seinille. 🙂
Rubio Monocoat -pohjuste pitää siveltimellä tehdyn levityksen jälkeen tasoittaa vaahtomuovisella ”padilla”. Vasemmalla käyttämätön padi. Kaksi muuta demoavat, miten sienet muuttuvat seiniä hinkatessa.
Öljyä pintaan
Yön yli kuivuneen pohjusteen päälle vedetään varsinainen pintaöljy. Nimensä mukaisesti se on öljyä. Tai itse asiassa työstettäessä jopa vahamaista. Vettä hylkivää joka tapauksessa. Pohjuste on puolestaan näppärästi vesiohenteista. Se on myös sävytetty pintaöljyn värin mukaan. Ei kuitenkaan ihan samaan sävyyn, joten lopullisen värin näkee vasta sitten kun työ on tehty loppuun saakka.
Rubio Monocoatin levitys hirsiseinään on monivaiheinen prosessi. Tässä kuvassa näkyy kolme eri vaihetta. Alimpien hirsien pinnassa on edellisenä päivänä levitetty ja tasoitettu pohjuste. Keskellä on pohjusteen päälle vedetty pintaöljy tuoreeltaan. Ylimpänä olevissa hirsissä on jo pyyhitty ylimääräinen öljy pois eli nämä hirret ovat valmiita. Värisävy tosin vielä muuttuu, kun öljy tuosta kuivahtaa.
Pintaöljyn levitimme niin ikään siveltimillä. Tämä vaihe ei ole onneksi enää yhtä kriittinen kuin pohjusteen levitys. Lopputuloksen kannalta on kuitenkin tärkeää, että ylimääräinen öljy pyyhitään lopuksi pois.
Aine ensin levitetään tasaisesti hirren pintaan ja annetaan sen jälkeen hetken kuivahtaa eli imeytyä. Noin viidentoista minuutin kuluttua ylimääräinen öljy poistetaan räteillä pyyhkimällä. Pyyhintä viimeistelee pinnan lopulliseen muotoonsa, mutta sillä on toinenkin tärkeä funktionsa. Jos ylijäämäöljyä ei suht nopeasti poisteta, se jämähtää seinään tahmeaksi tervamaiseksi mössöksi. Seinää on enää jälkeenpäin mahdotonta saada siistittyä.
Rättejä kannattaa varata runsaasti – yhdellä t-paidalla ei monta hirttä pyyhitä. Käytettyjen rättien hävittämiseen pitää myös kiinnittää huomiota. Öljy on todella herkästi itsesyttyvää ja varoitus kannattaa ottaa tosissaan. Yksi varman päälle keino on heittää käytetyt rätit vesiämpäriiin.
Voimaa ja motivaatiota maalin (!) saavuttamisesta
Yllä kerrottu saattaa kuulostaa monimutkaiselta. Ja sitähän se rehellisyyden nimissä onkin. Mutta kuten sanottua, tekniikan oppii aika nopeasti. Aikaa vain palaa runsaasti. Se, että onko lopputulos sitten kaiken tämän vaivan arvoinen, onkin jo ihan toinen juttu. Nyt kun itse näkee, miltä seinä valmiina näyttää, niin omalta kantiltani voin vain sanoa, että kyllä kannatti. Pinta oikein tehtynä on ihan älyttömän hieno.
Ulkoseinien lisäksi aiomme käsitellä samoilla tuotteilla myös hirsiset sisäseinät. Väri on toki toinen eli läpikuultava valkoinen.
Palataan asiaan lisäkuvien kanssa – sekä sisältä että ulkoa – kunhan homma tästä etenee.
Tältä päätyseinä näyttää valmiina, kun telineetkin on purettu pois. Kuva on aina kuva – toivottavasti tästä saa jotain vaikutelmaa siitä, miltä kohde luonnossa näyttää.
Moderni hirsihuvila merenrannalle. Kokemuksia ja tapahtumia projektin varrelta. 
Hei,
pintakäsittelystä on kulunut nyt vajaa kolme vuotta. Miten pinta on kestänyt?
Meillä on rakenteilla musta hirsitalo ja Monocoat yksi pintakäsittelyvaihtoehto. Mustan seinän kanssa on kuulemma vaarana, että etelä- ja länsiseinien väri haalistuu auringossa, ja mietimme olisiko tämä Monicoat kestävämpi vaihtoehto. Ainakin pinta on upea!
TykkääTykkää
Moikka, hyvin on pinta kestänyt. Jopa myös lännen puoleisella sivulla, johon aurinko ja myrskyt osuvat aika lailla suoraan. Ko. seinän käsittelykään ei mennyt ihan putkeen, kun jouduimme tekemään sen suorassa auringonpaisteessa. Hirret ovat tietysti ajan mittaan halkeilleet sieltä täältä ja halkeamista tulee ohuita vaaleita viiruja. Ne näkyvät ainoastaan läheltä katsottaessa. Jossain välissä on tarkoitus vetää uusi pintaöljy. Ylipäätään pintakäsittely on erittäin ohut. Ei varsinaisesti ole kovin herkkä kolhuille, mutta jos jostain syystä (vaikkapa reikiä poratessa puu lohkeilee, niin heti tulee vaalea puu näkyviin. Räystäänaluslaudat maalaisimme vasta asennuksen jälkeen ja niissä on selvä ”liituraitakuosi” näkyvissä. Jos siis osaa katsoa suoraan ylöspäin räystään alta. Kolmen vuoden jälkeenkin olemme kyllä oikein tyytyväisiä lopputulokseen ja värin/pinnan pysyvyyteen. Meillähän ei muuten ole sävynä puhdasta mustaa, vaan Nordic Black and Brown. AIka tarkkaan sama sävy löytyy myös Sadolin Pinotex -värikartasta. Lopputulos ei ole yhtä hienostunut, mutta jos joksus tärvitsee tehdä jotain pientä täydennystä tai vastaavaa niin onnistuu helposti. Kauempaa katsoen ei eroa huomaa. 🙂
TykkääTykkää