Hitaasti mutta varmasti alkavat sisätilat muotoutua. Samalla kun rakennetaan lattioita ja väliseiniä, sähkömiehemme Henrik on vetänyt putkia ja johtoja talon sisällä, seinissä, lattiassa ja ulkona talon alla. Isänpäivää edeltävänä lauantaina oltiin porukalla nikkaroimassa seiniä ja lattioita. Projekti on viikossa edistynyt oikein mukavasti.
Olosuhteet suosivat tähän aikaan vuodesta sisätöitä. Tosin nyt viikonloppuna sain vihdoin valmiiksi yhden pahasti viivästyneen ulkoaskareenkin. Viimeisetkin räystäiden aluslaudat on nyt öljykäsitelty. Tästä aiheesta on blogissa ollut jo kaksikin kirjoitusta (osa 1 ja osa 2). Olosuhteet lämpötilan ja kosteuden suhteen olivat reilusti ali ja yli sen mitä öljyn valmistaja suosittelee. Aika näyttää, joudummeko jossain vaiheessa uusimis- tai korjausoperaatioihin. Nyt iloitaan siitä, että saadaan viimeisetkin telineet purettua talon edestä. Sinänsä mielenkiintoista, että jotain purkamalla saa aikaiseksi valmiimman näköistä…
Tähän alkuun ensin kuitenkin pala villiä luontoa. Kuten olen jo aiemmin kirjoittanut, kaikki raot rakennuksen ulkokuoressa on jo villoitettu ja lisäksi ulkopuolelta myös teipattu tarkkaan umpeen. Ikkunat ja ovet ovat käytännössä aina suljettuina. Siitä huolimatta makkarin ikkunan sisäpuolella oli yhtenä aamuna sinitiainen. Lintu oli ilmeisesti ollut sisällä ainakin yön yli, ellei jopa pidempäänkin. Eläin räpiköi ikkunaa vasten varsin uupuneena eikä edes yhtään vastustellut, kun otin sen kämmenteni väliin. Ulkona lintu kyllä sitten lähti reippaasti lentoon heti kun avasin käteni. Harvoin pikkulintua pääsee näin läheltä ihailemaan. Kauniit värit sinitiaisella ja muutenkin hauskan ilmeikkään näköinen lintu.
Sähkötyöt etenevät johdonmukaisesti
Mieletön määrä sähköjohtoja pitää piilottaa tällaiseen vapaa-ajanasuntoonkin. Rossipohja on tässä suhteessa sekä siunaus että kirous. Etuna siitä on, että avoimessa ryömintätilassa talon alla voi piuhoja vetää ristiin ja rastiin. Haasteena on puolestaan se, että ahtaassa tilassa putkien naulaaminen ylöspäin kuoppaisella kalliolla selällään maaten ei oikein vastaa käsitystä sähkärin siisteistä sisähommista. Positiivista on kuitenkin, ettei sade yllä talon alle. Täytyy myös antaa tunnustusta Henrikin asenteelle. Ei valituksen sanaa.
Isänpäivän aaton urakointia
Lauantaina meitä oli siis useampi henki urakoimassa kohteessa. Janne ja Milja ahkeroivat lattioita ja seiniä, Mari hoiti muonitusta sekä logistiikkaa ja pojanpoikamme oli iloisena ja innokkaana mukana joka paikassa.
Yksi iso asia saatiin viikonloppuna valmiiksi. Lattiassa on nyt joka paikassa ilmansulkupaperi ja sen päällä 25×95 laudasta tehty k300 -koolaus.
Lattioiden jälkeen jatkettiin väliseinien pystyttämisellä. Kontiotuotteen toimitukseen kuuluivat kaikki väliseiniin tarvittavat puu- ja levytavarat. Valmistajan toimittamissa piirustuksissa oli myös mitoitukset ja detaljit pystytystä varten. Parhaamme mukaan yritettiin ohjeita tulkita, mutta aika monessa kohtaa pitää käyttää omaa harkintaa ja soveltaa ohjeita parhaan ymmärryksen mukaan. Pelkona tietysti on koko ajan se, että seuraavassa rakennusvaiheessa joutuisi jotain purkamaan ja tekemään sitten uusiksi. Tai pahimmassa tapauksessa joutuu lisäilemään turhia listoja tms. mokia peittämään.
Näiden ohjeistusten epäjohdonmukaisuuksien vastapainoksi voi Kontiotuotteelle antaa tunnustusta puutavaran laadukkuudesta. Kuten muukin puutavara, myös lattian koolauslaudat ovat viimeisen päälle hyvää tavaraa (mitallistettuja, höylättyjä ja päätypontattuja). Oikein miellyttäviä käsitellä ja asentaa. Toinen positiivinen asia on, että ainakin toistaiseksi kaikkea on myös ollut riittävästi, osaa tavaroista jopa reilusti yli tarpeen. Erityisesti näiden lattioiden aluslautojen osalta ylimääräiset tulivat tosi tarpeeseen. Muovikääreistä huolimatta pinon sisään oli päässyt vettä ja osassa laudoista päädyt olivat jo mustuneet. Kaikki koolaukset saatiin kuitenkin tehtyä puhtaasta tavarasta. Kuivaketju siis toimi. Rimaa hipoen mutta kuitenkin.
Jännityksellä odotan sitä, kun alamme avata pihassa vielä odottavia kipsilevypaketteja. Ne(kin) on toki peitetty lisäpressuilla, mutta vettä on tullut viime viikkojen aikana niin paljon, että pienistäkin rei’istä sisään pääsevä kosteus saa kyllä tuhoja aikaan. Toivotaan parasta ja uskotaan, että suojaukset ovat olleet riittävät.
Lopuksi kuitenkin takaisin nykyhetkeen. Lauantaina saatiin siis vietyä projektia mukavasti eteenpäin. Alla pari tunnelmapalaa tekemisistämme.
.
Harvoin tosiaan pääsee noin läheltä ihailemaan ja vielä, että sen saisi otettua kämmenten väliin. Sähköasennuksia aletaan meillä tekemään tänään. Pikkuhiljaa talo valmistuu.
TykkääLiked by 1 henkilö