Villan villoitus puhallusvillalla

Tammisaarelaisen Ekovilla -yrittäjän auto tuli kohteeseemme sovitusti aamusella. Ennen kuin kaverit pääsivät tositoimiin, tuli pieni mutka matkaan. Varoitin kuskia kyllä asiasta, mutta se ei näköjään auttanut.

Kesällä, kun erilaisia ja -kokoisia kuorma-autoja on tuonut tavaraa, kaikki ovat päässeet suunnilleen hyvin, sinne minne on pitänytkin. Kontion hirsiä tuonut auto kynsi kyllä syvät urat meidän tonttiliittymään, mutta siitä huolimatta pääsi ilman isompia ongelmia sisään ja ulos. Ja siinä autossa oli sentään massaa ja kuormat vahvasti takapainoisia.

Edelliset “kyntöoperatiot” ja viime päivien/viikkkojen sateet olivat ilmeisesti pehmentäneet liittymän pohjaa entisestään. Kun tähän lisää, että tämänkertainen kuski vielä oikaisi mutkassa metsän puolelle, niin siihenhän se juuttui.

kuorma-auto jumissa

Oliko pakko tulla metsän kautta? Liittymän pohja oli kyllä valmiiksi pehmeä eli ei tästä kuskia voi syyttää. Ainakaan täysin. Vasemmalla on muuten harmaavesisuodatin (Vestelli Biopuhdistaja 3), joka pitäisi saada piilotettua maan alle. Kalliotontillamme on pehmeää maata parhaimmillaankin vain muutama kymmenen senttiä. Kuten tien allakin.  Louhintaoperaatioita on siis tiedossa ennen kuin jv-pömpelit ovat piilossa.

Muuten asia olis ehkä selvinnyt suhteellisen vähälläkin venkslaamisella, mutta auto alkoi uhkaavasti kallistua kohti isohkoa mäntyä. Pahimmillaan väliä jäi vajaat viisi senttiä. Kuski oli varmaan syystäkin huolissaan, että nyt isännän auton kuormakoppi tästä vielä rikkoutuu. Ja kun tähän lisää, että parin yrityksen jälkeen etupyörät nostivat maasta ylös meidän sähkökaapelin varoitusnauhat, niin tunnelmat alkoivat olla vähän kireät.

Kuten useimmiten eli yleensä aina käy, niin tästäkin selvittiin. Meillä on vielä jopa sähkötkin toiminnassa. Itse asiassa villojen puhalluskone tarvitsee kolmivaihevirtaa eli jos sähköt olis menneet, niin puhalluksetkin olis varmaan jääneet tällä erää tekemättä.

Ei muuta kuin lapiot esiin, soraa ja kiviä sekä järeämpää puutavaraa sopiviin paikkoihin ja auto saatiin pelastettua tukevalle maaperälle. Jatkossa pitää hommata tähän mutkaan parit varoituskepit ja jossain välissä on vääjäämättä vuorossa koko tienpohjan uusiminen.

Viimein kaverit pääsivät siis viritteleen puhallusvehkeitään. Auton perässä on varsinainen puhalluskone sekä tarvittavat pitkät letkut. Suurin osa kuormatilasta on varattu tiiviisti pakatuille muoviin käärityille villapaaleille. Itse operaation suorittamiseen tarvitaan kaksi henkilöä. Toinen mättää auton lavalla koneeseen villapaaleja, joista kone sitten rouhii tavaraa ja paineilmalla puhaltaa letkuun.

Villanpuhalluskuorma-auto

Letkujen pituuden puolesta kuorma-auto olisi voitu jättää vaikka tiellekin. Apumiehen paikka on kopissa sisällä aukoa villapaaleja sekä syöttää niitä puhalluskoneeseen.

Toinen henkilö eli nokkamies on talossa sisällä ohjaamassa puhallusta letkun avulla oikeaan paikkaan. Ensimmäiseksi tehdään yläpohja. Kuten aikaisemmassa postauksessa jo kuvailin, asiaa oli valmisteltu siten, että kattotuolien välissä on ontelot villalle. Puhaltaja ohjaa letkua taipuisan, ilmeisesti sähköputkesta tehdyn, pitkän “tikun” avulla ja samalla käyttää puhalluskonetta kaukosäätimellä. Kattotuoleja on 60 sentien välein ja jokainen väli piti sokkona puhaltaa sekä ylös että alas. Tähän verrattuna alapohjan puhaltaminen olikin sitten nopea ja suoraviivainen operaatio.

Villojen puhallus yläpohjaan

Yläpohjan villoitus oli hankala osuus. Häyrynsulkuun tehtiin reikä jokaiseen kattotuolivällin. Sen kautta letku sitten ujutettiin räystäälle saakka sekä ylös että alas. Olalta roikkuvalla kaukosäätimellä ohjattiin auton perässä olevaa puhalluskonetta. Lienee hikisen tuskaista työtä kesähelteillä. Nyt ei ollut sellaisia ongelmia.

Alapohjan puhallus

Voisin arvata, että tässä vaiheessa urakkaa fiilikset alkavat olla korkeammalla. Työskentely avoimessa tilassa alaspäin lienee helpompaa kuin päinvastoin. Pöylyä tosin lentää ilmassa aivan älyttömän paljon.

Kaikkiaan urakkaan meni koko työpäivä. Noin 80% ajasta yläpohjaan ja loput kaikkeen muuhun. Vähän ennen neljää kamat oli kasattu takaisin auton kyytiin. Hieman kuski jännitti, miten tällä kertaa pehmeästä ajotiestä selviää. Poislähdössä ei ilmennyt varsinaisia ongelmia. Lapiohommia minulle tosin taas tuli, kun myllätyt maat piti tasoittaa henkilöautokelpoisiksi.

Tontin rajalla on kyllä oikein mukava työskennellä. Ohikulkevat naapurit pysähtyvät mielellään kyselemään kuulumisia. Vaikkakin näin syksymmällä on keskimäärin hyvin hiljaista. Tällä kertaa lähinaapurimme Roger ajoi autollaan ohi. Roger on innokas kalamies ja luvassa olisi myös meille tuoretta silakkaa heti, kun myrsky tästä vähän hellittää.

Villat siis tulivat taloon. Lattiasta näkee itsekin, että tavaraa on riittävästi. Katon osalta pitää luottaa, että ammattimies osaa asiansa. Eiköhän näin ole.

Puhallusvillaa latiassa

Tämä ei ole lunta. Onneksi, koska on vasta lokakuu ja varsinkin koska kuva on ikkunoiden sisäpuolelta.

Rakennusprojektiin kuuluu sellainen piirre, että kun yksi vaihe valmistuu, niin vähintään kaksi uutta tulee tilalle. Nyt, kun tämä pullonkaula aukesi, päästään asentaan lattiaa, sisäkattoa, väliseiniä sekä jatkamaan sähkö- ja putkitöitä. Nämä nyt ainakin tulevat heti mieleen näistä lähiaikojen töistä. Siis sisällä. Ulkonakin riittäisi runsaasti askarreltavaa. Kirjoitusaiheetkaan eivät ihan heti ole loppumassa. 🙂

Jos villojen puhaltelu kiinnostaa, niin otin kännykällä lyhyet videopätkät sisältä ja ulkoa. Videolta voi myös katsastaa projektimme tämän hetkiset yleiset näkymät. Tässä linkki YouTubeen:

Puhallusvillat Villa Solhällaan

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s