Olohuoneen ja ruokailutilan välinen tilanjakaja eli takka on nyt valmis ja periaatteessa käyttökunnossa. On niin hieno, ettei kuitenkaan vielä uskalla ottaa käyttöön. 🙂

 

Takkatarinan alkuvaiheista kirjoitin jo yhden postauksen. Tämänkertaisessa kertomuksessa on joitain lisähuomioita menneestä, mutta varsinaisena aiheena on takan ja hormin asennus sekä mitä kaikkea siihen oikein liittyi. Itse pystytystyöstä ja työn tekijöistä lisää tarinan loppupuolella. Edetään kuitenkin kronologisesti ja lähdetään liikkeelle aivan alusta eli suunnittelusta.

Suunnittelu.

Jo alkuvaiheessa oli selvää, että takasta tulee suoralinjainen valkoinen suorakulmio isoilla lasiluukuilla. Tältä pohjalta Janne teki luonnokset ja niiden mukaan lähdettiin ostoksille eli tarjouksia pyytämään.

Ostoprosessi meni näillä alustavilla piirustuksilla oikein hyvin. Jos jotain nyt tekisin toisella tapaa, niin tarkemmat mittapiirrokset ja holistinen suunnitelma olisivat kyllä eduksi. Ei niinkään tarjouspyyntöjä ajatellen, vaan enemmänkin jatkoa varten. Asennusvaiheessa olisi todennäköisesti ollut vähemmän säädettävää, mikäli kokonaisuus olisi ollut paremmin mietitty ja dokumentoitu (takan ja takkasydämen tarkat mitat, hormin paikka, korvausilmaputki, puutila jne.).

Hankinta.

Eri toimittajavaihtoehdoista päädyimme siis Suomen Sisustustakkaan. Miksi ja miten heihin päädyimme, on selostettu tuossa aikaisemmassa postauksessa. Samoin ko. tekstistä löytyy taustat sille, miksi valitsimme kiertoilmatakan varaavan sijaan.

Harkkopeti.

Painava takka vaatii kunnon perustukset. Peruskallio lienee riittävä tähän tarkoitukseen. Ainakaan parempaa ei helpolla löydy. Alapohjan palkistoon oli sopivasti jätetty isompi, n. 70 sentin väli tätä varten. Samoin myös kattotuolien kohdalle, jotta hormi eristyksineen asettuisi säädösten mukaisesti paikoilleen.

Toimitus.

Takkasydän ja hormitarvikkeet tulivat Kaukokiidolla. Sen verran on tavaraa ja kaikennäköisiä palveluita tullut jo hankittua, että paikalliset yrittäjät alkavat olla tuttuja. Kaukokiidon kuski muisti paikan oikein hyvin – oli käynyt kohteessa aiemmin jo pariinkin kertaan. Keittiön pitäisi myös tulla Kaukokiidolla eli todennäköisesti kohtaamme vielä uudelleenkin.

Tarvikkeiden sisäänkanto kuuluu oletusarvoisesti asiakkaalle. Näin tässäkin tapauksessa. Takkamuurari lupasi hoitaa homman 150 euron lisämaksua vastaan. Päätimme kuitenkin ensin kokeilla itse. Elättelin itse asiassa toivetta, että Kaukokiidolla olisi autossaan nosturi, jolla paketit olisi saatu suoraan terassille. Ei ollut. Kuski veti kuormalavat pumppukärryllä auton perälaudalle ja siitä eteenpäin pari metriä pihalle. Kaksi lavaa – toinen 300 kg ja toinen 50 kg seisoivat tuhdisti kalliolla mökin terassin edessä. Vedin varmuuden vuoksi tavaroiden päälle pressun ja jäimme pohtimaan, miten teräs/valurauta/lasi -möykyt saataisiin siististi sisälle. Tästä aiheesta lisää alempana.

Laudoitus ja raudoitus.

Harkkopeti oli siis jo aiemmin pystytetty talon alle kalliolle ja sieltä ylös lattiavasojen väliin. Harkkojen ja vasojen välit tiivistin uretaanilla. Siihen päälle tarvittiin vielä betonista tehty “hattu”, jotta alusta olisi tasainen sekä oikeassa korossa.

Laudoitus oli suht helppo tehdä vanerista. Vanerit sain tuettua lattiakoolauksiin sekä niiden päälle ruuvattuihin 35 millisiin lautoihin.

Laatan yläpinnan korko on sama kuin lattian kipsilevyjen yläpinta myöhemmin tulee olemaan. Laatan paksuudeksi tuli n. 10 senttiä. Jo aiemmin olin tilannut K-Raudasta kahdeksan millistä harjaterästä. Pätkin raudat rälläkällä ja surrasin kasaan teräsverkon n. 12×12 sentin silmillä.

Pohjalaatta.

Hetken kävi mielessä, että takan pohjalaatan betonit voisi sekoittaa käsinkin. Onneksi järki voitti. Perjantaina, kun ajoimme Joonaksen kanssa kohteeseen, poikkesimme Tammisaaren Ramirentilla ja otimme mukaan vuokramyllyn.

Olimme aika varmoja, että saamme työt tehtyä perjantai-illan kuluessa ja olisin mielelläni palauttanut myllyn jo lauantaina. Mutta vuokraamot eivät ole auki viikonloppuisin eikä Ramirentin Marianne suostunut siihen että olisin jättänyt laitteen heidän toimipisteensä ovien ja porttien ulkopuolelle. Ehkä oli hyväkin niin. Jouduin siis ottaan myllyn vuokralle koko viikonlopuksi.

Onneksi palautus onnistui myös heidän mihin tahansa muuhunkin toimipisteeseen. Vedimme siis myllyn sunnuntaina kärryllä Helsinkiiin ja maanantaiaamuna aikaisin vein sen Ramirentille Vallilaan.

Tammisaaren vuokraamossa sopimusta tehdessäni olin valittelut kovasti sitä, että joudun pitään laitetta turhaan koko viikonlopun. Ilmeisesti olin saanut jonkun verran sympatiaa osakseni. Vallilan konttorin kaveri ihmetteli sopimuksen alennusprosentteja ja joutui näpytteleen konettaan aika tovin, että sai palautuksen hoituun kunnialla.

Itse valu sujui ongelmitta. Laattaan tarvittiin 11 säkkiä S100 -kuivabetonia. Aika tarkalleen se määrä, minkä valmistajan ohjeista olin etukäteen laskenutkin. Yksi säkki jäi ylimääräiseksi. Parempi niin kuin, että tavara olisi loppunut kesken.

Sisäänroudaus.

Tässä vaiheessa tuli ajankohtaiseksi myös päättää, josko yrittäisimme takkasydämen sisäänkantoa omin voimin. Soitin lankomiehelleni Arille. Hänellä on osaamista ja välineitä raskaiden esineiden kuljetuksiin. Tekee päätyökseen pianojen ja konserttiflyygeleiden siirtoja. Ari sattuikin olemaan lauantaina sopivasti Lounais-Suomen suunnalla liikenteessä ja lupasi tulla iltapäivällä katsomaan, miten homma mahdollisesti onnistuisi.

Kuormalavalla oleva epämääräisen muotoinen lasi/valurautamöykky ei ihan vastaa pianoa. Paitsi ehkä painoltaan, 300 kg. Siitä huolimatta paketti saatiin Arin kumitelaketjuilla varustetulla Pianoplan -kuljettimella siirrettyä ramppia pitkin ylös terassille ja siitä edelleen sisään taloon.

Muuraus.

Kolmen kaverin tiimi – eivät kuitenkaan mitään jäätelömiehiä, vaan kokeneita takkamuurareita – tulivat paikalle aamuyhdeksältä. Koko päivän puskivat töitä ja illalla seitsemän aikaan oli ensimmäisen päivän urakka valmis. Takka oli silloin pintarappausta lukuunottamatta valmis. Yksi kavereista tuli tekemään viimeistelyn seuraavana päivänä.

Yleensä työmiehet pitävät päivän mittaan ainakin jonkun ruoka- ja kahvitauon. Tämänkertaiset kaverit sanoivat, etteivät koskaan pidä taukoja. Eli kymmenen tuntia raskasta työtä putkeen ja ajomatkat siihen päälle. Yksi heistä sanoi, ettei edes aamulla syö mitään. Vasta illalla, kun päivän urakat on tehty, niin kotona syö päivän ensimmäisen ateriansa.

Sen verran pahaa teki katsoa porukan urakointia, että iltapäivällä keitin kahvit ja puolipakolla sain heidät juomaan kupilliset. Työn ohessa tietysti. Paitsi yksi näistä kolmesta, joka ei ole elämänsä aikana juonut kupillistakaan kahvia. Pelkästä kahvin hajusta tulee hänelle kuulemma huono olo.

Meiltä meni silloin alussa kolmisen tuntia, että saatiin takka koneavusteisesti pihasta sisälle. Nämä muurarit siirtelivät takkaa sisällä kahteen pekkaan ja lopuksi nostivat sen valetulle pohjalle asetettujen harkkojen päälle n. puoleen metriin ihan tuosta vain. Ilman nostoliinoja tai muitakaan apuvälineitä. Takkamuurareilta ilmeisesti vaaditaan tiettyjä fyysisiä ominaisuuksia. Vähän niinkuin pelaajilta koripallossakin. Lyhyetkin pelaajat voivat toki olla pelissä mukana, mutta lähinnä takamiehinä ja/tai pelinrakentajina. Korin alla pärjäävät vain pisimmät.

Kuten aika usein on laita suomalaisilla rakennustyömailla, niin nämäkin miehet olivat kotoisin Virosta. Pärnusta itse asiassa. Vironkieltä on hauska kuunnella. Melkein ymmärtää, mistä milloinkin puhutaan. Kieli kuulostaa puhuttuna usein varsin tylyltä. Kun työmaalla joutuu lisäksi korottamaan ääntä, jotta saa viestin perille, lopputulos on aggressiivisen kuuloista. Pariin kertaan luulin jo, että miehet ovat oikeasti suuttuneet toisilleen ja että kohta alkavat nyrkit heilua. Mutta sitten kun vilkaisin sällejä, niin kasvoilla saattoi olla leveä hymy. Joko heillä on oma huumorinsa tai sitten viron kieli ja heidän tapansa kommunikoida vain ovat sellaisia. Todennäköisesti näitä kaikkia.

Tällaiset takat ovat kaikki yksilöitä. Yllättävän paljon oli erilaista paikan päällä sävellettävää yksityiskohtaa. Onneksi mitään isompaa showstopperia ei tullut vastaan, vaan kaikkiin ongelmiin saatiin vähintään kohtuullinen ratkaisu. Kuten jo alussa mainitsin, tarkempi etukäteissuunnittelu olisi ollut eduksi. Alla muutama kuva muurauksen ja hormin asennuksen etenemisestä.

 

 

Valmista tuli

Lauantaina, kun menimme Mariannan kanssa huvilalle, meitä odotti siellä uutuuttaan hohtava, upea valkoinen takka. Tulisija on pitkälti sellainen kuin oli tarkoituskin. Jopa puutila saatiin mukaan, vaikka alkuun näytti, että sille ei olisi tilaa. Kokonaisuus on oikein hyvä.

Kuten oheisista kuvistakin näkyy, meillä on talon sisäpintojen kanssa vielä vähän jumppaa jäljellä. Varmuuden vuoksi kiedottiin takan suojaksi heti solumuovi. Emme siis vielä ehtineet kokeilla, miltä tuli takassa näyttäisi. Sitä odotellessa ja leppoisista talvi-illoista takkatulen lämmössä haaveillen!